Fuji, sen järvet ja yksi pieni erehdys

Ehdin vaihtovuoden aikana nähdä Fujin toki useaankin otteeseen, mutta varsinaista vuorelle kiipeämistä lukuunottamatta Fuji näyttäytyi minulle lähinnä kaukaisessa horisontissa kohoavana siluettina tai korkeintaan vilauksena junan ikkunasta. Eerokaan ei ollut nähnyt pyhää vuorta lähietäisyydeltä, joten päätimme, että siinäpä olkoon yhden päiväretkemme kohokohta ihan kirjaimellisesti.

Fujia ympäröi viisi kaunista järveä, joita olin ihmetellyt aiemmin vain yläilmoista Fujin huipulta. Minun oli tarkoitus tehdä reissuja järville vaihtovuoden aikana – kun silloinhan sitä ehtii vaikka mitä.. Mutta tämä oli taas yksi niistä retkistä, jotka jäivät odottamaan toteutumistaan.

Onneksi sinä aamuna, kun sitten nousimme Shinjukun bussiasemalla Fujin järvialueelle vievään bussiin yhdessä kymmenien japanilaisturistien kanssa, sää näytti lupaavalta. Aurinko helotti taivaalla, eikä pilviä näkynyt missään.

 Busseja Fujia kohti lähtee kerran, pari tunnissa Keio Highway Bus terminaalista, aivan Yodobashikameran liikkeen edestä Shinjukun asemalta.

Valitsimme kulkuneuvoksi bussin, sillä junanvaihdot ja junan hinta tuntuivat hinta-laatusuhteeltaan huomattavasti vajaan 2000 yenin bussilippuja huonommalta vaihtoehdolta. Japan Rail Passin kanssa perille olisi toki päässyt varsin kätevästi myös Limited Express -junilla, mutta koska emme olleet ottaneet junapassia tietenkään pelkälle Tokion matkalle, olisivat nopeammat junat tulleet paljon bussia kalliimmaksi.

Bussi olikin kiva vaihtoehto. Oli ihan hauskaa matkustaa ensin Tokion halki autossa, sillä sitä tulee tehtyä äärimmäisen harvoin. Isot valtatiet olivat myös ihan mukavaa vaihtelua ainaiseen metrossa istumiseen. Maisemat olivat upeita ja Fuji vilkutteli vuorien lomasta vähän väliä parin tunnin matkan aikana. Ja jos jossain vaiheessa emme huomanneetkaan vuoren tulleen taas näkyviin, edessämme istunut pikkupoika ilmaisi asian kyllä kiljahtelemalla "Otousan!! Otousan, Fuji da, FUJI DA!!" ("Iskä, iskä, Fuji näkyy!"). Pikkupojan ihanan aito innostus huvitti paitsi meitä ulkomaalaisia turisteja, jotka samaistuimme pojan ensikertalaisen riemuun, myös japanilaisia kanssamatkustajia, jotka taas puolestaan kenties samaistuivat pojan vieressä istuvan isän kohtaloon. Pojan vanhemmat yrittivät nauttia bussimatkasta nukkuen, mutta kun hyvänen aika Fuji kerrankin näkyi mahtavasti ja aivan ilman pilviä auton ikkunasta, niin eihän poika voinut antaa vanhempiensa jäädä paitsi jostain niin mahtavasta.

Olimme katsoneet etukäteen, että meidän täytyisi pysähtyä Shimoyoshida-nimisen kaupungin bussipysäkillä, koska halusimme ensimmäiseksi aamulla mennä katsomaan Fujia vähän etäämpää ja korkeammalta, vuoren rinteessä sijaitsevan Chuureitoun pagodan juurelta, ennen kuin jatkaisimme matkaa Kawaguchikon järvelle Fujin juurelle. Kun bussi sitten pysähtyi tällä nimenomaisella asemalla, katsoimme epäilevästi ulos. Samalla pysäkillä bussin kyydistä jäi vain vanha pariskunta, jota joku oli autolla vastassa pysäkin vieressä. Olimme keskellä ei yhtään mitään, suuren valtatien varrella, eikä turistinähtävyyksistä näkynyt jälkeäkään.


Astuimme epäröiden ulos bussista, miettien, että olikohan tämä nyt kuitenkaan se pysäkki, jolla meidän kuului jäädä. Bussikuski oli vielä epäileväisempi ja kysyi hämmentyneenä, aiommeko tosiaankin jäädä tässä. Että emmekö ole menossa seuraavalle pysäkille, Fuji-Q Higlandin matkailukeskukseen. Kerroimme, että meidän olisi tarkoitus mennä Chuureitoulle, jonka piti sijaita ihan tässä lähellä, vuoren rinteessä. Bussikuski, joka kuljetti työkseen turisteja, ei tiennyt yhtään, mitä paikkaa tarkoitimme, ja epäili, että haluaisimme kuitenkin seuraavalle pysäkille. Mietimme, että ehkä tosiaan olemme väärässä paikassa, jos turistien kanssa työtä tekeväkään ei tiedä, mitä täällä keskellä ei mitään pitäisi olla. Niinpä nousimme takaisin bussiin (VIRHE!!!) ja istuimme vähän noloina numeroiduille paikoillemme. Kun bussi sitten lähti liikkeelle ja ajoi ehkä 100 metriä eteenpäin, tien oikealla puolella olevan vuoren rinteen takana pilkistivät punaiset toriiportit ja korkeuksissa kohoava pagoda. Tajusimme heti, että noniin, tässä sitä mentiin koko ajan kauemmaksi määränpäästämme Chuureitousta ja seuraava bussipysäkki, Fuji-Q:n  huvipuisto häämötti vuoristoratoineen kaukana edessä.

 

Fuji-Q Highlandin huvipuiston pysäkki ei ollut meidän tapauksessamme se oikea...

Pohdimme hetken, mitä tekisimme. Menisimmekö Kawaguchikolle saakka, ja vasta myöhemmin pagodalle. Tiesimme kuitenkin, että usein puolen päivän jälkeen Fujin ympärille alkaa kerääntyä pilviä, ja halusin ehdottomasti ikuistaa Fujin pagodan juurelta, sitähän varten sinne oltiin menossa. Niinpä hyppäsimme Fuji-Q:n pysäkillä ulos ja turisti-infon ohjeistamana lähdimme kävelemään kohti puiston toisella laidalla sijaitsevaa juna-asemaa. Kun pääsimme asemalle, virkailija kertoi meille ystävällisesti, että seuraava juna Shimoyoshidan asemalle menee vasta reilun puolen tunnin kuluttua. Me "tokiolaiset" olimme tietenkin olettaneet, että kyllähän niitä junia täällä Japanissa menee tuon tuosta, mutta ehei, ei nyt missään landella tietenkään. Olisihan se nyt pitänyt reilireissuilta muistaa. Emme olleet varautuneet ottamaan karttaa mukaan, koska jostain hölmöstä syystä oletimme, että tokihan Shimoyoshidassa on jonkinlainen turisti-info. Niinpä kaivelimme iphonesta gps-kartan, jonka avulla lähdimme suunnistamaan epätoivoisina kohti Chuureitouta, sillä kävellen olisimme kuitenkin aiemmin perillä kuin vasta puolen tunnin kuluttua lähtevällä junalla.

Jossain keskellä japanilaista maaseutukaupunkia.

Varmasti seuraavat parikymmentä minuuttia menikin sitten siinä, kun kävelimme eteenpäin epäuskoisina ja sangen ärsyyntyneinä siitä, että olimme uskoneet tyhmää bussikuskia, joka ei selvästikään ollut tiennyt mistään mitään. Olimme nyreissämme myös toki itsellemme, kun emme olleet vain jääneet pysäkillä, jonka olimme etukäteen tarkistaneet moneen otteeseen netistä ja kartoista. Tiesimme menettävämme ainakin tunnin ravaamalla Fujiyoshidan maaseutua edestakaisin, ja sekös otti päähän,  etenkin kun horisonttiin alkoi puolen päivän lähestyessä ilmestyä piskuisia pilven hattaroita.

Kun kartan perusteella tajusimme olevamme jo lähellä, alkoi mieli taas vähän kirkastua. Kun katseli ympärilleen pienten talojen, pikkuteiden, peltoplänttien ja hautausmaiden keskellä, ja taustalla kohosi komeana Fuji-vuori, eihän siitä nyt kokonaan voinut olla nauttimatta. Oikeastaan japanilaisessa pikkukylässä käyskentely oli aika huvittavaa. Ohittaessamme hautoja puhdistamassa olleita vanhuksia, he katselivat meitä vähän hölmistyneenä – mitä ihmettä nuo turistit tekevät täällä. Varmuuden vuoksi pysähdyimme kysymään eräältä tien reunassa seisoskelleelta papparaiselta suuntaa pagodalle, vaikka luottamuksemme paikallisiin olikin tässä vaiheessa bussikuskin turmelema. Mies kuitenkin heti tiesi mitä paikkaa tarkoitimme, asuihan hän ihan täällä pagodan juurella, ja vahvisti, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Pagodan yhteydessä on myös pyhättö tai ehkä pikemminkin toisin päin: pyhätön yhteydessä on myös pagoda.

Lopulta tien päässä näkyi torii-portti. Perillä! Tai ainakin melkein, sillä vielä piti kiivetä vuorenrinteeseen tehtyä portaikkoa montakymmentä metriä ylöspäin, ennen kuin olisimme pagodalla saakka. Kiipeäminen sujui vauhdikkaasti ja innosta puhkuen. Talvitakki oli aivan liioiteltu varustus tällaiselle patikkamatkalle, mutta emmehän me varsinaisesti olleet suunnitelleet kävelevämme pitkin Fujiyoshidan kaupunkia.

 

Kohta ylhäällä! Kuuma!

Kun vihdoin olimme perillä, riemua varjostivat vain pilvenriekaleet, jotka selvästi suunnittelivat valtaavansa Fujin rinteet. Onneksi ne eivät ehtineet toteuttaa suunnitelmaansa ennen kuin ehdimme nauttia mielettömistä maisemista kaupungin ja vuorten yli. Vajaan puolen tunnin reippailu maaseudulla tuntui tässä vaiheessa kaiken vaivan arvoiselta. Siinä se nyt oli. Mahtavan punaisena hohtava viisikerroksinen pagoda – ja taustallaan lumihuippuinen Fuji!

Ihmeteltyämme aikamme maisemia pagodan juurella ja täydennettyämme energiavarastojamme hieman makealla Calpis-soodalla, lähdimme takaisin kohti juna-asemaa, suuntanamme nyt varsinainen järvialue. Shimoyoshidan asema oli lähes yhtä olematon kuin Shimoyoshidan highway-bussin pysäkkikin. No, oli asemalla sentään lippukioski sekä vanha museoitu höyryveturi, johon ihana lippukioskin kassatäti suositteli meitä tutustumaan odotellessamme varsinaista kulkuneuvoamme saapuvaksi.

 Shimoyoshidan asema.

Kawaguchikolla hyppäsimme minikokoiseen turistibussiin, joka kulki ympäri järveä pysähdellen tuon tuosta tipauttamaan matkalaisia kyydistä. Koska aikaa oli tuhlaantunut ihan liikaa junailuun ja kävelyyn, olimme auttamattoman myöhässä varsinaisessa näköalapaikassa Kawaguchikon rannalla. Pilviverho oli haudannut Fujin lähes näkymättömiin maasta tappiin saakka. Onneksemme järvialue oli muuten tavattoman kaunista seutua ja vaikka jättimäinen tulivuori olikin täysin sumuverhonsa takana, muutkin sinisenä hohtavat vuoret olivat ilta-auringossa upeita!

 Kawaguchikon rannalla oli meneillään jonkinlainen festivaali ja oksissa sen mukainen koristelu.

Jossain vaiheessa toki alkoi jo tuntua siltäkin, että vuorta oli tuijoteltu ja kuvailtu pilvettömänä jo koko päivä, illan viileneminen ja Fujin pilviverhon sakeneminen hetki hetkeltä saivat meidät järven ja auringonlaskun ihailun sekä ruokailun jälkeen siirtymään seuraavaan suunnitelmaamme: onseniin!

Tensui Kawaguchikon kuumat lähteet olivat juuri sitä, mitä väsynyt matkailainen kaipaisi jokaisen päivän päätteeksi: rentoutumista veden solistessa ja kevyen tuulen virvoittaessa niskaa metsän keskellä vuoristossa. Onsenien ikävä ja toisaalta myös hyvä puoli on se, että naiset ja miehet kylpevät omilla osastoillaan. Tavallaan olisi tietenkin kiva nauttia kokemuksesta yhdessä puolison tai ystäväporukan kanssa, mutta toisaalta se, että istuu aivan yksin kuuman lähteen pulputuksessa on tavattoman rauhoittavaa. Ei tarvitse puhua tai sen kummemmin ajatella – sen kun vain on ja nauttii.

 Tensuin onsen oli erittäin miellyttävä kokemus, vaikka ulkoa päin rakennus ei välttämättä ole mitenkään ihmeellinen, ainakaan tammikuisena pilvisenä iltana. 

Tensuin onsenin pukeutumistilat ja pesuhuoneet olivat siistit ja tilavat, altaat aivan ihastuttavat ja väkeä oli mukavan vähän. Hintakin oli oikein oikein kelpo: kylpeminen maksoi 1000 yeniä ja pyyhevuokra siihen päälle 200 yeniä. Sisäaltaiden lisäksi ulkoa löytyi kaksi kuumaa allasta, jokunen palju sekä kylmäallas, mizuburo, jossa yksikään japanilainen ei tietenkään pikkulasten varpaiden liotteluja lukuunottamatta uskaltautunut käymään keskellä kylmintä talvea tammikuussa. Minä nautin viileän ilman ja kuuman veden kontrastista, ja tietenkin pujahdin myös mizuburoon japanilaisten lasten pyöritellessä silmiään hulluudelleni. Olihan se kylmää, mutta 50-asteisen veden kihelmöinti "avantokokemuksen" jälkeen oli sanoinkuvaamattoman ihanaa.

Onsenin miljöö oli tunnelmallinen erityisesti illan pimetessä, kun tuuli suhisee puissa ja lyhdyt alkavat syttyä. Olimmekin kylpemässä sen verran myöhään, että bussit eivät enää kulkeneet, mutta onneksi olimme ottaneet taksikeskuksen numeron mukaan Kawaguchikon asemalla olleesta turisti-infosta ja pyysimme onsenin vastaanottovirkailijaa tilaamaan meille puhelimella taksin.

Kawaguchiko oli kaunis myös iltavalaistuksessa ja näkemistä esimerkiksi monien mielenkiintoisten museoiden ja nähtävyyksien muodossa olisi ollut useammallekin päivälle, varsinkin jos kävisi vielä aivan mahtavassa Fuji-Q Highlandin huvipuistossa, josta lupaan kirjoitella joku toinen hetki. Vielä jäivät näkemättä kaiken lisäksi neljä muuta Fujigokon eli Fujin viiden järven alueen järvistä. Ensi kerralla sitten. :)

Japanilaiset kaaoksen keskellä

Tsunamivideot Miyagin prefektuurin alueelta tuntuivat epätodellisilta. Nyt parin seuraavan päivän aikana julkaistut kuvat pelastustyöntekijöistä, tuhoutuneista kodeista ja pitkin sairaalojen, koulujen, asemien, kauppakeskusten ja virastotalojen lattioita nukkuvista ihmisistä vailla kotia tai pääsyä kotiinsa ovat ahdistavan konkreettisia ja liiankin todellisia. Tuntuu hullulta katsella kuvia tutuista paikoista, joissa ihmiset nyt nukkuvat lattioilla tai itkevät puhelimessa.

Kuva: Bacon radio/STR/AFP/Getty Images


Kuva: Bacon radio/STR/AFP/Getty Images

Touhokun rannikkoalueella kaikki on sekaisin. Kauempana vaikkapa Tokiossa näytettiin selviävän onneksi lähinnä säikähdyksellä. Siitä huolimatta elämä ei palaa kuitenkaan raiteilleen hetkessä niilläkään alueilla, joilla talot yhä seisovat ja junat alkavat jo pikkuhiljaa liikkua. Paitsi että pahimmilla tuhoalueilla tarvitaan humanitaarista apua konkreettisten hyödykkeiden ja suojan muodossa, ei helppoa toki ole muuallakaan Japanissa.

Ihmiset ovat joutuneet yöpymään kuka missäkin, kun kotiin ei pääse. Kuva: kosmosxipo



Tokiossa Shinjukun asema näyttää muuttuneen tuhansine ihmisineen pakolaisleiriksi, kun ihmiset eivät ole päässeet kotiin liikenteen takkuillessa. Tuntuu hullulta, että reilu vuosi sitten shoppailin juuri näissä käytävissä Luminen kauppakeskuksessa..
Kuva: Ryuugakusei


Ihmiset jonottavat kolikkopuhelimiin soittaakseen omaisilleen ja läheisilleen. Kännykkäverkot olivat maanjäristyksen jälkeen kovilla, mutta alkavat kuulemma pikkuhiljaa taas toimia. Kuva: Ryuugakusei

Ihan yksinkertaista ei ole elämä niisäkään paikoissa, joissa kaupat ovat jo auki ja junat liikennöivät. Tokiossakin kauppojen hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Supermarketit kuulemma säännöstelevät asiakkaiden ostoksia, jotta kaikille riittäisi jotain. Ystäväni kertoivat, että myös sähkönkulutusta pyritään vähentämään radikaalisti. Uutisissa hallituksen kerrotaan pyytäneen myös yrityksiä säästämään sähköä ja ilmeisesti myös säännösteltyjä sähkökatkoksia on luvassa (NHK World News).

Ihmiset jonottamassa ruokaa supermarketista Moriokassa. Kuva: kosmosxipo

Ystäväni Mari raportoi Tokiosta, että konbineissa ei ole tänään ollut paljon eväitä hyllyssä - eikä mitään muutakaan. Osta siinä sitten ruokaa..
Kuva: Mari Itaya

Kuvat: urbaning

Opettajainhuone Iwaten prefektuurissa. Kuva: kosmosxipo

Vaikka seinät olisivat yhä ympärillä, ei järistyksen jälkien siivoaminen ja kodin tai työpaikan rakenteiden kunnon tarkastaminenkaan liene pieni urakka. Voisi kuvitella, että vaikka jälkijäristykset lienevät jo nyt hieman hiljenneen, suurten jälkijäristysten pelossa ei hirveästi huvittaisi siivota, mikäli kohta kirjahyllyn sisältö olisi taas lattialla. NHK Worldin uutisissa kerrottiin, että yli 5-6 ja jopa 7 magnitudinkin suuruisia jälkijäristyksiä voi seurata lähialueella 70% todennäköisyydellä.

Kuva: Bacon radio/TORU YAMANAKA/AFP/Getty Images

Japanilaisilta vaaditaan nyt pitkää pinnaa, jaksamista ja rohkeutta – ja pitkään, sillä jälleenrakennustyö etenkin rannikkoalueilla ei ole ihan pienen hetken urakka.

Japanin maanjäristys ja tsunami nostavat ahdistuksen pintaan

Päivä alkoi karmivalla tavalla. Heräsin unenpöpperössä aamulla äitini lähettämään tekstiviestiin, jossa hän kertoi, että Japanissaon sattunut yli 8 magnitudin maanjäristys. Äiti kirjoitti, että Yukiko, hänen luokseen vuodeksi muuttava japanilainen tyttö on ollut huolissaan, kun ei ole saanut yhteyttä kaikkiin ystäviinsä Tokion suunnalla.

Avasin tietokoneen ja BBC ja CNN uutisoivat hirveiden live-lähetysten ja videoiden kera tuhoista. Aluksi videoissa näkyi lähinnä hyllyistä tippuneita kirjoja, sotkua ja pelokkaita ihmisiä. Sitten tsunamikuvat vyöryvine aaltoineen tulivat mukaan kuvioihin. Nähdessäni vesimassojen vyöryvän Sendain lentokentän yli, tuhoten pellot, riepotellen autoja mukanaan ja heitellen laivoja ja veneitä pitkin kaupunkien katuja alkoi olla selvää, että tämä lienee ollut juurkin "se suuri", jota Tokion seudulla on lähes vuosisadan verran peläten odotettu.



Uutiskuvat eivät kuitenkaan ole mitään verrattuina omien ystävien viesteihin, pelkoon ja kuviin heidän kotiseudullaan vallitsevasta kaaoksesta, koska ne koskettavat niin läheltä. Heti alkutekijöiksi aamulla yritin tietenkin selvittää, että ystäväni ovat kunnossa. Tokiolaiset tuntuivat lähinnä olevan shokissa, peloissaan ja harmissaan kun liikenne ja sähköt ovat poikki. Iso osa tokiolaisista on joutunut kävelemään koteihinsa, pitkiäkin matkoja, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Perheenjäseniä joudutaan hakemaan autolla täysin ruuhkautuneita ja osin kenties vaurioituneita moottoriteitä pitkin, kun mitkään julkiset kulkuneuvot eivät toimi. Erään läheisen ystäväni isä ja sisko lähtivät hakemaan perheen äitiä keskustasta, jotta tämä pääsisi kotiin. Toivottavasti he pääsevät turvassa perille... Vielä ei ole heistä kuulunut... :( Toinen ystäväni oli työvuorossa kassalla, kun maanjäristys alkoi. Hän oli kuulemma vain juossut kauhuissaan ulos, liiemmin ajattelematta mitään muuta kuin että pääsisi pois.



Erityisen huolissani olin Sendaissa asuvista ystävistäni, sillä he olivat lähes järistyksen keskuksessa kaupungissa, jota tämänpäiväiset tsunamit ja järistykset ovat kohdelleet pahasti. Kaikki ystäväni tuntuvat Twitterin, Facebookin ja Mixin mukaan olevan kunnossa, mutta esimerkiksi heidän koulurakennuksensa on kokenut kovia tuhoja ja kodit ovat aivan sekaisin.



En ole pystynyt tekemään koko päivänä oikeastaan mitään muuta kuin ahdistumaan itsekseni tietokoneen edessä seuratessani yhä uusien jälkijäristysten aiheuttamaa pelkoa siitä, että jollekin vielä käy jotakin, vaikka järistykset lienevät jo vaimenemaan päin. Useiden tutkijoiden mukaan tulevat päivät ja jopa useammat viikot ovat kuitenkin vielä tarkkaavaisuutta vaativaa aikaa, sillä jälkijäristyksiä saattaa jatkua pitkäänkin näin suuren järistyksen jälkeen. Eräs ystäväni kirjoitti, että jälkijäristyksiä on ollut lähes kerran tunnissa. Kuolinuhreja on jo nyt varmistettu n. 300 erityisesti Sendain alueelta ja rannikolta. Uhrilukujen uskotaan nousevan lopulta yli tuhanteen henkeen.

Loppuun sanottakoon kuitenkin, että luojan kiitos kaiken maailman sosiaalisesta mediasta. Puhelinlinjat kun ei aina laula, niin on ihanaa pystyä saamaan yhteys kaikkiin tärkeisiin ihmisiin ennen kuin tarvii pelätä, että heille on käynyt jotain. Tärkeintä tämä on tietenkin japanilaisille itselleen. Moni ystäväni on sanonut, että puhelinlinjat eivät toimi, mutta koska netti toimii, se on ollut monille ainut tapa saada perheelle tieto, että he ovat kunnossa. Toivottavasti kaikki pääsevät pian kotiin.. ja ne joiden koteja ei enää ole, pääsevät turvaan.

みんな、気を付けてね！！ ; _____ ;

*12.3.11 Edit. Ei, ei se sitten ollut pelätty Toukain maanjäristys. Väärien mannerlaattojen risteys ja sitä rataa. Shizuokan rannikon alla lepäävien laattojen jyrinää vieläkin siis odotellessa, jossain tulevaisuudessa vai huomenna, kuka tietää... -_______-

*12.3.11 Edit2, Ystäväni perhekin oli päässyt onnellisesti kotiin, ja muutkin ystävät tuntuvat olevan kunnossa, joskin osa ei vieläkään ole päässyt koteihinsa. Ystäväni Junkon velikin sattui onneksi olemaan Kagoshimassa eikä Tokiossa.

Reilireissu 15: Paratiisirannalla tyttöjen kesken

Olen matkustellut aikoinaan perheeni kanssa välimerellä. Sielläkin on upeita maisemia ja kivoja rantoja, mutta kyllä Etelä-Japanin biitseistä saa silti aivan erilailla sellaisen paratiisiranta-fiiliksen, kuin jostain Rhodoksen täyteen ahdetusta aurinkovarjojen sokkelosta.

Kagoshiman eteläkärki

Niinpä kuullessani, että Junko oli suunnitellut meille rantaretkeä Japanin eteläisimmän pääsaaren, Kyuushun kärkeen, olin pakahtua innosta. Lähdimme kahden päivän onsen- ja rantakiertueellemme Junkon ystävien kanssa. Junko oli kuskina ja me muut istuimme tyytyväisinä nauttien ohitse vilistävistä teepelloista, lahdenpoukamista ja kallionkielekkeistä japanilaisen popin tahdittaessa menoa.

Navigaattori ajatti meidät keskelle teepeltoja. Muiden kysyessä suuntaa tien poskessa maleksineilta työmiehiltä, minä nappailinkuvia teepensaista.

Ensimmäisenä suunnistimme (pienen teepeltojen keskellä harhailun jälkeen) syömään soumenia kuuluisaan kagoshimalaiseen ravintolaan. Soumen on ohutta, pitkää, valkoista nuudelia, jota parhaimmillaan syödään siten, että se laitetaan virtaavaan veteen ja noukitaan sieltä sitten syömäpuikoilla. Näin nuudeli ei mene sotkuun ja se on joka suupalalla herkullisen raikasta. Soumen on etenkin kesän ruoka, mutta kyseinen ulkoilmaravintola, jossa nuudelimme nautimme, on auki myös talvella. Palanpainikkeeksi oli tietenkin lisäksi onigirejä, paistettua kalaa ja vihanneksia. Kun maha alkoi täyttymään liiaksi, saattoi ruoantähteet käydä syöttämässä vieressä, isossa altaassa uiskenteleville kaloille. Nuudeleiden syöttäminen kaloille kädestä oli vielä ihan hauskaa, mutta minua ei liiemmin huvittanut usuttaa kalaparkoja kannibalismiin.


Ruokailun jälkeen suuntasimme Kyuushun eteläisimpään kärkeen haistelemaan meri-ilmaa ja huvittumaan hassuista taskuravuista ja tuhansista minisimpukoista, jotka olivat piiloutuneet rantakallioiden koloihin. Japanin eteläkärjessä seisoessa oli epätodellinen olo, jonka muistaa selvästi vielä jälkeenkin päin. Niin kauas oli tultu, ja niin paljon vielä edessä. Pysähdyttävä niemen kärki, etten sanoisi.



Niemen nokasta ajelimme ihastuttavalle onsenille, joka oli ehdottomasti Japanissa kokeilemistani onseneista (ja niitähän tuli kokeiltua) mahtavin. Rotenburosta oli estoton näkymä edessä aukeavalle valtamerelle. Siinä sitä sitten istui kivellä, huljutteli itseään luonnon kuumissa vesissä ja katsoi kun jossain julmetun kaukana horisontissa lensi joku tunnistamaton lintu. Tavallisen onsen-altaiden lisäksi ulkoa löytyi mizuburo, joka toi hieman suomalaisen Juhannus saunan jälkitunnelmat mieleen vilpoisan vetensä ansiosta.

Onsenissa rentouduttuamme ajelimme mökille, jonka Junko oli meille vuokrannut etukäteen. Kävimme kaupassa ostamassa ruokatarpeita illallista varten ja menimme hakemaan mökkimme avaimet juuri ennen vastaanottokeskuksen sulkemisaikaa illan hämärtyessä. En ollut aiemmin mökkeillyt Japanissa, joten oli hauska päästä maistamaan hieman camping-elämää.

Näkymä mökin terassilta illan hämärtyessä

Mökkiruoka maistui

Mökki oli pieni ja vähän kulunut, mutta varsin suloinen ja juuri sopiva tyttöporukan illanviettoon minikeittiöineen ja kerrossänkyineen. Minä tein joukkiollemme pastaa savulohi-kermakastikkessa, ja muut valmistivat lisukkeeksi salaattia ja paistettua vihanneksia, sekä hieman barbequelihaa.

Suloinen pikku mökkimme aamuauringossa

Seuraavana aamuna suuntasimme rannalle aikeissamme uida. Ajelimme jyrkänteiden reunoilla kiemurtelevaa rantatietä kohti pientä lahdenpoukamaa joka oli niin kekellä ei mitään, että en tiedä mistä Junko kyseisen paikan oli bongannut. Saapuessamme rannalle silmien eteen avautui ihana kallioiden suojassa, rehevän kasvuston keskellä sijaitseva täydellinen ja ennen kaikeka täysin autio hiekkaranta! En ole varmasti ikinä uinut yhtä upealla rannalla tai yhtä lämpimässä vedessä. Vedenpinta hohti turkoosina ja pohjaan näki helposti vaikka varpaat eivät olisi olleet lähelläkään sileää hiekkaa. Kirkkaassa vedessä oli jännittävää snorkkeloida - saattoi nähdä ties kuinka kauas veden alla. Toisaalta, ei siellä kyllä erityisesti mitään nähtävää ollut, mutta se ei kyllä erityisemmin haitannut, sillä liian eläväiset vedet eivät ehkä ole minua varten. Rannalla sen sijaan elämää riitti - pikkuruiset taskuravut pitivät huolen että hiekalla istujakin viihtyi rapujen touhuja seuraten.

Alhaalla siintää yksityinen hiekkarantamme

Ei ketään!

Yritin rasvata itseni kunnon aurinkorasvakerroksella, mutta puolen päivän aurinko porotti sen verran pahasti, että jo aiemmin hankkimani auringonpolttamat vain lisääntyivät. Jossain vaiheessa rannalle eksyi yksi pariskunta lapsineen, muutama pikkupoika ja yliopistoikäisten miesten joukkio. Olimme ehtineet nauttia autiosta rannasta jo hyvän aikaa, joten aloimme pikkuhiljaa kasata kamojamme ja suunnata Ibusukiin jatkamaan hiekkaleikkejä.

Ibusukissa nimittäin sijaitsee hiekkaonsen, jossa vierailija pukeutuu ensin yukataan eli puuvillakimonoon, sipsuttelee onsen rakennuksen rantahiekalle ja asettuu sitten makaamaan pitkälleen kuumaan, vulkaanisen maaperän ja auringon lämmittämään hiekkaan. Tämän jälkeen onsenin työntekijä lapio asiakkaan täysin hiekan peittoon niin, että vain kasvot jäävät näkyviin. Kuuman hiekan hohkassa voi sitten makoilla niin pitkään kuin sielu tai pikemminkin kroppa sietää, sillä kuuma hiekka poistaa kehosta paljon nesteitä ja kovin pitkään makoileva saattaa olla hiekkakäsittelyn jälkeen aika voipunut. Hiekkakylvyllä on myös lääketieteellisesti todistettuja positiivisia vaikutuksia. Se aktivoi ja vahvistaa verenkiertoa ja sydäntä, sekä poistaa elimistöstä tehokkaasti kuona-aineita ja muita elimistöön kuulumattomia aineita. Hiekkakylpy parantaa myös hengityksen kulkua ja laajentaa verisuonia. Samanlaisia vaikutuksia on tavallisellakin onsen-kylvyllä, mutta hiekkakylvyn sanotaan olevan 3-4 kertaa tehokkaampi. Vahvan vaikutuksen vuoksi hiekkakylpyä ei suositella sydän ja verisuonitaudeista, keuhkosairauksista, korkeasta verenpaineesta, kuumeesta tai tulehduksista kärsiville, mutta sen sijaan esimerkiksi astmaatikoille, atoopikoille, diabeetikoille, palovammapotilaille, ylipainoisille, ihosairauksista, anemiasta tai naisten vaivoista kärsiville hiekkakylpy sen sijaan voi varsinkin pidemmällä, parin viikon hoitojaksolla olla tehokaskin apu.

Ibusukin sunamushionsen. Kuva: 'Wikimedia commons, Trinida, 2008'

Makoilimme Ibusukin sunamushionsenin hiekoissa puolisen tuntia, jonka jäkeen keho oli hikoillut noin kilon vettä. Junkoa pyörrytti, joten joimme hieman vettä ennen kuin palasimme onsenin pesutiloihin. Yukata heitettiin pyykkikuiluun, jonka jälkeen peseydyimme ja lähdimme ajelemaan takaisin kohti Kagoshiman kaupunkia. Jos merinäköalalla varustettu Kagoshiman onsen oli yksi upeimmista kylpyläkokemuksistani, niin tämä oli ehdottomasti sieltä eksoottisimmasta päästä.

Reilireissu 14: Eväsretkellä Miyazakin ja Kagoshiman vehreissä vuoristomaisemissa

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa kesälomareissuni reportaasit loppuun jo tietenkin joskus muinoin viime vuoden puolella, mutta joskus asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Niinpä vihdoin "pienen" tauon jälkeen pääsen kertomaan Etelä-Kyuushun upeista maisemista.

Automatkan varrella ihastuttivat erityisesti kaunis vesiputous ja shikat, eli pikkuiset peurat.

Toisena päivänäni Junkon kotona lähdimme Fukumoton perheen kanssa kiertämään Kagoshiman ja viereisen prefektuurin Miyazakin maisemia autolla. Merelliset maisemat tupruttavine tulivuorineen vaihtuivat pian jylhiin vuoristoihin, kun kiipesimme autolla serpentiiniteitä yhä ylöspäin.


Aamupäivän kohteenamme oli Kagoshiman ja Miyazakin rajalla sijaitseva Uenoharan Jomon no mori -ulkoilmamuseo, jossa oli esillä Jomon-kauden (14000 - 4000 eKr) käyttöesineitä kuten upeita tuhansia vuosia vanhoja keraamisia ruukkuja. Herkimmät, vanhat arkeologisten kaivausten aarteet olivat tietenkin sisätiloissa vitriinien suojissa, mutta ulkosalla taas pääsi kurkistelemaan sisälle saakka Jomon kauden japanilaisten asumuksiin. Kyseisellä paikalla oli ollut Jomon-kaudella näiden olkikattoisten "iglujen" kylä, mutta Sakurajiman tulivuorenpurkaus oli muinoin tuhonnut sen ja suuren osan muuta Kyuushun eteläkärjen asutusta.


Ulkoilmamuseolta ajelimme Kirishiman kansallispuiston maisemiin upeille vulkaanisille vuorille, joiden tasangot ja huiput tarjoavat upeat näkyvät alla levittyvään laaksoon ja satumaisille turkoosin sävyissä hohtaville kraaterijärville. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa vaeltamaan keskelle luonnon helmaa. Vaikka reitti sinänsä ei ollut pitkä, vaan sen kiertäminen valokuvailuineen ja eväiden syömisineen kaikkineen kesti vain muutaman tunnin, ehdimme nähdä vuoripoluilla kuitenkin monenlaista maastoa punarunkoisten mäntyjen peittämästä kankaasta aina viidakkomaisiin metsätaipaleisiin.

Vaikka olenkin ötökkäkammoinen, en voi olla myöntämättä, etteikö vuoren jättimäisten koppakuoriaisten ja erikoisten surisijoiden tarkkaileminen olisi ollut mielenkiintoista.

Junkon äiti oli tehnyt retkellemme tietenkin myös herkulliset eväät, joille ei kyllä minun muististani löydy vastinetta. Kaikki oli huolella käsin tehtyjä aina ties kuinka monta erilaista täytettä sisältävistä onigireistä juustotäytteisiin, friteerattuihin lihapaloihin ja herkullisiin japanilaisiin munakasrulliin.

Fukumoton perhe levähdyspaikalla Kirishiman vuoristossa maistelemassa herkullisia Kagoshiman satsumoita.

Tällaisia avoimia, ilmaisia jalkaonseneita on Japanissa siellä täällä, etenkin kuumien lähteiden ympärille keskittyneissä kaupungeissa.

Päivä oli täynnä kävelyä ja se alkoi tuntua pikkuhiljaa jaloissa. Ennen kuin hyppäsimme patikoinnin päätteeksi autoon, hulautimme väsyneet jalkamme Kirishiman kansallispuiston vierailijakeskuksen pihalla olevaan kuumaan lähteeseen. Virkistävän jalkakylvyn jälkeen suuntasimme アグリランド, eli Agrilando nimiselle maatilalle, joka on paitsi tavallinen maatila, myös etenkin lapsiperheiden suuri suosikki matkailukohteena.

Luonnon oma jalkakylpy

Aika samalta ne lehmät näyttävät Japanissakin

Agrilandon maisemissa voi tutustua tavallisiin karjatilan eläimiin, tilan töihin ja siellä on ilmeisesti tarjolla monenlaista ohjelmaa erityisesti perheen pienimmille. Lisäksi alueelta löytyy majoitustilat ja golfkenttä. Me tyydyimme kiertelemään alueella, ihastelemaan Pohjanmaan lakeuksiin nähden varsin erilaisia vuoristoisia pefltomaisemia sekä syömään tilan herkullista jäätelöä.

Näihin maisemiin voisi kyllä palata

Päivän päätteeksi pulahdimme Sakura sakuran onsenin lämpimiin vesiin. Sakura sakuran erikoisuus on kaunistava, ihon hämmentävän pehmeäksi tehnyt savinaamio, jonka vuoksi paikka onkin ilmeisesti naisten suosiossa. Päiväni kruunasi kuitenkin savikäsittelyn sijaan loppukesän sadekuuro - istuessani rotenburon kuumassa vedessä luonnon oman, taivaalta pehmeästi ripottelevan suihkun alla, ei olisi voinut olla parempi olo.