perjantai 11. joulukuuta 2009

Miten sopeutua Japaniin?

Kysymyspostauksesta, jossa minulta kysyttiin mm. Japaniin sopeutumisesta, on vierähtänyt aikaa jo kuukausi. Pahoittelenkin, että vastailen näihin laajempiin kysymyksiin hieman viiveellä.

Sopeutumistarinoita löytyy varmasti yhtä monta kuin on sopeutujiakin. Omassa tapauksessani asettautuminen Japaniin tapahtui hyvin kivuttomsti, ja itseasiassa luulenkin, että kulttuurishokki, jolta oikeastaan koen säästyneeni lähes kokonaan, tulee vastaan sitten paluushokkina Suomessa.

Minulle Japani edustaa maana monia sellaisia asioita joista pidän ja jotka tekevät elmästä mukavaa, mielenkiintoista ja joissain tapauksissa jopa helppoa. Kesää lukuunottamatta ilmat ovat mainiot, ja kyllähän se kesän lämpökin on ihan miellyttävää aika-ajoin. Ihmiset ovat ystävällisiä, välittömiä ja lämpimiä, vaikka toki suhtautuminen ulkomaalaisiin välllä on mitä on. Yleensä kaikki toimii kuin rasvattu - junat kulkevat usein ja ajallaan, kaupat ovat auki yötä päivää ja palvelu on byrokratiankin rattaista huolimatta tasokasta ja äärimmäisen asiakasystävällistä. Ja tekeminen - se Tokion kokoisessa kaupungissa ei lopu ikinä.

Tulen kaipaamaan monia Japanissa itsestäänselvyyksiksi muuttuneita asioita. Luulen, että esimerkiksi se, että Suomessa pitää tilata ravintolassa vesi erikseen, tuntuu todella rasittavalta täkäläisten tarjoilijoiden automaattisen vesilasin täyttelyn jälkeen. Ja miten kauan menee taas tottua siihen, ettei ravintolan pöydässä ole kuumaa pyyhettä, jolla puhdistaa kätensä ennen ruokailua? Ja missä viipyy jokaisen myymälän työntekijän kumarrusten saattelemana huutelemat tervetuliaistoivotuksen myymälään astuessani?

Toki niitä ikäviäkin puolia löytyy, ja etenkin heti Japaniin muuton alussa ne lyövät kasvoille, ja ovat varmasti omiaan aiheuttamaan joissakin ihmisissä hienoista koti-ikävää. Kielimuurin läpi ei pääse ihan vielä parin ensimmäisen kuukauden aikana, vaan kestää hyvä tovi, ennen kuin jokapäiväiset asioimiset kaupassa muuttuvat kielikurssin sijaan arjeksi. Kaikenlaiset juoksevat asiat, kuten virastoissa ravaaminen, pankkitilien ja puhelinliittymien hommaaminen ja muut tylsät velvollisuudet vievät aikaa ja samalla lykkäävät sitä hetkeä, kun voi oikeasti aloittaa sen normaalin elämän. Jos vaihtoaika on lyhyt, voi tuntua, että puolet vaihdosta menee siihen, että vasta tajuaa asuvansa uudessa maassa ja alkaa pikkuhiljaa hyväksyä ne erot, mitkä se fakta omaan elämään tuo. Siinä vaiheessa jos ei vielä ole ehtinyt saada ystäviä, joiden kanssa viettää iltoja viikonloppuisin tai koulun jälkeen, voi olo olla omassa 17 neliön kopperossa aika yksinäinen.

Itse koen, että olennaisin syy siihen, miksi minä en koskaan kokenut mitään äärimmäisen radikaalia kulttuurishokkia tai ole oikeastaan liiemmin missään vaiheessa kaivannut Suomeen, on se, että tiesin etukäteen aika hyvin mitä odottaa. Tiesin, että alku tulee olemaan vaikea, tiesin, että jos mielin saada ystäviä, minun on oltava itse aktiivinen heti alusta alkaen, tiesin, että kieli tulee tuottamaan vaikeuksia ja turhautumisen tunteita. Itse asiassa jossain vaiheessa reilu vuosi ennen vaihtoon lähtöä mietin, että toivottavasti en paneudu vaihtoon valmistautumiseen liian perusteellisesti - mitä jos mikään ei yllätä, kun lopulta saavun Japaniin? Huolehdin kuitenkin ihan turhaa, sillä eihän se, että on lukenut asioista koskaan kuitenkaan korvaa omia kokemuksia. Ei se, että olen katsellut netissä pilvin pimein kuvia tulevista kotikonnuistani Tokiosta, ole mitään verrattuna siihen, että kävelee itse Shinjukun pilvenpiirtäjien varjossa tai kuuntelee kaskaiden siritystä höyryävän kuumassa ulkoilmaonsenissa. Kaikki tieto on hyväksi ja liialliset odotukset tai harhakuvitelmat jostakin paratiisista kannattaa kyseenalaistaa, jotta ei turhaan joudu pettymään vaikeuksia kohdatessaan.

Mielestäni onkin siis tärkeää ottaa etukäteen selville asioita kohdemaasta, lukea kirjallisuutta, ottaa oppia muiden ulkosuomalaisten tai maassa eläneiden ulkomaalaisten kokemuksista kahlaamalla läpi blogeja, vaihtoraportteja tai muita lähteitä. Nykyisin tämä on helppoa, kun materiaalia löytyy koko ajan enemmän ja netti on täynnä informaatiota. Vaikeudet on paljon helpompaa kohdata, kun tietää millaisissa yhteyksissä niitä vaikeuksia mahdollisesti on tulossa. Tärkeää on myös se, että hankkiutuu tekemisiin paikallisten kanssa - vaihtariporukoissa on kivaa viettää aikaa, kun voi jakaa ihmetyksensä muiden kanssa ja vähän parjata kaikenlaista hassua, mitä vieraassa kulttuurissa aika-ajoin tulee vastaan, mutta mikäli haluaa oikeasti oppia elämään maassa maan tavalla, vaatii se mielestäni paikallisia ystäviä ja rohkeutta mennä mukaan paikalliseen elämään.

Myös ennakkoluuloton ja avoin mieli on suuri voimavara. Hyväksymällä sen, ettei vieraan maan kuulukaan olla samanlainen paikka kuin se oma kotimaa, pääsee jo pitkälle. Ja siinä vaiheessa, kun ne alunperin hankat erot alkavat tuntua ihan mukavalta vaihtelulta, saati kotoisilta, on sopeutumisprosessi varmaankin ihan hyvällä mallilla. :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä siinä, että tärkeintä sopeutumisessa on avoin ja ennakkoluuloton mieli! Sillä pärjää pitkälle.

Sen sijaan omasta kokemuksestani voin todeta, että hyvin siellä voi selvitä, vaikka ei tietäisi maasta etukäteen juuri mitään! Itse lähdin vaihtoon Japaniin puhtaasti sattuman kautta, en koskaan ollut ollut kiinnostunut maasta, enkä tuolloin ollut lainkaan tutustunut japanilaiseen kulttuuriin tai kieleen. Laiska kun olin, en sitten sen kummemmin viitsinyt ottaa asioista selvää etukäteen :) Tämä siis tapahtui kymmenisen vuotta sitten, siihen aikaan minulla ei myöskään ollut mahdollisuutta esim. etsiä tietoa netistä. Minulla kyllä oli muutaman aiempina vuosina vaihdossa olleiden puhelinnumeroita, mutta lopulta en koskaan tullut soittaneeksi heistä kenellekään. Jälkeenpäin ajatellen todellakin kovin vähällä valmistautumisella lähdin matkaan... Ehkäpä olin silloin niin nuori, että en juuri kyseenalaistanut asioita, vaan otin kaiken vastaan sellaisena kuin se tuli, kiinnostuneena uusista ja erilaisista tavoista ja ympäristöstä, mutta sen kummemmin shokeeraantumatta :) Vuosi Japanissa oli hieno, viihdyin hyvin eikä tuo ensimmäinen kerta onneksi jäänyt viimeiseksi.

Riisa kirjoitti...

Hei Anonyymi. :)
Juu, se on toki totta, että ilman sen suurempaa taustatyötä tekemättäkin voi selvitä täällä (ja monessa muussakin maassa) ja oikein hyvinkin. Kaikki eivät pienestä hetkahda, ja jotkut ihmiset vain luonnostaan ovat hyviä sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Toisaalta totuus on myös se, että jotkut ihmiset kokevat todella ankarankin kulttuurishokin (tai mikä ikinä onkaan se syy, joka saa tavattoman koti-ikävän, ja maan tapoja ja käytäntöjä kohtaan heräävän ahdistuksen pintaan) ja uskon että sellaisia tilanteita voi ainakin osittain välttää sillä, että ihan kaikki ei tule joka käänteessä yllätyksenä. :)

Eero kirjoitti...

Mä lähtisin kyllä (taustasta varmaan johtuu ;) siitä että niinkuin ehkä muussakin elämässä, se miten hyvin sopeutuu tänne riippuu loppujen lopuksi lähinnä siitä, minkälaisia ihmisiä löytää ja miten niitten kanssa pääsee juttuun. Vaikee uskoa että kukaan, kenellä on täällä paljon hyviä, samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa tykkää viettää aikaa, jaksais turhautua joihinkin kielihankaluuksiin kaupassa tai yksittäisiin byrokratiapulmiin gaijin-kaadon kanssa.

Lisäksi, uskon et sulle on ollu mieletön siunaus se että menit japaninkieliseen kouluun - se on ollu sulle paitsi pakko, mielettömän hyvä ("teko")syy integroitua koululuokkas ihmisiin ja niiden ottaa sut "suojelukseensa", alkaa käyttää kieltä luontevasti jne.

Jos, sen sijaan että viettäisit päiväs näitten ihmisten kanssa, sut ois istutettu jonkun 8:n vaihtarin kanssa enkunkielisille kursseille, eristetty kaikista paikallisista ja luontevista yhteyksistä ilman minkäänlaisia tutustumistilaisuuksia tai muita "virallisia rakenteita" mitkä kannustaa yhteisen rakentamiseen, luulen että sitä avointa mieltä ois tarttennu aika hitosti että ois viittiny jättää ne vaihtarit ja mennä kesken välitunnin ihan "pystymetsästä" vaan täysin satunnaisten japanilaisten luo jutteleen ;), puhumattakaan et pääsis mitenkään integroitumaan osaksi tunnetusti tiiviitä porukoita.

Sikäli tosin, jos pitäis ite antaa yks vinkki aikoville vaihtareille, se ois: jos oikeasti haluatte saada mahdollisimman paljon Japanista irti, opetelkaa puhumaan edes auttavan sujuvasti japania ENNEN tuloanne! Silloin on ainakin teoriassa mahdollisuudet myös tutustua kehen tahansa, koska japania hyvin taitava gaijin todennäköisesti otettaisiin lähes kaikkialla innostuneena vastaan.

Riisa kirjoitti...

Oon itse asiassa aika järkyttynyt, etten tuossa kirjoituksessa sivunnut kieliasiaa oikein mitenkään. :D Ehkä se jäi jotenkin vain oman mielen syövereihin, kun olen aiheesta kirjoitellut jo aiemmin paljon. Kielihän on kyllä ehdottomasti yksi tärkeinpiä sopeutumisen avittajia. Itselläkin mennyt kevät oli huomattavasti hankalampaa aikaa kuin nyt, kun kieli jo jotenkin taipuu. Silti sitä toivoisi, että olisi kuitenkin vieläkin enemmän opiskellut japania ennen tänne tuloa. Vaan kaikkea ei ehdi. :/

Ja olen kyllä itse myös tyytyväinen siitä, että olen täysin japaninkielisessä koulussa, sillä vaikka se aluksi tuntui ajatuksena ihan hirmuisen haastavalta, ja pari ensimmäistä kurssia oli kyllä varsin kuluttavia henkisesti, niin se on antanut kyllä niin paljon eväitä elämään, että en vaihtaisi kokemusta missään nimessä pois.

Ja mitä tulee vielä ystäviin, niin onhan se aina hieman hankalaa mennä juttelemaan oman luokan ulkopuolisille henkilöille, jollei siihen ole mitään varsinaista syytä. Tosin luokkakavereideni kaverit kyllä tulevat helpotta juttelemaan myös minulle, joten onneksi en itse tarvi niitä tekosyitä.. Itse asiassa kaikki "parhaimmat ystäväni" täällä ovat jollakin tavalla luokkakavereiden kavereita tai tuttujen tuttuja, ja siten siis alunperin tavattu, mikä on sinänsä hassua, kun luokkakavereiden kanssa viettää kuitenkin eniten aikaa. Mutta ei minullakaan nyt ehkä silloin keväällä vielä niin kauhean kiinteää kaveriporukkaa ollut, kyllä siinä pari kuukautta ehti vierähtää, ennen kuin oikesti tuntui, että alkaa kuulua joukkoon. :] Ja vasta oikeastaan nyt syksyllä alkoi tuntua siltä, että kyseisistä kavereista on tullut ihan oikeita ystäviä, mikä suurimmaksi osaksi varmaan johtuu siitä, että kesälomalla kielitaitoni koki pienoisen nousuhumahduksen vietettyäni niin paljon aikaa entisen isäntäperheeni Morien, sekä ystäväni Junkon perheen luona. Kun kieli alkaa taittumaan paremmin, pystyvät myös ystävyyssuhteet syvenemään. Ennen kesää kun oli kuitenkin hyvin usein sellainen "hymyilenpä tässä nyt tyhmänä kun en tajua" -olo. :D