tiistai 24. marraskuuta 2009

Kotisuunnitelmia

Nyt se iskee taas. Rajapyykki. Ihan pian on enää kaksi kuukautta jäljellä Japanissa, ja voi kuinka se voikaan edelleen ahdistaa. Nyt alkaa jo olla se vaihe, että pitää tehdä kauhesti kaikkea, pitää nähdä KAIKKI, pitää ostaa kaikenlaiset mahdolliset asiat mitä Suomesta ei saa, ja ennen kaikkea tavata kaikkia täkäläisiä rakkaita ihmisiä, joita en näe Suomeen paluun jälkeen pitkään aikaan. Tulen ikävöimään niin monia ihmisiä. -__-

Yritän kuitenkin Japani-fiiliksissä kieriskelyn lomassa vähän hehkuttaa myös Suomeen paluuta. Yksi asia, mitä olen aiemminkin sanonut odottavani, on se, että pääsen muuttamaan omaan kämppään (jossa on oikea keittiö!!). Ei minulla edelleenkään ole tietoakaan siitä missä tai millainen tuleva asuntoni mahtaa tulla olemaan, mutta soin silti itselleni pienen hetken ystäväni Suskin blogista bongaamani kollaasi-sivuston kanssa leikkimiseen.

My new apartment

Mietin sekä käytännön, että viihtymisen kautta, mitä kaikkea haluaisin uuteen kotiini hommata. Joissain asioissa tietenkin täytyy vähän soveltaa, ja esimerkiksi seinille haluan näiden kollaasissa olevien IKEAn kukkataulujen sijaan ihan itse ottamistani valokuvista teetettyjä isoja valokuvatauluja. Niillä kuvilla on oikeasti merkitys, tarina ja tunnesiteitä, toisin kuin jossain huonekalufirman valmisvalikoiman kuvissa (joissa sinänsä ei ole mitään vikaa). Osa kuvan tavaroista on onneksi jo sentään odottamassa Suomessa siskon varastossa, esimerkiksi työpöytää, mattoa tai verhoja ei tarvitse hankkia. Viherkasvit ovat ehdottomasti ostoslistalla, vaikka Leena onkin pitänyt kukistani hyvää huolta Suomessa ja saanut muutamat jopa kukkimaan! Jonkinlaisen halvan, matalan, puisen olkkarin pöydän ympärille haluan ostaa kasan istuintyynyjä, jotka saavat korvata sohvan, jolla yksin en mitään kuitenkaan tee. Sitäpaitsi olen aina tykännyt istua lattialla.

Oman kodin sisustussuunnitelmien tekeminen on niin kivaa puuhaa. Päätyyköhän sitä joskus sisustamaan kotia Japanissakin? Eihän sitä koskaan tiedä... :)

6 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Eipäs nyt liioitella: vain yksi kasvi on puskenut yhden ainoan kukan...

Jännittävä aika koittaa myös meidän sisustukselle, kun viet omasi pois. Osa sun huonekaluista (siis niistä, jotka on käytössä eikä varastossa) on ollut ihan käteviä lisiä tässä vuoden aikana. Mutta odottelen mielenkiinnolla, minkälaisiin ratkaisuihin tässä päädytään :) Työpöydätön elämä houkuttelisi, mutta saapa nähdä, toimiiko se käytännössä...

Riisa kirjoitti...

Aijaa, yksikö niitä vain oli. Noo, hieno suoritushan se on sekin. :D Katotaan, mihin sitä itekkin loppujen lopuks päätyy ratkaisuissa, kun saa tietää minkälaiseen luukkuun sitä päätyy.

Rahien kirjoitti...

eikö ookkin koukuttava saitti? :P

toi näyttää tosi kivalta ja kodikkaalta! jos vihreät asiat vaihtais punaiseen, voisin ostaa samanlaisia huonekaluja ;)

kuulostaa ihan hauskalta idealta jättää sohva pois, jos ei sitä kerran kaipaa. tuleepahan jotain vähän erilaista sisustukseen. monista kaupoista saa isojaki tyynyjä, ne vois olla aika mukavia hengailuun...

Riisa kirjoitti...

Joo! Koukuttavaa. Mä tein jo uusia kollaaseja.. kauheeta ajantuhlausta, mut.. Kivaa! X)

Mut joo, semmosia isoja tyynyjä nimenomaan haluankin. Joilla voi makoilla ja istuskella kunnolla. Löhönurkka! ^^ Tervetuloa vaan sit testaamaan joskus keväällä. ;)

Anniina kirjoitti...

Ihana raikastava vihreä. :) Mäkin olen hassua kyllä miettinyt ihan samaa sävyä, tosin tehostevärinä vielä yhtä ihan muuta ehkä vähän yllättävää. Eli siis mäkin jo vähän sisustan uutta kotia mielessäni....

Riisa kirjoitti...

Mulla on nyt meneillään, tai no ollut jo pidempään joku ihme vihreä-kausi, niin vaatteissa kuin muutenkin. (Niinpä esim. noi teidän lähettämät lakanat on aivan just mainiot!) Ei tosin se sinivihreä ja sininen oo sieltä taustalta mihinkään kaikonnut, mut tykkään vaan yhdistää niitä kaikkia keskenään. Ja kun pohjalla on ruskea, siihen nyt saa yhdistettyä melkein mitä vain, jos joskus alkaa tuntuun että tarvii vaihtelua. :]