perjantai 10. huhtikuuta 2009

Yritäs hankkia japanilainen puhelinliittymä....

Tänään kävimme Villen kanssa avaamassa tilit Shinsei Bank -pankkiin, jonka yksi konttori sijaitsee Machidassa, vain 5 minuutin junamatkan päässä Sagami-Oonosta. Pankkitilin avaaminen oli suhteellisen helppoa, vaikka hommaan vierähtikin tunti. Hommaa helpotti huomattavasti se, että Ayumi oli mukanamme tiliä avaamassa. Henkilökunta puhui erittäin vähän englantia, joten ilman japanilaisvahvistuksia ei oli hommasta tainnut tulla oikein mitään.

Viikon kuluttua meidän pitäisi saada automaattikorttimme ja pystyä nostamaan rahaa japanilaiselta pankkitililtä. Ainut ongelma prosessissa on, että pankki haluaisi puhelinnumeron, johon voi ottaa yhteyttä ongelmatapauksissa. Minun puhelimeni ei toimi japanissa, joten tällä hetkellä en siis käytännössä omista minkäänlaista toimivaa puhelinnumeroa. Kerroimme, että olemme hankkimassa puhelinliittymät ihan pian, joten virkailija lupasi, että yhteystietoihin voi laittaa Ayumin numeron, mutta se tulisi muuttaa sitten kun olemme saaneet pankkikorttimme ja meillä on omat puhelinliittymät.

Noh, ongelma tässä nyt on se, että japanilaisen puhelinliittymän hankkiminen on yksi hankalimmista asioista mihin olen täällä tai oikestaan missään pitkiin pitkiin aikoihn törmännyt. Kaikki, siis kaikki liittymätyypit ovat kytkyliittymiä, joissa sinun on ostettava sekä puhelin, että liittymä samassa paketissa, vaikka ostaisit prepaidliittymän. Näin ainakin ymmärsin kauppiaan puheista. Jos joku tietää helpon ja halvan tavan hommata puhelinliittymä Japanissa, saa mieluust ohjeistaa minua! Hankalaa kun tästä tekee se, että olen maassa vain alle vuoden, ja kaikki liittymäpakettien sopimukset ovat kaksivuotisia. Niinpä minun pitäisi maksaa liittymän ennenaikaisesta irtisanomisesta melkein 10 000 yeniä extraa.

Kytkypuhelimesta ei siitäkään olisi matkan jälkeen mitään iloa, sillä sitä ei voi käyttää Suomessa, sillä japanilaiset puhelimet eivät käytä Sim-kortteja samaan tapaan kuin meidän puhelimemme. Katsoo nyt siis millaiseen ratkaisuun päädyn. Pankkitili on minulle elintärkeä, mutta ilman puhelinta voisin kyllä elää. Ongelmana nyt vain on siis Shinsei pankin suhtautuminen puhelinnumeroni puuttumiseen.. Hohhoijaa.. -__-''

9 kommenttia:

Ephief kirjoitti...

Hanki liittymä, joka on tarkoitettu opiskelijoille. Ne ovat yleensä ~puolet halvempia ja tarjoavat silti samat palvelut. Opiskelijaliittymän hankkimiseen tarvitset kuitenkin opiskelijakortin koulustasi, eli odota ainakin siihen asti.

Itse liittymätyypiksi kannattaa valita semmoinen, missä on kiinteähintainen datapaketti riittävän suurella datansiirtomäärällä, sillä japanilaiset lähettelevät puhelimistaan meeruja (meilejä), jotka menevät (tai ainakin menivät vuonna 2005 ;) datansiirtohintaan laskulle, eivät suinkaan kappaleittain hinnoiteltuina kuten täkäläiset tekstiviestit.

Jonkinlainen puhepakettikin kannattanee siihen ottaa, joskaan ainakaan minun ei tullut juuri puheluita siellä soiteltua, lähinnä vain kirjoittelin sähköposteja. Suomeen tuskin kannattaa millään japanilaisella liittymällä soittaa, vaan käyttää esim. Skypeä (johon saa käsittääkseni melko halvalla myös puheaikaa ei-Skype-numeroihin soittamiseen).

Itse kytkypuhelimeksi valitsin 1 jenin puhelimen, eli halvimman mahdollisen (puhelimia kun ei saa kai ilmaiseksi jakaa...). Kuten jo totesitkin, ei sillä puhelimella tee mitään enää vaihtoajan jälkeen Suomessa, eikä sitä oikein saa paikallisillekaan myytyä, kun he saavat puhelimiensa mukana aina sen liittymänkin. (Toki siellä saa puhelimia ostettua myös ilman liittymiä, mutta ne ovat todella kalliita.)

Hintaa tarkastellessa täytyy vain ottaa huomioon kunkin liittymäpaketin sakkomaksu ennenaikaisesta sulkemisesta, mikä mm. minun silloisessa liittymässä se oli vain noin 30 euroa, eli ei ihan 10 000 jeniä kuitenkaan.

Meillä ne vaativat liittymää avattaessa muukalaiskorit, ja vaikka lain mukaan kai passi ihan riittävä henkilöllisyystodistus siellä maassa onkin, pääsee taas astetta helpommalla, kun menee avaamaan liittymää vasta sen jälkeen, kun muukalaiskortti on hallussa.

Lisäksi, mikäli sinulla on luottokortti, niin käytä sitä maksamiseen. Operaattori veloittaa joka kuukausi automaattisesti sitä luottokorttia, eikä sinun tarvitse käydä erikseen missään automaateilla maksamassa puhelinlaskua. Samoin lopetusmaksu meni automaattisesti kortille.

Kannattaa siis vertailla vaan eri paketteja, kyllä sieltä ihan kohtalaisen halvallakin (20-25 euroa/kk) saa riitäviä paketteja.

Riisa kirjoitti...

Juu, no yksi ongelma on myös juuri se, että minulla ei ole luottokorttia, jota käyttää kuukausittaiseen maksamiseen, ja jos haluaisi käyttää japanilaista pankkitiliä, pitäisi olla lisäksi japanilainen sosiaaliturva (kela-vakuutus?), jota minulla ei ole. O_o Joten oikeastaan ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa on hommata prepaid, ja ainoastaan vastaanottaa siihen puheluita, koska niiden soittaminen on julmetun kallista. Toisaalta voisi tietenkin yrittää hommata Suomesta Visa-kortin, mutta en tiedä miten helposti sekään onnistuu..

Prepaidpuhelin maksaa jotain 9000 yeniä + siihen prepaidkortit (3000 yeniä tai 5000 yeniä) päälle. Jos ei osta uusia korttia puheajan käytettyään, puhelimeen voi silti vastaanottaa puheluita vuoden ajan, joten sinänsä se voisi olla minulle, joka en varmasti paljon soittele, ihan hyvä vaihtoehto. Netti kun kuitenkin on olemassa sähköposteja varten..

Softbankilla on myös ilmeisesti liittymätyyppi, jossa ei ole irtisanomissakkoa, jos maksaa puhelimen maksun yhdessä erässä. Mutta niin.. siihen tarvisi sen visa-kortin sitten niitä kuukausimaksuja varten. Blaah. :P

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa hankkia liittymä vain hätä tapauksia varten(eli halvin) ja normi puhumiseen skype. Suomen suurlähetystöstäkin kannattaa varmaan kysyä siitä puhelin jutusta.

May kirjoitti...

Mainitsit jossain tekstissäsi että sinulla ei ole siellä uunia, pelkästään mikro ja et sen takia voi ostaa kaikkia ruokatuotteita ym. mutta kannattaa hankkia wok pannu/paistinpannu(sillä voi valmistaa lähes kaiken ja öljyn tilalla voi käyttää pelkkää vettä). Itselläni ei ole uunia eikä mikroa ja olen pärjännyt todella hyvim :D

Milloin aloitit japanin opiskelun?

Riisa kirjoitti...

Anonyymi: Näin taidan tehdäkin, sillä en usko tarvitsevani puhelinta muuta kuin silloin, kun vaikka myöhästyn tapaamisesta tms.

May: Tässä kämpässä oli paistinpannu valmiina. Tosin ensimmäinen ei toiminut induktiolieden kanssa, mutta isännöitsijä kävi vaihtamassa sen uuteen, joten nyt on hyvä paistinpannu. Uunia kaipaisin itse lähinnä leipomiseen ja vaikkapa uunivuokien ja uuniperunoiden paistamiseen. :]

Tiina Tee. kirjoitti...

Mulla oli prepaid-liittymästä kanssa toi puhuminen julmetun kallista, mutta käytin sitä nopeisiin puheluihin ja mailien lähettelyyn, ja sillä pärjäsin hyvin aina 3000 jenillä / 2 kk (softbankin prepaid oli voimassa aina vain sen kaksi kuukautta). Jos ystävystyt japanilaisten kanssa, niin mailin lähettäminen on ainakin mun kokemuksella se yleisin tapa pitää yhteyttä - normi sähköposti ei oikein aja samaa asiaa, kun maililla ilmoitetaan myöhästymiset, sovitaan viime hetken muutokset jne... Mutta voithan katsoa, että tuleeko se sulla tarpeelliseksi ja elää sen mukaan :)

riikka kirjoitti...

Mulla ei (2005) ollu japanilaista pankkitiliä eikä luottokorttia, mutta kuukausittaisen puhelinlaskun maksaminen kävi ihan kätevästi, kun maksoin sen käteisellä kauppareissun yhteydessä. Ne laskut kun pysty maksamaan lähes missä tahansa konbinissa kassalle.

Liittymänä oli joku halvin kiinteähintanen opiskelijapaketti, jolla sai soitella vähäsen ja lähettää sähköposteja jonku verran. Tosiaanki se sähköposti oli se, mitä kavereiden kanssa lähinnä käytettiin. Mut joskus on myös tarpeen ja välillä jopa kiva soittaa.

t.riikka

PieniVihrea kirjoitti...

Moi! Itselläni oli au:n puhelin 2 vuoden kytkyllä, jossa oli sen verran halpa kuukausimaksu, että se tuli irtisanomisineen halvemmaksi kuin yhden vuoden sopimus... Sain laskut postiin, ja niitä pystyi maksamaan pankissa tai lähes kaikissa konbineissa, joten et tarvitse luottokorttia. Ja kuten tuolla jo neuvottiin, puheaikaa hädin tuskin tarvitsee, ainoastaan datapakettia mailejen lähettämiseen (niitä voi lähettää myös tavis sähköpostiosoitteisiin, eli tarpeen vaatiessa saat sitä kautta yhteyden Suomeen). Hinnoista ja paketeista en osaa sanoa mitään, nehän vaihtelee koko ajan.. Eiköhän Tokiossakin ole au:n liikkeitä, se oli ainakin omaan aikaani halvin operaattori. Mutta alien cardin ja opiskelijakortin kanssa kannattaa mennä, selvinnee vähemmällä. Hyvää vuotta sinne!

Riisa kirjoitti...

May: Olen opiskellut japania noin kaksi vuotta. Unohtui vastata tuolla aiemmassa viestissä kysymykseesi.

Riikka, Pieni Vihreä:
En tiedä mistä täällä nyt tuulee, mutta AUllakin olivat sitä mieltä, että minulla tulee olla joko "aliencard ja luottokortti" TAI "opiskelijakortti, japanilainen sosiaaliturvavakuutus ja pankkitili". Loput vaihtoehdot eivät sopineet minuun, koska en ole japanilainen. En tiedä onko vuosi, pari sitten ollut eri käytännöt, vai eivätkö ne vaan tykänneet musta. ;) Mutta eipä tosiaan olisi ilman puuttunutta luottokorttia tai japanilaista sairasvakuutusta liittymäsopimusta saanut. O_O Paitsi Prepaidin.

Mutta onneksi asia ratkesi sitten toista kautta, kun entinen isäntäperheeni halusi välttämättä luovuttaa käyttööni vanhan puhelimensa.