tiistai 1. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluita Japanissa

Joulukuu. En usko!


Paitsi että aika menee käsittämättömän nopeasti, ei ulkona kyllä näytä yhtään joululta. Lunta on tietenkin näissä 10 asteen hujakoilla kieppuvissa lämpötiloissa turha odottaa, eikä sitä taida sen kummemmin olla Helsingissäkään, mutta Tokion seudulla kirjavina hohkaavat lehtipuut ja vihreyttään loistavat pellot eivät kyllä kuitenkaan oikein auta asiaa.

Harmittelin niin kovasti valokuvien vähäisyyttä Takao-sanin ruskaretkeltä, vaikka oikeasti täällä on noita tulipunaisia momijeja, eli vaahteroita siellä sun täällä. Tänään kuvasin paria upean väristä puuta koulun pihalla ja oman kämppäni ulko-ovella. Koulumatkalla upean kultaisena auringon paisteessa hohtavat ginko-puut eivät tuoneet joulutunnelmaa, mutta saivat hymyn huulille.

1. Joulukuuta Sagami-Oonossa

Kouluun mennessä oli tänään niin epä-joulukuumainen keli, että oli pakko ottaa pari valokuvaa todisteiksi. Kampuksella jätin takin luokkaan, sillä lyhythihaisessa tarkeni hyvin ulkona hetken aikaa.

Naapurissa osataan. Jokainen kuvan lampuista vilkkuu eri väreissä ja eri tahtiin, joten epileptikot, varokaa!

Vaikka joulu ei luonnossa näykään, se yrittää hiipiä varkain kaikkialle muualle. Jouluvaloja ja -koristeita näkyy kaikissa ostoskeskuksissa ja kaupoissa. Se mikä vähän latistaa omia tunnelmiani on se, että suurin osa kaikista joulukoristuksesta on niin amerikkalaista - eli kovin runsasta ja pröystäilevää! Itse pidän peinteisitä koristeista, hillitystä kynttilätunnelmsta ja yksinkertaisista jouluvaloista. Täällä tuntu että kaikki vilkkuu (mm. ihan kaikki tämän postauksen valokuvissa näkyvät jouluvalot)! Naapuritalossa fiilis on enemmän kuin jostain Vegasista kuin Korvatunturilta. Täkäläisittäin perinteistä koristelua toki edustaa omalla tavallaan esimerkiksi Kentucky Fry Chicken -ravintolaketjun joulupukiksi puettu Colonel Sanders, joka on jokavuotinen "kaunistus" tai "kauhistus", ihan miten sen nyt haluaa ajatella.


Sagami-Onon asema sai joulukuusensa heti Halloweenin jälkeen, ja "Wish tree":tä on tullut ihasteltua jo hyvä tovi. Vaikka se ei ehkä niin kauhean perinteinen kuusi olekaan valkoisine havuineen ja kummallisine muovisine laatikko-koristeineen, niin kyllähän se silti tunnelmaa luo. :)


Pyörätien varrella on kuitenkin yksi jouluvalohäkkyrä, joka piristää kotiin paluuta joka ilta hämärän tultua ihanalla tunnelmallaan. Lehdettömän ja oikeastaan myös aika oksattoman puun ympärille on pystytetty kuusen muotoon laitetut kirkkaat lamput. Myös Joshibin aula oli saanut upean joulukuusen. Vaikka koristeita onkin koko puun täydeltä, on silti myönnettävä että kuusi on kaunis.


Olen ehdoton jouluihminen ja rakastan joulupuuhia - jopa kämpän perusteelliset joulusiivot joululaulujen tahdissa ovat traditio, jotka luovat joulun tunnelmaa. Täällä Tokio-kopperossani joulu ei hirveästi näy äidin lähettämiä joulukalentereita lukuunottamatta. Välillä yritän nostattaa tunnelmaa suomalaisia joululauluja kuuntelemalla ja ostinpa Mujista pussillisen tuikkukynttilöitäkin. Onko jollakulla hyviä ehdotuksia, miten voi saada itselleen joulutunnelman ilman pipareita (ja muita uunia vaativia jouluherkkuja), hyasintteja, joulukoristeita, -valoja ja siivoja? Mahdotonta? :P

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei sielläkään ilmojen puolesta oikein jouluiselta näytä. Mutta joulukuuset on kyllä kuin jostain vegasista. En minäkään kyllä innostuisi ihan noin koristeellisista kuusista vaikka tykkäänkin myös kaikesta joulukrääsästä.Mä laitoin sulle positiivareiden joulukalenterin joten toivottavasti saat siitä hiemen joulutunnelmaa... iloista joulun odotusta. t.Paija

Anonyymi kirjoitti...

Jos Riihitontun joulu alkaa kyllästyttää, kuuntele netistä tauotta soivaa Novan jouluradiota :)
Sitä minä täällä kokeita korjatessa kuuntelen lainakissan kanssa.
Iloista joulun odotusta. Kohta nähdään :)
t. äiti

Acjama kirjoitti...

Japanissa perinteellinen joulunviettotapa on shoppailu. Jos ei materialististen halujen tyydyttämiseksi, niin jotta pääsisi hymyilemään jouluna töihin joutuville. Kun tekohymyä pitää tarpeeksi kauan, se ei enää lähde pois.

Uunittomille piparinnälkäisille: Ikeastahan noita saa, ja glögiä, ympäri vuoden. Koti-ikäväisille muutenkin kannattaisi käväistä Ikea-kierroksella.

Joulun aikaan Tokyo Midtown, Roppongi Hills, Shinjuku Southern Terrace, Shiodome ja Tokyo Dome (loput osoitteesta http://illumi.enjoytokyo.jp/) tarjoavat aika makeita valomeriä. Ehdottomasti kannattaa käväistä kierroksella.

Oma joulu on kylläkin Halikossa. 8P

Anniina kirjoitti...

Askartele punaisesta pahvista ikkunaan tonttuja ja lyhtyjä. :)

Kanerva kirjoitti...

Jos jollain kaverillasi on uuni, voisit ehkä paistaa piparit siellä? Ja aineksia saa kait kaupoista? Mukavaa joulua ^^

Riisa kirjoitti...

Paija, kiitos. Kivoja joululauluja. ^^

Äiti, Novastahan tuleekin ihan yllättävän hyvää joulumusaa, vaikka toki välillä joukossa onkin jotain, jotka mieluummin skippais. :D Kiitos vinkistä! Niin, ja muista tuoda mulle pipareita ja ässiä ainakin. <3 Pipareita ois kiva tarjota vähän luokassakin viimeisen kurssin presentaation jälkeen. :)

Acjama, juu, onneksi nuo valot kaikenlisäksi on tuolla tyyliin siihen saakka, kun minä lähden jo Suomeen, joten vaikka nyt joulun alla onkin pikkuisen kiirettä, niin ehtii vielä nauttia "illuminaatioista" sydämensä kyllyydestä vaikka tammikuussa. Ja oikeastihan Japanilaisille tietenkin tärkeintä olisi päästä jouluna treffeille. Tyttöyliopistoissa vastareaktiona on tietenkin sitten tyttöjen omat joulupippalot - jos sitä poikaa ei ole vielä löytynyt. X)

Ansku, katsotaan, katsotaan. Ihan kustannustehokas idea. ;)

Kanerva, itse asiassa noiden joulumausteiden hankinta on aika vaikeaa, täältä ei meinaa löytää edes kardemummaa. Mutta onneksi tosiaan äiti on luvannut kuskata tänne hieman pipareita tullessaan jouluksi kysään, joten eiköhän tämä tästä helpota. Iloista joulua sinnekin! :)