Shokudoun sapuskat 11.

Korealainen ruoka on hyvää, ja sen tietävät japanilaisetkin. Itse söin ensimmäistä kertaa korealaista ruokaa viime kesänä, ja sen jälkeen sitä on tullut mentyä syömään ihan tarkoituksella muutamaan otteeseen. Korealainen ruoka on mausteisempaa ja mauiltaan varsin erilaista kuin naapurimaansa Japanin melko yksinkertaisesti maustettu sapuska.

Myös koulussamme tarjotaan välillä korealaista ruokaa, ja tällä viikolla päädyin ensimmäistä kertaa sopivana päivänä shokudouhon. Kun tarjolla oli Karubidonia, niin olihan sitä nyt maistettava!

牛カルビ丼 - Gyuukarubidonburi

Gyuukarubidonburi on nimeltään vähän kummallinen, ja lieneekin, ainakin mikäli ystäviäni on uskominen, keittolan väen kehitelmä, sillä sanat gyuu ja karubi tarkoittavat samaa asiaa, eli naudan lihaa, joskin karubi viittaa usein etenkin naudan kylkeen. Ts. tarjolla oli siis naudanlihanaudanlihadonburia? En usko että kahden nauta-sanan tarkoitus oli ilmaista kuinka lihapitoista ruoka on, vaan luultavasti japaninkielinen sana 牛, gyuu, oli lisätty menuun, jotta tietämättömätkin (vaihtarit?) ymärtäisivät että kyseessä on ruoka jossa on nautaa. カルビ, eli korean kielen sana galbi japanilaisittain äännettynä, taas oli varmaankin muistuttamassa ruokalajin korealaisesta vivahteesta, ettei kukaan vain kuvittelisi saavansa normaalia japanilaista donburia.

Koska pidän korealaisten tavasta maustaa ruokia sopivan tulisesti, mutta lisäillen joukkoon myös minulle ihan uusia, tunnistamattomia, osittain makeitakin makuja, tämä donburi oli yksi parhaista syömistäni liharuoista shokudoussamme. Suurin osa donburin kastikkeesta oli marinoitua sipulia, joka oli käsittämättömän hyvän makuista. Kastike oli tietenkin tarjottu riisin päälle annosteltuna, niinkuin donburin luonteeseen kuuluu.

Eli jos eksytte korealaiseen ravintolaan, koettakaa galbia (갈비). (Ja jos olette kasvissyöjiä, koettakaa korealaisia tofu-avokado-kääryleitä!)

Uuden elämän kynnyksellä - niin minä kuin blogikin

Vaihtovuosi loppuu joskus - sehän on ollut tietenkin selvää homman alusta asti. Väliaikainen oleilu ja opiskelu Japanissa ei voi jatkua loputtomiin, ja olipa tulevaisuuteni sitten missä tahansa, niin ainakin seuraavat pari, kolme vuotta elämäni on kuitenkin täysin varmuudella Suomessa. Niinpä kaikenlaisten muiden tulevaisuuspohdintojen lomassa olen miettinyt, mitä tapahtuu tälle blogille, kun palaan Suomeen.

Yksi vaihtoehto on jatkaa sitä, kuten tähän saakkakin. Tavallaan koen tämän kuitenkin blogin teeman suhteen hieman ongelmalliseksi, sillä patsi että itse tykkään lukea blogeja, joissa perusajatus pysyy kasassa ja sopivan rajattuna, uskon myös, että tämän hetkistä lukijakuntaa kiinnostaa pääasiassa elämäni tarkastelu nimenomaan Japani-suodattimen kautta. Vaikka tekstit ylipäätään ovatkin aika arkisia myös täältä käsin kirjoitettuna, niin kun residenssi vaihtuu ja viikonlopun kahvilapostaukset kuvineen tulevatkin jostain Kaisaniemen Waynes Coffeesta, tulee meininki olemaan kuitenkin aika eri kuin aiemmin. Eksotiikka puuttuu.

Toisaalta tiedän, että ensi keväänä minulla on vielä paljon sellaisia aiheita plakkarissa, joita en ole vaihtoni aikana ehtinyt tänne kirjoittaa - valokuviakin kuitenkin on tullut otettua se reilusti yli 30 Gigaa, joten materiaalia Japani-aiheisiin kyllä löytyy. Luonnollisena jatkumona voisin kirjoittaa paluun aiheuttamista mietteistä ja ruotia Suomen ja Japanin eroja ja yhtenäisyyksiä. Japanilaiset ystäväni eivät katoa elämästään mihinkään, ja itse asiassa muutamat tulevat vierailemaan Suomessakin ensi vuonna, joten myös heidän käynneistään voisi olla kirjoitettavaa. Haruka on mahdollisesti muuttamassa opiskelemaan tai aupairiksi pääkaupunkiseudulle, ja Megumi on tulossa kyläilemään luonani maaliskuussa kevätlomansa aikana. Sarikin haluaisi tehdä ekskursion Suomeen, kun mene töihin Maailman tyttöpartiolaisten keskukseen, Pax Lodgeen, Lontooseen keväällä.

Yksi haaveeni on myös pitää jotenkin kiinni japanin kielestä. Olen oppinut niin paljon, että olisi sääli jos se kaikki katoaisi sen myötä, kun kieltä ei käytä. Niinpä aion jatkaa japanin opiskelua Suomessa, ja vaikka en osaakaan sanoa miten mielenkiintoista kirjoitettavaa siitä aiheesta saa irti, niin onhan se yksi aihe muiden joukossa... Ja periaatteessa blogiahan voisi jatkaa kaksikielisenä japanilaisten ystävieni iloksi. ;)

Niinpä, toivonkin, että annatte äänenne sivupalkkiin kyhäämässäni kyselyssä, ja kerrotte, mitä mieltä olette! Arigatou!

Megumin syntymäpäivä

Megu täytti tiistaina 21 vuotta, joten päätimme tietenkin juhlistaa tapausta pienimuotoisesti kaveriporukalla. Kemut aloitettiin arkisesti koulun ruokalassa lounaan merkeissä, josta jatkoimme illalliselle oppituntien päätyttyä yhteen Sagami-Oonon viihtyisistä kahviloista, Ordinaire Cafehen.

Kun puhuimme kahvilasta tyttöjen kanssa, kuvittelin, että se on minulle uusi tuttavuus, mutta istuessani illalla pöytään, tajusin istuneeni samassa kahvilassa ja vieläpä tismalleen samassa pöydässä keväämmällä Villen ja Annan kanssa. :D

Sari piirtää

Koska minun ja Sarin tunnit loppuivat aikaisemmin kuin Megun ja Rachelin, menimme Sarin kanssa istuskelemaan kahvilaan jo erittäin hyvissä ajoin. Vietimme aikaa piirrellen ja selaillen kahvilan mielenkiintoisia taidekirjoja. Minä toteutin myös syntymäpäiväyllätyssuunnitelmani, ja tilasin Megumille etukäteen suklaakakkupalan teen kera. Annoin kahvilatyöntekijälle ostamani kakkukynttilät, ja pyysin häntä tuomaan kakun kynttilöineen pöytään sitte kun olisimme syöneet varsinaisen illallisen.

Alku-salaatti, jonka jaoimme neljään pekkaan.

Rachel (eli Reiko) ja ihanan tuoksuinen darjeeling tee.

Kahvilassa oli kiva tunnelma ja ruoka oli hintalaatusuhteeltaan erinomaista. Kuten useimmiten ollessamme yhdessä ulkona, valokuvauksesta muodostuu unohtumaton ohjelmanumero. Huvittavia poseerauksia riitti, ja jokainen ruoka-annos tuli taatusti ikuistettua.

Vasemmalta Rachel, Sari ja Megumi. Kuka tämänkin poseerauksen keksi? :D

Oma pääruokani - luomutomaatti-curry kookoskermalla. Joukossa ihania shimeji-sieniä.

Megu-chanin synttärikakku

Megumi oli todella iloisesti yllättynyt kakkupalasta, joka seurasi pääruokaa. Luonnollisesti me muut emme malttaneet olla tilaamatta kakkuja myös itsellemme. ;) Tuttuun tapaan valitsin jälleen kerran juustokakkua, ja tällä kerralla osui ja upposi sen verran pahasti, että tein etukäteen uudenvuoden lupauksen ensi vuotta varten. Opettelen taatusti tekemään Suomeen palattuani maistamaani juustokakkua. Vaatikoon yrityksiä ja erehdyksiä, tuon kakun resepti on pakko onnistua kehittelemään jotenkin, niin hyvää se oli!

Tuplajuustokakkuni - alaosa perinteinen, paistettu juustokakku, jonka päällä on hyydytetty juustokakku.

Megumin, Sarin ja Rachelin kanssa on tullut vietettyä paljon hauskoja hetkiä tässä syksyn mittaan, ja lisää on luvassa parin viikon päästä, kun Megu kutsui meidät viettämään joulupippaloita kotiinsa. Taidanpa käydä ostamassa aseman isosta supermarketista bongaamiani Annas-piparkakkuja viemisiksi. Ruotsalaiset ne kyllä osaavat markkinoinnin taidon! Samaisesta ruokakaupasta kun löytyy myös Suomen rakkaassa naapurimaassa valmistettuja kauralastuja ja näkkileipää. :D

Elämäni ensimmäiset (ja viimeiset) mallintyöt

Vaaleat hiukset ja siniset silmät ovat joissain asioissa japanilaisille kuin punainen vaate härälle.

Kenties sattuneesta syystä minua pyydettiin naapuriluokan tyttöjen toimesta malliksi heidän koulutyönään tekemäänsä mainoskampanjaan. Sen lisäksi, että minähän nyt olen kaikkea muuta kuin malli, huvittavaa tässä on etenkin se, että he halusivat minun esittävän Lumikkia. Ainakin se Lumikki, minkä minä tunnen, oli mustatukkainen, mutta ei kai se nyt niin justiinsa ole. ;)

Joshibin opiskelijoiden tekemä mainos Asahi Kasein Saranrappu-kelmulle.

Niinpä tuossa muutama viikko takaperin yritin pitää pokkani makoillessani kukkien keskellä yhdessä koulun valokuvausstudioluokista. Kuvaussessiot olivat hauskat, ja mainoksen idea mielestäni mainio. Mainoksen tuote on muovikelmu, jolla jopa myrkkyomenaa puraissut Lumikkikin pysyy "hyvänä" odottamassa prinssinsä suudelmaa.

Mallin urani ei kuitenkaan loppunut tähän. Batiikkiopettajani pyysi minua malliksi huivi-muotinäytökseensä, ja viime viikonloppuna oli tositoimien aika catwalkilla. Muotinäytös oli tosi hauska tapahtuma, ja meitä malleja kehotettiin ottamaan kaikki irti musiikista, hymyilemään ja pitämään lavalla hauskaa. Omat tanssi-"taitoni" huomioon ottaen kokemus kaikesta hauskuudestaan huolimatta ehkä vähän nolostuttava. X)

Batiikkitaiteilija Riitta Nagahara muotinäytöksen päätyttyä

Saaya to Haruyoshin Saaya

Näytöksen jälkeen malleille ja muille taidetapahtuman esiintyjille oli tarjolla afterpartyt, joissa oli herkullisen buffetpöydän lisäksi tarjolla mm. tosi kivaa ja rentoa musiikkia, jota mallina olleen Saayan bändi esitti. Saaya to Haruyoshi -duetto esitti sekä omia, että coverbiisejä, mahtuipa joukkoon yksi joululaulukin. Saayalla oli ihan mahtava ääni, joka yllätti minut vahvuudellaan, sillä tyttö itse oli niin pieni. Batiikkitaiteilija Riitta Nagaharan poika Takumi soitteli myös välillä kitaraa Saayan ja Haruyoshin kanssa.

YouTubesta löytämäni pätkä Sayan ja Haruyoshin musiikista. Videon laatu on harmi kyllä kovin huono.

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa..

Kotiin lähtiessämme saimme vielä muistoksi kukat, joten asuntoni tuoksuu nyt ihanalta liljalta. Isossa liljan oksassa oli yhdeksän nuppua, joista viisi on nyt auennut, joten kukka on varsinainen tunnelmanluoja kalseassa kämpässä. ^^

Jouluvalmisteluita Japanissa

Joulukuu. En usko!


Paitsi että aika menee käsittämättömän nopeasti, ei ulkona kyllä näytä yhtään joululta. Lunta on tietenkin näissä 10 asteen hujakoilla kieppuvissa lämpötiloissa turha odottaa, eikä sitä taida sen kummemmin olla Helsingissäkään, mutta Tokion seudulla kirjavina hohkaavat lehtipuut ja vihreyttään loistavat pellot eivät kyllä kuitenkaan oikein auta asiaa.

Harmittelin niin kovasti valokuvien vähäisyyttä Takao-sanin ruskaretkeltä, vaikka oikeasti täällä on noita tulipunaisia momijeja, eli vaahteroita siellä sun täällä. Tänään kuvasin paria upean väristä puuta koulun pihalla ja oman kämppäni ulko-ovella. Koulumatkalla upean kultaisena auringon paisteessa hohtavat ginko-puut eivät tuoneet joulutunnelmaa, mutta saivat hymyn huulille.

1. Joulukuuta Sagami-Oonossa

Kouluun mennessä oli tänään niin epä-joulukuumainen keli, että oli pakko ottaa pari valokuvaa todisteiksi. Kampuksella jätin takin luokkaan, sillä lyhythihaisessa tarkeni hyvin ulkona hetken aikaa.

Naapurissa osataan. Jokainen kuvan lampuista vilkkuu eri väreissä ja eri tahtiin, joten epileptikot, varokaa!

Vaikka joulu ei luonnossa näykään, se yrittää hiipiä varkain kaikkialle muualle. Jouluvaloja ja -koristeita näkyy kaikissa ostoskeskuksissa ja kaupoissa. Se mikä vähän latistaa omia tunnelmiani on se, että suurin osa kaikista joulukoristuksesta on niin amerikkalaista - eli kovin runsasta ja pröystäilevää! Itse pidän peinteisitä koristeista, hillitystä kynttilätunnelmsta ja yksinkertaisista jouluvaloista. Täällä tuntu että kaikki vilkkuu (mm. ihan kaikki tämän postauksen valokuvissa näkyvät jouluvalot)! Naapuritalossa fiilis on enemmän kuin jostain Vegasista kuin Korvatunturilta. Täkäläisittäin perinteistä koristelua toki edustaa omalla tavallaan esimerkiksi Kentucky Fry Chicken -ravintolaketjun joulupukiksi puettu Colonel Sanders, joka on jokavuotinen "kaunistus" tai "kauhistus", ihan miten sen nyt haluaa ajatella.


Sagami-Onon asema sai joulukuusensa heti Halloweenin jälkeen, ja "Wish tree":tä on tullut ihasteltua jo hyvä tovi. Vaikka se ei ehkä niin kauhean perinteinen kuusi olekaan valkoisine havuineen ja kummallisine muovisine laatikko-koristeineen, niin kyllähän se silti tunnelmaa luo. :)


Pyörätien varrella on kuitenkin yksi jouluvalohäkkyrä, joka piristää kotiin paluuta joka ilta hämärän tultua ihanalla tunnelmallaan. Lehdettömän ja oikeastaan myös aika oksattoman puun ympärille on pystytetty kuusen muotoon laitetut kirkkaat lamput. Myös Joshibin aula oli saanut upean joulukuusen. Vaikka koristeita onkin koko puun täydeltä, on silti myönnettävä että kuusi on kaunis.


Olen ehdoton jouluihminen ja rakastan joulupuuhia - jopa kämpän perusteelliset joulusiivot joululaulujen tahdissa ovat traditio, jotka luovat joulun tunnelmaa. Täällä Tokio-kopperossani joulu ei hirveästi näy äidin lähettämiä joulukalentereita lukuunottamatta. Välillä yritän nostattaa tunnelmaa suomalaisia joululauluja kuuntelemalla ja ostinpa Mujista pussillisen tuikkukynttilöitäkin. Onko jollakulla hyviä ehdotuksia, miten voi saada itselleen joulutunnelman ilman pipareita (ja muita uunia vaativia jouluherkkuja), hyasintteja, joulukoristeita, -valoja ja siivoja? Mahdotonta? :P