Jouluaatto Yamanotella

Tämän vuoden jouluaatto meni hyvin perinteisissä merkeissä. Laatikoita (hyi), kinkkua, savukalaa, salaatteja, juustosarvia, pipareita, ässiä, suklaata... Viime vuosi taas oli aivan erilainen. Hyppäsimme silloin Tokion keskustaa kiertävän ympyrän muotoisen Yamanote-linjan junan kyytiin ihastelemaan sujuvaa liikennettä, aurinkoisen urbaaneja maisemia ja asemilla ja junissa hyöriviä ihmisiä. Joulufiilistä ei ollut nimeksikään, mutta junailu oli hauskaa. Ja lisäksi ilmaista!


Lipun rahastus tapahtuu aina aseman porteilla, vasta poistuttaessa asemalta määränpäässä. Kun on kerran astunut aseman porteista sisään, voi siis junailla niin paljon kuin sielu sietää edes takaisin, mutta matka maksaa aina lähtöaseman ja määränpääaseman lipun verran. Ja koska Yamanote on ympyrän muotoinen linja, ei tarvitse edes tyytyä sahaamiseen, vaan voi kiertää junan kyydissä samalla lipulla halutessaan vaikka koko päivän ympäri Tokiota - kunhan ei poistu ulos miltään asemalta. Junan kyydistä voi kyllä hypätä ja kierrellä asemalla porttien sisäpuolella.


Tosin, jos haluaa käydä myös ulkona asemalta Yamanotekierroksensa aikana, lippuportti rahastaa lyhimmän reitin lähtöaseman ja määränpään välillä, eikä sekään nyt niin kauhean kallista ole. Viisainta oikeastaan onkin päättää junamatka vaikka yhden aseman päähän lähtöasemasta, sillä muutoin saa lähtöasemallaan selitellä asemahenkilökunnalle, miksi lippu on leimattu kyseisellä asemalla aamulla, mutta sillä ei ole menty missään vaiheessa pois asemalta eikä matkustettu näennäisesti minnekään. Tällöin junamatka maksaa vain yhden aseman välin, vaikka olisi kiertänyt junan kyydissä koko päivän. Hassu systeemi.

JR Yamanoten linjan tunnistaa metro- ja junakartassa vihreästä väristä, joka toistuu myös junien kyljessä ja kaikissa linjan tunnisteissa kuten asemien nimikylteissä.

Kaikilla asemilla ei junaan tarvitse jonottaa yhtä pitkissä jonoissa kuin vaikka Shinjukussa.

Yamanoten linja tekee suunnilleen ympyrän muotoisen ringin Tokion ympäri yhdistäen toisiinsa kaikki suuremmat vaihtoasemat kuten Ikebukuron, Tokyon, Shinjukun ja Shibuyan. Junavaunun ovien yläpuolelta löytyvästä ohjetaulusta voi katsoa, kuinka monta minuuttia matka seuraaville asemille vielä kestää.

Kuskilla on valkoiset hanskat - ihan niin kuin taksteissa, busseissa ja lentoasemillakin.

Junassa voi viettää aikaa esimerkiksi lukien sanomalehtiä, aikakauslehtieä, kirjoja, mangaa, työpapereita, pokkareita, mainoksia tai vaikka pornolehtiä, jos siltä tuntuu. Ketään ei kiinnosta mitä luet. Toisaalta matkustaja voi viihtyä myös vaikkapa pelaten, surffaillen netissä tai räpläten muuten vain kännykkäänsä.

Kuulaan aurinkoinen päivä ei tuntunut jouluaatolta, eikä kai sen Japanissa tarvikaan tuntua, kun kaikki käyvät aivan normaalisti töissä.

Kun ilta-aurinko alkoi heijastua pilvenpiirtäjien lasiseinistä ratapihan takana me päätimme junakierroksemme ja suuntasimme illaksi kohti Nakanon joulukirkkoa.

Muistot mukana joka päivä - purikuratumblerissa!

Japani ei hevillä lähde mielestä. Niinpä päätin antaa (taas jälleen) fiilistelylle periksi, ja askartelin tässä yksi viikonloppu hauskat muistot mukaan otettavaan muotoon. Ostin Japanista itse koristeltavan, Starbucksin myymän matkatermosmukin, tumblerin, eli tanburaan (タンブラー ).

Tumblerista löytyvät niin molemmat host-perheeni, Joshibin ystäväni, partiokaverini, suomalaiset vaihtarikaverini, Suomesta Japaniin kyläilemään tulleet ystäväni ja perheenjäseneni kuin Suomessa tapaamani japanilaiset vaihtariystävänikin. Kaikkia on ikävä.

Aluksi tumbleriani koristi origamipapereista leikelty kuosi, mutta se tuntui vähän persoonattomalta. Jossain vaiheessa jo Tokiossa pohdiskelin, mitä kaikkea teksisin kymmenillä purikura-kuvaliuskoillani, ja lopulta sain idean liimata ne kollaasiksi paperille ja rullata tumbleriani koristamaan. Niinpä lähdin valitsemaan parhaat ja monipuolisimmin kaikkia kavereitani, host-perheitäni ja muita tärkeitä ihmisiä esittävät purikura-otokset vuosien varrelta ja liimasin ne mustalle paperille. Tumblerini sai todellakin persoonallisen ilmeen, ja aika paha on kenenkään ainakaan sekoittaa sitä omaan mukiinsa, kun jokaisessa kuvassa on minun naamani – osaltaan kyllä vähän noloa moinen. X)

Aiemmin tumbleriani koristi vihreä origamipaperi.

Töissä Ellen ja Fit-lehden toimituksien väen kanssa naureskelimmekin lounaalla laukustani kaivamalleni purikura-kahvimukille, ja ihmiset ihastelivat, mitä kaikkea Japanissa onkaan saatavilla. Siihen minun oli kuitenkin huomautettava, että purikura-kuviahan voi toki ottaa nykyään myös Helsingissä, ja samalla tajusin, että en olekaan maininnut tästä aiemmin blogissa! Purikurashop -niminen liikehän tosiaan avasi ovensa Helsingin Kaisaniemen metroaseman kupeessa kaikille hauskoja pikkukuvia halajaville tämän vuoden kesällä. Liikkeen automaatit olivat alussa japanilaisiin verrokkeihinsa nähden ryöstöhintaisia, mutta nyttemmin osa yksinkertaisimmista laitteista tarjoaa purikuraelämyksen vain parilla eurolla, mikä on jo hyvinkin kohtuullista. Toisaalta hulppeampia kuvia tahtovat joutuvat yhä pulittaa erikoisominaisuuksilla varustettujen kuvakoppien kuvista 6-8 euroa, mikä itsestä tuntuu Tokion 400 yenin rinnalla hieman liialta. Toisaalta, jos kuvaustahti on hieman toista kuin itselläni Japanissa, ei 8 euroa kerran, pari vuodessa nyt niin paha hinta ole vaikkapa syntymäpäivän tai muun juhlinnan ikuistamiseen.