Kamakura ei jätä kylmäksi vielä kolmannellakaan kerralla

Olen käynyt Kamakurassa nyt kolme kertaa puolen vuoden sisällä. Ensin Leenan ja Jasonin vieraillessa Tokiossa, sitten isäni ja hänen kihlattunsa tullessa kylään, ja viime viikonloppuna tuli kierrettyä tuota Kanagawan helmeä jälleen suomalaisessa seurassa kahden ystäväni kanssa.


Kamakura on paikka, josta tosiaan tuntuu löytyvän kerta toisensa jälken uusia temppeleitä ihmeteltäväksi ja luonnon maisemathan nyt iskevät minun vaeltajasieluuni aina, olivatpa ne sitten Himangan läpikolutuilla kalliolla Keski-Pohjanmaalla tai tuikituntemattomalla tuliperäisellä maaperällä Japanissa.

Hääpari, häävieraat sekä muutama turisti seremonian tiimellyksessä.

Lähdimme kavereideni Kaarlen ja Eeron kanssa matkaan aamulla, ja aloitimme kierroksemme Kamakuran tärkeimmältä Shintopyhätöltä, Tsurugaokahachimangulta. Olin käynyt kyseisellä pyhätöllä myös aiemmin, joten kuvia tuli napsittua lähinnä meneilään olleesta hääseremoniasta. En tiedä kuinka korrektia on ottaa valokuvia tuntemattomasta hääparista - ainakin suomalaisesta näkökulmasta se on vähän kummallista, mutta toisaalta japanilaisetkin näkyivät harrastavan sitä, joten päästin sisäisen turistini valloilleen. ;)

Pikkutytöt tällingissä

Olen nähnyt viikon sisällä jo kolme hääseremoniaa, mutta lisäksi olen onnistunut todistamaan myös useampaan otteeseen lasten kasvuun liittyviä seremonioita, joissa pikkupojat viedään pyhätölle upeat hakamat (traditionaalinen miesten puku) yllään. Tsurugaokahachimangulla tosin onnistuin ikuistamaan pikkusamuraiden sijaan pari suloista japanilaista pikkuprinsessaa.

Gunmasta tulleita ala-astelaisia nimmareiden keruussa

Huvittavaa tämänkertaisessa Kamakuran reissussamme olivat myös Gunman prefektuurista kouluretkellä olleet ala-astelaiset, joiden englanninopettaja oli keksinyt heille varsin huvittavan tehtävän, jonka pedagogisesta tehokkuudesta voidaan olla montaa mieltä. Oppilaiden piti tervehtiä ulkomaalaisia englanniksi ja pyytää gaijinia kirjoittamaan lappuunsa allekirjotus. Niinpä saimmekin maistaa hetken kuuluisuuksien elämää, kun jouduimme pysähtymään joka kaupan ja kadun kulmassa singeeraamaan ala-astelaisten lappusia. Se, oppivatko lapsukaiset yhden paperista luetun lauseen kurinalaisesta toistamisesta mitään, jää arvoitukseksi. Pyysin yhdeltä ryhmältä, saisinko ottaa heistä kuvan,mutta valitettavasti he eivät tuntuneet tajuavan, mitä tarkoitin, ennen kuin otin kamerani esiin. Siinä vaiheessa kun vaihdoin englannista japaniin lapsien reaktiot olivata aina hauskaa katsottavaa.


Syötyämme lounaalla mahat täyteen herkullista tempuraa, suuntasimme Pohjoiskamakuran vuoristopolulle, joka on sopivan lyhyt, muutaman kilometrin mittainen vaelluspolku muutaman temppelin välisellä pienellä vuorella. Polku on pääosin varsin helppokulkuista, mutta muutamassa kohdassa joutuu jopa ihan vähän kiipeämään ja käyttämään käsiä apunaan. Matkan varrella oli myös mielenkiintoisia hautaluolia, joita piti käydä vähän tutkailemassa myös lähempää. Yhden haudan kaikkien patsaiden päät oli katkottu.. Täkäläisiä "hautakivienkaatajia" vaiko jokin traditio, mene ja tiedä?

Meidät ohitti hirveää vauhtia eteenpäin pinkonut partiolaislauma, jonka pikkupojilla tuntui olevan energiaa vaikka muille jakaa mäkisestä maastosta huolimatta. Kysäisin yhdeltä partiolaisten johtajista, mistä päin he olivat tulleet Kamakuraan, ja hän kertoi lauman olevan Yokohaman partiolaisia. Nämä pienet, muutaman tunnin vaelluksetkin tuntuvat nyt kyllä vievän minua vain yhteen tiettyyn suuntaan - näyttää siltä, että keväällä on varmaan pakko ottaa ja soittaa lähimpään lippukuntaan, ja alkaa käyttää vanhaa partiohuivia viikottain...


Kita-Kamakuran muutaman sadan metrin korkuisilta huipuilta aukeaa upeat näköalat Kamakuran kaupungin ylle. Sää oli sen verran hyvä, että vuoren laelta näki Yokohamaan saakka!

Kita-Kamakurasta otimme junan takaisin Kamakuran asemalle, josta päätimme jatkaa kotia kohti tehden pienen kierroksen Enoshiman rannalle. Kaarle, joka oli luonani turisteilemassa, ja Eero, joka myös on vaihtarina Tokiossa, eivät olleet vielä nähneet merta Japanissa, joten kaverini tuntuivat olevan aalloista vähintäänkin yhtä innoissaan kuin rannalla leikkineet lapset. ;)

Vesi oli viileää, mutta varsin uimakelpoisen oloista. Niinpä syksyn viimeinen biitsikeikka saattaakin olla vielä edessä.

Illalla hyvä tuurimme sään suhteen jatkui, sillä auringon laskiessa huomasimme, että horisontissa näkyi jotain muutakin kuin punainen aurinko. Fuji päätti näyttää meille siluettimme, ja sinetöi täten erittäin onnistuneen päivän.

Auringonlaskussa Fuji ja pari muuta vuoren huippua.