Kuinka otaku tehdään onnelliseksi

Joulukuun 17. päivä on lähellä. Tuona kauan odotettuna torstaina julkaistaan Japanissa vihdoin Final Fantasy sarjan uusin peli, Final Fantasy XIII Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle.


Ehkä, jotta sarjan suurimmat fanit jaksaisivat jonottaa julkaisupäivän aamuna pelilaatikkoaan elektroniikka- ja peliliikkeissä pirteinä, toi Santory yhdessä Square Enixin kanssa markkinoille jokaisen peliotakun eliksiirin, "Final Fantasy XIII Elixir" -juoman. No se - tai pikemminkin ne - oli pakko tietenkin käydä heti ostamassa, sillä kuten arvata saattaa, suurin osa Japanissa myytävistä oheistuotteista eivät koskaan saavuta Euroopan tai Amerikan pelaajien rivejä, joten ainutkertainen mahdollisuus oli käytettävä hyväksi. Marssin lähimpään konbiniin ja 800 yeniä köyhempänä tulin kaupasta ulos neljän eliksiiritölkin ja voitonriemuisen virneen kanssa.


Olin kuvitellut, että kyseistä juomaa ei olisi myynnissä yleisesti, vaan että vain harvat ja sitkeimmät fanit saisivat tölkkinsä jostain Square Enixin salaisesta kokoontumisesta. Mutta että 7-11:issäkin!

Tölkit ovat tavattoman hienoja, ja pelkän pakkausen takiahan minä ne tietenkin ostin, vaikka ei maussakaan mitään valittamista ollut. Peruslimsaa sitruunaisella perusmaulla, johon on lisätty vivahdus rypälettä ja kirsikkaa. Eliksiiri ei tietenkään olisi eliksiiri ilman, että siinä olisi mukana myös kofeiinia ja lisättyjä vitamiineja tuomassa ekstraenergiaa.


Helmiäisenhohtoista tölkkiä koristaa Final Fantasyn logon lisäksi eri FFXIII:n hahmot, jotka on painettu alumiiniin kyllä sellaisella tarkkuudella, että ihan ihmetyttää, miten noin kaunista jälkeä voi juomatölkkiin saada aikaan.

Nyt sitten odottelemaan pelin julkaisua ja ensimmäisten japanilaisten pelaajien (joita taatusti löytyy luokkatovereideni joukosta) kokemuksia pelistä. Itse elättelen kovasti toiveita, että siskoni Leena ja Jason innostuvat hankkimaan kyseisen pelin, kun se julkaistaan maaliskuussa Euroopassa, niin minäkin pääsen siivellä sitä kokeilemaan. ;)

Sitä odotellessa voi juoda Elixiriä ja katsella silmiä hivelevää traileria.

Adventtikirkosta Roppongilta pikkujouluihin Nakanoon

Viime sunnuntai oli japanilaisille ihan tavallinen sunnuntai, mutta meille suomalaisille 6.12. on tärkeä päivä.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi heräsin aamulla melkein kukon laulun aikaan, hyppäsin junaan ja saavuin Tokion Minami-Machidaan hieman ennen yhdeksää. Kävellessäni asemalta ystäväni kotia kohti vuorien välistä pilkisti lumihuippuinen, valkeana hohtava Fuji-san sinistä taivasta vasten. Varsinainen avaus sinivalkoiselle päivälle.

Lähdimme yhdessä ystäväni ja hänen perheensä kanssa autolla kohti Roppongia ja Reinanzakan protestanttista kirkkoa. Aiemmin olin käynyt samaisella kirkolla partiossa, mutta tällä kertaa olimme menossa kuuntelemaan aamun Jumalanpalvelusta. Koska sunnuntaina vietettiin toista adventtia, kyseessä oli tietenkin adventtijumalanpalvelus. Lisäksi päivä oli kyseiselle kirkolle erityinen siitä syystä, että kirkko vietti 130-vuotisjuhlapäiväänsä. Reinanzakan kirkko onkin yksi ensimmäisiä kirkkoja Japanissa, ja sillä on pitkät perinteet Tokiossa.

Juhlapäivän kunniaksi päivän saarna kävi läpi protestanttisen kirkon vaiheita Japanissa ja maailmalla, ja kertoi Reinanzakan kirkon alkuvaiheista. Vaikka ihan kaikki ei mennytkään jakeluun asti, oli japaninkielistä Jumalanpalvelusta mielenkiintoista kuunnella. Tunnelma oli harras kuten kirkossa aina, ja jälkeenpäin käydyissä keskusteluissa kerroinkin, että jos kielen olisi vaihtanut suomeksi, ei Jumalanpalvelus olisi eronnut lähes mitenkään suomalaisesta vastaavasta. Yhteisvirretkin olivat osittain tuttuja melodioita, ja taustalla soivat oikeat urut. Ilokseni virsikirjan virsien sanat oli kirjoitettu pääosin hiraganoilla, joten lukeminen kävi helposti. Suomessakin pidän jumalanpalveluksissa eniten virsien laulamisesta, joten niiden laulaminen japaniksi oli mukava kokemus, joka tavallaan yhdisti minua muihin kirkossa olleisiin - olin tietenkin jälleen ainoa ulkomaalainen.

Kirkon jälkeen seurakunnan tiloissa tarjoiltiin perinteistä japanilaista talvella syötävää sapuskaa. Söimme sekihania, eli punertavaa, azukipavuilla höystettyä riisiä, misokeittoa sekä odenia, joka on soijaliemessä keitetyistä erilaisista juureksista, kasviksista ja tiiviiksi kakkuseksi puristetusta kalasta koostuva ruokalaji. Jälkiruoaksi oli tarjolla tietenkin talven sesonkihedelmä, ミカン, (mikan), eli satsuma. Tuntuukin, että mikan-ryökkiöt ovat vallanneet supermarketin hedelmäosastot ihan tyystin - rakastamani japanilaiset päärynät taitavat piakkoin poistua myynnistä. Onneksi satsumat ovat herkullisia, makeita ja mukavana bonuksena myös siemenettömiä, joten täytynee vain vaihtaa suosikkihedelmää sen mukaan, mitä tarjolla on.

Vietin iltapäivän ystävien seurassa kirkolla, autoin hieman ruokailun jälkien siivoilussa ja leikimme lasten kanssa. Sain tietenkin näin joulun alla kertoa myös Joulupukista suu auki ihmetteleville 5-vuotiaille. Lapsista oli tosi siistiä, että olin nähnyt pukin poroja, mutta vielä uskomattomampaa oli, että Joulupukki tulee kotiin asti tuomaan lahjat. Joku oli sitä mieltä, että Joulupukin porot ovat taatusti nopeampia kuin shinkansen, että pukki ehtii joka paikkaan. :D Aikuisista taas oli huvittavaa, että Suomessa on televisio-ohjelma, jossa seurataan kun Pukki lähtee matkaan Korvatunturilta.

Makaroonilaatikko ennen ja jälkeen toaster-grilliuunin. Hyvää tuli.

Kirkkoilun jälkeen otin metron kohti Nakano-ku:ta. Olimme päättäneet juhlistaa suomalaisten vaihtarikavereideni kanssa vähän itsenäisyyspäivää kunnollisten suomalaisten pikkujoulujen merkeissä. Myös Haruka tuli viettämään kanssamme iltaa, joka kuluikin hauskasti valmistaen hapankorppurullia, makaroonilatikkoa ja mansikka-valkosuklaapiirakkaa. Keittiötila oli tietenkin rajallinen, kun kyseessä oli japanilainen opiskelijayksiö, ja käytössämme ollut uuni osoittautui lähinnä pizzan tai leipien lämmitykseen tarkoitetuksi vempeleeksi, mutta ruoat saatiin kuitenkin kunnialla mahaan asti, ja kaikille tuntui maistuvan.

Tuoreita mansikoista joulukuussa? Kelpaa! ;)

Tarjolla oli tietenkin myös glögiä ja pipreita. Meidän kaikkien ulkosuomalaisten Suomikaipuun huipentuma, Fazerin sininen katosi lautaselta aika nopeasti parempiin suihin, mutta itse nautin ehkä kaikkein eniten lakritsasta, josta en ikinä saa tarpeekseni. Kiitoksia vain siis kaverin isälle, joka nämä kaikki herkut oli raijannut meille Tokioon.

En ole ennen ollut mikään suuri glögin ystävä, mutta tänä vuona se maistui jotenkin kovin herkulliselta ja kotoisalta.

Taustalla soivat joululaulut ja tuikkukynttilöiden valo ovat kyllä aika ihmeellinen yhdistelmä. Loppujen lopuksi taitaa olla niin, ettei sitä paljon sen enempää siihen kaivattuun joulufiilikseen tarvitse, jos vain on itse vastaanottavaisella mielellä. :)

Shokudoun sapuskat 11.

Korealainen ruoka on hyvää, ja sen tietävät japanilaisetkin. Itse söin ensimmäistä kertaa korealaista ruokaa viime kesänä, ja sen jälkeen sitä on tullut mentyä syömään ihan tarkoituksella muutamaan otteeseen. Korealainen ruoka on mausteisempaa ja mauiltaan varsin erilaista kuin naapurimaansa Japanin melko yksinkertaisesti maustettu sapuska.

Myös koulussamme tarjotaan välillä korealaista ruokaa, ja tällä viikolla päädyin ensimmäistä kertaa sopivana päivänä shokudouhon. Kun tarjolla oli Karubidonia, niin olihan sitä nyt maistettava!

牛カルビ丼 - Gyuukarubidonburi

Gyuukarubidonburi on nimeltään vähän kummallinen, ja lieneekin, ainakin mikäli ystäviäni on uskominen, keittolan väen kehitelmä, sillä sanat gyuu ja karubi tarkoittavat samaa asiaa, eli naudan lihaa, joskin karubi viittaa usein etenkin naudan kylkeen. Ts. tarjolla oli siis naudanlihanaudanlihadonburia? En usko että kahden nauta-sanan tarkoitus oli ilmaista kuinka lihapitoista ruoka on, vaan luultavasti japaninkielinen sana 牛, gyuu, oli lisätty menuun, jotta tietämättömätkin (vaihtarit?) ymärtäisivät että kyseessä on ruoka jossa on nautaa. カルビ, eli korean kielen sana galbi japanilaisittain äännettynä, taas oli varmaankin muistuttamassa ruokalajin korealaisesta vivahteesta, ettei kukaan vain kuvittelisi saavansa normaalia japanilaista donburia.

Koska pidän korealaisten tavasta maustaa ruokia sopivan tulisesti, mutta lisäillen joukkoon myös minulle ihan uusia, tunnistamattomia, osittain makeitakin makuja, tämä donburi oli yksi parhaista syömistäni liharuoista shokudoussamme. Suurin osa donburin kastikkeesta oli marinoitua sipulia, joka oli käsittämättömän hyvän makuista. Kastike oli tietenkin tarjottu riisin päälle annosteltuna, niinkuin donburin luonteeseen kuuluu.

Eli jos eksytte korealaiseen ravintolaan, koettakaa galbia (갈비). (Ja jos olette kasvissyöjiä, koettakaa korealaisia tofu-avokado-kääryleitä!)

Uuden elämän kynnyksellä - niin minä kuin blogikin

Vaihtovuosi loppuu joskus - sehän on ollut tietenkin selvää homman alusta asti. Väliaikainen oleilu ja opiskelu Japanissa ei voi jatkua loputtomiin, ja olipa tulevaisuuteni sitten missä tahansa, niin ainakin seuraavat pari, kolme vuotta elämäni on kuitenkin täysin varmuudella Suomessa. Niinpä kaikenlaisten muiden tulevaisuuspohdintojen lomassa olen miettinyt, mitä tapahtuu tälle blogille, kun palaan Suomeen.

Yksi vaihtoehto on jatkaa sitä, kuten tähän saakkakin. Tavallaan koen tämän kuitenkin blogin teeman suhteen hieman ongelmalliseksi, sillä patsi että itse tykkään lukea blogeja, joissa perusajatus pysyy kasassa ja sopivan rajattuna, uskon myös, että tämän hetkistä lukijakuntaa kiinnostaa pääasiassa elämäni tarkastelu nimenomaan Japani-suodattimen kautta. Vaikka tekstit ylipäätään ovatkin aika arkisia myös täältä käsin kirjoitettuna, niin kun residenssi vaihtuu ja viikonlopun kahvilapostaukset kuvineen tulevatkin jostain Kaisaniemen Waynes Coffeesta, tulee meininki olemaan kuitenkin aika eri kuin aiemmin. Eksotiikka puuttuu.

Toisaalta tiedän, että ensi keväänä minulla on vielä paljon sellaisia aiheita plakkarissa, joita en ole vaihtoni aikana ehtinyt tänne kirjoittaa - valokuviakin kuitenkin on tullut otettua se reilusti yli 30 Gigaa, joten materiaalia Japani-aiheisiin kyllä löytyy. Luonnollisena jatkumona voisin kirjoittaa paluun aiheuttamista mietteistä ja ruotia Suomen ja Japanin eroja ja yhtenäisyyksiä. Japanilaiset ystäväni eivät katoa elämästään mihinkään, ja itse asiassa muutamat tulevat vierailemaan Suomessakin ensi vuonna, joten myös heidän käynneistään voisi olla kirjoitettavaa. Haruka on mahdollisesti muuttamassa opiskelemaan tai aupairiksi pääkaupunkiseudulle, ja Megumi on tulossa kyläilemään luonani maaliskuussa kevätlomansa aikana. Sarikin haluaisi tehdä ekskursion Suomeen, kun mene töihin Maailman tyttöpartiolaisten keskukseen, Pax Lodgeen, Lontooseen keväällä.

Yksi haaveeni on myös pitää jotenkin kiinni japanin kielestä. Olen oppinut niin paljon, että olisi sääli jos se kaikki katoaisi sen myötä, kun kieltä ei käytä. Niinpä aion jatkaa japanin opiskelua Suomessa, ja vaikka en osaakaan sanoa miten mielenkiintoista kirjoitettavaa siitä aiheesta saa irti, niin onhan se yksi aihe muiden joukossa... Ja periaatteessa blogiahan voisi jatkaa kaksikielisenä japanilaisten ystävieni iloksi. ;)

Niinpä, toivonkin, että annatte äänenne sivupalkkiin kyhäämässäni kyselyssä, ja kerrotte, mitä mieltä olette! Arigatou!

Megumin syntymäpäivä

Megu täytti tiistaina 21 vuotta, joten päätimme tietenkin juhlistaa tapausta pienimuotoisesti kaveriporukalla. Kemut aloitettiin arkisesti koulun ruokalassa lounaan merkeissä, josta jatkoimme illalliselle oppituntien päätyttyä yhteen Sagami-Oonon viihtyisistä kahviloista, Ordinaire Cafehen.

Kun puhuimme kahvilasta tyttöjen kanssa, kuvittelin, että se on minulle uusi tuttavuus, mutta istuessani illalla pöytään, tajusin istuneeni samassa kahvilassa ja vieläpä tismalleen samassa pöydässä keväämmällä Villen ja Annan kanssa. :D

Sari piirtää

Koska minun ja Sarin tunnit loppuivat aikaisemmin kuin Megun ja Rachelin, menimme Sarin kanssa istuskelemaan kahvilaan jo erittäin hyvissä ajoin. Vietimme aikaa piirrellen ja selaillen kahvilan mielenkiintoisia taidekirjoja. Minä toteutin myös syntymäpäiväyllätyssuunnitelmani, ja tilasin Megumille etukäteen suklaakakkupalan teen kera. Annoin kahvilatyöntekijälle ostamani kakkukynttilät, ja pyysin häntä tuomaan kakun kynttilöineen pöytään sitte kun olisimme syöneet varsinaisen illallisen.

Alku-salaatti, jonka jaoimme neljään pekkaan.

Rachel (eli Reiko) ja ihanan tuoksuinen darjeeling tee.

Kahvilassa oli kiva tunnelma ja ruoka oli hintalaatusuhteeltaan erinomaista. Kuten useimmiten ollessamme yhdessä ulkona, valokuvauksesta muodostuu unohtumaton ohjelmanumero. Huvittavia poseerauksia riitti, ja jokainen ruoka-annos tuli taatusti ikuistettua.

Vasemmalta Rachel, Sari ja Megumi. Kuka tämänkin poseerauksen keksi? :D

Oma pääruokani - luomutomaatti-curry kookoskermalla. Joukossa ihania shimeji-sieniä.

Megu-chanin synttärikakku

Megumi oli todella iloisesti yllättynyt kakkupalasta, joka seurasi pääruokaa. Luonnollisesti me muut emme malttaneet olla tilaamatta kakkuja myös itsellemme. ;) Tuttuun tapaan valitsin jälleen kerran juustokakkua, ja tällä kerralla osui ja upposi sen verran pahasti, että tein etukäteen uudenvuoden lupauksen ensi vuotta varten. Opettelen taatusti tekemään Suomeen palattuani maistamaani juustokakkua. Vaatikoon yrityksiä ja erehdyksiä, tuon kakun resepti on pakko onnistua kehittelemään jotenkin, niin hyvää se oli!

Tuplajuustokakkuni - alaosa perinteinen, paistettu juustokakku, jonka päällä on hyydytetty juustokakku.

Megumin, Sarin ja Rachelin kanssa on tullut vietettyä paljon hauskoja hetkiä tässä syksyn mittaan, ja lisää on luvassa parin viikon päästä, kun Megu kutsui meidät viettämään joulupippaloita kotiinsa. Taidanpa käydä ostamassa aseman isosta supermarketista bongaamiani Annas-piparkakkuja viemisiksi. Ruotsalaiset ne kyllä osaavat markkinoinnin taidon! Samaisesta ruokakaupasta kun löytyy myös Suomen rakkaassa naapurimaassa valmistettuja kauralastuja ja näkkileipää. :D