lauantai 30. toukokuuta 2009

Käsittämättömät kävijämäärät

On välillä vähän vaikeaa ymmärtää, että tätä blogia lukee kuukaudessa reilu 1600 lukijaa. Mikäli Google Analyticsin sivustoseurantaan on uskominen, keskimäärin täällä ei myöskään käydä vain pyörähtämässä, vaan normikävijä lukee sivua jopa melkein kaksi ja puoli minuuttia. Se on paljon blogille, jolla nyt ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään muuta antia kuin yhden ihmisen arjen kuvaaminen.

Koska kävijöitä on kummallisen paljon, halusin viime kuussa vähän tiedustella, mikä teitä tänne oikein vetää. Ihan kaikkeen kun Google Analyticskään ei analyyseissään pysty, vaikka suurin osa netin hakukoneiden hakusanoista, joilla blogiini löydetään, viittaavatkin, että tiedonhaku vaihto-opiskelusta ja Japanista ylipäätään tänne toisivat lukijoita. Hakusanojen listan kärjessä ovat muunmuassa: "riisa no nippon" ja muut vastaavat(ilmeisesti kaikki eivät muista blogini koko osoitetta), "sikainfluenssa Japani", "vaihto-opiskelu Japani", "japaniadapteri" ja "viisumi Japani". Rakastan internetisivujen tilastojen seuraamista, ja hakusanalistat ovat joskus suurta hupia, vaikkakin tällä hetkellä suurin osa Riisa no Nipponiin löytäneistä hakusanoita ovat varsin asiallisia ja täysin aiheeseen liittyviä. Jotkut ovat kuitenkin esimerkiksi tulleet tänne sivullekin hakusanoilla "japanilainen mies". Enpä tiedä löysivätkö hakemaansa... Tuskin. :D

Kyselyyni vastasi 109 ihmistä! Se on ihan julmetun paljon enemmän kuin odotin. Suurin osa, eli 78% teistä haluaa lukea arjesta. No, ei huolta, siitä kyllä tulen kirjoittelemaan, vaikka viime aikoina arkeni onkin ollut niin kiireistä, ettei siitä ole paljon raportoimaan ehtinyt.

Opiskelu kiinnotaa reilua 40% lukijoista, mikä on sinänsä suhteellisen vähän, ottaen huomioon, miten opiskelupainotteista elämäni on. Ehkä tekstit eivät kuitenkaan painotu liikaa pelkkään opiskeluun, ja hyvä niin? Aion kuitenkin jatkossa raportoida kuvineen ainakin tekemistä töistäni, sillä oletan, että se kiinnostaa ainakin perhettäni, jos ei muita. X)

Kolmannes tahtoisi lukea enemmän kielestä. Kielestä kirjoittaminen on sinänsä vähän hankala juttu, sillä ensinnäkän en ole mikään mestari, mitä tulee japanin kieleen, ja toiseksi tällä hetkellä tuntuu, ettei kielen käytöstä ole muuta sanottavaa, kuin että välillä onnistuu mainiosti ja välillä tuntuu ettei mistään tule mitään. Koulussa on ollut niin kiireistä, että tähän mennessä en ole vielä kertaakaan (!!) ehtinyt edes avata japaninoppikirjaani. Kielenopiskelut ovatkin arjen käytäntöä lukuunottamatta jääneet vähän paitsioon. Luultavasti syksymmällä, kun saan kiireisemmän puolikkaani vaihto-opinnoista suoritettua ja alkaa vähän rennompi kausi, ehdin myös opiskella japania. Silloin kirjottelen varmasti myös enemmän itse kielen opiskelusta.

Kirjoittelen aika usein reissuistani Tokiossa ja tässä ympäristössä, ja nähtävyyskategorian alla on tällä hetkellä kymmenisen postausta. Toivottavasti te 17% lukijoista saatte näistä teksteistä jotain irti, ja loput 83% eivät tylsisty seuraavien parin kuukauden aikana, kun elämässäni on luvassa paljon retkelyä Tokion ympäristössä ja mm. kaikenmaailman temppeleillä ja vuoren nyppylöillä. ;) Mm. Kamakura, Hakone, Tokion vielä kaluamattomat puistot ja temppelit, sekä Ghiblin museo odottavat kävijäänsä. Niistä lisää siis myöhemmin.

Se, mikä yllätti minut ehkä eniten, on miten monet lukijat ovat kiinnostuneet shoppailusta. En taatustikaan ole mikään paras ostospaikkojen bongaaja, mutta yritän mahduttaa mieleeni, että ehkä jotain ihan oikeasti saattaa kiinnostaa (?), että ostin viime viikolla 1500 yenillä ihanan farkkumekon pitsisomisteilla, ja että tämän viikon ostoslistalla on uusi, mielellään vihreä sateenvarjo edellisen rikkoutuneen tilalle. Yritän ottaa myös jotain kuvia jatkossa ostoksistani, mutta hieman pihistelijänä totuus kuitenkin on, että niitä ostoksia ei kerry ollenkaan niin usein kuin ehkä haluaisin. :P Ja oletan nyt siis, että ne, jotka ovat kiinnostuneet shoppailusta, eivät tarkoittaneet shoppailulla supermarketteja? Sanwan ruokakaupan maitohyllyistä ja vihannesosastosta minulla kyllä on paljon käytännön kokemusta... ;)

Täytyy myöntää, että olen jättänyt tähän mennessä mangasta, animesta ja musiikista raportoinnin aika vähälle, vaikka reilu parikymmentä prosenttia lukijoita haluaisikin niistä lukea. Totuus on, että telkkarista ei tule uutisten lisäksi oikein mitään, mitä jaksaisi katsoa, paitsi pari draama sarjaa, joita seuraan arkiaamuisin ja viikonloppuisin. En koskaan satu telkkarin ääreen silloin, kun sieltä tulisi jotain hyviä animesarjoja. Keskiyöllä tulee parilta kanavalta animea, mutta paitsi että olen silloin jo nukkumassa, nekin sarjat tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta aina jotain mechasarjoja (?!!!). Toinen ongelma on luonnosesti myös kieli. Vaikka paria draamaa jaksankin seurata, ihan yletön japanin kielisten ohjelmien katselu alkaa pidemmän päälle väsyttämään ihan fyyseisti, sillä jokaista sanaa on kuunneltava tarkasti, että saisi hahmojen repliikeistä jotain irti. Viikonloppuna tulevaa Meitantei Conania (eli Salapoliisi Conania) haluaisin kyllä katsoa, koska pidän sarjakuvaversiosta todella paljon, mutta salapoliisisarjan rikokset ovat usein hyvin kielipainotteisia ja vaikeita hahmotta, joten japaniksi kyseisen sarjan katsominen on aika vaikeaa ainakin vielä tällä hetkellä. Lisäksi sarja tuntuu aina alkavan keskeltä vanhaa rikosta, jolloin minulla ei ainakaan ole mitään toivoa päästä kiinni juoneen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, 12 ihmistä haluaisi lukea jostakin muista asioista mieluummin. Palan halusta tietää, mitä nämä muut asiat ovat, joten antaa kommenttiboksin raikua! :)

On mukavaa kirjoittaa, kun tietää, että joku lukee. Vaikka pääosin kirjotan omaa napaani ajatellen, eli haluan säilyttää muistot vaihtomatkasta tuoreina tulevia muisteluita, sekä vaihtoraportin kirjoittamista ajatellen, on aina kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempaa tuottaa tekstiä vuorovaikutussuhteessa. Kommentoijat ovat myös antaneet minulle valtavasti vinkkejä ja paljon hymyjä, joten kiitos niistä.

Jatkoa seuraa, vaikkakin tulevien viikkojen kiireessä luultavasti hieman väljemmällä tahdilla.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Shizuokan vuorilla


Viime viikonloppuna yliopisto järjesti Joshibin vaihto-opiskelijoille retken Shizuokaan, Kanagawan naapuriprefektuuriin, muutaman tunnin bussimatkan päähän. Shizuoka on täynnä upeita vuoristomaisemia, laaksoja ja vehmaita rinteitä teeviljelmineen, joita rajaa idässä meri.

Haruka ja Harukan ystävä Naoko bussissa

Suurin osa päivän mittaisesta retkestä meni oikeastaan istuessa bussissa, joka oli itselleni osittain vähän negatiivinen yllätys, sillä en erityisemmin pidä autossa istumisesta, etenkään kiemuraisilla teillä helposti alkavan matkapahoinvointini takia. Bussireitillä oli kuitenkin upeita maisemia, joissa riitti katsomista. Harmillista, että bussin ikkunasta on vaikeaa saada hyviä kuvia etenkin sateisella täällä kun ikkunat ovat täynnä pisaroita.

Sää ei suosinut meitä, ja valitettavasti pilvien peittäessä koko taivaan ja horisontin, jäi Fuji näkemättä. Shizuokan kaupungista on vain lyhyt matka Fujille, joten se näkyy selkeällä säällä upeasti. Toivotaan, että parin viikon sisällä toteutuvan Hakonen reissun aikana tulee bongattua myös lumihuippuinen Fujisan.


Paitsi että katselimme maisemia bussin ikkunasta, pysähdyimme toki myös välillä. Jos matkan aikana tehtyjä vessa- ja juomataukoja huoltoasemilla ei lasketa, ensimmäisen kerran pysähdyimme syömään puolen päivän aikaan upealle näköalapaikalle jonnekin Shizuokan kaupungin lähistölle. Syöminen muiden laskuun on tietenkin aina nautinnollinen kokemus - etenkin opiskelijalle, joka yrittää pitää ruokalaskunsa kurissa. ;) Buffetpöytä, joka meille oli varattu, oli täynnä monenlaisia japanilaisia ruokalajeja. Puolienkaan syömieni ruokien nimiä, tai ainesosia en tiedä, mutta hyvää oli. Joukossa oli ainakin friteerattua kanaa, sushiriisiä ja raakaa tonnikalaa vihanneksilla höystettynä, jotain muuta maustettua riisiä jollakin meren elävällä, säilöttyjä kurkkuja, joita luulin niitä lautaselle kauhoessani normaaleiksi kurkuiksi, salaattia, mochia, eli riisijauhoista tehtyjä makeita ja kumisen oloisia, herkullisia palleroita, jotain friteerattua kalaa, sekä sobaa ja misokeittoa. Ruokajuomana nautittiin tietenkin vihreää teetä. Lisäksi olin ottanut lautaselleni mielenkiinnosta pieniä valkoisia nuudelin nököisiä kalan osia. Tosin istuuduttuani ruokailemaan huomasin, että ne olivat kokonaisia, minikokoisia, vitivalkoisia kaloja joilla oli aivan julmetun pelottavat mustat pallomaiset silmät päässään. Jäivät sitten lautaselle. En kertakaikkiaan pystynyt koskemaan niihin syömäpuikoillani nähtyäni niiden silmät... X)


Toinen määränpäämme oli perinteisiä japanilaisia käsitöitä esittelevä keskus, Sumpu Takumi Shuku, jossa saimme valmistaa puolivalmiista materiaaleista itse noita perinteisiä taidekäsitöitä. Itse kasasin kokoon ilmeisesti pienille ikebana-asetelmille tarkoitetun koriste-esineen. Saimme luonnollisesti ottaa mukaamme paitsi tekemämme koriste-esineet, myös kukille tarkoitetun kupin, johon ne voi asetella ja pistää sitten tuon häkkyrän keskelle. Toistaiseksi en ole vielä ottanut tätä komeaa taideteostani käyttöön. ;)


Taidekäsityökeskus oli todella hieno paikka. Siellä kasvoi bambuja upeissa asetelmissa, rakennukset olivat komeita ja myynnissä oli paitsi monenlaisia käsitöitä, myös esimerkiksi bonsaipuita.


Käsityökeskuksesta jatkoimme Clematis-no-oka:n taidemuseolle ja puutarhalle. Taidemuseo oli osittain ulkoilmamuseo, jonka upeaan puutarhaan oli sijoiettu sen hetkisen näyttelyn veistoksia. Museon päänäyttelyssä oli esillä italialaisen Vangi:n taideteoksia, pääosin veistoksia. Sen verran ymmärsin oppaan japanista, että tällä miehellä oli jotain yhteyksiä Joshibiin. En ole ihan varma oliko hän siellä jossain vaiheessa opettajana, vai luennoitsijana vai mistä oli ihan tarkalleen ottaen kysymys. Museon puutarhasta oli ihan tavattoman hienot näkymät, vaikka pilvet niitäkin maisemia varmasti hieman latistivat.

Kaikenkaikkiaan retki oli mainio, vaikka siinä olikin selvästi havaittavissa japanilaisille tyypillisiä bussimatkailun elementtejä - pysähdykset, eli varsinaiset matkan kohokohdat olivat lyhyitä ja nopeatempoisia, kaikelle oli minuuttiaikataulu ja suurin osa päivästä kului autossa istuessa. Vähän samanlaisa meininkiä taitaa olla japanilaisten pakettimatkoilla Suomessa - Helsingin kaikki tärkeimmät nähtävyydet on ehdittävä käymään läpi yhdessä päivässä, sillä saman päivän iltana matkataan jo Turkuun ja sitä seuraavana päivänä Rovaniemelle... Mutta toisaalta, kalliit lentoliput Suomeen ja lyhyt loma eivät anna tokikaan paljon vaihtoehtoja. Itse olisin voinut viettää monta tuntia ihan vain käyskennellen vuoristomaisemissa. Yhden päivän aikana ehtii loppujen lopuksi ihan kunnolla näkemään aika vähän. Ja kiireessä taas ei oikein ehdi saada kunnollisia kokemuksia. Taas yksi syy olla iloinen siitä, että lähdin tänne vuodeksi, enkä vain muutamaksi kuukaudeksi. Ei ole (vielä) kiire yhtään minnekään. :)

tiistai 26. toukokuuta 2009

Ruokakuluja riisin maasta

Moni on kysynyt minulta, onko Japanissa kallista syödä. No, nyt kun olen laskeskellut suurinpiirtein kaikki kuukauden aikana kertyneet ruokakauppojen ja muutamien ravintolakäyntien kuitit yhteen, voin sanoa, että ei se mitenkään erityisen kallista ole. Hintataso tuntuisi olevan aika lailla samalla tasolla kuin Suomessa.

Kuukauden ruokakauppa- ja ravintolakuittieni summaksi tuli 29031 yeniä, joka on tällä hetkellä noin 219 euroa. Keskimääräinen kuitin summa liikkuu jossain tuhannen yenin paikkeilla, eli kertaostokset ovat suhteellisen pieniä. Koulussa ruoka maksaa kareeraisun, hayashiraisun tai omuraisun 270 yenistä lounassettien, donburien ja pasta-annosten 370 yeniin. Karkeasti ottaen kouluruokaan on mennyt kuukaudessa siis rahaa jotakuinkin 5000 yeniä, joka on noin 38 euroa. Yhteensä olen syönyt siis sellaisen 257 euron edestä kuukauden aikana.

Ruokaan on mennyt selvästi enemmän rahaa kuin Suomessa, mutta toisaalta ensimmäisen kuun aikana olen ostanut hyvin paljon kaikenlaisia peruselintarvikkeita kuten esimerkiksi säkki riisiä, jauhoja, sokeria ja mausteita, jotka kasvattavat summaa hieman. Lisäksi ruokakaupasta on tullut ostettua esimerkiksi roskapusseja, pesuaineita sekä muita yleishyödyllisiä kodin tarvikkeita, joita ruokakaupasta löytää, joten myös niiden ensihankinnat ovat lisänneet budjettiin pienen erän. Olen silti tietoinen, että aivan liian suuri osa ruokakuittieni summasta tulee herkuista, joten pyrin rajoittamaan niitä seuraavan kuun aikana. Saa nähdä, miten saan supistettua laskua alaspäin.. Mieluummin kun kävisin vaikka useammin syömässä ravintoloissa kuin istuisin yksin kotona mässäämässä keksejä napaani. ;)

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Kun on erilainen..

Japanissa länsimainen erottuu joukosta kuin tukki heinäkasasta, sillä ensinnäkin, yleensä länsimainen on paksumpi. ;) Japanilaiset, etenkin naiset, ovat tavattoman hoikkia ja tuntuvat elävän sellaisella kalorimäärällä, joka riittäisi minulle ehkä lounaalle saakka. :P Vaikka itse olen suomalaisessa mittakaavassa ihan normaali, japanilaisten rinnalla käsivarteni näyttävät japanilaisnaisten reisiltä.. Jostain syystä japanilaiset eivät kuitenkaan tunnu kiinnittävän tähän eroon ainakaan omalla kohdallani liiemmin huomiota, joskin tänään sain kyllä hieman ihmetystä osakseni, päivitellessäni, että onpas nälkä, kun lounaasta oli kulunut kohta 6 tuntia. "Nyt jo?"

Muutettuani Tokioon pari kuukautta sitten, ajattelin, että sitä vaaleiden hiusten ihastelua kestäisi jonkin aikaa, mutta kun ihmiset koulussa ovat nähneet minua tarpeeksi monta päivää, kukaan ei jaksa enää huomautella, miten "ihana" kimpatsu (blondi) pää minulla on. Väärä luulo! En ole tähän mennessä tainnut yhtenäkään koulupäivänä säästyä hiusteni tai silmieni kommentoinnilta, ja totta puhuakseni, niin imartelevalta kuin se ehkä joskus voikin tuntua, se alkaa pikkuhiljaa silti lähinnä rasittamaan. Koulun ulkopuolella taas olen ihminen, jolle esimerkiksi harva mainosnenäliinapakettien ojentelija uskaltaa antaa nenäliinoja, ja kaupassakin joskus tuntuu, että myyjät jännittävät kenen kassalle se gaijin (ulkomaalainen) nyt päättää rynnätä laskemaan hitaasti kolikkojaan. Ulkonäkön puolesta en voisi koskaan mennä japanilaiseta, enkä varmasti koskaan voisi saada samanlaista kohtelua tuntemattomilta kuin japanilaiset. Enkä tarkoita tällä, että minua kohdeltaisiin huonosti tai paremmin kuin muita, vaan ihan vain erilailla ja ehkä hieman varautuen. Luultavasti kyse on useimmiten vain kielimuurista, sillä kaikki olettavat ulkonäköni perusteella, etten puhu lainkaan japania.

Se mitä japanilaiset jaksavat myös ihmetellä, on että osaan tehdä niin monenlaisia ruokia. Huvittavinta tässä on se, että ruoat, joista olemme puhuneet, eivät ole todellakaan mitään gourmet-tasoa vaan pikemminkin päinvastoin. Jos kerron tehneeni japanilaista ruokaa, vaikkapa karee raisua (valmiista kastikekuutioista), ihmetys on ruokalajin teon vaivaan nähden hieman liioiteltu ja kun kerron syöneeni edellisenä päivänä pannupizzaa (Kyllä, tein pizzaa paistinpannulla viime viikolla, ja siitä tuli yllättäävän hyvää! :D ) tai pastaa, ihastuneet huokaukset eivät ota loppuakseen. Tietenkin "italialainen ruoka" on ehkä japanilaisessa kodissa edes jollain tapaa eksoottista verrattuna riisiin ja paistettuun lihaan ja vihanneksiin, mutta ei se tomaattikastike nyt loppujen lopuksi ole paljon muuta kuin tomaattimurskaa, johon on heitetty parit sipulit sekaan. Mietiskelin, mahtaako kokkaustaitojeni ihmettely johtua siitä, että suurin osa luokkatovereistani on vielä melko nuoria, 19-kesäisiä tai parikymppisiä, joten heistä suurin osa asuu vielä kotona. Ehkä he ovat tottuneet nauttimaan äitinsä kokkauksista, ja opettelevat laajemmassa mittakaavassa ruoanlaittoa vasta avioliiton kynnyksellä? Tai sitten he ovat vain kohteliaita päivitellessään "mahtavia" ruoanlaittotaitojani. ;)

Eroan japanilaisista myös vaatetukseltani, sillä kun minä liikun ulkona polvihousuissa ja pitkähihaisessa paidassa, japanilaisilla on vielä päällään takki, farkut ja parhaassa tapauksessa kaulahuivi. Viime viikolla kuumana päivänä reilun 27 asteen lämpötilassa viiletin pyöräni selässä hameessa ja t-paidassa, kun vastaantulijalla oli päällä villashaali ja pitkät housut. X) Tuntuu kummalliselta, miten erilainen voi ihmisten lämmönsietokyky olla. Minusta tuntuu, etten ole nähnyt vielä yhdenkään japanilaisen hikoilevan, vaikkakin olen varma, että hekin niin tekevät.. Tänään oli sateinen päivä, ja olin pukeutunut leggingseihin, mekkoon ja t-paitaan, sekä varmuuden vuoksi pakannut reppuun neuleen, sillä sadepäivinä tuulen kanssa voi usein tulla hieman kylmä. Samalla kun itse nautin miellyttävästä parinkymmenen asteen lämpötilasta, ystäväni veti niskaansa toisen pitkähihaisen ja hytisi kylmästä. Kun jotkut suomalaisetkin päivittelevät talvisin välillä hameiden käyttöäni, voin vain kuvitella, miltä japanilaisten ilmeet näyttävät, kun ensi joulukuussa poljen nollakeleillä kouluun polvimittaisessa mekossa ja sukkahousuissa. :D

lauantai 23. toukokuuta 2009

Welcome partyja kerrakseen

Viime viikolla ehdittiin koulussa kaikkien työkiireiden äärellä hieman juhliakin. Keskiviikkona oli iltapäivän kurssini, eli 3-2 -luokan "Classparty", joka oli samalla minun Japanin "Welcome partyni." Suurin osa luokkalaisista, sekä iltapäiväkurssin pakkaussuunnittelun sensei ja kaikki graafisen suunittelun osaston opettajien assistentit olivat paikalla.

Luokkakavereita, sekä toisena oikealta, pakkaussuunnittelun sensei.


Assistentit Kurosawa-san ja valokuvauskurssin 坂田-san, jonka nimen lukutapa on luultavasti Sakaguchi, Sakata, Sakada tai Sataka... en ole ihan varma mikä. X)


Assistentit Terabayashi-san, Harada-san ja Kondou-san.



Juhlien alussa kohotettiin maljat ja huudeltiin kippikset, eli kampait. Kulautettuamme juhlallisesti teet kurkkuumme, kävimme herkullisten friteerattujen kanojen ja perunoiden ja onigirien kimppuun. Lisäksi tarjolla oli muita herkkuja, mm. popcorneja ja sipsejä.


Makino-san, eli tyttö, joka osaa englantia ja avustaa minua usein luokassa oli järjestänyt meille bingolaput ja mainioita bingopalkintoja. Mainion japanin numeroiden oppitunnin jälkeen minun plakkarissani oli 1000 yenin Starbucksin lahjakortti, jonka luokkakaveri Yukari halusi antaa minulle. Voitin oikeasti bingossa rasiallisen suklaisia Pocky-tikkuja, sillä onni ei suosinut minua ihan bingon alkupäässä, jolloin noita mainioita lahjakorttipalkintoja oli vielä jäljellä, mutta Yukari väen vängällä väitti, ettei hän koskaan käy Starbucksissa, ja halusi vaihtaa lahjakorttinsa minun Pockeihini... :P Niin...

Makino-san toimii bingoemäntänä.

Bingon jälkeen minä maistatin luokassa ensin salmiakkia, joka oli näkemisen arvoinen tilanne. Kukaan luokassa ei tunnustanut varsinaisest pitävänsä tästä suomalaisten suursuosikista. ;) Helpottaakseni luokkatovereideni makuhermoja, jokainen sai maistaa myös Fazerin maitosuklaata. Se meni paremmin kaupaksi kuin salmiakki, yllätys yllätys. Syöminkien jälkeen katsoimme vielä kannettavaltani valokuviani Suomesta.

Salmiakille ei olisi kysyntää Japanissa ainakaan luokkalaisteni reaktioista päätellen. Eipä siitä ole kyllä yksikään muukaan tapaamani japanilainen koskaan erityisemmin pitänyt. Jotten saa mitään vihoja päälleni, jätän valitettavasti ne parhaat, eli pahimmat ilmeet julkaisematta. ;)

Kun yksistä kekkereistä oli selvitty keskiviikkona, olivat toiset edessä heti torstaina. Villen luokka nimittäin oli järjestänyt Villelle omat Welcome partyt, jotka kyllä voisivat ajankohtansa puolesta olla yhtä hyvin myös läksijäisjuhlat, sillä Ville on ollut täällä noin puolet vaihtojaksostaan. Joku oli päättänyt kutsua minutkin mukaan menoon, enkä luonnollisestikaan kieltäytynyt kutsusta tulla syömään ilmaista, herkullista ruokaa ja tapaamaan uusia ihmisiä. :) Meininki oli samanlaista kuin minunkin luokkani juhlissa - syötiin ja juteltiin. Villen juhlien pöydässä oli voileipiä, samoja paistettuja kanoja ja perunoita kuin edellisenä päivänäkin, sekä ihastuttavia donitseja ja kakkupaloja. Olin juhlien jälkeen ihan ähkynä, mutta silti olisi vielä tehnyt mieli maistella hieman lisää, niin hyvää kaikki oli. :D


Uusien ihmisten tapaamisessa tuntuu olevan aina sama kaava, ainakin mikäli siis kyseessä ovat naispuoliset tuttavuudet. Ensin ihmetellään japanintaitojani (jotka oikeasti eivät ole niin ihmeelliset), sen jälkeen ihmetellään miten nätti olen (jossa ei ole mitään perää, japanilaisilla on vain joku vaalea tukka -kompleksi) ja sen jälkeen aletaan kyselemään asioita Suomesta. Useimmiten ensin puhutaan muumeista tai purukumista, jolloin joku toinen hengähtää vieressä: "Mitä, ovatko muumit Suomesta?!". Myös revontulet ja joulupukki kuuluvat yleissivistykseen. Mutta siihen se sitten jääkin. Näiden triviaalitietojen jälkeen voidaan siirtyä hieman normaalimpaan keskusteluun, joka yleensä liittyy japanin opiskeluun, opiskeluun ylipäätään tai esimerkiksi harrastuksiin.

Ovela keksintöni käyttää tekemääni Pupu-rintaneulaa eräänä päivänä muutti kuitenkin tämän ketjun muutamaan otteeseen hieman toisenlaiseksi. Muutaman kerran nimittäin ensimmäinen asia, mihin ihmiset kiinnittivät huomiota, oli kerrankin jokin muu kuin vaaleat hiukseni. Päättelinkin tästä, että pupu-rintaneulat tulevat saavuttamaan mainion menekin lokakuussa järjestettävillä koulun festivaaleilla, jonne ajattelin tehtailla niitä syksymmällä myytäväksi. :D

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Pilvenpiirtäjiä horisontissa


Kun viime sunnuntaina katsoin Tokion Shinjukun Metropolitan Government building -pilvenpiirtäjän 45. kerroksessa eteeni levittyvää maisemaa, tajusin, miten valtavassa metropolissa asun. Taloja ja pilvenpiirtäjiä kohoaa horisonttiin asti, eivätkä ne oikeasti lopu vielä sielläkään. 45. kerroksesta näkee hienosti Kanagawaan saakka - ei sillä että tietäisin missä menee prefektuurien tai kaupunkien rajat. Mietin, että jossain tuolla, suunnilleen 38 miljoonan ihmisen ja talomeren keskellä on minun 22 neliötäni. Muurahaisperpektiiviä lintuperspektiivistä.


Shinjuku on kaupunginosa, jossa turistin tai Tokio-untuvikon ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin kävellä eteenpäin tunteakseen olonsa viihdytetyksi. Oikeastaan varmaan istuminen sopivassa kadun kulmassakin riittää. Ihmisiä, julmetun korkeita rakennuksia, mielenkiintoista modernia arkkitehtuuria, valoja, välkettä, näköaloja... Tyydyttääkseen näköaistin lisäksi myös kuulon, voi pysähtyä Shinjukun aseman eteen kuuntelemaan tuoreita bändejä, jotka yrittävät promota keikkojaan tai äskettäin ilmestynyttä levyään. Minä pysähdyin muutaman kappaleen ajaksi nauttimaan A Cappella -yhtye Cubixin ensialbumin annista.


Tällaisina päivinä havahtuu arjen täyttämien ajatustenkin keskeltä - on mahtavaa olla täällä.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Japanilaista vessahuumoria

Kävelin tällä viikolla kohti Design-rakennuksen 4. kerroksen vessoja, kun koin järkyttävän herätyksen tuijottaessani naisten wc:n oven kanjimerkkejä. Olen ollut Japanissa kohta kaksi kuukautta, ja olen koko tämän ajan käyttänyt Design birun (rakennuksen) henkilökunnan vessaa! Onneksi en joutunut kokemaan sen suurempia nolouden huipentumia, sillä en koskaan törmännyt kehenkään kyseisessä vessassa. Ihmettelin pitkään, miten kukaan rakennuksen sadoista opiskelijoista ei koskaan satu vessaan samaa aikaa kanssani - ei sillä että olisin tällaisia kohtaamisia mitenkään kaivannut. :P Selvisipä sekin, kun huomasin, että he käyttävät hieman sivummalla olevaa, suurempaa opiskelijoiden wc-tilaa.

Nyt kun vessa-aiheeseen kerran päästiin, voisinkin hieman valoittaa täkäläistä toilettikulttuuria, jossa on paljon huvittavia ja suomalaisittain eksoottisia puolia. Koetan pysyä hyvän maun rajoissa, mutta pahoittelen, mikäli ylitän jonkun lukijan kynnyksen tässä suhteessa. ;)

Japanissa on pääasiassa kahden sorttisia vessoja, japanilaisia ja länsimaisia. Japanilainen perinteinen wc on lattiassa syvennyksenä oleva, avoin, posliininen, pitkän mallinen kaukalo. Japanilaistyylisiä vessoja löytyy useimmiten esimerkiksi puistoista tai muista yleisistä tiloista. Länsimaista wc-istuinta täällä edustavat normaalit vessanpöntöt, sekä japanilaiset teknopöntöt, joissa on erilaisia elektronisia toimintoja, kuten pytyn renkaan lämmitys ja erilaisia suihkuja. Teknopönttöjä löytyy paitsi kodeista (mm. omastani), myös useista hotelleista ja esimerkiksi joistakin ostoskeskuksista. Useissa yleisissä tiloissa vessoista löytyy useampi japanilaistyylinen wc, sekä yksi tai pari länsimaista vessaa.

Pidin japanilaistyylistä vessaa pitkään rasittavana vaihtoehtona. Jos on koskaan ollut partiossa tai muuten vain joutunut käymään metsässä vessassa puskan takana, niin tietää, että eihän se kyykkiminen nyt kovin helppoa ole. Täkäläisessä koulussani lähes kaikki vessat ovat kuitenkin näitä lattiassa olevia japanilaisia malleja, joten minun on pitänyt vain tyytyä siihen, mitä on tarjolla. Ja herätyshän se on tullut koettua tässäkin suhteessa - olen näemmä vain käyttänyt vessaa väärin! Jos olette koskaan katsoneet vaikkapa jotain animesarjaa, tiedätte, miten japanilaiset istuvat kyykyssä - heillä on koko jalkapohja maassa, ja he kyykkivät takakenossa, kun taas suomalaiset ovat etukenossa, pääosin jalan etuosan ja varpaiden varassa, kantapäät ilmassa. Pitäisihän sen olla ilmiselvää, että japanilainen vessaedellyttää tietenkin japanilaistyylistä kyykkyasentoa! Tämän havainnon tehtyäni japanilaiset vessat tuntuvat aivan yhtä helpoilta tapauksilta kuin länsimaisetkin pytyt. X)

Se, mistä erityisesti pidän etenkin japanilaisten kotien vessanpytyissä on niiden ekotehokas, pöntön yläosasta löytyvä käsienpesuhana ja pieni allas. Kun vessa vedetään, hanasta alkaa valua puhdasta vettä, jossa voi pestä kädet. Käsienpesuvesi valuu suoraa pöntön vesisäiliöön, jolloin seuraavalla vessanvetokerralla käsienpesuvesi puhdistaa pöntön. Toinen ekologisesti järkevä asia on se, että yleisissä vessoissa ei ole käsipapereita, ja hyvin harvoista löytyy käsien kuivain. Jokainen kantaa sen sijaan mukanaan omaa pikkupyyhettään, johon kuivataan käsiä, ja joskus myös otsalle kohonneita hikipisaroita. Yleensä käsipyyhe ja hikipyyhe taitavat kuitenkin olla erikseen. Hätääntyneille matkailijoille kerrottakoon, että ainakin Naritan lentokentän vessoissa on käsien kuivaimet, joten ihan välttämätöntä oman pyyhkeen raijaaminen ulkomailta saakka Japaniin ei ole. Oman minipyyhkeen ehtii ostaa sitten vaikkapa jostain juna-asemien yhteydessä olevista tekstiili-, kodintarvike-, tai vaatekaupasta. Jos haluaa oikein pihistellä, voi suunnata hyakuen-shoppiin.

Huvittavin asia, mikä joissain yleisissä vessoissa, myös mm. omassa koulussani, on tullut vastaan, on wc-kopin seinästä löytyvä nappi, jota painamalla saa aikaan nolot äänet peittävän vessanvetoäänen. Hullunkurista tästä tekee se, että ainakin jokainen niistä äänistä, jotka minä olen kuullut, on niin selkeitä nauhotteita, ettei yksikään korvapari kyllä mitenkään voi erehtyä luulemaan sitä luonnolliseksi vessanvetoääneksi. Niinpä painamalla tätä nolous-nappia, ihmiset ennemminkin mielestäni ilmoittavat kanssaihmisilleen, että tässä kopissa on kuulkaas nyt vatsa sekaisin, kuin saisivat mielenrauhan. Uskokaa tai älkää, mutta siitäkin huolimatta joku sitä nappia joka päivä kuitenkin käyttää?!

En ole nähnyt missään vessoissa täällä päin piirustustöhryjä tai luvattomien tarrojen liimailuja, toisin kuin Suomessa, jossa yleiset vessat tuntuvat olevan yleisesti hyväksytty seinäkirjoittelufoorumi. Luvattomien kirjoitusten sijaan koulun vessan kopissa voi onneksi ajan kulukseen lukea koulun leimalla varustettuja kerhoilmoituksia, joissa erilaiset kerhot, kuten tenniskerho, cheer dance club, lentopallokerho ja lasten taidekerho mainostavat toimintaansa ja rekryävät uusia jäseniä. Kerhot ovat siis osa koulun jälkeen tapahtuvaa harrastustoimintaa, joka on pääasiassa opiskelijalähtöistä, eli varsinaisia vetäjiä tai opettajia niissä ei useinkaan ole.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä, haluan varoittaa teitä myös teknopyttyjen suihkutoiminnoista. Vaikka ne voivatkin olla ihan käteviä, kehotan olemaan varuillaan. XP Lämpötilan ja tehon säädön alentamisen lisäksi kannattaa myös muistaa istua pöntöllä kunnolla, sillä muuten voi olla vuorossa lattian luuttuaminen. Parasta olisi myös paikallistaa suihkun lopetus-nappula ennen varsinaista uhkarohkeaa suihkunappulan painallusta. ;) Jotkut ulkomaalaiset olettavat, että samoista nappuloista myös vedetään vessa, mutta en ole koskaan törmännyt tällaiseen vessaan. Jokaisessa käyttämässäni vessassa on ollut mekaaninen, pöntön sivulta löytyvä vetokahva, joten pelottavat elektroniset nappulat teknopöntön sivussa voi jättää huoletta ihan rauhaan, mikäli pelkää odottamattomia vaatteiden kastumisia tai muuten epämiellyttäviä kokemuksia. ;P

torstai 14. toukokuuta 2009

Ruokaa japanilaisittain

Viime aikoina olen ollut yllättävän kokkailevalla tuulella ottaen huomioon japanilaisen keittiöni yksilevyisyyden ja työtilan olemattomuuden.

Innostuin kokeilemaan helppoja ja suhteellisen vähätöisiä japanilaisia ruokia, ja yhtenä päivänä viime viikolla paistelin minikeittiössäni yakisobaa, eli paistettuja nuudeleita kaalilla, porsaan lihalla, herkullisella yakisoba-kastikkeella ja vihanneksilla höystettynä.

Koska supermarketista saa halpoja gyoza-taikinanyyttejä paistoa vaille valmiina, investoin 30 gyozaan reilulla 300 yenillä, paistoin muutaman, nautin riisin kanssa ja pakastin loput myöhempiä nautintakertoja varten. Pakastetut gyozat ovat mainio vararuoka niille päiville, kun ei huvita kokkailla, sillä ne voi valmistaa suoraa pakkasesta ilman sulatteluja. Mikäli pakastat gyozoja, muista laittaa ne ensin tasaiselle alustalle jäätymään, jonka jälkeen voit siirtää ne esimerkiksi pakastepussiin helpompaa säilyttämistä varten.



Viikon alussa tein omuraisua gyoza-illallisen jämäriiseistä. Omuraisu on japanilaistyylinen riisitäytteinen omeletti, jonka ei kylläkään alunperin ole japanista kotoisin. Siitä on kuitenkin muodostunut hyvin arkinen ja lähes jokaisen lounasravintolan menusta löytyvä ruokalaji, joten sitä voi hyvällä syyllä vuosikausien suosion jälkeen sanoa osaksi japanilaista keittiötä.

Keitän joka kerta riisikeittimessä liikaa riisiä - ihan tarkoituksella. Jämäriiseistä on kätevä tehdä erilaisia ruokia seuraavina parina päivänä. Riisin voi syödä sellaisenaan, sen voi käyttää omuraisuun tai sen voi vaikkapa paistaa tilakassa öljyä ja nauttia lisukkeiden kera. Alkuviikolla käytin jämäriisit huvittavaan kaikkea muuta kuin japanilaistyyppiseen meksikolaisen ja japanilaisen ruoan fuusiointiin sekoittaen tacomaustetun jauhelihan ja kuullotetun sipulin paistettuun, japanilaiseen riisiin tarjottuna kirsikkatomaattien kanssa. Kummallisesta yhdistelmästä huolimatta annos oli julmetun hyvää. Suosittelen kokeilemaan.


Kun olin kokeilemisen makuun päässyt, en malttanut lopettaa. Niinpä tällä viikolla otin ja kaadoin riisikeittimeen riisien lisäksi maitoa ja keitin riisipuuroa! Japanilainen riisikeitin on ihmeellinen vehje, ja sillä voi tehdä vaikka mitä. Pitää vain uskaltautua kokeilemaan eri toimintoja ja selvittämään nappien kanjien salat hieman tarkemmin. Ainakin osaan keittää normaalia riisiä ja käyttää ajastettavaa keittotoimintoa, jolla tein riisipuuroakin. Ja mikä parasta, riisipuuro kiehuu itsekseen, pohjaan palamatta keittimessä samalla kun minä teen ihan mitä minua huvittaa. Ei kattilan ääressä vahtaamista ja pohjaan palaneiden maitojen raaputtelua irti kattilasta. Lisäksi keittimen voi ajastaa starttaamaan aamulla niin, että kun heräät, keitetty riisi höyryää keittimessä valmiina syötäväksi. Taidan harkita elektronisen riisikeittimen hankkimista joskus Suomeenkin.. ;)

Kuten ehkä tarkkaavaisimmat ovat huomanneet jo aiemmin, olen lisäillyt muutamia uusia japanilaisia reseptejä ruokablogiini. Edellämainitut ruoat ovat varsin helppoja valmistaa, joten mitään erityistaitoja ne eivät vaadi. Ainut ongelma voi olla joidenkin raaka-aineiden saatavuus, mutta mielikuvituksella pääsee ohi yleensä niistäkin ongelmista. Mikäli kokkailu siis kiinnostaa, ohjeistukset löytyvät Ruokakomerosta.

Yllättävän tuskainen viikko

Tämän viikon piti olla suhteellisen leppoisa, sillä olin tehnyt kouluhommia hyvälle mallille viikonloppuna. Suunnittelin, että teen loput yritysgrafiikan kurssin materiaalit valmiiksi keskiviikko-iltana, tulostelen torstaina ja rentoudun perjantai-aamuna kotona, kun kaikki on valmista iltapäivän presentaatiota varten. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Eilen sain kuulla, että yritysgrafiikan kurssin presentaatio onkin tänään, torstaina perjantain sijaan! Eipä siinä siis oikein muu auttanut kuin ottaa itseä niskasta kiinni pienen hengen haukkomisen jälkeen. Hyppäsin pyörän selkään ja ajoin ensin aseman hyakuen-shopille, josta ostin pitkän metallisen viivottimen ja paperiveitsen, jotta voin leikata printit muotoonsa siististi. Hiki karpalot otsalla poljin kotiin. Läppäri päälle, edellisen päivän ruoanjämät mikroon, pdf-tiedostojen vääntäminen tekemistäni käyntikorteista, kirjepaperista, kirjekuorista ja logomalleista syömisen lomassa, eväät ja muistitikku tiedostoineen reppuun, viikolla upeasta tokiolaisesta paperikaupasta ostamani fiinit paperit pyörän sarveen ja takaisin koululle. Koululla rynnistin macciluokkaan, puhdistin printterin tulostuspään (ohjelma-avusteisesti), tulostin erehdysten ja onnistumisten kautta työni ja siirryin leikkelemään niitä työpöytäni ääreen omaan luokkaani. Työt piti kiinnittää mustille taustapahveille presentaatiota varten, joten kaikkeen pieneen mittailuun ja viimeistelyyn tuhrautui muutama tunti. Kun kaikki sen illan hommat koululla olivat viimein valmiina, oli kello yhtäkkiä kääntänyt viisarit puoli kymmeneen illalla. Kymmenen maissa olin kotona, jonka jälkeen lysähdin läppärin eteen ja aloin väsäämään viimeistä puuttuvaa palaa presentaatiota varten, eli nettisivuleiskaa Googlen hakusivulle. Voipuneena kello kahden maissa suljin koneen ja nukahdin - nähdäkseni yöllä Googlen logon väristä unta papereista, opettajasta, joka valitti että minun pitäsi käyttää eri väristä paperia, sekä Googlen nettisivuista...

Aika hektinen selitys, mutta hektinen oli päiväkin. Saldokin oli loppujen lopuksi plussan puolella, vaikka ei ehkä ihan siltä siinä hommia vääntäessä tuntunutkaan: työt yhtä tulostusta vaille valmiina ja takana reil 20 pyöräilykilometriä koulun ja kodin väliä. :P

Presentaatiot on tosiasiassa jaettu kahdelle päivälle, sillä oman 3-2 -luokkani lisäksi presentaatiossa työnsä esittelevät myös viereisen 3-1 -luokan oppilaat. Minä olen esiintymisjärjestyksessä viimeisenä kaikista 72 työnsä esittelijästä, joten tosiasiassa tämä torstai menikin ihan vain muiden töitä katsellessa. Olin kuitenkin tänään tyytyväinen, että olin tehnyt hommat valmiiksi, enkä jättänyt mitään ylimääräistä perjantaille.

Jokainen oli palauttanut työnsä ajoissa, johon opettajat olivat erittäin tyytyväisiä. Tuijotellessani muiden töitä, huokasin helpotuksesta, että olin painanut yötöitä, sillä olisi ollut tajuttoman noloa olla ensimmäisellä japanilaisella kurssillani ainoa, joka ei ollut tehnyt työtä ajoissa. Kaikkien työt olivat siististi, opettajien osoittamalla tavalla esillä tismalleen siihen kellon aikaan, kun opettajakaksikko saapui luokkaan. Logot ja muut yritysgrafiikan elementit olivat todella mielenkiintoista katseltavaa. Vaikka en tuntenut puoliakaan yrityksistä, kyselin kuitenkin välillä luokkatoveriltani, millainen yritys oli kyseessä, jonka jälkeen opiskelijan selitystä oli aina hieman helpompaa seurata. Japaninkielisten selitysten ymmärtämiseen vaikuttaa omalla kohdallani tällä hetkellä tavattoman paljon se, tiedänkö mistä puhutaan. Mikäli aihe on tiedossa, osaan arvata suurimman osan lauseiden merkityksistä niiden sanojen perusteella, jotka tunnen. Mikäli en tiedä mikä puheenaihe on, kuulen lähinnä vain muutamia tuttuja sanoja lukuisten tuntemattomien joukosta, enkä saa sanojen virrasta otetta.

Kirjoittelin tänään valmiiksi presentaatiopuhetta japaniksi, sillä haluan pystyä sanomaan edes jotain järkevää työstäni. Tähän mennessä olen ollut aika heikko esitys, mitä tulee omien töideni esittelyyn, koska puheen muodostaminen jännittyneessä tilanteessa ei ole kovin helppoa. Unohdan puolet sanoista ja ylipäätään siitä, mitä pitäisi sanoa. Niinpä aion huomenna tyynesti lukea paperista. Tiedän, että puheeni kieliopit ovat päin honkia, mutta pääasia on, että saan jotain sanotuksi ja työt esiteltyä. :]

Toisen tällä viikolla loppuvan kurssin opettaja päätti ilahduttaa meitä eilen lisätehtävällä. Hän haluaa, että ensinnäkin kasaamme omakätisesti A4-kokoisen laatikon pahvista töillemme, kasaamme kopiot jokaisesta kurssin aikana tekemästämme työstä laatikkoon ja kirjoitamme töiden nimet taitetulla A3-paperille. Eihän tässä vielä mitään, mutta kesäkuun ensimmäisen viikon loppuun mennessä opettaja odottaa myös 32-sivuista esitelmänidettä kurssin töistä. Niteestä pitää löytyä kuvia töistä, mahdollisesti työprosessista, sekä tekstiä, joka havainnollista mitä olemme oppinee, tehneet ja kokeneet kurssin aikana.

Saimme viikon aikana myös yhden erittäin mielenkiintoisen ja mukavan tehtävänannon. Valokuvauskurssin lopputyönä, heinäkuun puoleen väliin mennessä, meidän tulee palauttaa haluamassamme muodossa, esim. kuvavihkona, itse tehtynä liimasidottuna kirjana tai esimerkiksi isoina valokuvajulisteina tehty kuvasarja haluamastamme aiheesta. Pääasia on, että palautamme opettajalle vähintään 3 kurssin aikana otettua valokuvaa. Nähtyäni aiempien vuosien opiskelijoiden töitä samaistesta aiheesta, sain paljon ideoita ja innostusta. Aion tehdä liimasidotun A5-kokoisen vihkosen, johon tallennan kokemuksiani Japanista. Tarkoituksenani on siis ottaa sellaisia kuvia, jotka näyttävät sellaisia puolia Japanista, jotka ovat minusta kauniita, kuvauksellisia tai ylipäätään mielenkiintoisia. Hyvää kuvamateriaalia tähän aihepiiriin on tulossa varmasti kesäkuun Hakonen ja Nikkoun retkiltä. Lisäksi kuvamateriaalin sekaan on lupa upottaa esimerkiksi kuvituksia, tekstejä ja muita haluamiaan elementtejä. Toivon, että saan aikaan vihkosen, josta jää minulle hyvä matkamuisto Japanista. :)

lauantai 9. toukokuuta 2009

Se on täällä - sikainfluenssa

Tämän päivän uutisissa vahvistettiin, että ensimmäiset sika-influenssatapaukset ovat saapuneet tänne Tokioon. Kanadassa matkalla olleen lukioluokan opettaja ja kaksi opiskelijaa olivat onneksi "jääneet kiinni" Naritan seurannassa, sillä heillä oli kuumetta ja yskää. Henkilöt testattiin influenssan varalta, niinkuin täkäläinen lentokenttäkäytäntö tällä hetkellä on, ja passitettiin positiivisten influenssa-tulosten varmistuttua eristyksiin Chiban prefektuurin sairaalaan. Tämän lisäksi 49 muun saman koneen matkustajan, mukaan lukien kolmen sairastuneen kanssa matkanneiden lukioluokan oppilaiden tilaa tarkkaillaan hotellissa, jonne heidät on sijoitettu väliaikaisesti.

Pitää toivoa, että Naritan karanteenitoimenpiteet auttavat, eikä flunssa leviä pidemmälle. Kolmen sairastuneen tilan raportoidaan olevan vakaa, mutta ainahan on mahdollista, että muut koneen matkustajat, joita ei ole laitettu tarkkailun alle, ovatkin saaneet osansa viruksesta, ja levittävät sitä parhaillaan tietämättään ympäri Japania. On nämä maailman laajuiset virukset sitten mukavia. :P Toivon vain, ettei tilanne muutu mitenkään vakavammaksi, jottai Suomen vieraillani ei ole mitään syytä jättää tulematta Tokioon kesäkuussa. :|

Japanilainen opiskelumoraali

Japanilaiset ovat tunnettuja pitkistä työpäivistä ja armottomasta työtahdista. Tavallinen perheenisä saattaa viipyä työpaikalla oikeastaan melkein koko päivän, eikä aina välttämättä ole edes järkevää lähteä työpaikalta kotiin saakka nukkumaan, kun matkustamiseen tuhrautuisi tunteja, jotka voisi käyttää nukkumiseen - tai töiden tekoon. Japanilaisen lukiolaisen työpäivä ei välttämättä lopu siihen, kun kello soi iltapäivällä koulupäivän päättymisen merkiksi. Lukiolta suunnataan usein illaksi preppauskouluun. Ja mikä se kansallinen vapaapäivä oikein olisi, elleivät jotkut viettäisi sitäkin koulupuvussa?

Japanilaisiin verrattuna tällainen laiska länsimaalainen voi vain arvailla, mistä täkäläisten uskomaton työmoraali johtuu. Miksi lähes kukaan ei tule myöhässä kouluun, ja minkä maailman ihmeen takia opiskelijat jäävät hillumaan koululle vielä illaksikin, vaikka voisivat lähteä tuntien jälkeen jo kotiin? Onko kyse kuuliaisesta auktoriteettien ja vanhempien ihmisten kunnioituksesta, kasvojen säilyttämisestä vai jostain ihan muusta?

Kuten suomessakin, jotkut päivät ovat itsenäistä työskentelyä. Täällä se ei kuitenkaan suurimman osan kohdalla tarkoita sitä, että jäätäisiin kotiin, saatika että lähdettäisiin vapaan viettoon, sillä pitäähän aamulla toki olla ilmoittamassa nimenhuudossa, että on paikalla, vaikkei mitään varsinaista opetusta olisikaan. Suomessa oma luokkani, itseni mukaan lukien, lähtee kouluta tekemään töitä mieluummin kotiin heti kun se vain on mahdollista. Johtuuko se siitä, että työskentelemme tehokkaammin yksin, rauhassa kotosalla, vai haluammeko vain mukavammat työolosuhteet, joissa voi välissä helposti kipaista jääkaapille tai harhauttaa liikaa töihin juuttuneet ajatukset katsomalla hieman tv:tä? Luulen itse kuuluvani johonkin näiden selitysten välimaastoon. ;) Saavatko japanilaiset paremmin hommia aikaiseksi ryhmässä, toisin kuin me eristäytyvät Suomen asukit? Tuottaako ryhmän silmien alla työskentely japanilaiselle jonkinlaisen kimmokkeen tehdä hommat paremmin, vai luoko sosiaalinen ympäristö sen sijaan vain mukavamman työilmapiirin kuin yksinäinen aherrus kotona?

Eilen oli ensimmäisen kurssini välipresentaatio, jossa jokaisen piti esittää logosuunnitelmansa, jonka pohjalta lähdemme jatkamaan yritysgrafiikan suunnittelua esimerkiksi käyntikortteihin, kirjesetteihin ja websivuihin. Kuten arvata saattaa, jokaisella oli valmiit väritulosteet logosuunnitelmista odottamassa presentaatiota opettajan saapuessa luokkaan. Kukaan ei ollut poissa tunnilta, ja luokassa on sentään kolmisenkymmentä ihmistä.

Miksi Suomessa puolet luokasta juoksee tietokoneen ja tulostimen väliä siinä vaiheessa, kun presentaation pitäisi olla jo käynnissä? ;) Onko esimerkiksi rahalla jotain tekemistä tämän kanssa? Me suomalaisethan emme maksa suoraan koulutuksesta, vaikka se kustannetaankin verovaroistamme. Vähentääkö se koulutuksen arvostusta mielissämme verrattuna lukukausimaksusysteemiin, vai saako se opiskelun tuntumaan esimerkiksi jotenkin vapaammalta? Joshibi on yksityisrahoitteinen yliopisto, jossa maksetaan varsin suuria lukukausimaksuja. Kuka haluaisi jäädä yhdeksi ylimääräiseksi vuodeksi kouluun opiskelemaan, kun se maksaisi vanhemmille isot rahat? Toisaalta, en kyllä edes tiedä, olisiko Joshibin japanittarien ylipäätään edes mahdollista opiskella normaalia tutkinnon määräaikaa pidempään..

Vaikka korkeat lukukausimaksut olisivatkin motivaattori yliopistoikään saakka, se ei selitä sitä, miksi japanilaiset sitten vielä aikuisena työelämässäkin viettävät päivänsä säntillisesti toimistolla, ja lomareissuillakin yksi huolenaihe on se, mitä viedään kollegoille tuliaisiksi. Luultavasti vastaus näihin kysymyksiin ei ole lainkaan yksiselitteinen, mutta kaiken näkemäni perusteella, voisi kuvitella, että osittain japanilaisten työkäyttäytyminen johtuu siitä, että heidän yhteisöllisyyden tunteensa ylittää usein yksilölliset tarpeet. Japanilaiset tuntuvat näkevän itsensä ennen kaikkea osana suurempaa joukkoa. Samalla kun japanilaiset näkevät yhteisen hyödyn yrityksensä hyväksi, me näemme yksilön tekemän uurastuksen ja uhraukset. Ymmärtäminen vaatinee vain erilaisen tavan katsoa asioita.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Roska-asiaa

Olen lukenut japanilaisten roskienlajittelusysteemin olevan tehokas ja kierrätyksen viimeisen päälle suunniteltua. Aluksi tämä tehokuus tuntui aika tuskaiselta, kun pienessä kämpässä ei meinannut keksiä paikkoja jokaiselle eri roskatyypin jätteille, ja jokaista pakkausta piti syynätä tarkasti tietääkseen mihin roskakastiin sen eri osat kuuluivat.

Japanissa lajitellaan eri pusseihin muovit, palavat paperiroskat, biojätteet, pahvit ja kartongit, vaatteet, puutarharoskat, metallit, aikakauslehdet ja muu mainosposti, lasi, PET-pullot sekä paristot. Luultavimmin tämä lista on vielä hieman pidempi, mutta tässä tavallisimmat roskat. Lisäksi tiettynä päivänä viikossa kerätään isokokoisia roskia kujilla kiertävään keräysautoon.

Pikkuhiljaa kukin roskatyyppi on löytänyt paikkansa asunnossani - eteisen kaapin lokerot palvelevat lehtien, kartonkien ja muovipussien kierrätyspistettä, keittiön kaapissa on ruokapakkusten muovit ja biojätteet, ja olohuoneessa omat roskakorit muovi- ja paperijätteille. Ainoastaan tölkit ja PET-pullot vielä etsivät hieman paikkaansa keittiön lavuaarin ympärillä... :]

Japanilaisilla on siis mahdollisuus kierrättää melko tehokaasti kaikenmoisia roskia poistumatta kotinsa lähettyvillä olevaa roskienkeruunurkkausta kauemmaksi. Tänään kuitenkin todistin biojätteitä ulos viedessäni, että ihan aina tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ehkä käytetä. Japanilaiset, kuten me suomalaisetkin, näyttävät harrastavan silloin tällöin sekajätepusseja, vaikka oikeastaan niille ei täällä olisi tarvetta, kun kaiken voi kierrättää. Pääasiassa roskien lajittelun suhteen kuitenkin ollaan tarkkoja, ja roskat pitää viedä tiettyyn vuorokauden aikaan ulos, tiettynä viikon päivänä.

Oman asuinalueeni roskapäivät eivät ole ihan vielä kuukaudenkaan jälkeen iskotuneet muistiini. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin tulee hävittää biojätteet, puutarhajätteet ja mahdolliset, vaikkakin melko tarpeettomat sekajätteet. Torstaina pääsen vihdoin eroon viikon kaapin nurkissa odotelleista kartongeista, kierrätettävistä, poltettavista paperiroskista, metalleista sekä roskiin joutavista mainosposteista. Lauantaina saan kiikuttaa ulos muovijätteet ja PET-pullot.

Ihmettelin kauan aikaa, miten ihmisillä on niin hirveän kokoisia roskasäkkejä, kunnes tajusin, että nuo muovijätteet saa tosiaan viedä pihalle vain kerran viikossa. Aiemmin kuvittelin, että niistä pääsee eroon kolmesti viikossa, kuten biojätteistä, mutta näkemäni "muovijätteet" olivatkin sekajätteitä. Nyt en siis ihmettele enää laisinkaan, että lauantain muovijätteiden pussukat ovat suuria - muovipakkauksia kun täällä nimittäin piisaa. Kaikki on niin muovitettu, että mikäli jossain pakkauksessa ei ole muovia, se tuntuu olevan enemmänkin poikkeus kuin sääntö.

Suomessakin saisi olla muovinkierrätysmahdollisuus. Vaikka meillä keksit ovatkin pussissa ihan irrallaan ilman omia pakkauksia ja puuroa saa kilon paketissa ilman, että jokainen annos on yksittäispakattu, niin kyllä sitä muoviroskaa suomessakin piisaa. Energiajätekierrätystähän harrastetaan jossain suuremmissa taloyhtiöissä ja työpaikoilla, mutta ei siitä ilosta normaali kansalainen voi nauttia. Sanon nauttia, koska mielestäni kierrätys kaikesta vaivasta huolimatta aiheuttaa silti paremman mielen ja on tärkeää. Vaikka minulla olisikin mahdollisuus viedä ylitursuava muoviroskikseni ulos tänään, keskiviikkona, sekajätepussin muodossa, odotan mielelläni lauantaihin, jolloin muoviroskat pääsevät sekajätelavan sijaan omaan kastiinsa kierrätettävien muovien joukkoon. Oi autuutta. X)

tiistai 5. toukokuuta 2009

Jättimäiset leijat Sagamiharan yllä

Eilinen päivä alkoi hyppäämällä mamacharini (eli mummopyöräni) selkään ja ajelemalla vajaan tunnin verran Sagamiharassa sijaitsevalle Sagamigawan joelle, jossa vietettiin Sagamiharan jättileijafestivaalia, japaniksi 相模の大凧まつり. Festivaali järjestetään vuosittain 4-5 toukokuuta lasten syntymän juhlimiseksi ja hyvän sadon saamiseksi seuraavalle vuodelle.


Jättileijafestivaalin kohokohta on tietenkin se, kun suurin kaikista leijoista, 950 kiloa painava, 80-100 lennättäjämiestä vaativa, neljän sentin paksuisilla köysillä varustettu jättileija kohoaa maasta ilmaan. Tällä kerralla vaadittiin kaksi yritystä, sillä ensimmäisellä kerralla leija ei noussut tasaisesti, joten se ei saanut tarpeeksi tuulta alleen. Toinen kerta onnistui paremmin, ja leija kohosi korkeuksiin. Leijaan on joka vuosi piirretty eri kanjimerkit. Tämän vuoden teemana oli 希風, kifuu, eli ilmapiiri.

Lisäksi joenpenkalla lennätetään useampia hiukkasen pienempiä jättileijoja, lapset voivat ostaa, tai vaatia vanhempiaan ostamaan pikkuiset tavalliset leijat, ja lisäksi tarjolla on tietenkin japanilaisten festivaalien tapaan kaikenlaista mahdollista ruokakojua. On paitsi mustekaloja, okonomiyakia, takoyakia ja itse valitsemaani yakisobaa, myös lettuja, mehujäätä ja suklaakuorrutettuja banaaneja.


Lisäksi ruokakojujen lomasta löytyy kaikenmaailman krääsäkojuja, joissa voi voittaa arvalla tai taidolla itselleen jonkun muovisen kapistuksen. Perinteiseen tyyliin kaikilla festivaaleilla voi koettaa myös napata paperisella haavilla kippoon kultakaloja, jotka sitten saa viedä kotiin palkinnoksi. Mielestäni nämä eläinpalkinnot ovat varsin arveluttavaa touhua, sillä harkitsematon lemmikki varmasti harvoin päätyy kotiin, jossa sitä oikeasti osataan hoitaa. Yhdellä kojulla saattoi itselleen pyydystää pikkuisen, söpön punakorvakilpikonnan, joka ei sitten enää jonkun ajan päästä kotona olekaan ihan niin pikkuinen. Punakorvakilpikonnat kasvavat reippasti yli kymmenkertaisiksi tuollaisesta miniatyyrikoosta, jossa niitä festivaaleilla esiteltiin. Ne vaativat myös, kuten mikä tahansa lemmikki, myös oikeanlaista ravintoa ja hoitoa. Kilpikonnat ovat myös varsin pitkäikäisiä, joten siinäkään mielessä se ei ole kyllä millään tapaa sopiva extempore-lemmikiksi. Onneksi joillain kojuilla voi vain pyydystää kaloja, ja sitten vaihtaa kalat johonkin materialistisempaa palkintoon. Totuus kun kuitenkin on, että usein, mikäli lemmikki hankitaan ilman kunnollita, pitkäaikaista harkintaa, loppujen lopuksi huomataankin, ettei se ole ihan "meidän juttu" ja sitten lopuksi kalat vedetään alas vessanpöntöstä tai kilppari jätetään läheiseen lätäkköön, kun sitä ei enää jakseta katsella. Tätähän tapahtuu paljon Suomessakin perheen makuun "yllättäen" liian suuriksi kasvaneiden kilpikonnien kohdalla. :(


Leijanlennätysfestivaleilta pyöräilin seuraavan tunnin verran kohti Sagamijoen yläjuoksulla joen yli viritettyjä karppiviirejä. Matkan varrella joen rannassa oli muitakin tapahtumia, ja jäin hetkeksi pyöräni kanssa katselemaan ja kuuntelemaan upeaa taiko-rumpuperformanssia. Matka Sagamigawan rantaa pitkin oli todella upea kokemus, sillä ilma oli mainio pyöräilyyn, tuuli oli myötäinen ja maisemat ihan mahtavat. Joen takana kohosivat vihreiden metsien peittämät vuoret. Pyöräily oli suhteellisen vaivatota,vaikka välillä pitkin käydä ostamassa juotavaa konbinista. Löysin perille hyvin ilman karttaa, ohjenuoranani vain edellisenä päivänä kirjoitettamani karkeat ohjeet muistivihkossa.


Koinobori-viirit ripustetaan uimaan siniselle taivaalle lasten syntymän, hyvinvoinnin ja kasvun kunniaksi. Ennen karppiviirit ja tänään 5.5. vietettävä lastenpäivä olivat enemmänkin poikien juhla, mutta nykyisin sitä juhlitaan kaikkien lasten kunniaksi, vaikka kodeissa katolle tai parvekkeelle ripustettavat karppiviirit yhä edustavatkin pääasiassa perheen poikia, eli kolme katolla tuulessa liehuvaa karppiviiriä kertoo, että talossa on kolme poikalasta.

Sagamijoen ympärystö karppiviirien luona olikin täynnä lapsiperheitä. Ihmiset istuivat nurmella tai rantakivillä katselemassa ilmassa liehuvia 1200 karppiviiriä. Lapset viihtyivät matalan joen vesirajassa touhuten, jotkut olivat uskaltautuneet uimaankin. Muutamat lapset keräilivät ötököitä pikkuisiin muoviterraarioihinsa innosta hihkuen. Jotkut nuoret perheet olivat lähteneet joelle ihan pikkuruisten vauvojenkin kanssa. Minä kulutin akaani pääasiassa tuijottelemalla kameran tähtäimen läpi kuvaillessani lasten menoa rantakivillä.


Japani näytti eilen myös ne huonommat kasvonsa. Juuri kun olin lähdössä pyöräilemään kotiin päin, joku keski-ikäinen mies tuli juttelemaan minulle. Tavanomaiset kysymykset kansalaisuudestani vaihtuivat kuitenkin hetken kuluttua kysymyksiin "Onko sinulla poikaystävää", joten häkeltyneenä katosin varsin nopeasti paikalta. :P

Pyöräilin eilisen aikana 30 kilometriä, joka ihme kyllä, ei tunnu jaloissa tänään yhtään. Sen sijaan toissapäivänä orastanut kurkkukipu on tänään vaihtunut 37 asteen lämpötilaan. Pitää toivoa, että en ole Japanin ensimmäinen kinkkuflunssapotilas. ;P Tällä hetkellä olo vaikuttaa kyllä hyvin tavanomaiselta vilustumiselta, kastuinhan viime- ja toissaviikolla muutamaan otteeseen sateessa ja pyöräilin kotiin ihan jäässä, kun olin arvioinut aurinkoisen päivän vähän turhan lämpimäksi. Jos lämpö tästä nyt nousee jotenkin erikoiseksi, pitänee varmaan sitten hyödyntää matkavakuutusta ja hakeutua lääkäriin, mutta tällä hetkellä troppaan itseäni ibuprofeiinilla ja teen kouluhommia neljän seinän sisällä kotona. Eiköhän tästä torstaina kyetä kouluun. Pitänee varmaan ostaa lähikioskista maski, etten saa pahoja katseita koulussa, kun aivastelen tunnilla. ;)

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Uusi rakkaus

Sunnuntaina sain jonkinlaisen kohtauksen. Tuntui, että olen odottanut tarpeeksi, ja että nyt on pakko marssia läheiseen elektroniikkaliikkeeseen ja tehdä se, mistä olen haveillut niin pitkään. Olen harkinnut, vertaillut ja pyöritellyt mielessäni eri vaihtoehtoja, mutta yksi on jatkuvasti noussut yli muiden. Olen surffaillut netissä etsien halvinta hintaa, mutta törmäsin sattumalta sopivaan tarjoukseen Sagami-Oonon aseman tuntumassa. Niinpä kävelin sunnuntaina ulos Sakurayan liikkeestä voitonriemuinen virne naamallani ja uusi rakkauteni kohde, Canonin EOS Kiss X2 kainalossani.


Loppu päivä menikin sitten näprätessä ihastuttavaa tuliterää kameraani. Ostamani kamera on Canonin digitaalinen järjestelmäkamera "EOS Kiss X2", joka vastaa Euroopan "EOS 450D"-mallia tai USA:n "EOS Rebel XSi" -mallia. En tiedä miksi kyseinen kamera on nimetty täällä suudelmaksi, Amerikassa kapinalliseksi ja Euroopassa kryptisellä numerosarjalla, mutta ehkä se kertoo jotain kunkin maanosan mentaliteetista. ;)

Kamera oli joka tapauksessa mainio ostos. Pidän ylipäätään Canonin kameroiden käyttöliittymästä - se on selkeä ja helppo käyttää. Lisäksi olen tottunut Canonin kameroihin omien aikaisempien pokkareiden, sekä koulun järkkäreiden perusteella, joten siinäkin melessä Canon oli selvä valinta. Nikon oli toinen merkkivaihtoehto, mutta kokeiltuani joitain Nikonin kameroita, en ole oikein pitänyt joistakin Nikonin kameroiden toimintojen asetteluista ja käytettävyydestä, joten pisteet menivät siis niiltä osin omassa arvostelussani Canonille.


Olin säästänyt järjestelmäkameraa varten jo pitkään, mutta maltoin mieleni vielä Suomessa, koska tiesän saavani kameran Japanista halvemmalla. Maksoin kamerastani 62800 yeniä, eli tämän hetkisellä kurssilla n. 470 euroa, mikä on reilu 100 euroa vähemmän kuin sama kamera Suomessa halvimmillaan. Lisäksi Canonilla oli täällä menossa kevään kampanja, jossa Kiss X2:n ostaja saa 10 000 yenin, eli tämän hetken kurssilla n. 75 euron palautuksen ostoksestaan, kun täyttää Canonin kyselylomakkeen ja lähettää sen yhdessä ostokuittikopion ja takuutodistuskopion, sekä kamerapakkauksen viivakoodin kanssa Canonille. 10 000 yeniä pitäisi siis kilahtaa jossain viaheessa postilaatikkooni. Sakurayan liike tarjosi lisäksi kameran ostajille pienenä lahjana kameralaukun. Valitettavasti se ei ihan hirveästi lämmittänyt minua, sillä kamerani ei mahdu laukkuun ihan kunnolla. X) Se kuitenkin kelpaa suojaksi esim. reppuun, sillä en halua laittaa kameraa sellaisenaan muiden tavaroiden naarmutettavaksi. Seuraavana ostoslistalla ovatkin siis kunnollinen ja käytännöllinen kameralaukku sekä uusi, iso muistikortti. RAW-kuvia, eli pakkaamattomia kuvia ottaessa kun nykyiseltä pikkuruiselta yhden gigan muistikortilta loppuu tila alta aikayksikön. Vaikka etenkin joku kunnon 200-300 millin putki tai makro-objektiivi houkuttelisivatkin, en ole varmastikaan hankkimassa lisäobjektiivejä vielä tänä vuonna, sillä runko ja 18-55 mm perusobjektiivikin verottivat tiliäni tällä erää ihan tarpeeksi.

Nyt pitäisi vain vielä hetken aikaa malttaa odottaa, että pääsee tositoimiin, eli kuvaamaan!! ^__^

lauantai 2. toukokuuta 2009

Tokion puistoissa ja keisarillisella palatsilla

Lauantaina oli kaunis ja aurinkoinen päivä, joten lähdin puolen päivän jälkeen Tokioon. Juna- ja metromatka keisarin palatsin läheisimmälle asemalle Nijubashimaelle kesti kotoa noin tunnin, mutta tällä kertaa pääsin matkan aikana jopa istumaan, joten se oli ihan miellyttävä reissu.


Keisarin palatsi sijaitsee suuren puistomaisen alueen keskellä, muurien takana keskellä Tokiota, pilvenpiirtäjien ympäröimänä. Varsinaisen keisarin palatsin, eli Koukyon muurien sisäpuolelle ei rahvas pääse kurkistelemaan kuin kaksi kertaa vuodessa, keisarin syntymäpäivänä joulukuussa, sekä uuden vuoden päivänä. Nijuubashin sillan luota voi kuitenkin nähdä vilauksen muurien sisäpuolen upeista rakennuksista, sekä hienon meganebashin, eli silmälasisillan, ja se riitti minulle tänään ihan hyvin. Pitänee tehdä uusi reissu palatsille loppuvuodesta, jos vaikka onnistuisi näkemään vilauksen keisarin perheestä vilkuttelemassa parvekkeella.


Golden weekistä huolimatta väkeä ei ollut mielestäni mitenkään häiriöksi asti, joten saatoin katsella upeita maisemia ihan rauhassa. Ihasteltuani tarpeeksi keisarin palatsia, kävelin palatsin yhteydessä, erillisellä saarekkeella olevaan Keisarin palatsin Itäiseen puutarhaan, Koukyo higashi gyoeniin, joka on auki turisteille ja muille ihmettelijöille tähän aikan vuodesta kello 17 saakka. Puutarha oli todella käymisen arvoinen paikka, eikä sinne tarvitse edes maksaa sisäänpääsymaksua! Puutarhan alueella on paitsi upeita istutuksia, japanilaistyylinen puutarha ja vanhoja linnan perustuksia ja sotien aikana puolustukseen käytettyjä rakennuksia, myös muutama museo. Kiertelin ja valokuvailin puistossa hyvän aikaa, pysähdyin syömään conbinista ostamaani leipää puiston penkille ja nautin upeasta kelistä.


Päivä oli kuuma, joten olin varustautunut 50-kertoimisella aurinkorasvalla. Japanilaiset ovat moneen otteeseen ihastelleen, kun olen niin "kauniin valkoinen". X) En tätä ihmettelyä kyllä oikein ymmärrä, kun ihastelijat itse ovat mielestäni aivan yhtä kalvakoita kuin minäkin. Täällä ei liiemmin rusketuksesta perusteta, vaan kannetaan mukana päivänvarjoja auringon suojana, joten kerrankin olen oikean värinen kesällä. ;) No, tosiasiassa kuitenkin varustaudun kovilla aurinkosuojakertoimilla ihan vain siksi, että tiedän, että jos en niin tee, olen kohta valkoisen sijaan punainen ja kipeä. Mitään kauniin ruskettunutta ihoa kun en ole vielä koskaan onnistunut itselleni luomaan. ;)



Keisarillisen puutarhan jälkeen siirryin valtatien toisella puolella olevaan Kitanomarukouenin puistoon, jonka olin alunalkaen tarkoitus olla vain läpikulkureitti kohti Yasukunin pyhättöä. Kitamarukoenin puisto oli kutienkin myös kaunis puisto lampineen ja pikkuisine puroineen, joten täytyihän sielläkin hetken aikaa viivähtää. Puistoissa oli paljon ihmisiä loikoilemassa nurmella ja syömässä eväitä. Lupasin muistuttaa itseäni seuraavan kerran, kun satun 100-yenin kauppaan, että yritän löytää jonkinlaisen picnicalustan. Ötökkäkammoinen kun ei paljaalle ruoholle uskalla mennä makoilemaan. ;)


Käveltyäni puiston läpi, jatkoin kulkuani kohti Yasukunin pyhättöä. Yasukuni jinja on pyhitetty rauhan ja Japanin sodissa kuolleiden sotilaiden muistolle. Pyhättö herättää ihmisissä hieman ristiriitaisia tunteita, sillä pyhätön nimilistoista löytyy myös sotarikollisten nimiä. Viimeaikaisten pääministerien vierailuja pyhätölle katsotaan välillä hieman pahalla silmällä, sillä paitsi että uskonto ja valtio pitäisi joidenkin mukaan pitää niin tiukasti erillään, että ministerien ei pitäisi tehdä moisia pyhättövierailuja, pitävät jotkut vierailuja näin patrioottisilla pyhätöillä myös merkkinä siitä, että ministerit eivät olisi tarpeeksi kriittisiä Japanin jokseenkin ristiriitaista sotahistoriaa kohtaan.


Niin tai näin, itse pyhättö on ihan hieno vierailukohde, joskaan ei niitä ihan kaikkein kuuluisimpia ja upeimpia. Yasukunin pyhätöllä kannattaa kuitenkin vierailla ainakin siinä tapauksessa, mikäli on kiinnostunut Japanin sodista, sillä pyhätön yhtydessä on myös Japanin sotahistorian museo. Itseäni viehättivät pyhätön sijaan oikestaan kaikkein eniten pyhätön takaa löytynyt pieni, perinteinen japanilainen puutarha kivipolkuineen, lyhtyineen ja karppilampineen. :D

Tokion kirjapainomuseosta Iidabashin iltaan

Torstaina kävimme luokkani kanssa typografian kurssiltamme Tokion kirjapainomuseossa, joka sijaitsee Tokion Iidabashissa. Museokäynti oli graafikon näkökulmasta mielenkiintoinen - sain hyvää kertausta Suomen typografian kurssien oppeihin samalla kun ihastelin vanhoja painotuotteita. Jollain tavalla omituisen pysäyttävää oli nähdä alkuperäisiä versioita sellaisista kirjoista, joista on jauhettu kaikilla mahdollisilla typografiaan tai taittoon liittyvillä kursseilla. Esimerkiksi sivu Gutenbergin 42-rivisestä raamatusta vuodelta 1455 tai Jensonin "Naturalis historia" vuodelta 1472 olivat hätkähdyttäviä.

Eiväthän kirjat tai printit sinänsä näytä paljon kummemmilta lasin takana kuin diaprojektorin kautta koulun valkokankaalla nähtyinä, mutta jollain tavalla alkuperäispainoksissa on silti jotain taikaa - niitä katsellessa voi ajatella, että ehkä Gutenberg itse on joskus hipelöinyt juuri tätä raamatun sivua ja miettinyt, että oisikohan tuo riviväli sittenkin parempi olla puoli pistettä suurempi. ;) Muita kauan tiirailemiani teoksia museossa olivat mm. Plantinin 1661 vuoden "Missale Romanvm", Jan Tchicholdin "Die Neue Typographie" vuodelta 1928, sekä 1818 peräisin oleva itsensä Giambattista Bodonin "Manuale Typographico". Myös esimerkit erilaisten varhaisten kirjojen ja lehtien kuvitustekniikoista etsauksesta, kuivaneulatekniikasta ja puupiirroksista litografiaan pitivät mielenkiinnon yllä.

Museokierroksen lopuksi saimme kokeilla vanhalla yksinkertaisella painokoneella painamista. Ladoimme ensin valitsemamme tekstin kirjasin kirjasimelta painolaatalle, jonka jälkeen teksti painettiin mekaanisesti tuoreella, tuoksuvalla painomusteella. Parin sanan latominen oli hauskaa, mutta tuntui uskomattomalta, että joskus tuhansia kirjojen sivuja on ladottu käsin.


Museon jälkeen suuntasin kiertämään hieman Iidabashia, kun kerran sillä suunnalla satuin olemaan. Iidabashi ei ole niinkään mikään tunnettu nähtävyys, ainakaan siinä mielessä, että siitä liiemmin kerrottaisiin matkaoppaissa. Itse olin kuullut kaupunginosasta ainoastaan pitkään seuraamani koomikon Tokyo Cooneyn YouTubevideoista. Niinpä Cooneyn inspiroimana etsin kartta kädessä ihastuttavan Kanal Cafen Iidabashin juna-aseman lähellä virtaavan kanavan rannasta, tilasin hieman purtavaa ja istuin kuuntelemaan jazzia hämärtyvässä illassa.


Ravintola oli todellakin käymisen arvoinen paikka. Laituri, jolla ravintola sijaitsi, on valaistu kauniisti, kukat kukkivat kaikkialla ja hyvä musiikki täydentää tunnelman. Ohi viilettävät valaistut junat heijastuvat kanavan veteen kauniisti. Niitä olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan. Lämmin, rauhallinen, hämärä ilta laineiden liplattaessa oli kuin jostain ihan muualta kuin miljoonakaupungin sydämestä.


Istuin laiturilla hyvän tovin nauttien kummallisen pysähtyneestä tunnelmasta, kunnes lähdin kiertämään hieman Iidabashin pieniä putiikkeja. Pian aloin olla kuitenkin pitkän päivän jäljiltä väsynyt, joten junailin itseni kotiin. Ihana ilta!

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vapusta Golden Weekiin


Tänään oli Vappu, mutta eihän sellaista Japanissa juhlita. Minä juhlistin Vappua viettämällä lounastauon ennen iltapäivän tunteja koulun pihalla puun alla pikniktunnelmissa. Ostin yliopiston ruokalasta obentou-setin, eli luonaslaatikon, jossa oli friteerattua kanaa, riisiä, munakasta, noria eli merilevää, sekä jotain vihreitä suolakurkun tyyppisiä vihanneksia. Koulumatkalla olin bongannut leipomosta minidonitseja, jotka palvelivat oivasti munkin virkaa. Sima korvattiin Viinirypäle-Calpis -juomalla - ei sillä, että niiden maussa olisi mitään muuta yhteistä, kuin että simassa on rusinoita, ja Calpiksessani vieno rypäleiden maku. X)


Vaikka tänään ei ollutkaan vapaapäivä, niinkuin Suomessa, sen sijaan täällä vietetään nyt huhti-toukokuun vaihteessa millään tavoin Vappuun liittymätöntä useamman kansallisen vapaapäivän yhteensulautumaa, Golden Weekiä. Keskiviikkona 29.4. vietettiin Shouwa no hi:tä, eli entisen keisarin syntymäpäivän muistopäivää. Ensi sunnuntai 3.5 on perustuslain muistopäivä, Kenpou kinenbi. Maanantaina 4.5 vietetään vihreyden päivää, Midori no hi:tä, ja lasten päivä, Kodomo no hi, sijoittuu tiistaille 5.5.

Japanilaiset ovat ihastuttavan käytännöllisiä, mitä tulee vapaapäiviin. Mikäli kansallinen lomapäivä sattuu sunnuntaille, on seuraava arkipäivä vapaa. Täten siis ens viikolla myös keskiviikko on vapaa, koska se on ensimmäinen arkipäivä 3.5. olevan sunnuntaille sattuvan kansallisen vapaapäivän jälkeen.

Japaniin matkustamista ei liiemmin suositella turisteille Golden Weekin aikana, sillä tänä viikkona suuri osa itse japanilaisista on liikkeellä. Osa suuntaa ulkomaille, kun taas osa harrastaa kotimaanmatkailua. Lentokoneet ovat täynnä, junat ovat täynnä, hotellit ovat täynnä ja nähtävyydet tursuavat väkeä. Myös ostoksilla käyminen saattaa olla melko uhrarohkea veto, vaikka Golden weekin tarjouskampanjat houkuttelisivatkin sukeltamaan ihmismassojen joukkoon.

Itse en ole vielä tehnyt mitään suureellisia suunnitelmia Golden weekin ajaksi, vaikka ensimmäinen vapaapäivä on jo huomenna. Luultavasti käyn huomenna kiertelemässä hieman Tokion puistoja, sillä pelkään, että temppelit ja muut nähtävyydet ovat liian täynnä minun makuuni. Lisäksi aion käydä viikon alkupuolella katsastamassa Sagamijoella Sagamiharan koinoborimatsurin, eli karppiviirifestivaalin, joka liittyy 5.5. vietettävään lastenpäivään. Kouluhommiakin olisi ihan kiitettävästi, joten joku päivä varmaan tuhrautuu piirrellessä logoa vektorimuotoon ja jatkaessa viivatutkielmia. Joka tapauksessa kunnon vapaapäiväputki tiedossa! :)