Minun oli tarkitus viedä isi ja Merja katsomaan heinäkuun lopulla Sumidagawan hanabia, eli ilotulitusta, joka on järkyttävän suuri tapahtuma Tokiossa Asakusan liepeillä. Löysin kuitenkin ainakin omasta mielestäni tietyllä tapaa mielenkiintoisemman tapahtuman selailtuani Kanagawan turismi-sivuja: Odawaran linnan lähettyvillä olisi samana iltana perinteinen japanilainen matsuri, joten päätin, että sen sijaan, että suuntaamme keskustaan miljoonien ihmisten joukkoon katsomaan pelkästään ilotulituksia, olisi mukavampaa pistäytyä hieman pienemmän kaupungin perinteisillä festivaaleilla. Samalla pääsimme näkemään myös Odawaran linnan, joka on lähin kotiani oleva linna.
Matsurissa eri yritysten ja yhteisöjen jäsenet esittivät tanssiohjelmaa, pääsimme maistamaan perinteisiä festivaaliherkkuja, tällä kertaa yakinikua, eli paistettua lihaa. Linnan ympärillä oleva vallihauta oli valaistu upeasti, joskaan ottamani, puhkipalanut kuva linnalle johtavalta sillalta ei valitettavasti anna ihan oikeutta paikan tunnelmallisuudelle. Ala-astelaiset olivat koristelleet paperilyhytjä, joita riippui sadoittain vallihaudan laidalla.
Odawarassa ei ollut ilotulitusta, mutta itse päädyin katsomaan raketteja myöhemmin elokuun alussa kaverini Tuukan kanssa, sillä eräs nainen hänen työpaikaltaan oli kutsunut Tuukan viettämään matsuria tyttärensä ja tämän ystävien kanssa. Tuukka pyysi minua mukaan, ja kerran kesän ilotulitukset olivat vielä näkemättä, lähdin mieluusti mukaan.
Tuukka ja tytöt. Taustalla etukäteen varattuja hanabin katselupaikkoja ihastuttavilla muovisilla picnicvilteillä.
Illan hämärtyessä festivaalialue alkaa olla hiukkasen täynnä..
Illan hämärtyessä festivaalialue alkaa olla hiukkasen täynnä..
Tytöt koettivat parhaansa mukaan puhua englantia, mutta hankalissa tilanteissa jouduttiin turvautumaan Tuukan työkaveriin, tai japaniin. Meillä oli oikein hauskaa, saimme syödä hyvää ruokaa, ja ilotulitukset olivat upeita, kuten japanissa yleensä. Tänä vuonna tosin ilotulituksia on useissa kaupungeissa supistettu huonon taloudellisen tilanteen takia, ja jotkut yritykset, jotka yleensä järjestävät ilotulituksia, ovat peruuttaneet tapahtumat tältä vuodelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti