maanantai 19. tammikuuta 2009

Ja sitten vain odottelemaan lentoa!

Lentoliput on hankittu aikapäivää sitten, matkavakuutuspaperit tehty sopimuksen tekoa vaille valmiiksi Pohjolaan viime viikolla, passi kunnossa, Japanin viisumi tuloillaan, opintotukiasiat hoidettu sekä vaihdon, että kesän ajan opiskelun osalta, ja se vihonviimeinen opintolainakin on nyt sitten haettu pankista. Huomasin, että aika lailla kaikki tällaiset paperisotaa, pähkäilyä ja rasittavaa vertailua ja tiedonhankintaa vaativat asiat ovat oikeastaan hoidossa. Heti kun opettajat ropsauttavat tililleni syksyn viimeistenkin kurssien opintopisteet, käyn tekemässä vielä Visa-sopimuksen pankissa.

Jotenkin tavattoman helpottavaa ajatella, että kohta alan olla periaatteessa valmis lähtemään. Haluasin kuitenkin hankkia vielä käyntikortit, sillä paitsi että japanilaiset ovat tunnetusti käyntikorttien kansaa, myös tuleva ammattini sinänsä edellyttää jonkinlaista käyntikorttia ihan täällä Suomessakin. Olen suunnitellut kortin jo valmiiksi, joten enää puuttuisi printtaus jossain painossa. Jos joku tietää halvan ja laadukkaan paikan teettää yksipuoleiset, värilliset käyntikortit, saa vinkata. ;)

1 kommentti:

Riisa kirjoitti...

Heips! Hauska kun kommentoit. :)
Kielenopiskelussa on kyllä hommaa. Asioita pitäisi muistella koko ajan, tai ne liukuvat pois (ainakin minun) mielestä. Tuntuu, että kesän Brysselinreissulla kohonneet ranskantaitonikin alkavat lipua taas jonnekin taka-alalle - kun ei sitä vaan täällä Suomessa missään käytä. :| Pitää toivoa, että nuo japanin taidot kohentuisivat vajaassa vuodessa. Mahdollisuudet ainakin kai on olemassa. :]

Ja hei, kuka vaan voi lähteä vaihtoon, jos vaan todella haluaa. :) Joissakin elämäntilanteissa se toki voi olla hankalampaa kuin muissa, ja koulukin vaikuttaa, mutta mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Ja jos ei vaihtoon, niin voihan sinne joskus myöhemminkin lähteä, vaikka sellaiselle vapaaehtoistyöleirille, työharjoitteluun tai piiiiitkälle lomalle. :)