keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Opintolaina ja muut hilut ulkomailla

Nyt on sitten haettu opintolainan valtiontakausta. Jätin lomakkeet liitteineen tänään opintotoimistoon lähetettäväksi eteenpäin. Ei turhan vaikea prosessi onneksi. En muuten tiennyt, että kaikenlaiset opintotukihakemukset yms. voidaan lähettää opintotoimiston kautta. Kävin kysymässä Kelan osoitetta toimistosta, ja sanoivat lähettävänsä paperini suoraan toimistosta käsin eteenpäin. Säästinpähän yhden postimerkin. Mahtavaa. ;)

Myös Metropolian vaihto-opiskeluapuraha on nyt haettu. Hakemukset käsitellään kuulemma joka kuukauden lopussa ja rahat saa sitten tilille kuukauden vaihteessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä oikeasti on tulossa, sillä minulla ei ole summasta kuin pieni aavistus EVTEKin viimevuotisten apurahojen pohjalta.

Kun nämä avustukset on saatu sitten paperille, pitäisi käydä jossain vaiheessa passikuvassakin sitä viisumia ja uutta passia varten. Toinen asia, mikä kaihertaa, onkin nimittäin se, joudunko hakemaan uuden passin itselleni jo tässä vaiheessa ihan vain noita Joshibin lippulappusia varten. Vanha passini kun on voimassa vain 2010 vuoden tammikuuhun, eli menee umpeen juuri sopivasti hieman ennen kuin olen lähdössä Japanista. Jotenkin tuntuu rasittavalta hankkia uusi passi melkein puoli vuotta ennen, kuin se todella on tarpeellista. Etenkin ,kun se puoli vuotta on sitten pois passin käytöstä siellä toisessa päässä, eli joskus viiden vuoden kuluttua. On tämä nykyinen nopeasti vaihtuva passikäytäntö sitten kyllä rasittava, vaikka täytyy kyllä myöntää, että on ihan kivaa saada passiin hieman tuoreempi kuva, kuin se 11-vuotias pikkutyttö, joka siellä nyt tällä hetkellä tuijottelee.

Ei kommentteja: