torstai 19. helmikuuta 2009

Mikä mahtava älynväläys!

Katsastelin eilen pankkini verkkosivuilla erilaisten pankki- ja luottokorttien automaattinostamiseen liittyviä palvelumaksuja. VISA Electron ja VISA-kortilla jokaisesta ulkomailla tekemästäni käteisnostosta tililtäni perittäisiin 2 euron kertamaksun lisäksi aina lisämaksuna 2,5% noston määrästä. Se tulee varsin kalliiksi, sillä esimerkiksi ensimmäisen vuokraeräni nostamisesta tililtäni saisin pulittaa melkein 65 euroa.. O_O

Pöllömpikin tajuaa, että ei tuo nyt kuulosta hirvittävän miellyttävältä vaihtoehdolta vuoden aikaiseen opiskeluun. Joutuisin tekemään isoja kertanostoja, jotta maksut eivät nousisi aivan hirvittäviksi, ja jotenkin minua ei miellytä ajatuksena se, että kanniskelisin tukkua 10 000 yenin seteleistä lompakossani.. Lisäksi jo omistamani VISA Elctronin hyväksyviä automaatteja ei Japanissa ihan joka nurkalta löydy. Harkitsemani luotollinen VISA-kortti on jo hieman enemmän käytetty, mutta siinä miinuspuolena ovat sen tuomat kuukausittaiset lisäkustannukset, jotka ovat tilinhoitomaksun osalta muistaakseni n. 3,5 euroa ja kuukausimaksun osalta 1-2,5 euroa riippuen, onko uusi vai vanha asiakas. Lisäksi kun varsinaista luotollista ominaisuutta en niinkään usko tarvitsevani, tuntuu VISAn hankkiminen jotenkin ihan turhalta.

Mutta sitten tajusin tarkastaa, paljonko pankki veloittaa ulkomaan tilisiirroista, ja nähdessäni kuuden euron kertasiirtomaksun suuruuden, koin älynväläyksen. Hankkimalla japanilaisen pankkitilin, voin hoitaa käteisnostot automaateilta ilmaisiksi siirrettyäni ensin haluamani summan Suomen tililtä japanilaiselle tililleni pelkällä siirtomaksulla ilman mitään prosentuaalisia lisämaksuja.

Varmistuakseni, että suunnitelmani myös toimisi, kysyin ystävältäni Yoshihideltä messengerissä, voiko japanilaiselta tililtä ylipäätään nostaa ilmaiseksi rahaa. Hän sanoi, että ainakin joidenkin pankkien korteilla se onnistuu, ja mainitsi esimerkkinä Shinsei Bank -pankin. Surffasin itseni kyseisen pankin selkeille, englanninkielisille kotisivuille ja sain selville, että kyseisen pankin debit-tyyppisellä kortilla voi nostaa rahaa yli 65 000 käteisautomaatilta ympäri Japania, ja lisäksi maksaa VISA Electronin tyylisesti liikkeissä, joissa on "J-Debit" -tunnus. Kaikki pankin omat sekä yhteistyökumppaneiden automaatit ovat ilmaisia käyttää, ja niitä löytyy mm. esimerkiksi kaikista konbineista, posteista ja useimmilta isoilta metroasemilta Tokiossa. Kirsikkana kakun päällä oli vielä fakta, että Shinsei Bank ei peri palvelumaksuja ulkomaisen tilisiirron vastaanottamisesta. Eli selviäisin rahojen siirrosta japanilaiselle pankkitililleni vaivaisella kuudella eurolla. Se on suomalaisella kortilla tehtävien toistuvien automaattinostojen maksuihin nähden pikkusumma!

Shinsei -pankkiin voi tehdä tilin ulkomaalainenkin, edellyttäen, että tällä on Alien Registration Card, eli ulkomaalaiskortti, jollaisen jokaisen pidempään maassa oleskelevan on hankittava viranomaiselta. Lisäksi viisumistatuksen on oltava jokin muu kuin "temporary visitor", eli turistiviisumilla ei tilin avaaminen onnistu. Pankki ei peri tilinhoitomaksuja, eikä tilillä ole minimitalletusrajaa, mikä miellyttää minua myös kovasti. ;)

Niinpä päätin, että VISA-kortin hommaaminen on näiden tietojen valossa oikeastaan ihan turhaa. Ensimmäiset viikot ennen Alien Registration kortin ja pankkitilin hankkimista pärjään käteisellä ja tuolla VISA Electronilla. Tilasinkin ihan vasta uuden VISA Electronin vanhan, vioittuneen kortin tilalle, jotta ei sitten tule ainakaan magneettijuovien kanssa mitään ongelmia ulkomailla. Näin se käy. :)

9 kommenttia:

Tiina Tee. kirjoitti...

Mulle pyydettiin (siis toiset suomalaiset pyys) rekisteröinnin yhteydessä jonkun erillisen paperin, jolla oisin tarvittaessa pystyny todistaan, että oon ulkomaalaiskortin saamassa ja näin ollen oisin myös pystyny avaamaan muistaakseni pankkitilinkin.. kannattaa ainaki kysellä, että onko semmosta mahdollisuutta ku meet hankkimaan ulkomaalaiskorttia, jos vaikka saisit sen tilin avattua heti :)

Riisa kirjoitti...

Kiitos tiedosta. :) Kauanko muuten tuon varsinaisen alienikortin saamisessa kesti? Oletan, että se pitäisi hakea arkipäivänä jostain virastosta. Mistä se haetaan? Mitä siellä piti tehdä ja pitikö sinne toimittaa jotain dokumentteja?

Mietin vain, että kun saavun Japaniin jo keskiviikkona, mutta tapaan koulun henkilökunnan vasta lauantaina, niin voisinko hakea sitä itsekseni jo aikaisemmin, vai tarviiko siellä olla joku koulun jehu mukana...

Anonyymi kirjoitti...

Shinsei on voittajan valinta - myös siksi, että niiden nettipankki on kokonaan englanninkielellä. Lisäksi tilinavaus onnistuu myös ilman virallista inkan-leimasinta eli allekirjoituksen voi määrätä leiman korvikkeeksi.

Shinsei toimii myös Kanton alueella äärimmäisen hyvin, sillä joka ainoa 7-11 -konbini sisältää automaatin jossa shinsein kortit toimii. Sen lisäksi, Shinsein kortin saa ainakin sadan eri värisenä!

Tiina Tee. kirjoitti...

Mulla oli muita suomalaisia mukana tossa hommassa, niin en enää muista, että mitä kaikkea piti olla.. paitsi omia valokuvia ;) mutta kaupungintalolta tai jostakin se haettiin. Tosi hyvin pystyn siis auttamaan, mut ehkä tätä lukee joku muu, joka auttaa. Mutta muistaakseni siinä meni aika tarkalleen kuukausi. Ja siihen tais hei kyllä saada viisuminhaun yhteydessä ohjeet, ootko hakenu sitä vielä?

Riisa kirjoitti...

No ei ihan sataa, mutta melkein. Kortin värivaihtoehtoja taisi olla 32 ;)
"Morning aqua" on niin mun. :D Hehheh.

Mutta juu, 7-11:neitä taitaa löytyä melkein joka nurkalta ja yksi jopa ihan läheltä tulevaa kämppääni, joten siinäkin suhteessa vaikuttaa mainiolta. :)

humu kirjoitti...

Ihana blogi sinulla! Alan seuraamaan :)

Riisa kirjoitti...

Tiina Tee: Juu, jätin viisumihakemuksen jo suurlähetystöön. Perjantaina varmaan käyn hakemassa valmiin viisumin sitten itselleni. Ehkäpä voin siellä henkilökunnalta kysäistä tuosta alienikortista.

Humu: Kiitos kommentista. Hauskaa, jos kirjoitteluni kiinnostavat. :)

Lauri kirjoitti...

Ulkomaalaiskortti haetaan paikallisesta ward officesta. Kortin hakuun tarvitset passisi, kaksi passikuvaa. Varsinaisen kortin valmistuminen kestää yleensä parisen viikkoa, korttia hakiessa ilmoittavat tarkan päivämäärän milloin sen voi hakea. Muistaakseni kortin valmistumisesta tulee lisäksi postikortti ilmoittamaasi osoitteeseen Japanissa.

Pankkitilin avaamiseen riitää tosiaan myös todistus siitä, että ulkomaalaiskortin valmistelu on meneillään. Paperi on paikalliselta nimeltään 登録原票記載事項証明書. Tuon virallisen paperin saa siis erikseen pyytämällä (yleensä virkailijat sitä tosin myös sinulta kysyvät), ja se maksaa pari-kolmesataa jeniä.

Samaa paperia voi käyttää vaikkapa kännykkää hommatessa, joskin kaikki myyjät eivät ilman suostuttelua ole samaa mieltä.

Ai niin, Japaniin ei ole olemassa turistiviisumia — on vain viisumivapaita turisteja, jotka ovat enintään 90 vuorokautta maassa :)

Riisa kirjoitti...

Lauri, kiitos paljon valaisevasta infosta! :) Ja totta, ainakaan suomalaiset turistithan eivät viisumia tarvi. En tiedä mistä olen ylipäänsä keksinyt tuon "turistiviisumi"-sanan tuonne tekstiin heittää. X)

Varmaan parempi siis hommata tuollainen väliaikaistodistus sitten, jos se ei tuon enempää maksakaan. Kuulemma joskus alienikortin saamisessa voi mennä reilusti kuukaudenkin päivät, joten ihan niin kauan en mielellään olisi ilman pankkitiliä saati puhelinta.. :]