lauantai 9. kesäkuuta 2012

Fuji, sen järvet ja yksi pieni erehdys


Ehdin vaihtovuoden aikana nähdä Fujin toki useaankin otteeseen, mutta varsinaista vuorelle kiipeämistä lukuunottamatta Fuji näyttäytyi minulle lähinnä kaukaisessa horisontissa kohoavana siluettina tai korkeintaan vilauksena junan ikkunasta. Eerokaan ei ollut nähnyt pyhää vuorta lähietäisyydeltä, joten päätimme, että siinäpä olkoon yhden päiväretkemme kohokohta ihan kirjaimellisesti.

Fujia ympäröi viisi kaunista järveä, joita olin ihmetellyt aiemmin vain yläilmoista Fujin huipulta. Minun oli tarkoitus tehdä reissuja järville vaihtovuoden aikana – kun silloinhan sitä ehtii vaikka mitä.. Mutta tämä oli taas yksi niistä retkistä, jotka jäivät odottamaan toteutumistaan.

Onneksi sinä aamuna, kun sitten nousimme Shinjukun bussiasemalla Fujin järvialueelle vievään bussiin yhdessä kymmenien japanilaisturistien kanssa, sää näytti lupaavalta. Aurinko helotti taivaalla, eikä pilviä näkynyt missään.

 Busseja Fujia kohti lähtee kerran, pari tunnissa Keio Highway Bus terminaalista, aivan Yodobashikameran liikkeen edestä Shinjukun asemalta.

Valitsimme kulkuneuvoksi bussin, sillä junanvaihdot ja junan hinta tuntuivat hinta-laatusuhteeltaan huomattavasti vajaan 2000 yenin bussilippuja huonommalta vaihtoehdolta. Japan Rail Passin kanssa perille olisi toki päässyt varsin kätevästi myös Limited Express -junilla, mutta koska emme olleet ottaneet junapassia tietenkään pelkälle Tokion matkalle, olisivat nopeammat junat tulleet paljon bussia kalliimmaksi.


Bussi olikin kiva vaihtoehto. Oli ihan hauskaa matkustaa ensin Tokion halki autossa, sillä sitä tulee tehtyä äärimmäisen harvoin. Isot valtatiet olivat myös ihan mukavaa vaihtelua ainaiseen metrossa istumiseen. Maisemat olivat upeita ja Fuji vilkutteli vuorien lomasta vähän väliä parin tunnin matkan aikana. Ja jos jossain vaiheessa emme huomanneetkaan vuoren tulleen taas näkyviin, edessämme istunut pikkupoika ilmaisi asian kyllä kiljahtelemalla "Otousan!! Otousan, Fuji da, FUJI DA!!" ("Iskä, iskä, Fuji näkyy!"). Pikkupojan ihanan aito innostus huvitti paitsi meitä ulkomaalaisia turisteja, jotka samaistuimme pojan ensikertalaisen riemuun, myös japanilaisia kanssamatkustajia, jotka taas puolestaan kenties samaistuivat pojan vieressä istuvan isän kohtaloon. Pojan vanhemmat yrittivät nauttia bussimatkasta nukkuen, mutta kun hyvänen aika Fuji kerrankin näkyi mahtavasti ja aivan ilman pilviä auton ikkunasta, niin eihän poika voinut antaa vanhempiensa jäädä paitsi jostain niin mahtavasta.

Olimme katsoneet etukäteen, että meidän täytyisi pysähtyä Shimoyoshida-nimisen kaupungin bussipysäkillä, koska halusimme ensimmäiseksi aamulla mennä katsomaan Fujia vähän etäämpää ja korkeammalta, vuoren rinteessä sijaitsevan Chuureitoun pagodan juurelta, ennen kuin jatkaisimme matkaa Kawaguchikon järvelle Fujin juurelle. Kun bussi sitten pysähtyi tällä nimenomaisella asemalla, katsoimme epäilevästi ulos. Samalla pysäkillä bussin kyydistä jäi vain vanha pariskunta, jota joku oli autolla vastassa pysäkin vieressä. Olimme keskellä ei yhtään mitään, suuren valtatien varrella, eikä turistinähtävyyksistä näkynyt jälkeäkään.


Astuimme epäröiden ulos bussista, miettien, että olikohan tämä nyt kuitenkaan se pysäkki, jolla meidän kuului jäädä. Bussikuski oli vielä epäileväisempi ja kysyi hämmentyneenä, aiommeko tosiaankin jäädä tässä. Että emmekö ole menossa seuraavalle pysäkille, Fuji-Q Higlandin matkailukeskukseen. Kerroimme, että meidän olisi tarkoitus mennä Chuureitoulle, jonka piti sijaita ihan tässä lähellä, vuoren rinteessä. Bussikuski, joka kuljetti työkseen turisteja, ei tiennyt yhtään, mitä paikkaa tarkoitimme, ja epäili, että haluaisimme kuitenkin seuraavalle pysäkille. Mietimme, että ehkä tosiaan olemme väärässä paikassa, jos turistien kanssa työtä tekeväkään ei tiedä, mitä täällä keskellä ei mitään pitäisi olla. Niinpä nousimme takaisin bussiin (VIRHE!!!) ja istuimme vähän noloina numeroiduille paikoillemme. Kun bussi sitten lähti liikkeelle ja ajoi ehkä 100 metriä eteenpäin, tien oikealla puolella olevan vuoren rinteen takana pilkistivät punaiset toriiportit ja korkeuksissa kohoava pagoda. Tajusimme heti, että noniin, tässä sitä mentiin koko ajan kauemmaksi määränpäästämme Chuureitousta ja seuraava bussipysäkki, Fuji-Q:n  huvipuisto häämötti vuoristoratoineen kaukana edessä.

Fuji-Q Highlandin huvipuiston pysäkki ei ollut meidän tapauksessamme se oikea...

Pohdimme hetken, mitä tekisimme. Menisimmekö Kawaguchikolle saakka, ja vasta myöhemmin pagodalle. Tiesimme kuitenkin, että usein puolen päivän jälkeen Fujin ympärille alkaa kerääntyä pilviä, ja halusin ehdottomasti ikuistaa Fujin pagodan juurelta, sitähän varten sinne oltiin menossa. Niinpä hyppäsimme Fuji-Q:n pysäkillä ulos ja turisti-infon ohjeistamana lähdimme kävelemään kohti puiston toisella laidalla sijaitsevaa juna-asemaa. Kun pääsimme asemalle, virkailija kertoi meille ystävällisesti, että seuraava juna Shimoyoshidan asemalle menee vasta reilun puolen tunnin kuluttua. Me "tokiolaiset" olimme tietenkin olettaneet, että kyllähän niitä junia täällä Japanissa menee tuon tuosta, mutta ehei, ei nyt missään landella tietenkään. Olisihan se nyt pitänyt reilireissuilta muistaa. Emme olleet varautuneet ottamaan karttaa mukaan, koska jostain hölmöstä syystä oletimme, että tokihan Shimoyoshidassa on jonkinlainen turisti-info. Niinpä kaivelimme iphonesta gps-kartan, jonka avulla lähdimme suunnistamaan epätoivoisina kohti Chuureitouta, sillä kävellen olisimme kuitenkin aiemmin perillä kuin vasta puolen tunnin kuluttua lähtevällä junalla.

Jossain keskellä japanilaista maaseutukaupunkia.


Varmasti seuraavat parikymmentä minuuttia menikin sitten siinä, kun kävelimme eteenpäin epäuskoisina ja sangen ärsyyntyneinä siitä, että olimme uskoneet tyhmää bussikuskia, joka ei selvästikään ollut tiennyt mistään mitään. Olimme nyreissämme myös toki itsellemme, kun emme olleet vain jääneet pysäkillä, jonka olimme etukäteen tarkistaneet moneen otteeseen netistä ja kartoista. Tiesimme menettävämme ainakin tunnin ravaamalla Fujiyoshidan maaseutua edestakaisin, ja sekös otti päähän,  etenkin kun horisonttiin alkoi puolen päivän lähestyessä ilmestyä piskuisia pilven hattaroita.


Kun kartan perusteella tajusimme olevamme jo lähellä, alkoi mieli taas vähän kirkastua. Kun katseli ympärilleen pienten talojen, pikkuteiden, peltoplänttien ja hautausmaiden keskellä, ja taustalla kohosi komeana Fuji-vuori, eihän siitä nyt kokonaan voinut olla nauttimatta. Oikeastaan japanilaisessa pikkukylässä käyskentely oli aika huvittavaa. Ohittaessamme hautoja puhdistamassa olleita vanhuksia, he katselivat meitä vähän hölmistyneenä – mitä ihmettä nuo turistit tekevät täällä. Varmuuden vuoksi pysähdyimme kysymään eräältä tien reunassa seisoskelleelta papparaiselta suuntaa pagodalle, vaikka luottamuksemme paikallisiin olikin tässä vaiheessa bussikuskin turmelema. Mies kuitenkin heti tiesi mitä paikkaa tarkoitimme, asuihan hän ihan täällä pagodan juurella, ja vahvisti, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Pagodan yhteydessä on myös pyhättö tai ehkä pikemminkin toisin päin: pyhätön yhteydessä on myös pagoda.

Lopulta tien päässä näkyi torii-portti. Perillä! Tai ainakin melkein, sillä vielä piti kiivetä vuorenrinteeseen tehtyä portaikkoa montakymmentä metriä ylöspäin, ennen kuin olisimme pagodalla saakka. Kiipeäminen sujui vauhdikkaasti ja innosta puhkuen. Talvitakki oli aivan liioiteltu varustus tällaiselle patikkamatkalle, mutta emmehän me varsinaisesti olleet suunnitelleet kävelevämme pitkin Fujiyoshidan kaupunkia.

 
Kohta ylhäällä! Kuuma!

Kun vihdoin olimme perillä, riemua varjostivat vain pilvenriekaleet, jotka selvästi suunnittelivat valtaavansa Fujin rinteet. Onneksi ne eivät ehtineet toteuttaa suunnitelmaansa ennen kuin ehdimme nauttia mielettömistä maisemista kaupungin ja vuorten yli. Vajaan puolen tunnin reippailu maaseudulla tuntui tässä vaiheessa kaiken vaivan arvoiselta. Siinä se nyt oli. Mahtavan punaisena hohtava viisikerroksinen pagoda – ja taustallaan lumihuippuinen Fuji!


Ihmeteltyämme aikamme maisemia pagodan juurella ja täydennettyämme energiavarastojamme hieman makealla Calpis-soodalla, lähdimme takaisin kohti juna-asemaa, suuntanamme nyt varsinainen järvialue. Shimoyoshidan asema oli lähes yhtä olematon kuin Shimoyoshidan highway-bussin pysäkkikin. No, oli asemalla sentään lippukioski sekä vanha museoitu höyryveturi, johon ihana lippukioskin kassatäti suositteli meitä tutustumaan odotellessamme varsinaista kulkuneuvoamme saapuvaksi.

 Shimoyoshidan asema.

Kawaguchikolla hyppäsimme minikokoiseen turistibussiin, joka kulki ympäri järveä pysähdellen tuon tuosta tipauttamaan matkalaisia kyydistä. Koska aikaa oli tuhlaantunut ihan liikaa junailuun ja kävelyyn, olimme auttamattoman myöhässä varsinaisessa näköalapaikassa Kawaguchikon rannalla. Pilviverho oli haudannut Fujin lähes näkymättömiin maasta tappiin saakka. Onneksemme järvialue oli muuten tavattoman kaunista seutua ja vaikka jättimäinen tulivuori olikin täysin sumuverhonsa takana, muutkin sinisenä hohtavat vuoret olivat ilta-auringossa upeita!

 Kawaguchikon rannalla oli meneillään jonkinlainen festivaali ja oksissa sen mukainen koristelu.

Jossain vaiheessa toki alkoi jo tuntua siltäkin, että vuorta oli tuijoteltu ja kuvailtu pilvettömänä jo koko päivä, illan viileneminen ja Fujin pilviverhon sakeneminen hetki hetkeltä saivat meidät järven ja auringonlaskun ihailun sekä ruokailun jälkeen siirtymään seuraavaan suunnitelmaamme: onseniin!

Tensui Kawaguchikon kuumat lähteet olivat juuri sitä, mitä väsynyt matkailainen kaipaisi jokaisen päivän päätteeksi: rentoutumista veden solistessa ja kevyen tuulen virvoittaessa niskaa metsän keskellä vuoristossa. Onsenien ikävä ja toisaalta myös hyvä puoli on se, että naiset ja miehet kylpevät omilla osastoillaan. Tavallaan olisi tietenkin kiva nauttia kokemuksesta yhdessä puolison tai ystäväporukan kanssa, mutta toisaalta se, että istuu aivan yksin kuuman lähteen pulputuksessa on tavattoman rauhoittavaa. Ei tarvitse puhua tai sen kummemmin ajatella – sen kun vain on ja nauttii.

 Tensuin onsen oli erittäin miellyttävä kokemus, vaikka ulkoa päin rakennus ei välttämättä ole mitenkään ihmeellinen, ainakaan tammikuisena pilvisenä iltana. 

Tensuin onsenin pukeutumistilat ja pesuhuoneet olivat siistit ja tilavat, altaat aivan ihastuttavat ja väkeä oli mukavan vähän. Hintakin oli oikein oikein kelpo: kylpeminen maksoi 1000 yeniä ja pyyhevuokra siihen päälle 200 yeniä. Sisäaltaiden lisäksi ulkoa löytyi kaksi kuumaa allasta, jokunen palju sekä kylmäallas, mizuburo, jossa yksikään japanilainen ei tietenkään pikkulasten varpaiden liotteluja lukuunottamatta uskaltautunut käymään keskellä kylmintä talvea tammikuussa. Minä nautin viileän ilman ja kuuman veden kontrastista, ja tietenkin pujahdin myös mizuburoon japanilaisten lasten pyöritellessä silmiään hulluudelleni. Olihan se kylmää, mutta 50-asteisen veden kihelmöinti "avantokokemuksen" jälkeen oli sanoinkuvaamattoman ihanaa.

Onsenin miljöö oli tunnelmallinen erityisesti illan pimetessä, kun tuuli suhisee puissa ja lyhdyt alkavat syttyä. Olimmekin kylpemässä sen verran myöhään, että bussit eivät enää kulkeneet, mutta onneksi olimme ottaneet taksikeskuksen numeron mukaan Kawaguchikon asemalla olleesta turisti-infosta ja pyysimme onsenin vastaanottovirkailijaa tilaamaan meille puhelimella taksin.

Kawaguchiko oli kaunis myös iltavalaistuksessa ja näkemistä esimerkiksi monien mielenkiintoisten museoiden ja nähtävyyksien muodossa olisi ollut useammallekin päivälle, varsinkin jos kävisi vielä aivan mahtavassa Fuji-Q Highlandin huvipuistossa, josta lupaan kirjoitella joku toinen hetki. Vielä jäivät näkemättä kaiken lisäksi neljä muuta Fujigokon eli Fujin viiden järven alueen järvistä. Ensi kerralla sitten. :)