Asakusa, Omotesando, Harajuku ja Meiji-jingu

Lähdimme torstaina (2.4.) Ayumin kanssa kiertämään hieman Tokiota suuntanamme Asakusan temppelialue, moderni (ja kallis) Omotesando, Harajukun vilkas ostoskatu Takeshitadouri, sekä Meiji-jingu -pyhättö.


Aluksi ostin Pasmo-junakortin, jonka avulla junalippujen ostaminen japaninkielisistä automaateista käy tavattoman kätevästi. Pasmo-kortin voi ensin ostaa 500 yenillä automaatista, jonka yhteydessä siihen ladataan haluttu summa rahaa. Kortin panttisumman 500 yeniä saa kuulemma takaisin, kun palauttaa kortin asemaviranomaisille.

Kortin käyttö on helppoa. Aseman porteilla sitä vilautetaan lukulaitteeseen, vähän niin kuin Helsingin seudulla käytettävää matkakorttia. Lukulaite rekisteröi lähtöaseman ja päästää kortin käyttäjän läpi portista. Kun olet junaillut määränpäähäsi ja poistut kyseiseltä asemalta, näytät jälleen portilla korttia lukulaitteeseen, ja laite rahastaa kortille ladatusta summasta automaattisesti tarvittavan lipun hinnan. Mikäli kortilla ei ole tarpeeksi rahaa, voi siihen ladata lisää automaatista, ja sen jälkeen poistua aseman porteista maksamalla lipun. Kätevää, etenkin, kun ainakin tässä vaiheessa junamatkojen rahastussysteemi menee hieman yli hilseen. Pasmoa voi käyttää sekä junissa, metroissa että busseissa, joten muuta lippua en luultavimmin lähiliikenteessä tarvitse.

Junailimme ja metroilimme itsemme Ayumin kanssa ensin Asakusaan, joka on hieno temppelialue ja täten myös aikamoinen turistiloukku. Varsinaisten suurten ja upeiden pyhättöjen edessä on pitkä katu täynnä erilaisia kojuja - ostettavaksi löytyy kaikenlaisia matkamuistoja, yukatoja, kimonoja, täkäläistä ruokaa ja muuta hyvin japanilaista. Hinnat ovat luonnollisesti turisteille sopivia. Luulenkin, että matkamuistot kannattaa ostaa halvemmalla ennemminkin jostain normimyymälästä, tai vaikka Hyakuen-shopista (100 yenin kaupasta).


Pyhättöön mentäessä pestään ainakin kädet, ja usein myös suu pyhätön ulkopuolelta löytyvässä lähteessä. Tämän jälkeen kuljetaan suitsukesavujen läpi temppeliin. Savua koetetaan huitoa päähän, jotta se tekisi palvojan viisaaksi.

Temppelissä puiseen uurnaan heitetään esimerkiksi 10 yenin kolikko, jonka jälkeen ennen rukoilemista käsiä taputetaan jumalien herättelemiseksi kaksi kertaa.


Temppelikäyntien jälkeen kävimme syömässä lounaaksi raamenia, ja mahat täynnä lähdimme metroilemaan kohti Omotesandoa. Omotesando on moderni alue, josta löytyy mm. Omotesando Hills-kauppakeskus, Tokyon suurin Marimekko-myymälä, ja iso Kiddyland -kauppa, josta voi ostaa eri animaatio-, manga-, ynnä muiden hahmojen oheistuotteita, sekä leluja ja paperitavaraa. Omotesando Hillsin eräästä myymälästä löytyi huvittavia tuotteita. Erittäin hieno shamppoita, Bliwin saippuaa ja jotain Arabian vanhoja kuppimalleja sai ostaa itselleen julmetun kalliiseen hintaan. Arabian 70-luvun kupit nyt vielä ehkä jotenkin ymmärtää (vaikka kyseisiä kuppeja löytyykin ties kuinka monen suomalaisen astiakaapeista tai varastojen laatikoista), mutta että maksaisi esim. 6 euroa tavallisesta käsisaippuasta?


Omotesandosta jatkoimme matkaa Harajukuun. Takeshitadourin kauppakatu oli paitsi täynnä mielenkiintoisia kauppoja, myös aivan tupaten täynnä ihmisiä. Osaksi tämä ryysis kai johtuu siitä, että yläastelaiset ja lukiolaiset ovat kevätlomalla viimeistä viikkoa, ja kaikki ovat yhtäaikaa liikkeellä. Mitään en vielä ostanut, vaikka ihastelinkin etäältä monia ihania vaatekauppoja. Palailen Harajukuun ostoksille kunhan joku sopiva, hieman hiljaisempi arki-ilta sattuu kohdalle. Tuollaisessa väenpaljoudessa on aika ahdistavaa tehdä ostoksia, mutta kaippa sellaiseenkin tottuu.


Lopuksi kävimme vielä katsastamassa Meiji-jingun, eli Meijin pyhätön. Pyhättö on suuren metsämäisen puiston keskellä, joten kävellessään rauhallista, leveää kivipolkua torii-porttien alitse, tuntuu kuin olisi ihan jossain muualla kuin metropolin kuhisevassa keskuksessa. Päästyämme pyhätölle, se oli epätavallisen autio, sillä kello alkoi olla sen verran, että pyhättö oli sulkeutumassa yleisöltä.


Meijin vaikuttavalta temppeliltä lähdimme kohti Ayumin kotia ja Hamadayamaa. Ayumin äiti oli valmistellut ainekset nabea varten. Nabe on ruoka, jossa syöjät itse keittävät kiehuvassa liemessä haluamiaan raaka-aineita ruokapöydän ääressä. Meillä tarjolla oli mm. vihanneksia, enoki-sieniä ja jotain toisia sieniä, ohuia naudanlihasuikaleita, soijapavusta tehtyjä läpinäkyviä noodeleita, sekä udon-noodeleita. Nabe oli todella herkullinen ruoka, enkä ole koskaan nähnyt yhtä herkullista lihaa, kuin mitä siihen käytettiin. En ole mikään suuri lihan ystävä, mutta ohuen ohuet, laadukkaat naudan lihasuikaleet olivat kyllä herkullisia. Nabessa mukavaa on myös se, että ruoka valmistuu pöydälle tuodussa sähköisessä tai kaasukäyttöisessä keittimessä. Jokainen saa juuri kypsytellä ruokansa juuri sopivaksi, ja samalla nauttia ystävien seurasta.


Ennen nukkumaan menoa nautin vielä japanilaistyylisestä kuumasta kylvystä, o-furosta. Japanilaiset käyvät lähestulkoon joka ilta kylvyssä, ja itse kylpemisprosessi on hieman erilainen kuin suomalainen saattaisi ajatella, sillä kylpyvesi on sama koko perheelle. Itse kylpyä ennen jokainen pesee itsensä perusteellisesti, ja kylpyä voisikin verrata saunaan - sinne mennään rentoutumaan, ei peseytymään. Kylpyvesi on yli 40-asteista, ja siis erittäin kuumaa. Ensimmäisenä o-furossa käyvät tavallisesti vieraat, ja sen jälkeen perheen pää, lapset ja useimmiten äiti viimeisenä.

O-furon jälkeen suuntasin väsyneenä petiin. Uni maittoi hyvin, kun takana oli pitkä kävelyreissu, maha oli täynnä herkullista ruokaa, ja olo oli kylvyn jäljiltä lämpöinen ja rentoutunut. Hyvää yötä, eli おやすみなさい。