keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Elämäni ensimmäiset (ja viimeiset) mallintyöt

Vaaleat hiukset ja siniset silmät ovat joissain asioissa japanilaisille kuin punainen vaate härälle.

Kenties sattuneesta syystä minua pyydettiin naapuriluokan tyttöjen toimesta malliksi heidän koulutyönään tekemäänsä mainoskampanjaan. Sen lisäksi, että minähän nyt olen kaikkea muuta kuin malli, huvittavaa tässä on etenkin se, että he halusivat minun esittävän Lumikkia. Ainakin se Lumikki, minkä minä tunnen, oli mustatukkainen, mutta ei kai se nyt niin justiinsa ole. ;)

Joshibin opiskelijoiden tekemä mainos Asahi Kasein Saranrappu-kelmulle.

Niinpä tuossa muutama viikko takaperin yritin pitää pokkani makoillessani kukkien keskellä yhdessä koulun valokuvausstudioluokista. Kuvaussessiot olivat hauskat, ja mainoksen idea mielestäni mainio. Mainoksen tuote on muovikelmu, jolla jopa myrkkyomenaa puraissut Lumikkikin pysyy "hyvänä" odottamassa prinssinsä suudelmaa.

Mallin urani ei kuitenkaan loppunut tähän. Batiikkiopettajani pyysi minua malliksi huivi-muotinäytökseensä, ja viime viikonloppuna oli tositoimien aika catwalkilla. Muotinäytös oli tosi hauska tapahtuma, ja meitä malleja kehotettiin ottamaan kaikki irti musiikista, hymyilemään ja pitämään lavalla hauskaa. Omat tanssi-"taitoni" huomioon ottaen kokemus kaikesta hauskuudestaan huolimatta ehkä vähän nolostuttava. X)

Batiikkitaiteilija Riitta Nagahara muotinäytöksen päätyttyä

Saaya to Haruyoshin Saaya

Näytöksen jälkeen malleille ja muille taidetapahtuman esiintyjille oli tarjolla afterpartyt, joissa oli herkullisen buffetpöydän lisäksi tarjolla mm. tosi kivaa ja rentoa musiikkia, jota mallina olleen Saayan bändi esitti. Saaya to Haruyoshi -duetto esitti sekä omia, että coverbiisejä, mahtuipa joukkoon yksi joululaulukin. Saayalla oli ihan mahtava ääni, joka yllätti minut vahvuudellaan, sillä tyttö itse oli niin pieni. Batiikkitaiteilija Riitta Nagaharan poika Takumi soitteli myös välillä kitaraa Saayan ja Haruyoshin kanssa.


YouTubesta löytämäni pätkä Sayan ja Haruyoshin musiikista. Videon laatu on harmi kyllä kovin huono.


Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa..

Kotiin lähtiessämme saimme vielä muistoksi kukat, joten asuntoni tuoksuu nyt ihanalta liljalta. Isossa liljan oksassa oli yhdeksän nuppua, joista viisi on nyt auennut, joten kukka on varsinainen tunnelmanluoja kalseassa kämpässä. ^^

1 kommentti:

Rahien kirjoitti...

haha, lumikki-liisa. jos tilanne ois toisinpäin, niin varmaan just sitä luokan japanilaista vaihto-oppilaista pyydettäis tohon rooliin :P