torstai 12. helmikuuta 2009

Häikäisevää kirkkautta tunnelin päässä

Minua on kohdannut sen verran suuri onnenpotku, etten tunnu osaavan pukea sitä sanoiksi..

Olin kuullut reilu vuosi sitten ystävältäni Emilialta vaihto-opiskelijoille suunnatusta stipendistä, jota voi hakea JASSOn (Japan student services organization) kautta. Stipendi myönnetään yhdelle vaihto-opiskelijalle per japanilainen yliopisto, olettaen, että yliopisto ensin saa valtuudet stipendin myöntämiseen.

Koska alemman asteen korkeakouluopiskelija ei oikeastaan voi saada lähestulkoon mitään apurahoja (suurin osa tarjolla olevista suomalaisista apurahoista on tarkoitettu tutkimustyöhön tai jatko-opintoihin, ei vaihto-opiskeluun), tämä japanilainen stipendimahdollisuus kuulosti hieman liian hyvältä. Etenkin, kun tiesin, että mahdollisuudet stipendin saantiin olivat ihan hyvät, sillä Joshibissa ei ole kovin paljon vaihto-opiskelijoita. Kysellessäni sitten Joshibin kv-vastaavalta Shimoda-sanilta tästä stipendistä, hän lupasi selvittää asian ja laittaa hakemukset vireille sekä minua, että yhtä aikaa kanssani Joshibiin opiskelemaan lähtevää Villeä varten. Ihmettelin hieman tuolloin itsekseni sitä, että voisimme molemmat saada stipendin, mutta olin luonnollisesti hyvilläni tästä mahdollisuudesta.

Hakuprosessi kesti marraskuusta helmikuuhun, ja tällä viikolla saimme lopultakin jännittäviä uutisia Japanista. Saimme kuulla, että stipendi oli myönnetty, mutta sittenkin vain yhdelle (kuten alunperin olin olettanutkin), ja meidän tulisi päättää kuka sen saisi – keskenämme! Voitte vain kuvitella, minkälaisen pakokauhun iskun sain vasten kasvojani. En ole koskaan ollut mitenkään kovin taitava itseäni markkinoidessani tai puolustellessani, saati nyt että perustelisin, miksi minun tulee saada tämä huomattava rahanarvoinen etu toisen, yhtä lailla sitä tarvitsevan hakijan sijaan. Ja ihan niinkuin kukaan voisi vastata tällaisessa tilanteessa: "Ei se mitään, ota sä vaan toi stipendi, eihän se oo kuin muutama satanen kuukaudessa..."

Oman koulumme kv-kordinaattori oli sitä mieltä, että mikäli valinta on pakko tehdä, minun tulisi saada stipendi, koska oleskelen Japanissa pidempään kuin Ville. Hän ehdotti myös varovasti, että ehkä voisimme epävirallisesti jakaa stipendin keskenämme jotenkin.

Lopulta yllättävänkin helposti vain muutamien sähköpostittelujen jälkeen pääsimme mielestäni Villen kanssa mainioon ja reiluun yhteisymmärrykseen: minä saan stipendin virallisesti, jotta siitä saadaan mahdollisimman suuri hyöty, mutta jaamme sen keskenämme tasan niinä kuukausina, kun Ville on kanssani Japanissa. Niinpä siis neljä ensimmäistä kuukautta saamme molemmat puolikkaan stipendin kuukausittaisesta avustuksesta, joka kokonaisuudessaan on hurjat 80 000 yeniä. Voitte vain kuvitella, miten suuri helpotus tällainen rahallinen tuki on vaihto-opiskelijalle, jonka on pitänyt hoitaa lähes kaikki rahoitus tähän saakka pelkkien omien säästöjen ja lainan varassa. Nyt voin hengähtää helpotuksesta, ja ihan oikeasti nauttia Japanissa olostani. Mitään luksuselämää ei toki ole tiedossa, mutta ajatus siitä, että voi rauhassa syödä ihan normaalisti, ehkä tehdä pari pientä retkeä naapurikylään ilman kauheaa pennin venyttäjän ahdistusta, ja mahdollisesti vaikka investoida omia, kynsin ja hampain vuosien varrella kerättyjä säästöjä johonkin muuhunkin kuin pelkkiin talven lämmityskustannuksiin, on kieltämättä tajuttoman mukavaa.

Olen lottovoittaja! :D

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon sekä sinulle että Villelle!

Ansioista sait stipendisi, blogisi on jo nyt avannut hienolla tavalla pieninä paloina japanilaista kulttuuria meille, jotka emme siitä tiedä juuri mitään.

Odotan melkein yhtä suurella jännitykslllä Japaniin lähtöäsi kuin sinä itse! Odotan mielenkiinnolla, mikälaiseksi opiskelusi muodostuu, aiemmin olen lukenut vain jonkun poikapuolisen tekniikanopiskelijan vaihtoblogia, päällimmäiset vaikutelmat liittyvät alkoholin käyttöön...

Riisa kirjoitti...

Kiitos onnitteluista. :) Hauska kuulla, että tätä blogia jaksavat lukea muutkin kuin sukulaiset (yhtään teitä rakkaita sukulaisia väheksymättä!) ;)

Olen itsekin lukenut useiden teekkareiden vaihtoblogeja, ja niinhän se välillä näyttää olevan, että alkoholilla on usein osuutta asiaan. Kukin tyylillään. Näiltä osin tämä oma vaihtoblogini tulee kyllä olemaan melko vajavainen tapaus, sillä kun en käytä alkoholia laisinkaan, kirjoituksia villeistä baari-illoista Tokiossa joudutte mitä luultavimmin lukemaan jostain muualta. :P

Anonyymi kirjoitti...

Heis! Hauska kuulla, että sait stipendin helpottamaan talouttasi Japanissa.. Japanissa ei ole niinkään halpaa ja asumisen kuluihin sanotaan helposti uppoavan rahaa, kun on kaikenmoiset kaasu ym. laskut. Apuraha on tosi hieno juttu.

Pohdin tuossa, mitä massaa olet käyttänyt mm. avaimenperissä, kännykkä- sekä korvakoruissa? Ja oletko kiinnittänyt metallilenkit ennen paistoa uunissa? Arvaukseni, olisi kernit-massan tyyppinen massa. Ovat muuten tosi hienoja tuliaisia!

Terveisin,
Anonyymi odottaessaan omaa vaihtovuottaan :D

Riisa kirjoitti...

Juu, Japanissa saa parhaimmillaan maksaa vuokran päälle veden,sähkön ja kaasun, ja talvella lämmityskustannukset voivat nousta aika korkeiksi. Samoin mikäli on oikein mukavuudenhaluinen (tai pelkää liian kosteuden huoneistossa houkuttelevan kaappien nurkkiin ötököitä..), myös kesällä ilmatointilaitteen hurina lisää kustannuksia. Lisävarat eivät siis tosiaan ole pahasta. :]

Suurin osa kännykkäkoruista ynnä muista on tehty fimo-massasta. Käytännössä ihan samaa massaa kuin cernit-massa. Fimo massa eroaa omien kokemusteni mukaan cernitistä lähinnä siinä, että se on hieman pehmeämpää (=helpompaa tehdä pieniä yksityiskohtia), mutta siitä jää joskus hieman väriä käsiin (jonka saa kyllä pestyä pois saippualla). Olen tökkinyt koruihin reiät tai painanteet kiinnitystä varten ennen paistoa, ja paistanut ne ilman metalliosia. Kovettumisen jälkeen olen tökännyt metalliosat paikoilleen hieman kuumaliimaa apuna käyttäen. En ole uskaltanut laittaa metalliosia uuniin, sillä kun ne eivät mitään puhdasta metalliseosta liene, niin en tiedä miten ne 110 asteessa käyttäytyisivät. Ehkä pitäisi joskus kokeilla. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tosi hieno juttu kun sait tuon stipendin.Kyllä siellä varmaan rahaa tarvii,eikä ylimääräinen ole pahitteeksi.Sulla kyllä tuntuu tuota energiaa olevan,kun olet jo tuliaisiakin hommannut kaikenlaista.Mutta kyllä minäkin olisin innoissani jos olisin sun tilalla.Mä olen ylpeä susta! t.kummitäti-Paija