sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Shokudoun sapuskat 9.

Perinteinen japanilainen ruoka ei rakennu yleensä siten, mihin meillä on totuttu, eli että lautasella olisi sen perunan, riisin tai pastan kaverina jonkinlainen ruokaisa, paksu kastike, ja mahdollisesti jotain lisukkeita, vaikka kasviksia tai pihvi. Moni tänne tuleva tuntuu ihmettelevän sitä, että riisi tarjotaan usein erillisessä kupissa ilman mitään mausteita, ja tekee sen virheen, että kaataa riisikippoonsa maun toivossa ravintolan pöydästä joskus löytyvää soijaa, jonka jälkeen toisistaan erkaantuneita riisinjyviä ei enää voikaan syödä puikoilla. Tosiasiassa yhdessä muiden, eri kipoissa olevien antimien kanssa nautittuna ei riisiin tajua edes kaivata mitään lisähöysteitä, vaikka varsinaista mauntuojaa tai kostuketta ei olekaan.

Kareeraisu ja erilaiset donburit ovatkin ehkä siinä mielessä helppoja vaihtoehtoja, että toisin kuin useimmissa japanilaisissa annoksissa, kaikki on samassa kipossa - ei liiemmin vaaraa mihinkään etikettivirheisiin, ja lusikalla syöminenkin on täysin hyväksyttävää, ellei jopa suositeltavaa. On kuitenkin vielä ainakin yksi oikein tyypillinen, japanilainen "all in one" -ruoka, ja se on hayashiraisu.

ハヤシライス - Hayashiraisu


Hayashiraisu tarjoillaan shokudoussamme samalta linjastolta kareeraisun kanssa, sillä paitsi että ne maksavat saman verran, keittäjän on kätevä lapata kuppi täyteen riisiä samasta kattilasta, ja sitten vain hulauttaa päälle soossi jommsta kummasta kastikepadasta. Iso lautasellinen tätä riisiä ja hayashi-kastiketta, eli lihasta, sienistä ja kasviksia koostuvaa tomaattipohjaista kastiketta, maksaa 270 yeniä. Halvalla lähtee.

Hayashiraisu on maultaan tomaattinen, mutta ei tuo mieleen mitään eruoopplaista tomaattikastiketta, sillä taustalla maistuvat muut mausteet kuin mihin meillä on tomaattien kanssa totuttu. Kastike ei ole kuitenkaan mausteidensa puolesta tulista, toisin kuin curry joskus. Varsin simppeliä, mutta kuitenkin jollain selittämättömällä tavalla omintakeista ruokaa.

Hayashiraisun, kuten myös kareeraisun, saa
mukaansa kätevästi kertakäyttöiseen muoviastiaan, mikäli sen haluaa syödä jossain muualla kuin ruokalassa. Kiireisinä päivinä tämä optio säästää paljon opiskelija aikaa, kun opettajan luokkaan ilmaantumista odotellessa voi vielä heittää nopeasti lounaan naamariin oman pulpettinsa ääressä. Harvemmin tosin itse olisin ihan niin kiireinen, etten ehtisi tästäkin tapahtumasta ottamaan valokuvaa. ;)

Ei kommentteja: