perjantai 30. tammikuuta 2009

60 päivää lähtöön: matkavakuutus kuntoon ja puhelinliittymä vaihtoon

Lähtö Japaniin lähenee tavattoman nopeasti, ja yhtä nopeasti hupenevat säästötkin. Tänään kävin tekemässä lopullisen vakuutussopimuksen vaihtovuotta varten Pohjolassa.

Koska pikkuperheessämme ei ennalta ollut minkäänlaista kotivakuutusta, "halvimmaksi" tuli ottaa nuorten vakuutuspaketti, johon kuuluu matkavakuutuksen lisäksi myös kotivakuutus ja tapaturmavakuutus sekä itselleni, että avomiehelleni. Pohjolan valitsin vakuutusyhtiöksi, koska sen nuorten vakuutuspaketti oli paljon kattavampi ja sopivampi omiin tarpeisiini kuin If:in vastaava.

Hintaa koko pompsille tuli semmoiset reilu 500 euroa, mikä ei kauheasti hymyilytä, vaikka olo onkin kuin herran kukkarossa. Sama mitä tekee, niin joku muu maksaa vahingot. :P Tai no, siltä se ainakan vaikuttaa päälisin puolin – käytännössä totuus taitaa olla hieman karumpi.

Suuri osa vakuutusmaksuista (n. 350 euroa) tuli matkavakuutukseeni tarvittavista lisävakuutuskuukausista, sillä perusmatkavakuutus korvaa vain alle kolme kuukautta kestävillä matkoilla tapahtuvat haverit. Ehkä tällä summalla saan sen vakuutuksen ottajan ylle usein lankeavan siunauksen, joka varmistaa, että mitään ei tapahdu, ja vakuutusyhtiö ei menetä rahojaan. Kyllähän siitä kannattaa maksaa, vai mitä?

Kahden viikon kuluessa pitäsi saada matkavakuutuskortit, joita vilautellen kai sitten saa ehkä helpommin ja luonnollisesti vakuutusyhtiön kustannuksella esimerkiksi sairaalahoitoa ulkomailla. Kortista löytyy myös tärkeät puhelinnumerot vakuutusyhtiöön ja sen korvauspalveluun.

Vaihdoin tänään myös varsin impulsiivisesti puhelinliittymäni tarjoajaa. Yleensä inhoan puhelinliittymien kaupittelijoiden soittoja, mutta tällä kertaa kuukausimaksuton liittymä 30 euron puheajalla ja ilmaisilla puheluilla äidille (noh, oikeammin kyseisen palveluntarjoajan matkapuhelinliittymiin, mutta äidilläni sattuu olemaan ko. liittymä) Suomessa oloni ajan, oli vain juuri se mitä olin salaa tarvinnut. Vaikka entisen liittymänikään kuukausimaksut eivät olleet mitenkään kalliit, tuntuisi tylsältä ensi vuonna vaihdossa maksaa yhtään mitään siitä, että ei käytä puhelintaan koko vuonna. Ja hei, kuka nyt ei haluaisi soitella äidilleen ilmaiseksi? X)

tiistai 27. tammikuuta 2009

Uusi, isompi ja upeampi - Tokyokan!

Olin tänään menossa pistäytymään Tokyokaniin, japanilaiseen ruokaan erikoistuneeseen ihanaan pieneen putiikkiin, mutta hämmästyksekseni liikkeen ikkunat Annankadulla olivat pimeinä. Ovessa oli lappu, jossa luki, että liike oli muuttanut uusiin toimitiloihin seuraavaan kadunkulmaukseen, osoitteeseen Annankatu 24.

Ja mikä siellä olikaan vastassa?! Pikkuruinen Tokyokan oli muuttunut tilavaksi, valoisaksi ja selkeäksi japanilaisen ruoan minimarketiksi - hyvällä tavalla. Hyllyt olivat suuret ja täynnä uusia myyntiartikkeleita, riisiä oli ties mitä sorttia, soijakastikkeessa ei todellakaan tarvinut tyytyä parin merkin valikoimaan, japanilaisia karkkeja oli kokonainen seinällinen. Etenkin japanilainen keramiikka, aikakauslehdet ja japanilaiset kokkiveitset olivat upeasti esillä, ja niitä ainakin silmin nähden tuntui olevan paljon enemmän kuin ennen. Olisi tehnyt mieli ostaa koko kauppa tyhjäksi, mutta pitäydyin kuitenkin suunnitelmassani ja vein kassalle vain kareeraisuun tarvittavat ainekset. Vaikka tilat olivat muuttuneet, henkilökunta oli onneksi säilynyt yhtä välittömänä, lämpimänä ja ystävällisenä, eivätkä isommat tilat olleet hävittänyt kotoisuutta, mikä liikkeestä huokuu.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Yukatassa

Japanilainen ystäväni Junko lahjoitti minulle vanhan yukatansa, eli puuvillaisen kesäkimononsa, koska hänen matkalaukussaan oli takaisin Japaniin lähtiessä aivan liikaa ylipainoa. Laukkuun piti saada lisää tilaa, joten yksi hänen useista yukatoistaan saattoi jäädä minun vaatekaappiani kaunistamaan.

Yukataan pukeudutaan Japanissa etenkin matsureiden, eli kesän festivaalien aikaan, mutta kylpylöissä, hotelleissa ja kodeissa se toimittaa usein oloasun virkaa, ja silloin siihen myös pukeudutaan hieman huolettomammin kuin julkisissa tiloissa. Matsureiden aikaan kaduilla näkee paljon yukatoihin pukeutuneita nuoria naisia ja lapsia. Nuorien naisten yukatoiden sävyt hehkuvat kirkkaissa väreissä, kun taas vanhemmat naiset pukeutuvat yleensä hieman hillitympiin väreihin ja kuvioihin. Junkolta saamani yukata näyttää melko perinteiseltä nuoren tytön tai naisen yukatalta - kirkkaan tummansininen kangas kukkakuvioin.


Unohdin Junkolta saamani yukatan kuitenkin äitini luokse Pohjanmaalle palatessani kotiin joululomalta, ja sain sen takaisin haltuuni vasta tänään. Päätin kokeilla, onko se sopivan kokoinen ja muistanko vielä parin vuoden takaa, miten obi (eli leveä vyötärölle kiedottava kangasvyö) solmitaan. Pukeminen oli melko helppoa muistin varassa, mutta koska tämän yukatan obi on erilainen kuin vanha obini, en ollut ihan varma, miten se tulee solmia. Vanhaan yukataani kuulunut obi on perinteine, itse solmittava malli, kun taas Junkolta saamassani yukatassa on tsukue-obi. Tsukue-boissa on valmis erikseen kiinnitettävä rusettisolmuke, ja itse vyökin on jokin "easy" -versio, jonka pukemisen pitäisi olla helpompaa kuin perinteisen mallin. Minulle se tuotti kyllä enemmän päänvaivaa, kuin tavallinen obi, koska olen tottunut tekemään rusetin itse, mutta lopulta sain sen solmittua kuitenin ihan nätisti. Kiristäminen tosin jäi hieman puolitiehen. Yleensä yukatan obi kiristetään melko kireäksi korsetiksi.

Harmillista, että yukataan pukeutuminen Suomessa herättää vähän turhan paljon katseita, eikä tilanteita, joissa sitä voisi pitää, tule kovin usein vastaan. Niinpä mietinkin, pitäisikö ottaa Japaniin mukaan yksi yukata, koska siellä sitä voisi ihan oikeasti käyttää kesälläaikaan. Toisaalta paikan päältä voisi ostaa toki uudenkin, mutta jotenkin tuntuu, että olisi turhaa maksaa kolmannesta yukatasta, kun Suomessa sitä ei kuitenkaan oikein voi käyttää...

perjantai 23. tammikuuta 2009

Se uskomaton vieraanvaraisuus

Kaikki ovat varmaan joskus kuulleet puhuttavan siitä, miten uskomattoman avuliaita, kohteliaita ja vieraanvaraisia japanilaiset ihmiset ovat - olipa kyse business-tapaamisesta tai ihan vain ystävistä.

Viime viikolla sain taas kerran muistutuksen siitä, että tuohon huomaavaisuuteen ei voi koskaan varautua kylliksi. Vietimme iltaa Sendain vaihtareiden kämpillä Kohein ja minun pienimuotoisia syntymäpäiviä juhlistaen. Pienimuotoisuus sanana ei tosin oikein sovi kuvaamaan illan tapahtumia. 

Ensitöiksemme hohtokeilailun jälkeen kämpälle saavuttuamme kohotimme maljat shampanjalaseista. X) Lasin sisältö ei tosin ollut sitä itseään, vaan vaihteli lasin pitelijän mukaan oluesta limsaan. Minä annoin Koheille lahjaksi pienen itsetekemäni kännykkäkorun, jossa riippuivat pieni suomuurain ja mustikka muistutukseksi Suomesta. Minä puolestani sain vaihtareilta ison japanilaisella paketointitekniikalla päälystetyn paketin, jonka uumenista paljastui suloinen Totoro-valokuvakehys. 

Jossain vaiheessa pojat alkoivat tekemään japanilaisia makeisia, eli makealla asugi-paputahnalla ja jollain kummallisella jauheella päälystettyjä pieniä riisipalleroita. Siinä vierähtikin melko kauan, ja suomalaisten kanssa jälleen pyörittelimme silmiä sille, miten he aina päätyvät kaikista yrityksistämme huolimatta valmistamaan ties mitä vaivalloisia herkkuja meille. Onneksi keittiö sentään oli olohuoneen välittömssä yhteydessä, joten tällä kertaa kukaan ei ollut sulkeutunut yksin keittiöön. Illan kuluessa Yoshihide ja Anna soittivat kämpässä olevaa pianoa meidän muiden iloksi (he ovat todella taitavia), pelailimme Maaritin paikalle tuomaa Wiitä ja juttelimme mukavia. 

Ja sitten.. Loppuillasta Yoshihide ja Yudai hipsivät pianon ääreen, ja aloittivat pelkäämäni shown. 

Olimme nimittäin samalla viikolla käyneet tavanomaiseen tapaamme japanintuntien jälkeen syömässä ja naureskelleet mm. kaikenmaailman animesarjojen tunnusmusiikeille. Clannad-sarjan 'Dango daikazoku' oli jo pitkään soinut päässäni, koska katsoin sarjan ihan vasta, ja niinpä kysyin, tietääkö kukaan ko. biisiä. Yudai tiesi. Laulelimme ja hyräilimme Pizza Raxin henkilökunnan iloksi dango daikazokua melkein puolet illasta (tai ehkä liioittelen, ja se oikeasti soikin vain minun pääni sisällä), joten kun sitten jossain vaiheessa Yoshihide kertoi, että heidän kämpillään on piano, sanoin leikilläni, että Yudai voisi laulaa biisin Yoshihiden säestyksellä. Vaikka mietinkin tuolloin, että olisipa mahtavaa oikeasti kuulla kappale pianolla soitettuna, en missään vaiheessa uskonut, että he ottaisivat sanani tosissaan.

Mutta he ottivat asian ihan liiankin tosissaan. ^_^'' Yoshihide oli harjoitellut biisiä tuntitolkulla joka päivä ennen illanviettoamme. Yudai oli hankkinut jostain kappaleen sanat, ja niitä oli kaksin kappalein kämpässä - yksi kiinnitettynä muistilapuksi keittiönkaappiin, toinen pianon ääressä harjoittelua varten. Ja niin he sitten esittivät kappaleen minun ja kaikkien muiden suomalaisten hymyillessä hämmentyneesti koko esityksen ajan. Yoshihide soitti todella upeasti, ja huomasin, miten Yudaita jännitti laulaa meidän kaikkien edessä, antamatta sen kuitenkaan häiritä esitystä. Olin ihan sanaton, jopa liikuttunut.

Paluumatkalla kotiin mietimme Maaritin kanssa, että emme voi pyytää japanilaisilta ystäviltämme enää mitään edes leikillämme. X) Luultavasti he eivät koe asiaa samoin kuin me, vaan ehkä he ovat oikeasti vain luonteeltaan sellaisia, että heistä on mukavaa ottaa muut huomioon. Japanin reissullani vannon kuitenkin olevani tarkka sanojeni kanssa - kun haluan tavata Sendain vaihtareita jossain vaiheessa, kysyn ensin heiltä, olisiko heillä aikaa tavata, tai odotan, kunnes he ovat tulossa jostain syystä käymään Tokiossa. Jos menen ja ehdotan jotakin päivää, he mitä luultavimmin suostuvat siihen, vaikka ties mitkä päättökokeet olisivat tuloillaan. ^_~ En voi muuta kuin ihmetellä.. Ja hyräillä päässäni soivaa 'Dango daikazokua'. :D  Jotta voitte jakaa iloni tämän ihastuttavan biisin olemassaolosta, voitte kuunnella sen alta:




keskiviikko 21. tammikuuta 2009

5 minuuttia päivästä

Japaninopettajamme kehoitti meitä tänään tekemään päätöksen. "Varatkaa viisi minuuttia japanin opiskeluun, joka päivä." Havahduin kuin jostain koomasta. En ole pitkään aikaan uhrannut japanin tuntien ja japanilaisten tuttavieni kanssa juttelun lisäksi varsinaisille henkilökohtaisille opinnoilleni varmasti edes tuota viittä minuuttia. Toki tarkastelen joskus sanakirjasta yhtä ja toista sähköpostien kirjoittamista varten ja siinä sivussa saatan oppia jotakin, mutta ei sitä lasketa.

Niinpä tein päätökseni. Aion yrittää opiskella tästä eteenpäin, en viittä minuuttia, vaan 5 sanaa ja yhden kanjimerkin päivässä. Yhden päivän viikossa uhraan opiskelemieni sanojen kertaamiselle, jotta ne myös jäisivät jotenkin päähän. Sanojen laskeminen sopii minulle paremmin kuin kellon katsominen. Kuukauden kuluttua minun pitäisi osata jo siis reilu sata uutta sanaa ja kolmisenkymmentä ennen tuntematonta kanjimerkkiä.

Lupaan raportoida vain onnistumisistani, sillä tämän lupauksen aion pitää vähintäänkin sinne maaliskuun loppuun saakka. Sen jälkeen toivon voivani panostaa japanin opiskeluun vähän intensiivisemmin, eli ottamalla oppikirjan esiin ja pänttäämällä lisää kielioppia.

Tämänpäivän kanjimerkki oli muuten 宿題 (shukudai), eli kotitehtävät, joita on loppuviikolle kasapäin. Niitä siis tekemään.. -__-

maanantai 19. tammikuuta 2009

Ja sitten vain odottelemaan lentoa!

Lentoliput on hankittu aikapäivää sitten, matkavakuutuspaperit tehty sopimuksen tekoa vaille valmiiksi Pohjolaan viime viikolla, passi kunnossa, Japanin viisumi tuloillaan, opintotukiasiat hoidettu sekä vaihdon, että kesän ajan opiskelun osalta, ja se vihonviimeinen opintolainakin on nyt sitten haettu pankista. Huomasin, että aika lailla kaikki tällaiset paperisotaa, pähkäilyä ja rasittavaa vertailua ja tiedonhankintaa vaativat asiat ovat oikeastaan hoidossa. Heti kun opettajat ropsauttavat tililleni syksyn viimeistenkin kurssien opintopisteet, käyn tekemässä vielä Visa-sopimuksen pankissa.

Jotenkin tavattoman helpottavaa ajatella, että kohta alan olla periaatteessa valmis lähtemään. Haluasin kuitenkin hankkia vielä käyntikortit, sillä paitsi että japanilaiset ovat tunnetusti käyntikorttien kansaa, myös tuleva ammattini sinänsä edellyttää jonkinlaista käyntikorttia ihan täällä Suomessakin. Olen suunnitellut kortin jo valmiiksi, joten enää puuttuisi printtaus jossain painossa. Jos joku tietää halvan ja laadukkaan paikan teettää yksipuoleiset, värilliset käyntikortit, saa vinkata. ;)

perjantai 16. tammikuuta 2009

Aikaisia kesäsuunnitelmia

Olemme jo ihan innoissamme Leenan ja Jasonin kanssa suunnittelemassa heidän kesäkuun Tokion vierailuaan. Tosin minä ja siskoni aloitimme suunnittelun jo oikeastaan vuosi sitten, jolloin en vielä edes  tiennyt, tulenko valituksi vaihtoon vai en. X) Viiden kuukauden päässä häämöttävälle reissulle olemme ehtineet tutkailla jo mahdollisia matkakohteita, tarkistella matkakuluja julkisilla kulkuneuvoilla, ja miettiä muita aktiviteettejä, vaikkakaan itse en tietenkään ehdi olla heidän mukanaan joka paikassa, kun olen koulussa. 

Nikkoon ja Hakonen kansallispuistoon olisi ainakin kiva mennä käymään yhdessä jonakin vapaana viikonloppuna, sillä luultavastikaan en ole vielä kesään mennessä ehtinyt tehdä vierailuja noihin paikkoihin, saati paljon muuallekaan, ja haluan niissä joka tapauksessa jossain vaiheessa vierailla. Päiväretkiä voisi tehdä Yokohamaan ja Kamakuran temppelialueelle ja jonnekkin kivalle onsenille, sillä ainakin itselleni kuumissa lähteissä likoaminen on yksi ikimuistoisimmista kokemuksistani Japanista. Ulkoilma-onsenissa en ole käynyt, mutta vannon, että se ei tulevana vuonna jää väliin. :)

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

77 päivää H-hetkeen

Tuntuu hullulta, että vaihtoni alkuun on aikaa enää vajaa kolme kuukautta - oikeastaan ollaan jo lähempänä kahden kuukauden rajapyykkiä, joka on helmikuun vaihteessa. Toisaalta päivissä laskettuna 77 jäljellä olevaa vuorokautta kuulostavat vielä aika paljolta. Tiedän kuitenkin, että työt, koulu ja kutkuttavan hyvät kirjat olkkarin pöydällä saavat kellon tikittämään hetkessä kohti maaliskuun viimeistä päivää ja lentoa Japaniin.

Lokakuun lopussa hakemani Metropolian vaihto-opiskeluapuraha kilahti muuten lopultakin parin kuukauden odottelun jälkeen tilille. Pian myös viime vuonna vaihtoa varten tekemäni vuositalletus erääntyy, joten olen kohta näennäisesti melko varakas. Harmi vain, että ainoastaan hetken aikaa -  Tokion hirmuvuokrat, matkakulut, vakuutusmaksut, tuliaishankinnat ja kaikki muut pakolliset menot tulevat verottamaan tiliäni lähiaikona ihan liikaa, joten turha hurrata.

Apurahan saamisen lisäksi sain myös muita iloisia uutisia eilen: siskoni Leena ja hänen avomiehensä Jason tulevat Tokioon kesäkuun alussa ja viettävät Japanissa hieman reilut kaksi viikkoa! Minulla tulee siis olemaan varmuudella ainakin kaksi vierasta vaihtokauden aikana. Tai no, ehkä voin sanoa, että kolme, sillä jos Micke ei tule katsomaan minua koko vuonna, niin en vastaa seurauksista... 

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Matkalaukku: Check!

Nyt on sitten matkalaukkumietinnät saatettu päätökseen. Varsin käytännöllisen oloinen, kahdella erittäin suurella ja tukevalla pyörällä varustettu, (ilmeisesti) kestävästä, kovasta polypropyleeni-muovista valmistettu, laivastonsininen Samsoniten Aeris Basic -mallinen laukkuni on noudettavissa kuukauden kuluessa Kampista.

Vierailin useamman laukkuihin erikoistuneen nettikaupan sivuilla, ja alimmat hinnat, jotka surffaillessani löysin, kieppuivat toimituskuluineen 160 euron paikkeilla. Huomattavasti huokeampaa kuin esim. Sokoksen tavaratalossa. Kun sitten Kampissa pistäydyin Nahkatavara-nimisessä laukkuliikkeessä, suunpielet kohosivat hillittyyn, mutta voitonriemuiseen hymyyn kirkuvan keltaisen "-20%" -hintalapun kohdalla. Löysin siis kaavailemani laukkumallin halvimmillaan n. 140 euron hintaan. Voi toki olla, että jos olisin jaksanut ravata läpi kaikki Helsingin keskustan laukkuliikkeet, olisin saattanut löytää jostakin hulppeamman tarjouksen. Koska shoppailu jonkin tietyn asian vuoksi ei todellakaan kuulu lempiharrastuksiini, päätin säästää hermojani jättämällä etsinnät tuohon. Useimmat laukkukaupat kun tuntuvat vieläpä sijaitsevan jossain ratikkamatkojen takana väärässä päässä Mannerheimintietä tai osoitteissa, joiden sijainnista minulla ei ole mitään hajua, ja kaiken lisäksi ne ovat yleensä pikkuruisia ja melko rajoittuneita valikoimaltaan.

Valitettavasti Kampin liikkeen hyllyssä oli kuitenkin Aeris Basicista vain järkyttävä lähes neonväreihin vivahtava marjapuuronpunainen versio. Vaikka tarkoituksenani ei ollut olla liian kranttu tuollaisten toisarvoisten seikkojen, kuten ulkonäön, suhteen, en minä nyt vain kertakaikkiaan kyennyt ostamaan pinkkiä matkalaukkua – etenkään sellaista, jota on tarkoitus raahata lentokentillä vielä mielellään parinkymmenenkin vuoden kuluttua. Niinpä jouduin kysymään nolona jotakin toista värivaihtoehtoa myyjältä, jolle olin hetki sitten vakuutellut, että värillä ei ole väliä. Myyjä pahoitteli, että valitettavasti liikkeessä ei enää ollut jäljellä muita värejä juuri haluamastani koosta, eli reilusta 87 litraisesta laukunmöhkäleestä. Onnekseni hän kuitenkin ehdotti, että he voisivat tilata minulle haluamani värisen matkalaukun. Niinpä varmisteltuani, että laukun saisi erikseen tilattunakin tuohon alennushintaan, pääsin tuskailemaan värinvalinnan kanssa. Oikeastaan vekslasin lähinnä vain mustan ja laivastonsinisen välillä, sillä suuri osa muista värivaihtoehdoista muistutti ihan liikaa 80-luvun hiihtoasuja. Ajattelin, että ehkä mustia matkalaukkuja on enemmän kuin sinisiä, ja päädyin siis laivastonsiniseen laukkuun. Tai ehkä edellä mainittu oli vain omaa rationaalista egoani pönkittämään kehitetty tekosyy, ja oikea motiivi löytyykin harmajan sinisestä kaulahuivistani, sekä lempihameestani, jotka matchaavat aivan liian hyvin uuden matkalaukkuni kanssa. ;D

maanantai 5. tammikuuta 2009

Miniatyyrit matkassa

Olen onnistunut haalimaan itselleni minikokoisia arkisia käyttöesineitä, joiden kätevyyden olen tajunnut vasta lähiaikoina. Mikä on kätevämpää matkalle lähtöä ajatellen kuin se, että kasvopyyhe mahtuu tulitukkuaskin kokoon ja laajentuu veteen laitettuna normikokoonsa melkein puolimetriseksi? Entä sitten pesuaineet matkalaukun täytteinä? Shampoota ja muita litkuja saa kaikkialta ja ne painavat laukussa paljon, mutta on ikävää lähteä matkaan täysin ilman niitä, sillä voihan olla, että kauppaan ei pääsekään jostain syystä heti ensimmäisenä iltana. On myös jokseenkin rentouttavaa aloittaa matka tutuilla tuotteilla kuin astua heti heikolle jäälle ja ostaa Japanissa hyllyltä joku shampoolta vaikuttava tuote. ;) Niinpä vaaksanmittainen pesuainepurkki on omiaan matkalaukkuun.


Tässä siis yhteen kouraan mahtuva suihusettini Japaniin.

(Kiitos Eijalle ihastuttavasta syntymäpäivälahjasta, eli pikkuruisesta Hello Kitty -taikapyyhkeestä!)