Adventtikirkosta Roppongilta pikkujouluihin Nakanoon

Viime sunnuntai oli japanilaisille ihan tavallinen sunnuntai, mutta meille suomalaisille 6.12. on tärkeä päivä.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi heräsin aamulla melkein kukon laulun aikaan, hyppäsin junaan ja saavuin Tokion Minami-Machidaan hieman ennen yhdeksää. Kävellessäni asemalta ystäväni kotia kohti vuorien välistä pilkisti lumihuippuinen, valkeana hohtava Fuji-san sinistä taivasta vasten. Varsinainen avaus sinivalkoiselle päivälle.

Lähdimme yhdessä ystäväni ja hänen perheensä kanssa autolla kohti Roppongia ja Reinanzakan protestanttista kirkkoa. Aiemmin olin käynyt samaisella kirkolla partiossa, mutta tällä kertaa olimme menossa kuuntelemaan aamun Jumalanpalvelusta. Koska sunnuntaina vietettiin toista adventtia, kyseessä oli tietenkin adventtijumalanpalvelus. Lisäksi päivä oli kyseiselle kirkolle erityinen siitä syystä, että kirkko vietti 130-vuotisjuhlapäiväänsä. Reinanzakan kirkko onkin yksi ensimmäisiä kirkkoja Japanissa, ja sillä on pitkät perinteet Tokiossa.

Juhlapäivän kunniaksi päivän saarna kävi läpi protestanttisen kirkon vaiheita Japanissa ja maailmalla, ja kertoi Reinanzakan kirkon alkuvaiheista. Vaikka ihan kaikki ei mennytkään jakeluun asti, oli japaninkielistä Jumalanpalvelusta mielenkiintoista kuunnella. Tunnelma oli harras kuten kirkossa aina, ja jälkeenpäin käydyissä keskusteluissa kerroinkin, että jos kielen olisi vaihtanut suomeksi, ei Jumalanpalvelus olisi eronnut lähes mitenkään suomalaisesta vastaavasta. Yhteisvirretkin olivat osittain tuttuja melodioita, ja taustalla soivat oikeat urut. Ilokseni virsikirjan virsien sanat oli kirjoitettu pääosin hiraganoilla, joten lukeminen kävi helposti. Suomessakin pidän jumalanpalveluksissa eniten virsien laulamisesta, joten niiden laulaminen japaniksi oli mukava kokemus, joka tavallaan yhdisti minua muihin kirkossa olleisiin - olin tietenkin jälleen ainoa ulkomaalainen.

Kirkon jälkeen seurakunnan tiloissa tarjoiltiin perinteistä japanilaista talvella syötävää sapuskaa. Söimme sekihania, eli punertavaa, azukipavuilla höystettyä riisiä, misokeittoa sekä odenia, joka on soijaliemessä keitetyistä erilaisista juureksista, kasviksista ja tiiviiksi kakkuseksi puristetusta kalasta koostuva ruokalaji. Jälkiruoaksi oli tarjolla tietenkin talven sesonkihedelmä, ミカン, (mikan), eli satsuma. Tuntuukin, että mikan-ryökkiöt ovat vallanneet supermarketin hedelmäosastot ihan tyystin - rakastamani japanilaiset päärynät taitavat piakkoin poistua myynnistä. Onneksi satsumat ovat herkullisia, makeita ja mukavana bonuksena myös siemenettömiä, joten täytynee vain vaihtaa suosikkihedelmää sen mukaan, mitä tarjolla on.

Vietin iltapäivän ystävien seurassa kirkolla, autoin hieman ruokailun jälkien siivoilussa ja leikimme lasten kanssa. Sain tietenkin näin joulun alla kertoa myös Joulupukista suu auki ihmetteleville 5-vuotiaille. Lapsista oli tosi siistiä, että olin nähnyt pukin poroja, mutta vielä uskomattomampaa oli, että Joulupukki tulee kotiin asti tuomaan lahjat. Joku oli sitä mieltä, että Joulupukin porot ovat taatusti nopeampia kuin shinkansen, että pukki ehtii joka paikkaan. :D Aikuisista taas oli huvittavaa, että Suomessa on televisio-ohjelma, jossa seurataan kun Pukki lähtee matkaan Korvatunturilta.

Makaroonilaatikko ennen ja jälkeen toaster-grilliuunin. Hyvää tuli.

Kirkkoilun jälkeen otin metron kohti Nakano-ku:ta. Olimme päättäneet juhlistaa suomalaisten vaihtarikavereideni kanssa vähän itsenäisyyspäivää kunnollisten suomalaisten pikkujoulujen merkeissä. Myös Haruka tuli viettämään kanssamme iltaa, joka kuluikin hauskasti valmistaen hapankorppurullia, makaroonilatikkoa ja mansikka-valkosuklaapiirakkaa. Keittiötila oli tietenkin rajallinen, kun kyseessä oli japanilainen opiskelijayksiö, ja käytössämme ollut uuni osoittautui lähinnä pizzan tai leipien lämmitykseen tarkoitetuksi vempeleeksi, mutta ruoat saatiin kuitenkin kunnialla mahaan asti, ja kaikille tuntui maistuvan.

Tuoreita mansikoista joulukuussa? Kelpaa! ;)

Tarjolla oli tietenkin myös glögiä ja pipreita. Meidän kaikkien ulkosuomalaisten Suomikaipuun huipentuma, Fazerin sininen katosi lautaselta aika nopeasti parempiin suihin, mutta itse nautin ehkä kaikkein eniten lakritsasta, josta en ikinä saa tarpeekseni. Kiitoksia vain siis kaverin isälle, joka nämä kaikki herkut oli raijannut meille Tokioon.

En ole ennen ollut mikään suuri glögin ystävä, mutta tänä vuona se maistui jotenkin kovin herkulliselta ja kotoisalta.

Taustalla soivat joululaulut ja tuikkukynttilöiden valo ovat kyllä aika ihmeellinen yhdistelmä. Loppujen lopuksi taitaa olla niin, ettei sitä paljon sen enempää siihen kaivattuun joulufiilikseen tarvitse, jos vain on itse vastaanottavaisella mielellä. :)