torstai 8. lokakuuta 2009

Reilireissu 7: Ikuran vesiputoukset ja tippukiviluolasto

Morien perheen kanssa pääsin näkemään paljon sellaisia kohteita, joihin tavallinen matkailija ei eksy, mutta jotka ehdottomasti ovat näkemisen arvoisia. Ikuran vesiputous ja noin 1200 metriä pitkä tippukiviluolasto sijaitsevat toin tunnin junamatkan päässä Okayaman kaupungista, pienessä vuoriston keskellä sijaitsevassa Ikuran kaupungissa.


Maisemat ennen Ikuraan saapumista olivat henkeä salpaavat. Vehmaiden, vihreiden vuoristojen lomassa virtasi jylhiä koskia, jotka vaimenivat alempana kauniiksi, leveiksi joiksi. Itse ikuran putouksen, ja sen takana vuoren sisällä kiemurtelevan luolaston edusta on leveä, matala jokialue, jonka vesi heijastaa väreissään taivaan ja vuoriston kasvillisuuden sinivihreitä sävyjä.

Hayato olisi voinut viettää varmaan koko päivän heittäen kiviä jokeen, ja minä olisin voinut varmaan valokuvata lapsukaisia yhtä kauan. :D


Ranta on täynnä sileiksi hioutuneita, vaaleita kiviä, jotka olivat etenkin Kakerun ja Hayaton mieleen. Kakeru keskittyi maistelemaan hiekkaa ja kiviä aina kun aikuisen silmä vältti, Hayato taas keskittyi treenaamaan heittokättään.

Kake-chan löysi monta herkullista kiveä, ja ilmekin on sen mukainen.

Kuten sanottu, mikään turistirysä ei ole kyseessä, vaan sain katsella Ikuran luonnon ihmeitä ainakin sillä hetkellä ainoana länsimaisena matkailijana. Tippukiviluola oli erityisen mielenkiintoinen kokemus, koska luolasto ulottui niin pitkälle vuoren sisälle kiemurrellen korkealle ylös laskeutuakseen sieltä lopulta vesiputouksen taakse.


Muodostelmat vuoren sisällä olivat huikeita. Kivien värit vaihtelivat upeista ruosteen ja ruskean punaisista vihertäviin ja valkoisiin sävyihin. Luolastossa oli paljon korkeuseroja, joten askelia ja nousua riitti. Katosta ja seinistä tippui koko ajan kylmää, virkistävää vettä käsille ja päähän, ja ilma oli mukavan viileä, ehkä parikymmentä astetta, mikä oli ihanaa vaihtelua kuumankostealle kesäpäivälle.


Välillä luolaston käytävät olivat niin kapeita tai matalia, että niissä joutui kumartumaan ja varomaan, ettei nirhaise selkää, käsiä tai päätään kiviin. Yhden kerran nostin pääni kuitenkin kumarasta liian aikaisin ylös, ja löin pääni aika ikävään, terävään tippukiveen. Ihana kuhmu muistutti keskellä kalloa luolaretkestä vielä monta päivää myöhemmin. X)

1 kommentti:

Rahien kirjoitti...

upeat maisemat (taas)!
luolat on niin siistejä, aina jos jossain matkalla on tilaisuus päästä luolaan, niin se on aina elämys. (mä oon jotenki friikahtanu luoliin^_^)