keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Viisumin haussa ja kämppäasia loppuunkäsitelty

Olen tänään koulun jälkeen aikeissa astella Japanin Suomen suurlähetystöön toimittaakseni heille lopullista viisumin hakua varten tarvittavat lomakkeet. Lähetystö haluaa minulta viisuminhakukaavakkeen, valokuvan, passin ja tuon aiemmin mainitsemani, Japanin maahanmuuttoviranomaisilta hankitun "Certificate of eligibility" -todistuksen. Viisumi maksaa 18,50 euroa, ja sillä pääsee maahan vain kerran. Mikäli haluaisin viisumin, jolla voin surffailla vaikka Japanin ja Korean väliä, tai haluaisin käydä esimerkiksi Suomessa kesälomalla palatakseni jatkamaan vaihtoa Japaniin myöhemmin, minun tulisi hakea hieman kalliimpaa viisumia, joka tämän mahdollistaisi. Käsittääkseni tuollaisen maahanpaluuluvan voi hommata myös Japanista käsin, eli jos nyt jostain todella käsittämättömästä syystä minun pitäisi vaikka palata välillä Suomeen, ei peli ole silti menetetty. :P 

Saan viisumin luultavasti jo tänään, tai virkailijan mukaan viimeistään huomenna. Viisumihaku ei siis ole järin pitkä prosessi, kunhan tuo sertifikaatti on hankittu etukäteen - ilman sitä hakemuksen käsittely voi kestää jopa pari kuukautta.

Kämppäasiakin on aikalailla selvä. Vuokra on nyt se mikä on - lakanat, peitot ja täkit kuuluvat ilmeisesti samaan maksuun, joten niistä ei voi tinkiä. Siivousmaksu on kertamaksu, joka kattaa kämpän siivoamisen sitten, kun asumiseni siellä tammikuussa 2010 päättyy, eli mitään ikiomaa viikkosiivoojaa ei ole tiedossa. ^_~  Ihan niinkuin Suomessakin, myös Japanissa vuokralainen on velvollinen siivoamaan kämpän putipuhtaaksi asumisensa päätteeksi. Luultavasti vuokrafirma on kokenut helpommaksi sen, että se pistää asialle ammattisiivoojan, kuin että se joutuu laskuttamaan asukasta jälkikäteen asukkaan tekemän huolimattoman siivouksen jälkeen. No, tämä tarkoittaa ainakin sitten sitä, että kämpän pitäisi olla tiptop sinä hetkenä, kun minä astun sen ovesta ensi kertaa sisään. Eipähän tarvitse sitten alkaa heti alkajaisiksi tekemään suursiivoja..

Minun tulee maksaa koko vuoden vuokrat neljässä erässä. Tämä on toisaalta helppoa, kun ei tarvi joka kuukausi olla kiikuttamassa rahoja jollekin taholle, ja toisaalta rasittavaa, sillä se tarkoittaa sitä, että säästötilini hupenee väliaikaisesti. Normaalistihan käyttäisin vuokrien maksuun opintotukia ja kuukausittaista stipendiä. No, onneksi olen säästänyt. Muuten saisi taas mennä pankkiin hakemaan lainaa. :P

4 kommenttia:

Tiina Tee. kirjoitti...

Joo kyllä sen re-entry viisumin saa hommattua Japanistakin, jos tarvetta tulee. Nimimerkillä minä jouduin hommaamaan...

Tuleva kotisi vaikuttaa muuten siistiltä ja kivalta! :) Mulla oli myös 22 neliön kämppä ja kun mulle tuli japanilainen vieras, totesin että tää on tämmönen pikkunen, johon hän totesi, että ehkä teidän suomalaisten mielestä, mutta meille tää on jo iso ;) Ja oon kyllä kuullut melkoisen pienistä kopperoista, joissa jotkut just Tokiossa joutuu asustelemaan.

Ja ai niin.. vessa on japanilaisten mielestä saastunut paikka, ainakin vanhojen ja perinteisten juttujen mukaan, enkä ole vielä koskaan nähnyt missään suihkua ja vessaa samassa huoneessa.

Ja vähän kateellisena lueskelen sun valmisteluista, kun vähän tekisi itsekin mieli taas plata tuonne päin maapalloa.. vaikka vasta olen kotiutumassa tännekin.

Riisa kirjoitti...

Tiina Tee: Juu, se on kyllä totta, että yleensäkinhän japanilaiset asunnot ovat tosi pieniä. Kun japanilainen ystäväni näki meidän reilun 61 neliön kaksion, hän oli ihan järkyttynyt, että se on opiskelija-asunto. Myös entinen isäntäperheeni yöpyi luonamme Helsingissä käydessään, ja tajusi varmaan vasta nähdessään asunnon, että ei siitä oikeasti ollut mitään vaivaa, kun meillä kerran on kaksi ihan tilavaa makuuhuonetta tässä kämpässä. :P

Ja Kaakulle: Todellakin, tuo neljässä erässä maksaminen tarkoittaa sitä, että heti kättelyssä minun täytyy maksaa semmoinen vaivainen 2500 euron vuokrasumma... Miten semmoisen summan saa edes ulos pankkiautomaatista, kun se pitää maksaa käteisenä? :D

Ja tosiaan, yritin vastailla kuppiesi kanjiarvoitukseen blogissasi. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tyttö hyvä - ei nyt voi olla kylpyamme ja WC-pönttö samassa tilassa - ei suomessakaan kukaan laittaisi vessanpönttöä saunaan! :)

Riisa kirjoitti...

Yoe, ihan hyvä pointti. ;)