Uenon puisto kirsikankukkien aikaan

Koska kirsikat eivät kuki ikuisesti, piti perjantaina käydä tarkastamassa, miltä Uenon suuri puisto näyttää hanamin aikaan. Harmikseni aika moni muukin halusi tarkastaa saman asian, ja puiston poluilla sai madella jonossa hitaasti järkyttävän ihmismassan keskellä. Hieman se toki vei viehätystä itse tapahtumalta, mutta olihan se odotettavissa. Uenon puisto on kuitenkin kaikkein suosituimpia hanaminviettopaikkoja.


Hanamia vietetään hieman kuten Suomessa Vappua. Ihmiset kerääntyvät kirsikkapuiden alle picnicille syömään ja juomaan. Yleensä kirsikankukkia katsellaan työpaikan porukan kesken, opiskelijatovereiden kanssa, tai joskus perheen parissa. Koska parhaat paikat pitää varata ajoissa, etenkin isoa ryhmää varten, firmat lähettävät usein jonkun, yleensä nuoren työntekijänsä varaamaan firmalle hanamipaikkaa jo aikaisin aamupäivästä. Varsinaista hanamia vietetään yleensä siis töiden jälkeen, vasta iltapuolella, joten kyseisillä hanamipaikan varaajilla on pitkä työpäivä istuskellessa puistossa. Ei luulisi kuitenkaan olevan hirveän rasittava homma hyvällä ilmalla, jos ottaa hyvän kirjan ja mp3-soittimen mukaan.


Kävelimme puiston kirsikkakujan läpi, ja poistuessamme puistossa näimme väkijoukon kerääntyneen aukiolle. Kävelimme lähemmäs, ja näimme nuoren miehen esittämässä jonglööritemppuja. Katselimme sitä hyvän aikaa, kävimme heittämässä kolikot hänen hattuunsa hienon shown lopuksi, ja jatkoimme puiston reunalle tähyilemään hienoa Uenon kaupunkimaisemaa.


Uenosta metroilimme Ginzaan, jossa lähinnä ihmettelimme hienoja rakennuksia, kalliita merkkiliikkeitä ja upeasti pukeutuneita ihmisiä. Aurinko paistoi sen verran kirkkaasi, että huomsin illalla saaneeni lievät rusketus (tai palo-) rajat neuleeni kaula-aukon kohdalle. Kivaa. Pitänee hommata piakkoin aurinkorasva, kun ei tarvi kuin vartti olla pihalla ja heti punoittaa.


Palatessamme Hamadayamaan meitä odottivat keittiössä temaki-sushiainekset ja upeasti japanilaisilla lakkapuisilla astioilla katettu pöytä. Temakisushi on sushityyppi, jossa jokainen käärii itse käsin omat sushinsa - en kylläkään tiedä miten tämän ruokalajin valmistus tapahtuu ravintoloissa. Erittäin ulkomaalaisystävällinen sushi, etten sanoisi, sillä jokainen saa valita itse omat sushin täytteensä. Meillä tarjolla oli kylmäsavulohta, raakaa tonnikalaa eli meguroa, jotain lehtiä, japanilaista munakasta, kurkkua, avokadoa ja pavun versoja, sekä tietenkin sushiriisiä, wasabia, eli tulista piparjuuritahnaa ja merilevää, eli noria, johon sushiainekset kääritään.


Temakisushi oli erittäin herkullista ja lisäksi tietenkin hyvin terveellistä. Sushin lisäksi Ayumin äiti oli valmistanut meille misokeittoa. En muista, olenko aikaisemmin syönyt misokeittoa, ainakaan en muistanut miltä se maistuu, joten tavallaan tämä oli ensimmäinen kertani sillä saralla. Misokeiton liemi valmistetaan keittämällä vedessä tietyn tyyppistä merilevää, kombua, sekä jotain muita aineksia ja misotahnaa. Keiton varsinaiset muut ainekset vaihtelevat. Meidän keitossamme pääosassa oli tofu. Keittokin maistui hyvin, ja koska olin jostain kummasta syystä (ehkä auringonpistos?) erikoisen kokeilevalla tuulella, päätin maistaa vielä Ayumin rakastamaa nattoa! Kauhukertomukset ja naton järkyttävä haju olivat aina aikaisemmin pitäneet minut kaukana kyseisestä "herkusta", eli mädätetyistä pavuista, mutta päätin, että nyt on aika kokeilla. Yllätyksekseni natto ei maistunutkaan kovin erikoiselta. Ei sitä missään nimessä voi herkulliseksi sanoa, mutta kyllä sen sai kuitenkin alas ilman suurempia ongelmia.

Kokeilun haluisen ja täyttävän ruokahetken jälkeen katsoimme hieman valokuvia Suomesta yhdessä Ayumin ja hänen äitinsä kanssa, kunnes oli aika painua taas o-furon lämpöön ja sitä kautta petiin. Seuraavana aamuna kun oli aikainen herätys, ja junaseikkailu itsekseni ilman kenenkään apua kohti Sagami-Onoa ja uutta kotiani Sagamiharan kaupungissa.