maanantai 29. joulukuuta 2008

Matkalaukkua hankkimassa

Nyt olisi sitten edessä matkalaukun hommaaminen Japanin matkaa varten, sillä äitini lupasi sponsoroida minua sen hankinnassa joulun ja syntymäpäiväni kunniaksi.

Olen katsellut kovia, mistä lie polypropyleenimuovista tehtyjä suhteellisen kevyitä matkalaukkuja, sillä sain kesällä Brysselin lennolla tarpeekseni rinkasta, joka ei suojaa oikein missään määrin sisältöään. Suklaarasiat ja kaikki muut tavarat, joiden on mahdollista ottaa osumaa, kärsivät hieman kuljetuksen aikana. Tavaroiden asetteleminen rinkkaankin oli todella hankalaa, sillä syvä rinkan päätasku ei ole kovin helppo pakattava. Rinkan suhteellisen helposta kanniskeltavuudestakaan ei ollut loppujen lopuksi oikein mitään hyötyä, sillä laukkua tuli kannettua selässä vain se viitisen minuuttia, kun kävelin laukkuhihnalta terminaalin odotustilaan ja sieltä ulos autolle.

Haluan kestävän, tilavan ja kevyen laukun, jota mieluusti voisin käyttää vaikka loppuelämäni. Koska painorajoitus lennolle sattuu kuitenkin olemaan se naurettava 20 kiloa, tuntuu turhalta ostaa mitään yli 100 litraista jättikapsäkkiä. Niinpä olen kallistumassa 80-litraiseen laukkuun, sillä suunnilleen sen kokoinen oli rinkkanikin – ja helposti ahdoin sen 20-kiloiseksi. :P

Olen tutkinut kaksipyöräistä American touristerin F'Lite Basic -matkalaukkua, sekä Samsoniten Aeris Basic -mallista laukkua. Molemmat vaikuttavat ihan kelvoilta, noin 5 kiloisilta kapistuksilta, mutta hinta on vähän huimaava. Noin 80-litraisten laukkujen hinnat kun kieppuvat siinä 150 eurosta jonnekin pariin sataan, riippuen paljolti kaupasta. Minulla ei ole kuitenkaan mitään kokemusta matkalaukuista ja siitä, kannattaako pelkästä kuoresta matkatavaroiden ympärillä todella pulittaa toista sataa euroa. 10 vuoden takuu Samsoniten laukussa kuulostaa houkuttelevalta, mutta onko se oikeasti tarpeellinen ja hintansa väärti, sitä en tiedä. Olisiko kuitenkin järkevämpää sijoittaa matkalaukkuun hieman vähemmän, ja jättää loput rahat johonkin muuhun tärkeään hankintaan?

Joku viisaampi matkalaukkukonkari voisi kirjoittaa kommenttiboksiin painavat sanansa! :)

6 kommenttia:

Ephief kirjoitti...

Hankin aikoinaan jo reilimatkaa varten matkalaukun, jossa on sekä pyörät ja vetokahva että "olkaimet", josta sen saa selkään rinkan tavoin. Laukku on kovareunainen, neliskanttinen ja ehkä 80-litrainen, joten sen kantaminen selässä ei ole mitään tavattoman mukavaa, mutta silti täysin mahdollista. Suurimman osan ajasta sitä kuitenkin vetää pyörillä perässään, joten selkään sitä tarvitsee harvoin edes saada.

Laukku on ollut matkalaukkunani hankinnasta lähtien, enkä ole tarvinnut muita laukkuja, kunnes nyt Kaakkois-Aasiaan reppureissulle lähtiessäni hankin ihan oikean rinkan.

Vinkkini matkalaukuksi on siis jotain tuon tyylistä: mahdollisimman tukeva vedettävä matkalaukku, jonka saa tarvittaessa selkäänkin. En ole moisia tosin hirveästi viime aikoina nähnyt, joten niitä saattaa joutua kaivelemaan. Joka tapauksessa kannattaa hankkia laukku, jossa on riittävän isot pyörät (ei jumitu lumesta tai pikkukivistä). Muita hyviä ominaisuuksia ovat mm. tavarankiinnityshihnat matkalaukun sisällä ja vetoketjujen lukitusmahdollisuus.

Noista mainitsemistasi laukuista ottaisin varmaan tuon Samsoniten jo ihan sen takia, että tuo ensimmäinen näyttää ihan samalta kuin 1000 muutakin laukkua lentokentällä... Mielummin kuitenkin ottaisin ehkä laukun, jonka reunat eivät ole täysin kovat, vaan jotain tukevoitettua kangasta tms.

Mutta mitä nyt oikeastaan tässä olen suositellut, näyttää nykyään kai lähinnä tältä: http://images3.orvis.com/orvis_assets/prodimg/96GXSF1_lg.jpg
Tuota kyseistä laukkua ei varmaan saa selkään (ja se näyttää hitusen pieneltä muutenkin), mutta noin ideatasolla.

Riisa kirjoitti...

En koe ehkä tässä tapauksessa tarpeelliseksi saada laukkua selkään, koska tulen raijaamaan sitä itsekseni varmaankin kuitenkin suhteellsien vähän. Viikon reissuille minulle riittää useimmiten helposti iso reppu tms. Koska minulla on myös olemassa hyvä, tilava rinkka ennalta, se taas kattaa reppureissut. Nyt tarvin lähinnä kestävän, hyvin sisältöä suojaavan ja kevyesti vedettävän laukun. :)

Nuo isot pyörät on varmasti tärkeät. Tulikin heti mieleen, kun vedin tuota pientä lentolaukkua tässä joulun alla juna-asemalla, ja sehän meni ties miten, kun pyöriin juuttui hiekotuskiviä. Isot pyörät on siis varmasti plussaa.

Pitänee kuitenkin vielä miettiä kovan kankaisen ja tuollaisen muovilaukun välillä. Hinnoissa niissä on melko iso ero, ja joissakin myös painossa. Olen kuitenin lueskellut, että nuo muovilaukut (jos siis kyseessä on hyvä laukku), kestävät kankaisia paremmin.. Tiedä siitä sitten.

Ja se mietityttää, että kannattaako oikeasti sitten panostaa esim. tuollaiseen merkkilaukkuun, vai ostaa jostain Citymarketista plussatarjouksesta joku random peruslaukku...

Anonyymi kirjoitti...

Jou,
Matkalaukkuun kannattaa uhrata vähän rahaa - toistakymmentä vuotta sitten hankkimani Samsonite palvelee edelleenkin, kaikenlaiset halvemmat ja kevyemmät laukut on eläköityneet vaatteiden säilytyslaukuiksi.

Yksi fiitsöri jota ilman en enää matkalaukkua - ainakaan sellaista jota olisi tarkoitus kiskoa pitkin lentokenttiä - ostaisi olisi pyörät myös siellä lyhyellä sivulla. Tai oikeastaan pyörien kuuluu olla siellä lyhyellä sivulla eikä pitkällä. On jotain ihan muuta vetää tai työntää sellaista laukkua selkä suorana kuin kumarassa liikutella matalampaa konttia - vaikka siinä olisikin sellainen ulosvedettävä pitkä kahva.

Aikoinaan tuollaisia laukkuja sai vain Japanista, nyt niitä kai jo on tarjolla muuallakin.

Riisa kirjoitti...

Joo, muistelen "kaiholla" äitini ikiaikaista matkalaukkua, jossa oli minipyörät sillä tavoin asetettuna, että sain sen koko komeuden kaatumaankin, kun se keikkui niin kauheasti vedettäessä. Kun vetokahvana oli vielä semmonen pieni hihna, niin johan oli ergonomista menoa. Muuten se laukku kyllä tuntuu olevan kestävä, kun on vieläkin ihan käyttökelpoinen..

Mutta juu, panostan kunnon vedettävyyteen ja isoihin ihaniin pyöriin. :] Samsoniten kova laukku houkuttelee edelleen, mutta ko. merkiltä on myös noita kovikekangaslaukkuja..

Millaisesta materiaalista, Yoe, sinun Samsonitesi on valmistettu?

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä ostit jo laukkusi, mutta minä ole ollut erittäin tyytyväinen Stockalta ostamaani Delseyn 80 litraiseen laukkuun, joka on huomattavan kevyt. Lentomatkustajalle ovat nekin grammat tai peräti kilot tärkeitä, jotka säästää laukun painossa.

Riisa kirjoitti...

Juu, laukku tuli ostettua. Tilaamani Samsonite Aeris on mukavan kevyt. Tuo 87,5 litrainen möhkälekin painaa vain 4,6 kg, joten olen tyytyväinen. Vaikka kyllä varmasti markkinoilta löytyy kevyempiäkin laukkuja. 10 vuoden takuu on kuitenkin varsin houkutteleva lisäominaisuus, eikä alessa hintakaan huimannut päätä. :)