torstai 30. huhtikuuta 2009

Okonomiyakiravintolassa

Viime viikonloppuna tapasin An-chanin ja Megumin Aobadaissa, noin 20 minuutin junamatkan päässä Sagami-Oonosta. Megumi asuu Aobadaissa, ja suunnitelmissamme oli aluksi viettää aikaa Megumin kotona. Yllättävä puhelinsoitto Megumin työpaikalta kuitenkin muutti himan suunnitelmia, sillä Megumin olikin mentävä töihin. Liikkeessä, jossa hän käy koulun ohessa töissä, oli kiireinen sunnuntai, joten eihän siinä muu auttanut kuin totella pomoa. Minä ja An-chan päädyimme pienten shoppailukierrosten lopuksi Sagami-Oonoon syömään, sillä illan lähestyessä myös nälän sietokyvyn loppu lähestyi. Koska molemmt pidimme okonomiyakista, eli hieman lätyn, munakkaan ja pizzan yhdistelmän tapaisesta japanilaisesta ruoasta, menimme An-chanin suosittelemaan Okonomiyakipaikkaan Sagami-Oonon aseman ostoskeskuksen ravintolakerrokseen.

Okonomiyakiravintoloita on ilmeisestikin muutmaa sorttia. On niitä perinteisempiä ravintolamalleja, joissa istut pöydässä, sinulle tuodaan ruoka jostain keittiön uumenista, syöt mahasi täyteen, maksat ja lähdet kotiin. Sitten on niitä ravintoloita, joissa voit seurata kokin työskentelyä odotellessasi ruokaa pöytään avonaisen keittiön yhteydessä olevissa ravintolapöydissä. Lisäksi löytyy sellaisia okonomiyakiravintoloita, joissa valmistat ruokasi käytönnössä itse. En tiedä voiko sitä oikeataan ravintolaksi kutsua, mutta sellaisessa me jokatapauksessa ruokailimme. Tilasimme sianliha-juusto-okonomiyakin, eli käytännössä ainekset kyseiseen ruokalajiin, sekä annoksen yakisobaa, eli paistettuja nuudeleita, paitsi että pöytään tuotiin paistamattomat nuudelit lisukkeineen, jotta voisimme itse paistaa ne ravintolan pöydällä olevalla paistolevyllä.

En usko, että tällainen ravintola on hirvittävän mieltä ylentävä kokemus yksinään, mutta ystävien kanssa ruoan leppoisa paisteleminen juttelun ohessa on tavattoman hauskaa. Siinä me sitten An-chanin kanssa tökimme paistinlastoilla okonomiyakiamme, puhuimme niitä näitä ja odotimme malttamattomina, että pääsisimme syömään. Pöydästä löytyi melko selkeä ohjeistus okonomiyakin valmistamiseksi.


Käytännössä aluksi saimme okonomiyakin ainekset kulhossa pöytään. Aineksien pohjana on aina kaalisilpn ja taikinan sekoitus, joiden lisäksi okonomiyakin täytteiksi voi valita monenlaisia vaihtoehtoja esimerkiksi erilaisista katkaravuista lihaan, mochiin tai juustoihin. Anchan sekoitti ainekset sekaisin, ja muotoili niistä ympyrän muotoisen littanan okonomiyakin. Ruokaa paistettiin kuvun alla nelisen minuuttia, sitten se käännettiin ympäri kuin lettu tai munakas, jonka jälkeen sitä paistettiin kypsäksi tosielta puolelta. Kun okonomiyaki oli kypsä, sen päälle laitettiin ihanaa okonomiyakikastiketta, majoneesia ja katsuobushi-kalahiutaleita.


Japanissa on tapana tilata yhdessä useampi ruoka-annos, jakaa ne ja sitten maksaa lasku yhdessä. Tämä toimii mainiosti silloin, kun molemmat osapuolet ovat valmistautuneet maksamaan ruoasta suurinpiirtein samansuuntaisen summan ja tilaavat suunnilleen samanhintaiset juomat tai juvoat pelkkää vettä. Siinä vaiheessa, kun kunkin tilamat omat lisukkeet ovat kovin eri hintaisia, se tuottaa vähän päänvaivaa maksutilanteessa - vaikkakaan en osaa sanoa, välittävätkö japanilaiset tällaisista pienistä eroavaisuuksita laskun erittelyssä. Yleisesti on kuitenkin ihan hauskaa, että voi syödä useammanlaisia ruokalajeja yhden ravintolakeikan yhteydessä ja ihatella yhdessä ystävien kanssa, miten tämä ruoka onkaan hyvää, kun kaikilla on lautasella sama safka. ;)

Mikäli okonomiyakin valmistus koti-oloissa kiinnostaa, itse käyttämäni okonomiyakireseptini löytyy ruokablogistani Ruokakomerosta.

2 kommenttia:

sakur kirjoitti...

Mäkin kävin kerran mutsini kanssa okonomiyaki-"falassa". Se oli kanssa tollainen paista-se-itse mesta, ja oikeastaan tykkäsin siitä konseptista aika paljon. Tälleen "turistillehan" on hauskinta päästä kosketuksiin mahd. lähelle kulttuurin kanssa.

Mä muistan syöneeni äyriäisversiota, jossa ei ollut lainkaan taikinaa vaan pohjana oli pelkkä kananmuna+kaaliraaste, jonka tarjoilija malliksi hakkasi mössöksi pöydässä ja selitti kuinka lättyä paistetaan 3min/puoli. Oli hyvää! Varsinkin soossi, omnom.

Muistan vain että hinta oli aika paljon ottaen huomioon kuinka työ tehtiin itse. *-* Harmis.

Noke (Charlotta Tiuri) kirjoitti...

Muistan, että lukion japanin tunnilla oli kerran vieraana usein Japanissa bisnesmatkoilla käyvä suomalainen mies. Hän kertoi kaikenlaisia käyttäytymisvinkkejä ja sanoi mm, että laskun jakaminen Japanissa ravintolassa ei missään tapauksessa sovi. Sain ainakin käsityksen, että yhden pitäisi maksaa koko seurueen lasku, mutta se kuulostaa aika kohtuuttomalta kyllä. Varmaan bisnessmaailmassa on eri käytännöt ja opiskelijapiireissä omansa :D