keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Amijima - pala 1700-luvun Japania Helsingissä

Japanilaisen bunrakuteatterin ylistetyimpiin draamoihin kuuluva Chikamatsu Monzaemonin 1700-luvun alkupuolelta peräisin oleva 'Shinjuu ten no amijima' sai Suomen kantaesityksensä Kansallisteatterissa viime vuoden lopulla. Ajoissa paikkansa varanneita hemmoteltiin omintakeisella japanilaisella teatteritaiteella jälleen tänä vuonna, kun näytelmä pääsi ohjelmistoon toista kertaa. Itselläni kävi onni, että äitini oli bongannut loppukesästä myyntiin tulleet liput ajoissa, sillä näytösten liput menivät kuumille kiville.

Leena Pöysti esitti sekä Paperikauppias Jihein vaimoa, että Jihein rakastajatarta geisha Pikku Kevättä, Koharua. Kuva: Suomen Kansallisteatterin arkisto, julkaistu Suomen Kansallisteatterin luvalla.

Bunrakuteatteri yhdistää butou-tanssia, nukketeatteria, musiikkia ja tarinankerrontaa ja se on rakenteeltaan ja tyyliltään hyvin erilaista kuin perinteinen suomalainen teatteri. Eleet ja ilmeet ovat japanilaiselle taiteelle tyypillisen korostettuja ja pääosassa on oikeastan varsinaisen tarinan johtohahmojen sijaan tarinankertoja, joka johdattaa näytelmää eteenpäin selittäen, pohdiskellen ja esittäen kysymyksiä - ja aika-ajoin jopa osallistuen näytelmän kulkuun.

Melodramaattinen, välillä melko hirvittävä juoni epätoivoisten rakastavaisten kohtaloista on koskettava ja ahdistava, mutta samalla kuplivan hauska ja huvittava. Paperikauppias, ukkomies Jihei on hullaantunut geisha Pikku Kevääseen, mutta kuten olettaa saattaa, Jihein vaimon suku ei ole kovin mielissään perheenisän aikeista ostaa geishatyttö vapaaksi ja karata tämän kanssa. Kahakoita aiheuttavat myös Pikku Kevääseen mieltyneet kilpakosijat. Alusta asti tuhoon tuomitun, intohimoisen rakkaustarinan kerrottiin olleen aikoinaan 1700-luvulla niin suosittu, että kaksi vuotta Amijiman kantaesityksen jälkeen shogunaatti kielsi rakastavaisten kuolemista kertoneet näytelmät.

Amijiman Kansallisteatterin versiossa näyttelijät muutamaa lukuunottamatta olivat tietenkin suomalaisia, mutta vaikka välillä suomalaisuus saattaakin pistää hieman silmään, puvustus ja makseeraus lavastuksesta puhumattakaan on varsin ensiluokkaista. Useaan tasoon teehuoneineen, siltoineen ja jokineen rakennettu lavastus tukee mainiosti näytelmän kulkua ja tarinaa. Lisäksi japanilaisen, maailmallakin mainetta niittäneen tanssijattaren ja näyttelijän Aki Suzukin liikkeiden pehmeys ja viimeistelty olemus toivat Kansallisteatterin Omapohjan lavan vielä hieman lähemmäksi Edo-kauden Kiotoa.

Aki Suzukin esittämät tanssilliset sivuroolit geishana ja demonina toivat näytelmään hienostunutta japanilaista otetta. Kuva: Suomen Kansallisteatterin arkisto, julkaistu Suomen Kansallisteatterin luvalla.

Näytelmässä on tavoitettu japanilainen tunnelma ja näyttämötaide onnistuneesti, joskin on sanottava, että muutamat "muka japaninkieliset" laulelot aivan näytelmän alkumetreillä saivat minut hieman skeptiseksi koko näytännön suhteen. Onneksi japanin kieli jäi pääasiassa näyttelijätär Aki Suzukin harteille, ja suomalaiset kollegat tyytyivät parin sanan toistelemiseen.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että teos oli helposti lähestyttävä, vaikka välillä tarinassa kunnian arvostus, kasvojen säilyttäminen ja vaimon ymmärrys hairahtanutta miestään kohtaan saattoikin koetella ymmärryskykyä - niin japanilaista! Kun kuitenkin antautuu 1700-luvun maailmaan ja , voi viettää hetken Japanissa siitä huolimatta, että teatterin ovien takana sataisikin tuttuun suomalaiseen tyyliin räntää pikkupakkasessa. Mikäli Amijima pääsee ohjelmistoon vielä kertaalleen, kannattaakin siis hyökätä lippuluukulle pikimmiten.

3 kommenttia:

saana kirjoitti...

itsekin kävin katsomassa Amijiman viime viikon maanantaina, kun tuurilla sain äitini kanssa liput yhteen viimeisistä näytöksistä, ja kannatti kyllä! ainoa suorastaan harmittamaan jäänyt puoli oli se, että leena pöysti esitti ainoastaan jihein vaimoa ja pikku kevättä näytteli ilmeisesti varanäyttelijä, joka jäi hyvin etäiseksi. olisin mielelläni katsonut pöystiä myös koharuna, sen verran vakuuttavasti hän roolinsa esitti.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Kyllä se taisi olla niin, että myöskään meidän näytöksessä Leena Pöysti ei näytellyt Pikku Kevättä. Muistan, että seinällä oli lappu "Pikku Kevään roolissa Emilia Sinisalo" (no, tuo nimi piti kyllä luntata Kansallisteatterin sivuilta...)

t. Leena

Riisa kirjoitti...

Haa, niin taisi ollakin. Minäkin muistan sen lapun. Molemmilla oli jotenkin yllättävän samankaltainen ääni. O_O Tai sitten vain kuvittelin niin, koska oletin, että molempia näytteli sama henkilö.