torstai 28. elokuuta 2008

Syksy kuluu japania opiskellen

Japanin opiskelu on sujunut minulta tähän mennessä ihan hyvin sekä itsekseni, että opettajan avulla. Opettajajohtoisessa opiskelussa on kuitenkin se etu, että viikottaiset oppitunnit pakottavat säännölliseen kielenopiskeluun ja harjoitteluun, kun taas itsekseen opiskellessa voi olla muutamankin viikon tauko. Itseopiskelun vaara piilee siinä, että jos tauot opiskelun välillä venyvät liikaa, saattaa joutua todella usein kertailemaan aiemmin opittuja asioita, mikä taas on jossain määrin hieman tehotonta.

Niinpä ilmoittauduin täksi syksyksi japaninkielen edistyneemmälle jatkokurssille. EVTEKin ja Stadian ammttikorkeiden yhdistymisessä Metropolia-ammattikorkeakouluksi on jotakin hyötyä - nimittäin se, että oman koulun sisäinen kielikurssitarjonta on laajentunut huomattavasti. Jatkokurssi numero 2:sta kun ei löytynyt EVTEKin opetussuunnitelmasta, mutta Stadiassa sellainen sen sijaan oli. Niinpä nyt kun olemme kaikki iloisesti yhtä ja samaa koulua, voin osallistua myös ex-Stadian kursseille ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toivon vain, että kurssi järjestyy, sillä ilmoittautuneita on vasta neljä. :| Jos kurssi ei toteudu liian vähäisen osanoton takia, pitää vain yrittää ottaa itseään sitten kovin ottein niskasta kiinni ja varata yksi ilta viikossa japanin pänttäämiselle itsekseen.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

"Japanilaiset..."

Kylläpä tänään huvitti. Olin Brysselissä, Auderghemissä puistossa lastenvahdin hommissa ja jo kaukaa kuulin outoa marssimusiikkia. Katsahdin kohti japanilaista koulua, josta musiikki kantautui, ja näin lapset marssimassa urheilukentällä. Muutamat kantoivat kylttejä, toiset lippuja. Muutama sivuaskel tiukassa kokoonpanossa, ja marssi saattoi jatkua eteenpäin. Kovin monessa muussa demokraattisessa valtiossa Japanin lisäksi tuskin näkee alakoululaisia niin sotilaallisen näköisessä touhussa ihan tavallisena arkipäivänä. Japanilaiset tosin luultavasti sanoisivat tähän, että se kasvattaa kärsivällisyyttä, opettaa rytmitajua ja yhdessä työskentelyä, ja kohottaa siinä sivussa yhteishengen kattoon. Voi hyvinkin pitää paikkaansa. Japanilaisissa kouluissa on aika usein hauskoja tempauksia ja ohjelmanumeroita, festivaaleja ja todella yhteisöllisiä tapahtumia, jollaisia voisi Suomessakin olla enemmän.

Niin tai näin, on hauskaa, miten tavoilleen uskollisina japanilaiset tuntuvat pysyvän, muuttivatpa he minne tahansa. Belgialaisessa junassa luetaan mangaa kuin Tokiossa ikään ja lapset kulkevat Brysselin kaduilla kouluun aivan samanlainen vanhanaikainen nahkainen koululaukku olalla kuin kobelaisilla kavereillaan. Deltan metroasemalla japanilaiset pikkutytöt kantavat iloisen värisiä, supersöpöin piirroshahmoin kuvitettuja sateenvarjojaan ja kikattavat supersöpöllä äänellään, joka on kuin suora nauhoitus jostain japanilaisesta animaatiosarjasta. Ruokaostoksilla käyvät japanilaisäidit ovat pukeutuneet kauniin yksinkertaisesti, he ovat nuoria, hoikkia ja työskentelevät usein kotirouvina, niinkuin kotimaassakin on tapana. Joka kerta kun näen täällä japanilaisia, he tuovat mieleen Kobessa viettämäni ajan, ystäväni ja tuttavani Japanissa, ja saavat minut hymyilemään. Miten he saattavatkin säilyttää tapansa niin omanlaisinaan, vaikka ovat asumassa toisessa maassa? Toisaalta, japanilainen kulttuuri on hyvin omintakeinen ja erityinen länsimaiseen, varsin homogeeniseen kulttuuriin verrattuna. Luonnollisesti me vain huomaamme kulttuuriemme erilaiset piirteet helpommin, ja ne vaikuttavat siitä syystä niin eksoottisilta.

Japanilaisuus tuntuu usein rakentuvan stereotypioista, mutta ehkä juuri siksi se onkin niin kiinnostavaa. Ja vaikka stereotypia-sanalla onkin yleensä melko ikävä kaiku, loppujen lopuksi suuri osa niistäkin olettamuksista on totta ja täyttä arkea. Suurin osa meistä suomalaisistakin taitaa olla niitä jurottajia, jotka istuvat muiden maiden kansalaisten mielestä hulluissa lämpötiloissa puisilla penkillä ilkialastomina vieraidenkin ihmisten kanssa. Siihen verrattuna moni muu asia kuulostaa varsin normaalilta - vaikkapa ala-astelaiset marssimassa musiikin tahdissa. ^_^

perjantai 8. elokuuta 2008

Paniikki

Olen paniikin partaalla. Kyselin kouluni toiselta Japaniin lähteävältä vaihtarilta, onko hän kuullut mitään meren takaa, kuullakseni positiivisen vastauksen. Hänen kämppähommansa ovat jo selvät, viisumi tuloillaan ja lentoliput hankittu! Ensin olin innoissani - hyvä homma, että hän on saanut asiat reilaan, kun on lähdössä jo kuukauden kuluttua. Sitten havahduin hirvittävään pelkoon - mitä jos ne eivät otakaan minua sinne, kun sieltä ei ole vieläkään kuulunut mitään. Epätoivo yrittää vallata mielen.

Täytyy kai vain yrittää uskotella, että ne hoitavat ensin kiireisimmät asiat alta pois ja alkavat sitten keskittyä ensi vuoden tulokkaisiin. -__- Wish me luck.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Suurlähetystöjen väkeä ja heidän puolisoitaan

Hillittyyn ulkoasuun naamioidut malttamattomuuta tihkuvat sähköpotini tavoittivat kv-toimiston vastaavan ennen hänen lomaansa, jotta hän saattoi kertoa minulle, ettei vieläkään mitään ole kuulunut Japanista. Samaan kappaleeseen oli ujutettu kuitenkin lupaava tai sitten turhia toiveita nostattava tieto siitä, että Joshibin kv-henkilö on tulossa käymään elokuussa Suomessa. Että ehkä sitten.. tai sitten ei. Minä en usko enää mitään huhuja tai lupaavia epämääräisiä päivämääriä, ennen kuin oikeasti saan jonkun lapun käteeni tai virallisen sähköpostin, jolla asia on lopultakin selvä. Sitä ennen en oikeasti enää jaksa elätellä toiveita, että "ehkä sitten ensi viikolla". Sitä on kohta puoli vuotta tässä hoettu. Ja nämä samat valitusvirret olen toki tässä blogissakin jo kymmeniä kertoja kuulutellut. Pahoitteluni.

Vaikka ne tietyt japanilaiset eivät tunnukaan haluavan lähestyä minua kirjeitse, täällä Brysselissä, jossa oleilen parhaillaan, olen tavannut paljon japanilaisia. Useimpien kanssa en ole toki juttelemaan päässyt, mutta on hauskaa kuulla katukuvassa arkista japania, nähdä japanilaisten lasten leikkivän kotipihassa ja kiljuvan metroasemalla hassulla, niin perin japanilaisella lapsen äänellään. Myös ranskan kielikurssilla on kaksi japanilaista naista, joista kummankin kanssa olen päässyt jo lyhyesti juttusille. En tiedä heidän ikiään, mutta veikkaan 25-35 -vuotiaiksi. Japanilaisten naisten ikää on niin tavattoman vaikeaa arvioida. Toinen heistä on kotoisin Nagoyasta ja toinen Tokiosta. Tokiolainen Sachiko on ollut täällä vuoden verran, koska hänen miehensä työskentelee Japanin Belgian-suurlähetystössä. Hän on palaamassa Tokioon ensi keväänä, jolloin minäkin toivon mukaan olen menossa sinne. Hän pyysi sähköpostiosoitettani, joten annoin hänelle käyntikorttini. Ehkä saan taas uuden ystävän, tai ainakin hyvänpäiväntutun. ^-^

Toinen hauska sattuma on, että erään tuttavaperheen isän ystävä työskentelee Japanin Suomen-suurlähetystössä. Tuttavamme lupasi antaa minulle tämän ystävänsä yhteystiedot, jotta voin tarvittaessa kysellä häneltä asioita jne. Kuulemma siellä on pienet piirit, ja kontaktejahan ei koskaan voi olla tietenkään liikaa. On kiva, kun on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita toisten asioista ja valmiita auttamaan. ^_^

tiistai 8. heinäkuuta 2008

100 päivää odotusta

Sama vanha virsi jälleen: Ei mitään vieläkään. Ja on kulunut likimain 100 päivää vaihtokaavakkeiden ja portfolion jättämisestä opettajien huomaan!

Jotenkin sitä kuvittelisi, ettei se vastauksen lähettäminen ole niin vaikeaa. Pieni kaunis sana 'kyllä' riittäisi minulle. ^_~ Mutta japanilaisille tuntuvat kaikki paperihommat olevan vaikeita, mikäli uskoo muiden ihmisten blogeja ja omia kokemuksia. Asioissa kestää. Tosin Lions-vaihtoon hakiessani muistaakseni jo sentään tammikuussa tiesin pääsystäni Japaniin, vaikka paperit omaan clubiin lähetettiin vasta joskus marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Pari kuukautta on ihan ymmärrettävä käsittelyaika.. Mutta neljäs kuukausi alkaa jo jotenkin ketuttamaan.

EVTEKin kv-toimisto on tiettävästi kesälomalla enää vähän aikaa. Yritän ajatella positiivisesti, ja kuvittelen, että lomalla olevan sihteerin sähköpostissa odottaa iloinen kirje toiselta puolelta maapalloa. Toivon, että asiat selkenevät pian, koska muuten kohta on edessä seuraava kauhea mahdollisuus - Joshibissa alkaa kesälomat! Kahden kuukauden hiljaiselo! Mutta eiväthän ne nyt voi jättää vastaustaan kesän loppuun.. Ei, eivät ne voi, etenkin kun ovat jo lupailleet vastauksia viime kuussa. Kaiken kukkuraksi yksi hakijoista saisi tietää lähdöstään tai lähtemättömyydestään vasta syyskuussa, ja se kuulostaisi jo jopa japanilaisten byrokraatikkojen korvissa ehkä liian epäreilulta, kun tytön lähtö olisi kuitenkin samaisessa kuussa.

Alan (taas) kyllästyä odottamiseen. -__-