perjantai 28. lokakuuta 2011

Japani kirjamessuilla

Helsingin kirjamessut ovat tapahtuma, joka on kuulunut jo hyvän aikaa joka vuotiseen ohjelmaani, ja olen suuntaamaan messuja kiertämään myös huomenna.

Muutamat ensimmäiset vuoden pääkaupunkiseudulla asuessani vietin tosin tiskin takana – olin myyjänä ensimmäisenä vuonna Tammen osastolla ja seuraavana vuonna Sangatsu Mangan puolella Sangatsun ja Anime-lehden yhteisellä myyntipisteellä.

Mangan myyminen oli mukavaa, sillä asiakkaat olivat suhteellisen helppoja. Karkeasti yleistettynä lasten vanhemmat tulivat manga-osastolle ja pyysivät suosittelemaan "jotain kivaa 12-vuotiaalle tytölle" ja loput asiakkaat olivatkin sitten niitä 12-vuotiaita tyttöjä, jotka jo tiesivät, mitä haluavat. Silloinen tarjonta oli aika rajattua, ja koko myytävien tuotteiden kirjo helppo sisältää: osa oli entuudestaan tuttuja sarjoja, ja kaikkiin loppuihinkin oli helppo tutustua myyntityön ohessa tarkemmin. Myyntityö on mielestäni aina kivaa juurikin silloin, kun tuntee aihealueen: kun voi oikeasti auttaa asiakasta, myyntitilanteesta nauttivat molemmat osapuolet.


Helsingin kirjamessut 2010, Kuva: Suomen Messut / Satu Kaarnakangas

Sangatsu Manga ja Anime-lehti ovat jälleen pystyttäneet messuosastonsa rintarinnan, ja luvassa on jokavuotinen manga-piirustuspaja innokkaille. Tietenkin myös muut mangakustantajat ovat toivon mukaan hyvine tarjouksineen mukana menossa. Manga-intoilijan kannattaa muistaa tsekata myös messuilla olevien divariosastojen tarjonta, sillä niistä löytyy usein kirjoja helmihintaan!

Mutta muutakin Japaniin liittyvää messuilla on luvassa, vaikka tämän vuoden teemamaa onkin naapurimme Viro. Japani-aiheista kokkailua harrastavat näytöskeittiön puolella lauantaina klo 16:30 uuden Sushikirjan kirjoittaneet Miika Pölkki ja Heikki Valkama. Uutuuskirja lupaa esitellä sushin maailman perijapanilaisesta aina supisuomalaiseen saakka. Kuulostaa tutustumisen arvoiselta opukselta.

Itse olen tavattavissa Finn Lecturan osastolla lauantaina klo 12-14. Juttelemaan saa tulla mieluusti, ja kerron mielelläni "Vuosi Japanissa" -kirjani kirjoittamisesta tai vaihtovuodestani kiinnostuneille. Mikäli jokin on siis jäänyt kaihertamaan, tai kirja on ollut hankintalistalla, kannattaa saapua paikalle, sillä kirja on messutarjouksessa vain 20 euroa. Sitä halvemmalla sitä ei kyllä taida saada pitkään aikaan mistään, sillä normaalihinta liikkuu 27 euron kieppeillä. Vasta ilmestynyttä Animen aika -opusta myydään myös samalla osastolla, mikäli japanilaiset animaatiot kiinnostavat enemmänkin, eli tervetuloa osastolle 6A69.

Helsingin kirjamessut 2010, Kuva: Suomen Messut / Satu Kaarnakangas

Tapaamisiin siis kirjamessuilla huomenna lauantaina!

4 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Hei, kommentoin vaan sen verran, että mainitsin kirjasi blogissani ^^

Ja että luen joskus koko blogisi läpi, mutten vielä uskalla, sillä luultavasti saisin liian kestämättömän kaukokaipuun.

Anonyymi kirjoitti...

Sain sun kirjan synttärilahjaks, ja oli kyllä ihana! n___n
Yleensä en oikee tykkää lukee mut Vuosi Japanissa meni mieluusti ja ois tehny mieli lukee koko kirja yhtee putkee :D !

Riisa kirjoitti...

Annika, kiitos! Laitoinkin linkin blogiisi kirjani Facebook-sivulle. Odotan mielenkiinnolla artikkeliasi Japan Popissa. :)

Anonyymi-synttärisankari, kiva kuulla, että lukeminen on maistunut! ^__^ Kun omat työkiireeni hellittävät koetan kirjoitella tännekin etenkin tulevasta Japanin matkastani, niin on lisää luettavaa. ^o^

Laura kirjoitti...

tuli muuten lainattua kirjastosta ja oon melkein jo lukenut vuosi japanissa-kirjan, AIVAN MAHTAVA!!! suuret kiitokset ja onnittelut kirjan teosta!! kiitän ja kumarran!!