Läksiäisiä kerrakseen

Vietin perjantaina vielä toisiakin läksijäisiä ystävieni kanssa. Muutamat kaverini vievät minut syömään Zetoriin, suomalaista ruokaa tarjoilevaan helsinkiläisravintolaan, jossa myös soi pelkätään suomalainen musiikki. Söimme muutaman tunnin aikana reippaat annokset hyvää perinteistä kotiruokaa - minun lautasellani oli lihapullia ja perunamuusia ruskealla kastikkeella, kavereiden edessä höyrysivät mm. poronkäristys, pannupihvi, pyttipannu, blinit ja kanaa Orimattilan opiston tapaan. Jälkiruokamenussa oli niin monta houkuttelevaa annosta, että oli vaikeaa valita mustikkakukon (mikä se ikinä onkaan?) omenapiirakan, jäätelön ja sacherkakun välillä. Päädyin kuitenkin tyrni-sacherkakkuun, koska rakastan tyrnejä, ja tiedän että niitä ei kyllä tule varmasti kymmeneen kuukauteen syötyä. Höysteenä oli kermavaahtoa, joka kruunasi makean annoksen ihanasti.

Zetorin herkullista tyrni-sacherkakua kermavaahdolla.

Ida ja Tuuli Zetorin pöydän ääressä.

Eeva odottelee pääruokaa.

Sami otti paljon näitä minun kamerani otoksia parempia kuvia digijärkkärillään. Toivonmukaan saan niitäkin kuvia vielä näytille.

Zetorissa oli mukava tunnelma, ja ilta vierähti hetkessä. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä ystävieni Tuulin ja Samin kotiin jatkoille. Pelailimme Aliasta nauraen välillä kippurassa joillekin selityksille, ja söimme kavereideni leipomia piirakoita, karjalanpiirakoita, munavoita, jäätelöä, mustikoita, suklaata ja muita herkkuja. Ilta oli ihana, ja oli todella kiva nähdä kavereita vielä viimeisen kerran ennen lähtöä. Samalla sai vähän irtauduttua edellisten viikon puurtamisesta ja keskittyä nauramaan. :)

Ville ja Jami eivät ole vielä saaneet jälkkäreitään.

Anna ja Ansku Suomi-tunnelmissa

Viimeistä viikkoa viedään

En ole oikein jaksanut päivitellä blogeja lähiaikoina, sillä viikko sitten sain ikäviä uutisia avopuolisoltani. Hän halusi lopettaa suhteemme, joten viimeisen viikon ajan olen kaikkien tuskaisten tunnemyrskyjen keskellä yrittänyt ehtiä valmistella paitsi tietenkin lähtöäni Japaniin, myös tavaroideni muuttoa äitini ja siskoni nurkkiin täällä Suomessa.

En ala masentamaan teitä yksityiskohdilla, vaan kuittaan tapahtuman toteamalla, että viime viikko oli tavattoman raskas ja työntäyteinen kaikin puolin, mutta tämä viikko tuntuu jo edes vähän helpommalta. Nyt ei auta kuitenkaan kuin suunnata katse jotenkin ihmeen kaupalla tulevaisuuteen ja koettaa keskittyä nauttimaan tulevasta vuodesta. Yksikään mies nimittäin ei kyllä minun vaihtovuottani pilaa! :P

Muuttolaatikoiden pakkaamisen ja kaiken maailman paperihommien lomassa ehdin hankkia kummallisesta, pikkuruisesta sähköliikkeestä epämääräisen sähköpistokeadapterin, joten nyt on sitten ainakin luultavasti mahdollista kytkeä läppäri virtaan Japanissa heti, kun vain pääsen pistorasian ääreen.

Sain myös sähköpostiviestin ystävältäni Ayumilta, joka lupasi tulla minua Tokion Naritan kentälle vastaan. Naritasta ajelemme junalla tai bussilla Shinjukuun, josta jatkamme paikallisjunalla Ayumin kotiin, joka sijaitsee lännempänä, Tokion Hamadayamassa. Tämän jälkeen minulla ei olekaan oikeastaan mitään muita suunnitelmia seuraaville parille päivälle, jotka vietän Ayumin perheen luona, paitsi ehkä käydä katsastamassa kirsikan kukat, mikäli ne nyt jaksavat odottaa kukkimistaan saapumiseeni saakka. Mutta eiköhän niitä suunnitelmia ehdi tehdä sitten paikanpäällä. Ei minulla nyt ainakaan ole mikään kiire kiertää koko Tokiota, kun siihen nyt kuitenkin on se kymmenisen kuukautta aikaa. ;)

Tänään kävin viimeisen lääkärintarkistuskäynnin jälkeen hakemassa pankista tilaamani yenit. Japanin yenejä sai tänään Osuuspankista eurolla noin 127,5 yeniä, mikä tarkoittaa onnekseni sitä, että kurssi on edelleen hienoisessa nousussa loppuvuoden pohjalukemiin verrattuna. Toivon todella, että kurssi jatkaa paranemistaan samaan tapaan, sillä se helpottaa luonnollisesti kaikkia elinkustannuksiani japanissa. Forexin ja pankin kursseissa ei ole paljon eroa, joten käytännössä on aika sama kumman kautta rahansa vaihtaa, mikäli se ei ole parista sadasta yenistä kiinni.

Ehdin käydä myös tekemässä muutamia viimeisiä tarvittavia hankintoja matkalle. Tikkurilan poliisiaseman passikuva-automaatti tuottaa 6 eurolla ihan kelvollisia kuvia, joten suuntaisn sinne ottamaan Alien Registration -korttia ja muita tarpeellisia japanilaisia asiakirjoja varten vielä muutaman passikuvan. Tarvitsen myös herkälle iholle soveltuvan kasvorasvan ja meikkivoiteen, joten halusin ostaa ne Suomesta, jotta osaan varmasti lukea paketin kyljestä mitä kaikkia julmia kemikaaleja rasvaputeli sisältää. Lisäksi intouduin tekemään vielä muutamia tuliaishankintoja ja ostin karkkiosastolta neronleimauksena läjän halpoja Muumitikkareita (10 senttiä/kpl), Niiskuneiti-karkkirasioita(55 senttiä /kpl) ja Muumi-lakupötköjä (19 senttiä/kpl). Alkaisikohan nämä tuliaishankinnat jo pikkuhiljaa riittämään? ;)

Tuleva viikko kuluu töiden ohella ystäviä tavatessa, perheen parissa ja tietenkin rasittavissa muuttotouhuissa. Odotan kauhulla sitä hetkeä, kun pitää punnita täysi matkalaukku ja etenkin käsimatkatavaroihin lukeutuva lentolaukku – en millään jaksa uskoa, että ne olisi mahdollista onnistua ensi yrittämällä pakkaamaan painorajoitusten mukaan.

Yllätysläksijäiset

Tarkoituksena oli viettää lauantai-ilta ihan pienimuotoisesti muutaman luokkakaverin kanssa ja askarrella yhdessä viimeistä kertaa ennen kuin lähden Japaniin. Tai niinhän minä kuvittelin.

Tullessani sitten luokkakaverini Agnethan luokse viiden maissa illalla, en osannut aavistaa todellakaan yhtään mitään, vaikka saapuessani kämpässä oli kummallisen hiljaista – ainoastaan yksi tämän hetkisistä lempibiiseistä soi taustalla, joka sekin näin jälkeenpäin ajatellen oli hieman arveluttavaa. ^_^'' Minulla oli fimomassat repussa kännykkäkorujen väsäilyä varten ja ei ollut kaukana, että olisin laittanut verkkarit jalkaan, kun ajattelin että kaadan kuitenkin jonkun liimapurkin päälleni. (Onneksi päädyin sentään jotenkuten siisteihin suoriinhousuihini..) Kun olin saanut vaatteeni naulakkoon, ihmettelin Neetalle ääneen: "Siis onko täällä vielä ketään?", sillä olin kuvitellut, että pari muuta luokkakaveria olisivat jo paikalla, mutta kenenkään puhetta ei kuulunut. Ja sillä hetkellä kun astuin eteisestä olohuoneeseen silmäni levisivät lautasiksi. Lähes kaikki luokkakaverini seisoivat piilossa seinän takana ja huusivat "Yllätys!" tai jotain muuta vastaavaa. Olin varmaan liian yllättynyt, sillä minulla ei ole enää mitään muistikuvaa siitä, mitä he oikeasti huusivat. :D

Hieman yllättynyt, hysteerisesti naurava minä. X) Kuva: Neetta

Olin tosiaan odottanut paikalle vain paria tyyppiä, sillä kaikki muut olivat jotenkin perin kavalasti onnistuneet vakuuttamaan minut viattoman kuuloisine selityksineen siitä, että heillä oli juuri sinä viikonloppuna jotain muita menoja.. Neetta paljasti, että tätä juonikasta tapahtumaa oli suunniteltu jo pari kuukautta!? Sain kavereiltani ihanan muistovihon, johon kaikki luokkakaverini olivat taiteilleet sivun tai useamman. Upeiden piirrosten joukossa oli mm. valokuvia kuluneelta vuodelta, ihania viestejä niin suomeksi kuin japaniksikin, runoja, Suskin tekemiä hulvattomia tehtäviä ja sudokuja, sekä Annan tekemä japaninkielinen tavuristikko lentomatkaa piristämään.

Päivi, Anna, Julia ja Ilona laulutuulella.

Ilta kului pelaillen X-boxilla Lips-karaokepeliä ja tanssipelejä. Tajusin tosin vasta nyt, miten hyvin nekin istuivat sinänsä illan teemaan - Konamin arcade-tanssipelit ovat Japanista kotoisin, kuten myös karaoke. Oli kauhean kiva ilta, jota varmasti muistelen Japanissa vielä lukuisia kertoja.

Hannan kanssa karaokea tunteella. Kuva: Neetta

Kyllä mulla on ihanat luokkakaverit! Kiitos kamalasti kaikille! Melkeen tekis mieli jäädä opiskeleen Suomeen, mut onpahan ainakin motivaatiota pysyä Japanissa opiskellessa kurssien osalta kavereiden tahdissa, jotta voin Suomeen paluun jälkeen jatkaa opintoja oman luokkani kanssa. ;)

Hanna, Suski (the rock -look) ja minä Neetan aurinkolasikokoelmaa esittelemässä. Kuva: Neetta

P.S. Lisäilen kuvia yleismeiningistä, kunhan saan kysyttyä haluavatko yleensä kuvia nettiin pistämättömät kaverit itsestään kuvia esille. Mikäli joku kuvissa jo nyt oleva linssilude haluaa kuvansa pois, niin kertokoon. ;)

Hanamihermoilua ja lukuhimoja

Mahtavaa! Japanin meteorologien kirsikankukkaennusteet näyttävät kääntyvän minun hyväkseni. Kukinnan alkamisen ajankohta on näillä näkymin vasta suurinpiirtein 25.3. ja täydessä kukinnassa sakurat olisivat luultavasti 3.4 riippuen tarkastelupaikasta! Tokion viime viikkojen hieman viileämmät ilmat ovat olleet ilmeisesti edukseni. Toivottavasti ne jatkuisivat huhtikuulle saakka, niin ehtisin nähdä kukinnan alusta loppuun. No, turha toivo, mutta kun edes näkisi maahan pudonneita terälehtiä, niin sekin olisi parempi kuin kokonaan missattu kukinta. :]


Eilisen illan olen yrittänyt olla hypistelemättä upouutta, ihanan paksua Twilight-sarjan viimeistä osaa, jonka hain eilen postista. Tekisi mieli aloittaa tuo lentolukemiseksi tarkoitettu, reilu 600-sivuilen möhkäle jo nyt, mutta koetan hillitä sormiani selailemasta sivuja kirjan ensilehtiä pidemmälle. Kun tuo pehmeäkantinen "pokkari" painaa kerran semmoiset 800 grammaa laukussani, täytyy myös jättää koko kirjan lukeminen lennolle ja Japaniin – muutenhan sen raahaaminen merien ylitse olisi jotenkin paljon turhempaa. Korkkaamattomana siitä on lentolaukussa paljon enemmän iloa kuin puoliksi luettuna. :] Sitäpaitsi, eihän tässä tarvitse hillitä lukuhimoja enää kuin reilu pari viikkoa.. O_O

20 päivää lähtöön: Käyntikorttisirkus

Päivät ennen Tokioon lentoa sen kun hupenevat, mutta työt vain lisääntyvät. Tajusin ehkä vähän turhan myöhään, että minun pitäisi tilata uudet käyntikortit Japanin matkaa varten. Japanilaiset, jos jotkut, ovat varsinaista käyntikorttikansaa, ja käyntikortit eli meishit ovat aika oleellinen osa etenkin bisnesskulttuuria. Paitsi että käyntikortit ovat kätevä tapa jaella sähköpostiosoitettaan ystäville, ne ovat omalla alallani myös konkreettinen, visuaalinen näyte omista suunnittelijan taidoista.

Aikaisemmat käyntikorttini ovat auttamatta vanhentuneet - niissä on äitini kotiosoite, ja tittelinä lukiolainen. Ehkä en siis ala ojentelemaan kyseisiä kortteja kenellekään, vaikka niitä olisikin vielä runsaasti jäljellä. Niinpä tässä ei kai auta muu kuin tehdä tarjouspyyntöjä painoihin ja lähettää painovalmis pdf-tiedosto halvimpaan paikkaan. Olisin tällä kertaa halunnut tilata fiinit kortit kohokuvioineen ja prameinen papereineen kaikkineen, mutta osoittautui, että se nyt vain kertakaikkisesti on budjettiini nähden aivan liian kallista. Nyt täytyy olla ylipäätään tässä asiassa nopea, sillä useissa painotaloissa toimitusaika voi olla parikin viikkoa. Minulla on siis aika lailla pari päivää aikaa tehdä tilaus..

Hemmottelua puuduttavalle lentomatkalle

Lento Tokioon kestää 9 tuntia ja 35 minuuttia. Vaikka Finnairin Japanin kone onkin iso ja varusteltu mm. pienillä henkilökohtaisilla tv-screeneillä, ei elokuviakaan välttämättä jaksa tuijotella aivan koko lentoa. Tarkoitus on yrittää tietenkin nukkua mahdollisimman paljon noiden yhdeksän tunnin aikana, sillä kun kone laskeutuu Japaniin aamulla, takana pitäisi olla hyvin nukutut yöunet. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että nukkuminen lentokoneessa on hankalaa pienen jalkatilan ja puuduttavan asennon takia. Niinpä on kiva ottaa matkalle mukaan hieman lukemista.

Kirjahyllyssäni olisi kyllä muutama lukemista odottava kirja, mutta koska minulla ei ole mitään hajua siitä, jaksaako niitä lukea viittäkymmentä sivua pidemmälle, päätin ottaa varman päälle. Tilasin eilen Adlibriksen verkkokaupasta Twilight-sarjan viimeisen, eli neljännen osan, Breaking Dawnin. Koska olen lukenut mainion sarjan aiemmat osat, tiedän, että aivan toivoton tapaus ei voi olla kyseessä, ja oikeastaan odotan jo nyt kovasti, että pääsen lukemaan! Kirjassa ei myöskään ainakaan lopu heti lukeminen kesken, sillä siinä on 640 sivua. Ainut pelko on se, että en malta päästää kirjasta irti koko lennon aikana, ja unisuunnitelmat jäävät taka-alalle. No, ehkä osaan ottaa itseäni niskasta kiinni, ja koettaa saada ainakin muutaman tunnin nukuttua. Suunnitelma on myös alkaa pikkuhiljaa aikaistamaan omaa unirytmiä. Jos pystyisin saaman unen vaikka kymmenen maissa, olisin jo parhaimmillaan kolme, viikonloppuisin jopa neljä tuntia edellä nykyistä unirytmiäni, eli vain parin, kolmen tunnin päässä Japanin rytmistä. ^_~

Hitsin hanami!

Jotta huhtikuun odotus ei kävisi tylsäksi, olen seurannut netistä Japanin ilmatieteenlaitoksen ja monien muiden säätieteilijöiden tämän vuoden hanami-ennusteita, eli arvioita siitä, milloin kirskikankukat ovat katseltavissa tänä vuonna.

Hanami, eli kirsikankukkien katseleminen on Japanissa suuren luokan tapahtuma, johon lähes kaikki ottavat osaa. Ihmiset kokoontuvat kirsikkapuiden alle viettämään leppoisaa aikaa piknikin merkeissä työtovereiden, ystävien, perheen tai opiskelijaporukan voimin. Se miksi minä seuraan ennusteita kiihkeästi, johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ole koskaan ollut Japanissa keväällä, joten en ole koskaan päässyt näkemään kirsikkapuita kukassa. Valokuvien ja kertomusten perusteella tämä on kuitenkin ehdottomasti kauneinta aikaa Japanissa, joten tulee kyllä harmittamaan kovasti, jos sakuran kukat ehtivät kukkia juuri ennen kuin saavun Tokioon.

Koska tämä talvi on ollut tavallista lämpimämpi, kirsikan kukinto sijoittuu tavanomaista aikaisemmaksi. Viimeisimmän ennusteen mukaan kirsikkankukkien nuput aukeaisivat Tokiossa suunnilleen 21.3. ja olisivat kauneimmillaan 30.3. Onkin siinä ja siinä, ehdinkö nähdä kirsikankukat, sillä ne ovat eritätin herkkiä tuulelle ja sateelle, ja saattavat näin hävitä puusta jo epäonnekseni ennen kuin lentoni laskeutuu Tokioon.

Peukut pystyyn! Hitsi vie, muuten joudun lähtemään pohjoisemmaksi katsomaan kirsikoita, sillä onhan ne nyt hyvänen aika nähtävä, kun kerran tuonne asti menee!

Hampaat kunnossa kohti muita maita

Varasin syyskuussa hammaslääkärin tarkistusajan, jotta ei tarvitsisi mielellään ulkomailla sitten hakeutua hoitoon reikien vuoksi. Koska Vantaan hammaslääkäri jonot ovat, mitä ovat, pääsin nyt sitten kuuden kuukauden jonottamisen jälkeen lopultakin hammaslääkäriin. Jos olisin ollut vielä vähän järkevämpi, olisin hankkiutunut jonoon jo hieman aiemmin, sillä jos tänään olisi suusta  löytynyt jotain paikkaamisen arvoista, en tiedä olisiko sitä edes ehditty hoitaa ennen lähtöäni. Onneksi hammaskalustoni oli kuienkin terve ja kiillot kunnossa, joten mitään jatkotoimenpiteitä ei tarvittu. Myös viisaudenhampaat, jotka tunkevat tällä hetkellä ulos jokaisesta ikeneni loukosta, eivät näytä vaativan mitään toimenpiteitä. Ne kasvavat kuulemma nätisti suoraan, ja pysyvät luultavasti ihan hyvässä kunnossa, kunhan vain saisin harjattua ne kunnolla tuolta poskien syövereistä.

Nyt siis suunikin on valmis matkaan. X)

Tasan kuukausi Japaniin!

Nyt aletaan sitten laskea päiviä Tokion lentokoneeseen astumiseen enää päivissä, ei enää kuukausissa. Tuntuu hurjalta. Ajoittain jännitys kouraisee vatsassa oikein kunnon voimalla, ja toisinaan taas en oikein tunnu edes muistavan, että olen lähdössä. Vaikeimpia hetkiä ovat ne, kun herään ajattelemaan, miten raskasta oikeasti tulee olemaan jättää Micke tänne Suomeen. Välillä se ahdistaa oikein toden teolla, mutta onneksi on myös niitä päiviä, kun kävelen Helsingin loskaisilla kaduilla, ja mietin innoissani, että kuukauden kuluttua tepsuttelen räntäsateen sijaan kirsikkapuiden alla, istun kuin kuka tahansa japanilainen höyryävän kuuman raamen-kupposen ääressä ryystämässä herkullisia nuudeleita vatsani täytteeksi tai seison Tokion metrossa pidellen kiinni katosta roikkuvasta käsilenkistä matkalla shoppailemaan Harajukuun. Pakko myöntää – on tässä aika paljon hyviä puolia. ^_^

Lentokenttäfarssi onkin sitten muuttumassa kahden rakastavaisen jäähyväiskohtaukseksi, sillä ilmeisesti äitini ei pääsekään töiden takia kentälle, siskollani on silloin tentti, ja loputkin perheen jäsenet ovat silloin jossain päin Pohjanmaata. Ellei siskoni mies Jason, tai joukko pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni tule kentälle saattelemaan, luvassa on siis ainoastaan oma kyynelien vuodatusshowni. Tässä on kieltämättä hyvät ja huonot puolensa.

Äitini vannotti minua eilen raahaamaan käsimatkatavaroissa Japaniin myös pyöräilykypäräni, sillä mikäli kuljen mahdollisesti jossain vaiheessa koulumatkani pyörällä, olisi ihan hyvä olla myös kypärä. "Laitat sen vaikka päähäs, jos et saa sitä kainalossa viedä laukkujen lisänä." Kypärä olisi omastakin mielestäni ihan tarpeellinen matkatavara, mutta katsotaan nyt, kuinka pitkälle suostun menemään sen kuljettamiseksi Japaniin. ^_~

Tulevat viikot kuluvat lähinnä ystävien tapaamisessa. Muutama ala-asteaikainen kaverini tulee käymään parin viikon päästä viettämään viikonloppua ns. "tyttöjen illan merkeissä", sitä ennen pitäisi vähän ehtiä askarrella muutaman koulukaverin kanssa, ja pikkuvelikin olisi kiva nähdä ennen lähtöä. Lisäksi jäljellä olevien Metropolian kurssien kanssa on hirveästi hommaa, kun pitää tehdä ties kuinka monesta kurssista vielä lopputöitä ja esseitä ja pitää ties mitä esitelmiä. Yhdet nettisivutkin pitäisi jotenkin saada kasaan ennen lähtöä. Hommaa siis riittää, mikä on ihan hyvä, sillä silloin jännittämiselle ei jää liikaa aikaa. ^_~