Uusivuosi Asakusassa eli siellä missä kaikki muutkin ovat

Asakusa on klassinen suunta uudenvuoden juhlijoille, mutta mikäli ihmismassat eivät miellytä, kannattaa valita suosiolla joku vähemmän kuuluisa temppeli. Mekin olisimme ehkä periaatteessa voineet valita paremminkin. Jossain rauhallisella, pienellä, suloisella temppelillä olisi voinut olla omaleimaisempi ja tunnelmallisempi meno. Mutta toisaalta – joskus kai se hatsumon, eli vuoden ensimmäinen temppelivisiitti, Asakusallakin on nähtävä.

Asakusan yömaisemat toivottivat uudenvuodenjuhlijat tervetulleeksi heti juna-aseman tuntumassa. Niin, mm. se kultainen pökäle.

Shinbashi-Ginza tourimme päätteeksi otimmekin siis illalla Sarin ja Eeron kanssa junan Asakusaan. Sovimme tapaavamme myös Megumin aseman pielessä, ja voi sitä jälleen näkemisen riemua, kun Megu vihdoin nousi portaat ylös metrotunneleista. Oli outoa nähdä Joshibin aikaisia ystäviä – taas tuntui, kuin en olisi mihinkään Japanista välissä lähtenytkään.

Harhailimme hyvän tovin ympäri ämpäri Asakusan pikkuruisia katuja, kun yritimme löytää erästä Sarin suosittelemaa erityistä ravintolaa joka loppujen lopuksi osoittautuikin pikemminkin kahvilaksi tai baariksi kuin varsinainen syömispaikaksi. Nälkäisinä päätimme lopulta suunnata izakayaan, ja se olikin hyvä veto, sillä emmepä ehkä ihan arvanneet, miten kauan seisoisimme myöhemmin jonottamassa temppelille...

Mmmmmmm.. nämä oli hyviä! Jonkinlaisen juustoisen taikinakuoren sisälle oli piilotettu kananmunan keltuainen ja tasku oli friteerattu herkullisen rapeaksi. Täytyy varmaan kokeilla joskus...

Se, mikä japanilaisessa uudessavuodessa jaksaa yllättää minut vuosi toisensa jälkeen on, että oikeastaan missään ei ammuta raketteja, vaikka ympäri maailmaa ilotulitusnäytökset ovat tyypillinen käytäntö ja japanilaiset kyllä noin ylipäätään tykkäävät raketeista. Ainoita valonpilkahduksia taivaalle soi Asakusan lähistöllä huhtikuussa avattava uusi huikean korkea tornitalo, Sky Tree, johon sytytettiin säihkyvät valot uudenvuoden kunniaksi. Ei siis ilotuksia, ainoastaan hieman sinertävää scifi-tornin valoa.

Uudenvuoden terveisiä sentään lähetettiin: viestien määrä ylitti jopa Twitterin kapasiteetin ja Twitter kaatui.

Me suomalaiset olemme tottuneet juhlimaan uudessavuodessa nimenomaan puolen yön kellonlyömää – sitä nimenomaista hetkeä, kun vuosi vaihtuu. Vaikka japanilaisetkin kokoontuvat esimerkiksi kaveriporukan tai perheen kanssa count down -partya viettämään, kaikki eivät suinkaan niin tee. Kaupungilla ei tuntunut olevan mikään erityinen kiire olla missään tietyssä paikassa tai tekemässä jotakin tiettyä asiaa juuri kun kello lyö kaksitoista. Me kävelimme juuri mahat pullollaan izakayasta kohti Sensoujin temppeliä, kun jotkut nuoret edessämme huikkailivat, että heei, nyt se tais vaihtua. Joku huusi vastaan, että ai nytkö jo?! Sen jälkeen ympärillä kaikui hyvän uuden vuoden toivotuksia, mutta siinäpä se sitten olikin. Minä ja Eero ehdimme jo hiukan hätääntyä, että jääköhän meiltä nyt jotain olennaista väliin, kun emme ole temppelillä tasan keskiyön aikaan, mutta selvästikään ei jäänyt.

Jono tarkoitti tässä tapauksessa ryhmäjonoa, sillä ihmiset jonottivat yhtenä isona massana.

Tosin, jos olisimme olleet temppelin porteilla jo ennen vuoden vaihtumista, olisimme ehkä saattaneet päästä sisään vikkelämmin. Kahdentoista jälkeen nimittäin väkeä alkoi valua temppelille sitä rataa, että heikompaa olisi voinut hirvittää. Lähestyimme temppeliä hiukan väärästä suunnasta, joten näimme, että jono jatkui itse temppelirakennukselta aina kahden portin läpi suurelle Kaminarimonin portille saakka. Mutta eipä se sinnekään loppunut. Vielä kiemurrellen kaksin kerroin muutaman suljetun autotien molemmilla kaistoilla... arvioisin, että matkaa jonolle kertyi varmaankin vajaan kilometrin verran, sillä kyllähän siinä jonossa sitten seistiinkin. Aluksi mietimme, onko tässä mitään järkeä, mutta päätimme kutienkin, että kun tätä varten tänne on tultu, niin eiköhän se jonotus nyt tuossa mene.

Jono jatkui Asakusan Sensoujin temppelin (pääosin) suljettujen kauppakojujen ohi..

...daruma- ja manekinekokylttien ohi kohti seuraavaa porttia..

...ohi iltavalaistuksessaan punaisena hehkuneen pagodan...

.. aina itse temppelille ja rukouspaikalle saakka.

Jonossa oli hyvä tunnelma, eikä missään vaiheessa tullut pelkoa siitä, että tulisi litistysneeksi. Onneksi.. :P

1,5 tuntia kului oikeastaan hämmentävän nopeasti, sillä jono eteni kokoajan pikkuhiljaa ja ihmismassaa oli niin hämmentävän paljon, että iso osa jonossa seisomiseen käytetystä ajasta meni valokuvailuun. Pääsimme lopulta heittämään kolikot rukousuurnaan, tai ainakin sinne päin, sillä edessämme oli edelleen aikamoinen ihmismuuri. Rukousten jälkeen jatkoimme juhlakojuille ja ostimme jo kauan suunnitelmissa olleet daruma-nuket tulevan vuoden tavotteita varten. Varsinaisten tavoitteiden mietinnän jätimme suosiolla loman jälkeiseen aikaan Suomeen, lomalla ei tarvi tavoitteita.


Daruman hankinnan jälkeen suuntasimme ennustuspaikalle, josta ostimme ennustuslappuset tulevaa vuotta varten. Eeron ennustus lupasi pelkkää epäonnea, joten se sidottiin kiinni puuhun pappien hoideltavaksi.

Eero sai valitettavasti aika ikävän ennustuksen, mutta lappu solmittiin temppelin puomiin, jolloin pahan onnen pitäisi kääntyä.

Omani lupasi "tavallista onnea", joskin mielestäni varsin toiveikkain sanankääntein: "Huolesi kääntyvät vähitellen parempaan päin, kuin taivaalta häviävät pilvet. Kuu tulee esiin, niin että koko taivas kirkastuu. Kuten keväällä puut ja ruoho kasvavat ja kukat puhkeavat kukkaan, siten maisemasi muuttuu paremmaksi. Samoin moni hyvä asia tapahtuu sinulle nopeasti, tuoden suuren onnen, niin kuin bambu tulee vihreäksi ja kirkkaammaksi sateen jälkeen."

Lisäksi lappu lupaili, että "myöhemmin pyyntööni vastataan, kadottamani esine löytyy, sairas paranee, odottamani ihminen saapuu, niin talon rakentaminen kuin purkaminenkin on ihan hyvä juttu ja avioliitto, työ ja matkustelu sujuvat kaikki hyvin".

Tavallista onnea vai? Japanilaiset taitavat olla hiukan vaatimattomia. Vai mitä mahtaakaan olla todellinen onni, kun se sattuu kohdalle? :D

Kaverit koolla jälleen. <3

Temppelillä tapahtuvien juhlallisuuksien aikaan alue täyttyy yleensä kaikenlaisista herkkukojuista, ja pitihän sitä sitten maistella edes jotakin. Koska olimme kuitenkin ihan vasta syöneet, Eero maistoi hieman äklön näköistä, jauhomaista ja muutenkin rakenteeltaan outoa kuumaa amasake-juomaa ja itse päädyin jälkiruokaan. Suklaabanaanit eivät sinänsä ole mitenkään aivan ihmeellinen jälkkäri, mutta tällä kerralla niihin oli tökätty yksiä suosikkikekseistäni, Koala-suklaakeksejä, joten täytyi antaa periksi ja ostaa yksi bansku. Sitä mutustelinkin melkein siihen asti, kun lähdimme palaamaan kohti asemaa.

Pinkkejä ja vaaleansinisiä banaaneja..

Asemalla huomasimme, että vaikka Yamanote-linjan junat yhä kulkivatkin, Megun Yokohama-sen oli jo lopettanut siltä illalta. Väsyneenä päätimme, että etsimme Shibuyasta jonkin kahvilan ja menemme sinne nököttämään, kunnes Megu pääsee lähtemään kotiinpäin. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin tilata kahvit kello kahdelta yöllä ja keksiä jotain tekemistä puoli viiteen saakka. Megu oli työpäivän jäljiltä ihan poikki ja nukahti jossain vaiheessa kahvilan pöytään. Olimme kaikki ihan tööt - yritin pitää keskustelua yllä, mutta vähitellen Eero ja Sari uppoutuivat iPhonejensa ja lopulta ainakin osittain unten maailmaan ja minä aloin piirtämään. Kun kello sitten lopulta, hyvin pitkän kahvilayön jälkeen lähenteli viittä lähdimme saattelemaan Megumin ensimmäiselle junalle.

Mitä te olette tehneet minun puhtoiselle Japanilleni?!

Kahvilassa vietetyn sangen koomaisen yön aikana kaikkialla muualla ei ollut hiljaista – siitä kielivät Shibuyan kadut, kun kävelimme takaisin asemalle. En ole koskaan nähnyt Japanissa sellaista määrää roskia kaduilla. Shibuyan katukiviä peittivät konbiniruokien rasiat, muovikääreet, paperinenäliinat ja pahvilaatikot. Yleensä missään ei ole roskan roskaa, ei edes tupakan tumppia, pureskeltuja purkan jämiä tai taskusta tipahtaneita kuitteja. Kaikkialla on todella puhdasta. Yleensä. Mutta uudenvuodenyö oli selvästi poikkeus. Ihan kuin kaupunki olisi ollut taifuunin jäljiltä, tosin myrskyn jälkeenkin on yleensä siistimpää. Selvästi näitä kliseitä riittää vielä romutettavaksi, sillä olin aivan ymmälläni: onko tämä minun tuntemani Japani. Mitä täällä oikein tapahtuu?! :D

Jollain oli selvästi railakkaampi ilta kuin meillä. :D Toivottavasti ei ollut lempikraka.

Vaikka ilta oli hauska ja temppelikäynti ehdottomasti reissun arvoinen, hiukkasen ehkä harmitti, että itseltä menivät yöunet melkein sivu suun, vaikka periaatteessahan olisimme ihan hyvin päässeet itse nukkumaan hotellille. Toisaalta emme olisi tietenkään voineet jättää Megua yksinkään kaupungille, joten ei vaihtoehtojakaan oikein ollut. Hyvin alkanut aikaeroon sopeutuminen meni tässä toki ihan reisille, kun valvoi koko yön ja seuraavana päivänä nukkui iltapäivään saakka. Onneksi seuraavana päivänä ei ollut kuitenkaan varsinaisesti kiire minnekään, eikä mikään paikkakaan oikeastaan tuntunut olevan auki (tai no, niinhän me luulimme), mutta siitä lisää taas myöhemmin... Hyvää uuttavuotta, "hiukan" jälkikäteen kaikille! ;)