torstai 20. joulukuuta 2012

Voita Sangatsu Mangan mangakalenteri vuodelle 2013

Riisa no Nippon täyttää tammikuussa huimat viisi vuotta! Aloitin blogin vaihtoni kynnyksellä, reipas vuosi ennen vaihtoon lähtöä, kun suunnittelin vasta tulevaa matkaani ja pohdin, tulenkohan ylipäätään edes valituksi vaihtoyliopistooni.

Blogin tulevien synttäreiden kunniaksi arvon lukijoiden kesken kaksi Sangatsu mangan -seinäkalenteria, jossa aiheina ovat japanilaiset tarut ja legendat.

Sangatsu Manga -kalenterin tulevan vuoden kansi. Piirros: Maaria Laurinen.

Kalenteri on suomalaisten piirtäjien kuvittama mangahenkinen vuosikalenteri, josta löytyvät tavanomaisten suomalaisten kalenterimerkintöjen lisäksi myös japanilaiset juhlapäivät selityksineen. Kalenterin lopusta löytyvät myös kalenterikuvituksia inspiroineet kansantarut ja kansilehteen on painettu hiraganat ja katakanat niille, jotka kaipaavat vähän muistin virkistystä tavumerkeissä.


Maaliskuun kuvitukseni Tokoyon tarinasta.

Itsekin olen päässyt taiteilemaan kalenteriin yhden kuukauden kuvituksen, nimittäin maaliskuun kuvan Tokoyon tarinan inspiroimana.  Joukossa on hauskoja ja oivaltavia kuvituksia, mutta omat suosikkikuvani kalenterista ovat Maaria Laurisen herkkä helmikuu ja Heidi Haatajan jännittävä kesäkuun kuvitus.

Synttäriarvontaan voit osallistua vastaamalla blogipostauksen kommenttiboksiin seuraaviin kysymyksiin:

1. Miten löysit Riisa no Nippon -blogiin ensimmäistä kertaa ja mitä kenties toivoit täältä tuolloin löytäväsi?
2. Oletko vakilukija vai käytkö täällä kenties ensimmäistä kertaa?
3. Millaisista aiheista haluaisit lukea lisää jatkossa? Sana vapaa! :)

Arvon kalenterit kaikkien kommentoineiden kesken Tapaninpäivänä, eli vastausaikaa on 25.12. keskiyöhön saakka. Jätäthän kommentoidessasi sähköpostisi (tai jos vastaat google-tilin kautta, ja sinulla on oma blogi, voin olla yhteydessä myös blogisi kautta), jotta voin olla sinuun tarvittaessa yhteydessä arpaonnen suosiessa. Pyrin ottamaan yhteyttä voittajiin heti arvonnan suoritettuani, jotta kalenterit ehtisivät onnekkaille heti uuden vuoden alkuun.

Hauskaa joulun aikaa ja vähintäänkin yhtä eeppistä uutta vuotta, kuin mitä Sangatsu Mangan kalenterikuvitusten perusteella voisi odottaa!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hogwarts – vai ehkä sittenkin Tōdai?

Melkein kaikki tietävät Tokion yliopiston. Tokyo U eli Tōdai on Japanin ja koko Aasian arvostetuin yliopisto, eikä jää ihan hirveän kauas maailman kärkijoukostakaan. Jos on katsonut yhtään lukiomaailmaan sijoittuvaa animea, on mitä luultavimmin eteen sattunut sarja, jossa joku hahmoista pyrkii tuohon maineikkaaseen opinahjoon.

Tōdain Hongōn kampusta ympäröivät tiilimuurit. Kiviseinämien sisäpuolille pääsee lukuisista porteista, mm. tästä rautaisesta pääportista, joka johtaa suoraa kuuluisalle kellotornille, Yasudan auditoriolle.

Tōdain tärkein symboli virallisen ginko-lehtitunnuksen lisäksi on puntiilinen auditoriorakennus, joka  muistuttaa ulkoapäin jossain määrin keskieurooppalaisten kylien kellotorneja.

Mutta Tōdai on muutakin kuin tunnettu kellotorni. Kampuksella on omat puutarhat ja lukuisia hienoja liki satavuotiaita rakennuksia, joiden lomassa kuljeskellessaan tuntuu kuin olisi jossain aivan muualla kuin Tokiossa. Pikemminkin jossain Jane Austenin aikaisissa kirjoissa tai vaikka... Hogwartsissa. Käppyräpuiden ja holvikaarikäytävien keskeltä puuttuivat vain huispaavat velhot.

 


Edo-kaudesta taas muistuttavat kampuksen oma pyhättö ja Akamon-portti. Sanshiron lampi kampuksen keskivaiheilla on ollut omalla paikallaan jo shoguneiden aikaan 1600-luvun alussa, joskin silloin hieman eri käytössä kuin opiskelijoiden virkistysalueena..

Yksi sisäänkäynti kampukselle käy punaisen, yliopiston alkuajoista muistuttavan puuportin läpi.
Aikamoinen koulu siis. Ei ihme, että joka vuosi tuhannet ja tuhannet hakijat haluaisivat päästä tämän opinahjon suojiin. Aloja on joka lähtöön ja opintorakennukset ulottuvat Hongon pääkampuksen ulkopuolellekin. Itseäni tosin kiinnosta Tōdain sijaan aivan naapurissa, kivenheiton päässä Uenon puiston kainalossa sijaitseva toinen yliopistokampus: Geidai. Kenties vielä joskus kyllästyn työntekoon ja hane jatko-opiskelemaan Tokion taideyliopistoon, Tokyo Geijutsu Daigakuun? No, ainahan voi hakea, mutta kun katsoo Todain kulmilla pääsykoetuloksiaan toiveikkaasti tarkastelevien pyrkyreiden silmänkantamattomiin jatkuvaa massaa, sisäänpääseminen mihin tahansa Tokion huippuyliopistoista tuntuu aika toivottomalta..
Yliopiston pyrkijämäärät huomioonottaen on erittäin kätevää, että sisäänpäässeiden nimet julkistetaan kampuksella konkreettisina julkisina listoina, vai mitä? "Missä se mun nimi nyt oikein oooon? Kuva: Dront/Wikimedia Commons.

No, onneksi huippuyliopiston kampusta ja sen asukkeja pääsee ainakin katsomaan ihan pelkkä turistikin – ja ihan ilman jonoja. Ja huikean kierroksen päätteeksi voi kampuksen muuria kiertävän sivukujan kioskista napata mukaansa herkullisen kreemitäytteisen perinneleivonnaisen, taiyakin.


Niiiiiin hyvää! 

lauantai 27. lokakuuta 2012

Vuosi Japanissa huikeassa kirjamessualessa, 10 e!

Kustantajani kertoi Vuosi Japanissa -kirjani facebooksivulla kirjan olevan huimassa messualennuksessa.  Finn Lecturan osastolta 6e99 saa siis tämän viikonlopun kirjamessuilta 10 eurolla 240 sivua täyttä tietoa Japanissa asumisesta, arjesta, tapakulttuurista, matkustamisesta, ruoasta, parhaista turistikohteista (minun mielestäni)... Sehän meinaa vain reipas 4 senttiä sivu! :D


Halusin vain muistuttaa aiheesta myös täällä blogin puolella, sillä tarjous on kyllä paras, mitä kirjani on viimeisen vuoden aikana nähnyt – tekisi melkein itsekin lähteä kirjamessuille ja haalia pieni saalis mukaan siltä varalta, että kirjaa minulta aina välillä kysellään, mutta valitettavasti ainakaan tänään se ei onnistu. ;D

Ne jotka eivät pääse kirjamessuille pyörähtämään voivat käyttää alennuskoodia JAP15 saadakseen kustantajahinnasta -15% alennuksen kustantajan kirjasi.fi -nettikaupassa. Ei se nyt silloin ihan kympillä lähde, mutta hyvään hintaan sieltäkin. :)

Hauskaa kirjamessuviikonloppua!


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hulluilta päiviltä seikkailulle läntiseen Japaniin

Kun käänsin eteeni Stockan Hullujen päivien katalogin tarjouslentojen sivun, tajusin yhtäkkiä Osakan 599 euron hintaa tuijottaessani, että vitsi, lentojen ajankohtahan saattaisi itse asiassa sopia minulle. Tarjoushinnat olisivat voimassa huhtikuun loppuun saakka. Kevät – sehän olisi paljon parempi aika matkustaa Japaniin kuin tämä kiireinen lokakuu, jota aiemmin tänä vuonna suunnittelin matkustusajankohdaksi.


Selailin kalenteria, laskin päiviä ja kädet alkoivat hikoamaan. Kirsikankukkasesonki Japanissa alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä!

Lauantai-aamuna heräsin kuuden pintaan ja ajelin ratikalla Stockmannille seitsemäksi. En ole aiemmin tullut ostaneeksi lentoja Hulluilta päiviltä, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Koska halusin olla suht varma, että saisin lennot juuri haluamilleni viikoille, päätin olla ajoissa. Saapuessani Akateemisen kirjakaupan eteen, jonoa oli karkeasti ottaen nelisenkymmentä ihmistä. Kun vuoronumeroiden jako alkoi 7:30, suurin osa ihmisistä valitsi palvelutiskin jonon, vaikka tarjolla oli myös Finnairin nettipäätteen jono. Hämmästyksekseni hyppäsinkin hyvän valintani ansiosta jonossa sijalle 10, ja lähdin numerolappuineni aamukahville odottamaan tavaratalon aukeamista.

Kun ovet sitten kahdeksalta aukaistiin, kipusin kakkoskerroksen Finnairin myyntitilaan ja katsahdin seinällä loistaneeseen numerotauluun. Nettipäätteille mahtui kerralla kahdeksan ihmistä, joten muutaman minuutin kuluttua minun numeroni pamahtikin jo ruudulle. Noin kymmenen minuuttia tavaratalon aukeamisen jälkeen lentoliput polttelivat kännykässäni. Huhtikuu, hanami ja Japani! Parasta!

Stockmannilla oli vilskettä jo aamuvarhain. Pikkulinnut kuitenkin lauloivat Riisa no Nippoin Facebook-sivulla, että kyllä niitä lippuja riitti halukkaille myöhemminkin päivällä. No, otinpahan varman päälle. :)

Tässä vaiheessa suunnitelmat reissun suhteen ovat vasta alussa, mutta näillä näkymin näyttäisi siltä, että matkustan yksikseni Eeron koulu- ja työkiireiden vuoksi. Olen kuitenkin tottunut liikkumaan Japanissa itsekseni, joten matkaseuran puute ei varsinaiseti haittaa. Ja toisaalta, odottaahan minua Japanissa taas liuta ystäviä, joita olisi hauska tavata.

Koska valittavana oli lentoja Osakaan ja Nagoyaan, päätin, että tällä kertaa Tokio saakin suosiolla jäädä pois laskuista. Viime kerralla vietin kaksiviikkoisen ainoastaan pääkaupungissa, joten tällä kertaa aion lähteä taas pitkästä aikaa hieman kiertelemään ja seikkailemaan. Aikomuksenani on pysytellä pääasiassa  läntisessä Japanissa Kansain ja Chuugokun seuduilla. Tai miten sen nyt ottaa – onhan se oikeataan vähän myös eteläistäkin Japania? Perinteisimmät matkakohteet tältä alueelta on oikeastaan jo nähty, mutta Kyoton käyntini ovat olleet molemmilla aiemmilla kerroilla melko lyhyitä, joten ehkä sinne voisi nyt mennä vielä kerran yhdeksi päiväksi. Lisäksi kun kerran satun Naran lähettyville lähes parhaan kirsikankukkasesongin aikaan, tuntuisi sopivalta suunnata Yoshinon vuoristoon ihastelemaan kevään alkua yhdessä Japanin upeimmista hanamispoteista. Mutta katsotaan nyt, mihin suuntaan suunnitelmat etenevät... Voihan olla, että kirsikatkin päättävät puhjeta kovin etuajassa ja 9.4. kun saavun Japaniin, ja jäljellä on vain maassa lakastuvia terälehtiä. (Kaupungissa tosin joku olisi kyllä luultavasti nekin jo siivonnut pois. ;) )


Haaveenani olisi ennen kaikkea rentouttava reissu: paljon onsenissa istuskelua ja luonnosta nautiskelua. Näin ollen temppelimajoitus Koya-sanilla Wakayaman alueella voisi olla upea kokemus meditaatiotuokioineen, japanilaisine puutarhoineen ja herkullisine kasvisruokineen. Lisäksi ystäväni Megumi on ehdottanut, että lähtisimme Hiroshimaan hänen mummolaansa, joka sijaitsee käsittääkseni jossain pienellä saarella. Kuulostaa aika idylliseltä!

Ai ai, nyt täytyy alkaa vain pikkuhiljaa suunnittelemaan, etsimään uusia jännittäviä kohteita ja ottamaan yhteyttä ystäviin. Olisi mukavaa nähdä entistä isäntäperhettäni Morejakin ja istahtaa myös ystävien kanssa iltaa viettämään. Tuntuu taas niin ihmeelliseltä, kun on mitä odottaa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Japanilaiselokuvat Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla

Rakkautta & Anarkiaa festivaalit ovat kohta taas täällä ja lipunmyynti pyörähti käyntiin tämän viikon torstaina. 20.-30.9. pidettävien festivaalien ohjelmistossa on jälleen tänäkin vuonna myös kiinnostavia japanilaisuutuuksia, joita Suomessa ei vielä olla nähty.

Ace Attorney

Viihdykettä löytyy niin animaation kuin tavallisen näytellyn elokuvankin ystäville monen genren alta. Itse olen ostanut liput kahteen elokuvaan, joista erityisesti suureen suosikkiini, Ace Attorney -pelisarjaan pohjautuvan elokuvan tulo Suomeen oli suuri, iloinen yllätys. Viimetalvinen Japanin matkani sijoittui juuri tammikuulle ennen Phoenix Wrightin Japanin ensi-iltaa, joten silloinen  harmitukseni matkan huonosti sattuneesta ajoituksesta elokuvan suhteen on muisto vain – Nyt pääsen vihdoin katsastamaan, miten Nintendon käsikonsolin humoristinen ja mainoiden henkilöhahmojen värittämä peli kääntyy tieyssä mielessä realistisempaan muotoon näyteltynä elokuvana.

Rentaneko (Rent-a-cat)
 
Toinen kiinnostavimmista japanilaisista festarielokuvista on hulvattoman oloinen Rentaneko (Rent-a-cat). Naoko Ogigamin ohjaama Rentaneko kertoo kolmekymppisestä, vielä aviomiehestä haaveilevasta Sayakosta, joka vuokraa kissoja yksinäisille ihmisille. Ohjaaja on monille suomalaisille ennalta tuttu Helsinkiin sijoittuvasta Ruokala Lokki -elokuvasta. Itse vuokrasin vaihtoaikoinani eräänä iltana Tsutayasta myös Ogigamin Megane-elokuvan, jonka eriskummallinen, pysähtynyt ja leppoisan letkeä tunnelma sopi silloiseen mielentilaani mainiosti. Mikäli Rentanekon synopsista ja traileria on uskominen, luulenkin, että luvassa on Ogigamin aiemmista elokuvista tuttua dialogia, tunnelmaa, huumoria ja hämmentäviä, mielenkiintoisia ihmiskohtaloita.

I wish

Näyteltyjen elokuvien joukosta löytyy näiden kahden helmen lisäksi myös muita kiinnostaiva elokuvia. Himizu kertoo 15-vuotiaan tytön kohtalon Tohokun maanjäristyksen jälkeisessä Japanissa väkivallan ja perhearjen ongelmien keskellä. I wish kuvaa vanhempien avioerossa erotettujen veljesten matkaa hatki Japanin, kun he toivovat saavansa rikkoutuneen perheen takaisin yhteen. Yakuza-henkeä ja väkivaltaisempia mittelöitä kaipaava saattaa viihtyä mangamaisella elokuvakerronnallaan sykähdyttävän sarjakuvaan perustuvan Smugglerin, tai hieman taiteellisemman tuotannon, Cutin parissa. Scifihtävää kauhua muutaman vuosikymmenen takaa vuodelta 1992 taas tarjoilee Shinya Tsukamoton Tetsuo II: The Body Hammer.

Smuggler
Japanilaisella animaatiorintamalla tarjonta on R&A-festivaaleilla hieman vähäisempää, mutta kenties laatu korvaa määrän?

Momo e no tegami ( A Letter to Momo) 

Momo e no tegami -animaatio (A Letter to Momo) kertoo ennakkotietojen perusteella hieman yliluonnollisen tarinan 13-vuotiaasta Momosta, joka joutuu isänsä kuoleman jälkeen muuttamaan äitinsä kanssa Tokiosta kauas Japanin sisämeren saaristoon. Saarelle saavuttuaan Momo alkaa kuitenkin nähdä kummallisia hahmoja ympärillään, ja seikkailu päässee käyntiin.

 Kukkulan tyttö, sataman poika
Toinen tarjolla olevista animaatioista, Studio Ghiblin ohjaajan Miyazaki Gorōn viime vuoden kotimaansa myyntimenestys Kukkulan tyttö, sataman poika on varmasti ehdoton must-see, mutta itse aion jättää festarinäytöksen välistä ja suunnata leffaan vasta myöhemmin lokakuussa. Tämä pätkä on nimittäin tulossa tänä syksynä isompaankin levitykseen Suomessa ja löytynee ainakin Finnkinon teattereiden listoilta. Nostalginen ja suloinen Kukkulan tyttö, sataman poika -animaatio sijoittuu vuoden 1963 Yokohamaan ja keskittyy kahden lukiolaisen romanttiseen tarinaan muuttuvan ja kuohuvan yhteiskunnan keskellä. Toivokaamme, että tulossa on taattua Ghiblilaatua. Japanin kotimaisten elokuvien ykköseksi viime vuonna kiilanneelta sitä voisi ainakin olettaa.

Monena vuonna olen tuumaillut R&A-leffojen suhteen liian pitkään, ja suosituimmat pätkät ovat myyneet salit loppuun nenäni edestä. Niinpä kehoitankin nyt hieman viistastuneena: mikäli mielii näytöksiä katsomaan, on joidenkin suosituimpien elokuvien kohdalla parempi toimia nopeasti. Viimeisiä näytöksiä viedään jo!

Kuvat: Rakkautta & Anarkiaa -festivaali

torstai 16. elokuuta 2012

Manganäyttely Annantalolla 23.8.- 15.10.

Helsingin Annantalon lasten ja nuorten taidekeskuksessa nähdään tänä syksynä taidetta japanilaisessa hengessä. Manga-aiheinen näyttely, jossa itsekin olen mukana muutamalla työllä, on koottu manga-tyylillä piirtävien suomalaisten taiteilijoiden töistä. Esillä tulee olemaan varmasti varsin moninainen kurkistus suomalaiseen mangaan ja mangapiirtämiseen, sillä tekijät ovat saaneet valita näyttelyyn tulevat työnsä varsin vapaasti. Oletankin, että mukana on paitsi sarjakuvaorginaaleja, myös kuvitustöitä lukuisista eri aiheista ja monenlaista kynän jälkeä.

 Näyttelytyö: Liisa Stenberg

Se, mikä on mangapiirtämistä Suomessa lienee varsin häilyvää, sillä esimerkiksi itse koen, että yleisesti ottaen omat piirrokseni ovat korkeintaan saaneet inspiraationsa mangasta, kuin olisivat varsinaisia mangatyylisiä teoksia. Tähän näyttelyyn valitsemani työni ovat kuitenkin tietenkin sieltä piirrosteni kaikkein mangamaisimmasta päästä, ja koska näyttely sijoittuu Annantalon lasten kirjakahvilaan, valitsin myös aiheeni sen mukaisesti. Käykää itse katsomassa! :)


Näyttely on avoinna 23.8. alkaen Annantalon lasten kirjakahvila Haitulassa arkisin klo 9–20 ja la–su klo 11–17.

Mangaa!!! -näyttely on osa Annantalon Japani-aiheista ART LAB – Karu ja Kaunis -toimintagallerian ohjelmaa. Toimintagalleriassa tutustutaan ikebanan ja origamin kautta japanilaiseen estetiikkaan. Kävijät pääsevät galleriassa itsekin kokeilemaan näitä perinteisiä taiteenlajeja. Suosittelen! Ikebana on yllättävän haastavaa ja syvällistä, jos sen oppeihin oikein paneutuu. Toimintagalleria on avoinna samoihin kellonaikoihin kuin Mangaa!!!-näyttelykin, mutta sulkeutuu jo 7.10.

ART LAB -toimintagalleria ja Mangaa!!! -näyttelyt ovat osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Rikugien vie runollisiin tunnelmiin

Kesä on vilahtanut ohi kuin sumussa – yhtäkkiä huomaa kauan odotettujen lomaviikkojen tulleen, ja pian arki palaakin taas kuvioihin. Elokuun viilenevät ja nopeasti pimenevät illat tuovat mieleen jo syksyn. Pikku hiljaa ruoho alkaa menettää terävimmän vihreytensä ja luonnon kukat tekevät jo siemeniä. Kasvimaallani alkaa pian olla sadonkorjuun aika. Sipulit pitäisi varmaan kohta nostaa ylös, mahtavaksi puskaksi kasvanut oregano istuttaa sisälle ruukkuun ja salaatit syödä ennen kuin nekin alkavat lakastua.


Olen yrittänyt kovasti pedata itselleni reissua Japaniin myös nyt syksyksi, mutta vielä tällä hetkellä moni asia pitää suunnitelmat avoimina. Syksyä pohtiessa viime talvinen reissu palaa väistämättä mieleeni. Japanin talvessa on paljon samaa kuin suomalaisessa syksyssä. Tokion pohjoisosassa sijaitseva Rikugienin valtava maisemapuutarha oli tammikuussa pudottelemassa viimeisiä punaisia japaninvaahteroiden lehtiä ja ruohokentät hohtivat vaalean kellertävinä kuin viljapellot. Aurinko lämmitti, mutta tuuli oli navakka ja viiltävän viileä.


 
Talven tullet kasvit saavat suojakseen komean koristeelliset olkihuput.

Rikugien on Iidabashin lähellä sijaitsevan Koishikawa kourakuenin komean maisemapuutarhan ohella yksi upeimmista Tokion puutarhoista. Erityisen suosittu se on loka-joulukuussa, kun ruska helottaa upean punaisen ja kullan sävyissä. Epäilemättä se on komea varmasti myös keväällä, kun lukuisat kukkivat puut puhkeavat täyteen loistoonsa, ja nyt kesällä, kun suuret ruohokentät viheriöivät ja puut ovat vehmaimmillaan.

 
 
 
 Talvella maisema on riisutumpi ja paljas.


1700-luvulla rakennettu puutarha on malliesimerkki edolaisesta maisemapuutarhasta kukkuloineen, järvineen, siltoineen, pienine puroineen, karppeineen, kivi-askelmineen ja käkkärämäntyineen. Vuodenajat näkyvät puutarhassa selvästi, ja vaikka me kävimme Rikugienissä kenties karuimpaan mahdolliseen aikaan, oli puutarhalla paljon näytettävää ja hätkähdyttävän upeita maisemia. Kaikki on melkein liiankin huoliteltua ja silti niin hämmentävän luonnollista – ihan kuin Japani monesti ylipäätäänkin.


Sama silta eri suunnalta, ihan eri tunnelma.

Puutarhan eri osiot ovat saaneet inspiraationsa japanilaisista runoista, joten ei liene ihme, että puutarhan eri osia kiertäessä näkee monenlaisia maisemia, jotka näyttävät eri kulmista aina hieman erilaisilta.

Koko komeudessaan Rikugien näyttäytyy, kun kiipeää korkealle kukkulalle puutarhan keskiosassa, suuren lammen reunalla. Tosin ainakin talvella meitä tervehti kukkulalla iso varisparvi, joka ei selvästikään ollut mielissään ihmisvieraiden liian pitkistä visiiteistä niiden pesien lähellä. Ehdimme istua kukkulan laella penkillä hetken aikaa ihastelemassa maisemaa, kunnes kova kaakatus pommituksen säestämänä ajoi meidät aika pikapikaa alas, pois varisten reviiriltä. Päivä oli vasta alussa, joten kiitin onneani, että takkini säilyi ilman osumia. :D


Tähän puutarhaan, sen kivisilloille ja pienten purojen juurelle lehvästön varjoon palaisin mielelläni jonain kesänä, sillä hyvän kirjan lukeminen puun varjossa kuvan kauniin puutarhan rauhassa on minulle taivas maan päällä. Yksi mieleen painuvimpia hetkiä vaihtoni aikaiselta reilireissulta olikin monen tunnin visiitti pieneen Koubelaispuutarhaan Murakamin romaani seuranani. Mutta oikeastaan yhtä mielelläni kävisin ihailemassa yllä olevassa kuvassa näkyvän Rikugienin Togetsukyon sillan ylle levittyvää vaahteroiden tulipunaista viittaa marraskuun pirteänä syyspäivänä. Ah, miten runollista... ;)


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Fuji, sen järvet ja yksi pieni erehdys


Ehdin vaihtovuoden aikana nähdä Fujin toki useaankin otteeseen, mutta varsinaista vuorelle kiipeämistä lukuunottamatta Fuji näyttäytyi minulle lähinnä kaukaisessa horisontissa kohoavana siluettina tai korkeintaan vilauksena junan ikkunasta. Eerokaan ei ollut nähnyt pyhää vuorta lähietäisyydeltä, joten päätimme, että siinäpä olkoon yhden päiväretkemme kohokohta ihan kirjaimellisesti.

Fujia ympäröi viisi kaunista järveä, joita olin ihmetellyt aiemmin vain yläilmoista Fujin huipulta. Minun oli tarkoitus tehdä reissuja järville vaihtovuoden aikana – kun silloinhan sitä ehtii vaikka mitä.. Mutta tämä oli taas yksi niistä retkistä, jotka jäivät odottamaan toteutumistaan.

Onneksi sinä aamuna, kun sitten nousimme Shinjukun bussiasemalla Fujin järvialueelle vievään bussiin yhdessä kymmenien japanilaisturistien kanssa, sää näytti lupaavalta. Aurinko helotti taivaalla, eikä pilviä näkynyt missään.

 Busseja Fujia kohti lähtee kerran, pari tunnissa Keio Highway Bus terminaalista, aivan Yodobashikameran liikkeen edestä Shinjukun asemalta.

Valitsimme kulkuneuvoksi bussin, sillä junanvaihdot ja junan hinta tuntuivat hinta-laatusuhteeltaan huomattavasti vajaan 2000 yenin bussilippuja huonommalta vaihtoehdolta. Japan Rail Passin kanssa perille olisi toki päässyt varsin kätevästi myös Limited Express -junilla, mutta koska emme olleet ottaneet junapassia tietenkään pelkälle Tokion matkalle, olisivat nopeammat junat tulleet paljon bussia kalliimmaksi.


Bussi olikin kiva vaihtoehto. Oli ihan hauskaa matkustaa ensin Tokion halki autossa, sillä sitä tulee tehtyä äärimmäisen harvoin. Isot valtatiet olivat myös ihan mukavaa vaihtelua ainaiseen metrossa istumiseen. Maisemat olivat upeita ja Fuji vilkutteli vuorien lomasta vähän väliä parin tunnin matkan aikana. Ja jos jossain vaiheessa emme huomanneetkaan vuoren tulleen taas näkyviin, edessämme istunut pikkupoika ilmaisi asian kyllä kiljahtelemalla "Otousan!! Otousan, Fuji da, FUJI DA!!" ("Iskä, iskä, Fuji näkyy!"). Pikkupojan ihanan aito innostus huvitti paitsi meitä ulkomaalaisia turisteja, jotka samaistuimme pojan ensikertalaisen riemuun, myös japanilaisia kanssamatkustajia, jotka taas puolestaan kenties samaistuivat pojan vieressä istuvan isän kohtaloon. Pojan vanhemmat yrittivät nauttia bussimatkasta nukkuen, mutta kun hyvänen aika Fuji kerrankin näkyi mahtavasti ja aivan ilman pilviä auton ikkunasta, niin eihän poika voinut antaa vanhempiensa jäädä paitsi jostain niin mahtavasta.

Olimme katsoneet etukäteen, että meidän täytyisi pysähtyä Shimoyoshida-nimisen kaupungin bussipysäkillä, koska halusimme ensimmäiseksi aamulla mennä katsomaan Fujia vähän etäämpää ja korkeammalta, vuoren rinteessä sijaitsevan Chuureitoun pagodan juurelta, ennen kuin jatkaisimme matkaa Kawaguchikon järvelle Fujin juurelle. Kun bussi sitten pysähtyi tällä nimenomaisella asemalla, katsoimme epäilevästi ulos. Samalla pysäkillä bussin kyydistä jäi vain vanha pariskunta, jota joku oli autolla vastassa pysäkin vieressä. Olimme keskellä ei yhtään mitään, suuren valtatien varrella, eikä turistinähtävyyksistä näkynyt jälkeäkään.


Astuimme epäröiden ulos bussista, miettien, että olikohan tämä nyt kuitenkaan se pysäkki, jolla meidän kuului jäädä. Bussikuski oli vielä epäileväisempi ja kysyi hämmentyneenä, aiommeko tosiaankin jäädä tässä. Että emmekö ole menossa seuraavalle pysäkille, Fuji-Q Higlandin matkailukeskukseen. Kerroimme, että meidän olisi tarkoitus mennä Chuureitoulle, jonka piti sijaita ihan tässä lähellä, vuoren rinteessä. Bussikuski, joka kuljetti työkseen turisteja, ei tiennyt yhtään, mitä paikkaa tarkoitimme, ja epäili, että haluaisimme kuitenkin seuraavalle pysäkille. Mietimme, että ehkä tosiaan olemme väärässä paikassa, jos turistien kanssa työtä tekeväkään ei tiedä, mitä täällä keskellä ei mitään pitäisi olla. Niinpä nousimme takaisin bussiin (VIRHE!!!) ja istuimme vähän noloina numeroiduille paikoillemme. Kun bussi sitten lähti liikkeelle ja ajoi ehkä 100 metriä eteenpäin, tien oikealla puolella olevan vuoren rinteen takana pilkistivät punaiset toriiportit ja korkeuksissa kohoava pagoda. Tajusimme heti, että noniin, tässä sitä mentiin koko ajan kauemmaksi määränpäästämme Chuureitousta ja seuraava bussipysäkki, Fuji-Q:n  huvipuisto häämötti vuoristoratoineen kaukana edessä.

Fuji-Q Highlandin huvipuiston pysäkki ei ollut meidän tapauksessamme se oikea...

Pohdimme hetken, mitä tekisimme. Menisimmekö Kawaguchikolle saakka, ja vasta myöhemmin pagodalle. Tiesimme kuitenkin, että usein puolen päivän jälkeen Fujin ympärille alkaa kerääntyä pilviä, ja halusin ehdottomasti ikuistaa Fujin pagodan juurelta, sitähän varten sinne oltiin menossa. Niinpä hyppäsimme Fuji-Q:n pysäkillä ulos ja turisti-infon ohjeistamana lähdimme kävelemään kohti puiston toisella laidalla sijaitsevaa juna-asemaa. Kun pääsimme asemalle, virkailija kertoi meille ystävällisesti, että seuraava juna Shimoyoshidan asemalle menee vasta reilun puolen tunnin kuluttua. Me "tokiolaiset" olimme tietenkin olettaneet, että kyllähän niitä junia täällä Japanissa menee tuon tuosta, mutta ehei, ei nyt missään landella tietenkään. Olisihan se nyt pitänyt reilireissuilta muistaa. Emme olleet varautuneet ottamaan karttaa mukaan, koska jostain hölmöstä syystä oletimme, että tokihan Shimoyoshidassa on jonkinlainen turisti-info. Niinpä kaivelimme iphonesta gps-kartan, jonka avulla lähdimme suunnistamaan epätoivoisina kohti Chuureitouta, sillä kävellen olisimme kuitenkin aiemmin perillä kuin vasta puolen tunnin kuluttua lähtevällä junalla.

Jossain keskellä japanilaista maaseutukaupunkia.


Varmasti seuraavat parikymmentä minuuttia menikin sitten siinä, kun kävelimme eteenpäin epäuskoisina ja sangen ärsyyntyneinä siitä, että olimme uskoneet tyhmää bussikuskia, joka ei selvästikään ollut tiennyt mistään mitään. Olimme nyreissämme myös toki itsellemme, kun emme olleet vain jääneet pysäkillä, jonka olimme etukäteen tarkistaneet moneen otteeseen netistä ja kartoista. Tiesimme menettävämme ainakin tunnin ravaamalla Fujiyoshidan maaseutua edestakaisin, ja sekös otti päähän,  etenkin kun horisonttiin alkoi puolen päivän lähestyessä ilmestyä piskuisia pilven hattaroita.


Kun kartan perusteella tajusimme olevamme jo lähellä, alkoi mieli taas vähän kirkastua. Kun katseli ympärilleen pienten talojen, pikkuteiden, peltoplänttien ja hautausmaiden keskellä, ja taustalla kohosi komeana Fuji-vuori, eihän siitä nyt kokonaan voinut olla nauttimatta. Oikeastaan japanilaisessa pikkukylässä käyskentely oli aika huvittavaa. Ohittaessamme hautoja puhdistamassa olleita vanhuksia, he katselivat meitä vähän hölmistyneenä – mitä ihmettä nuo turistit tekevät täällä. Varmuuden vuoksi pysähdyimme kysymään eräältä tien reunassa seisoskelleelta papparaiselta suuntaa pagodalle, vaikka luottamuksemme paikallisiin olikin tässä vaiheessa bussikuskin turmelema. Mies kuitenkin heti tiesi mitä paikkaa tarkoitimme, asuihan hän ihan täällä pagodan juurella, ja vahvisti, että olemme menossa oikeaan suuntaan.

Pagodan yhteydessä on myös pyhättö tai ehkä pikemminkin toisin päin: pyhätön yhteydessä on myös pagoda.

Lopulta tien päässä näkyi torii-portti. Perillä! Tai ainakin melkein, sillä vielä piti kiivetä vuorenrinteeseen tehtyä portaikkoa montakymmentä metriä ylöspäin, ennen kuin olisimme pagodalla saakka. Kiipeäminen sujui vauhdikkaasti ja innosta puhkuen. Talvitakki oli aivan liioiteltu varustus tällaiselle patikkamatkalle, mutta emmehän me varsinaisesti olleet suunnitelleet kävelevämme pitkin Fujiyoshidan kaupunkia.

 
Kohta ylhäällä! Kuuma!

Kun vihdoin olimme perillä, riemua varjostivat vain pilvenriekaleet, jotka selvästi suunnittelivat valtaavansa Fujin rinteet. Onneksi ne eivät ehtineet toteuttaa suunnitelmaansa ennen kuin ehdimme nauttia mielettömistä maisemista kaupungin ja vuorten yli. Vajaan puolen tunnin reippailu maaseudulla tuntui tässä vaiheessa kaiken vaivan arvoiselta. Siinä se nyt oli. Mahtavan punaisena hohtava viisikerroksinen pagoda – ja taustallaan lumihuippuinen Fuji!


Ihmeteltyämme aikamme maisemia pagodan juurella ja täydennettyämme energiavarastojamme hieman makealla Calpis-soodalla, lähdimme takaisin kohti juna-asemaa, suuntanamme nyt varsinainen järvialue. Shimoyoshidan asema oli lähes yhtä olematon kuin Shimoyoshidan highway-bussin pysäkkikin. No, oli asemalla sentään lippukioski sekä vanha museoitu höyryveturi, johon ihana lippukioskin kassatäti suositteli meitä tutustumaan odotellessamme varsinaista kulkuneuvoamme saapuvaksi.

 Shimoyoshidan asema.

Kawaguchikolla hyppäsimme minikokoiseen turistibussiin, joka kulki ympäri järveä pysähdellen tuon tuosta tipauttamaan matkalaisia kyydistä. Koska aikaa oli tuhlaantunut ihan liikaa junailuun ja kävelyyn, olimme auttamattoman myöhässä varsinaisessa näköalapaikassa Kawaguchikon rannalla. Pilviverho oli haudannut Fujin lähes näkymättömiin maasta tappiin saakka. Onneksemme järvialue oli muuten tavattoman kaunista seutua ja vaikka jättimäinen tulivuori olikin täysin sumuverhonsa takana, muutkin sinisenä hohtavat vuoret olivat ilta-auringossa upeita!

 Kawaguchikon rannalla oli meneillään jonkinlainen festivaali ja oksissa sen mukainen koristelu.

Jossain vaiheessa toki alkoi jo tuntua siltäkin, että vuorta oli tuijoteltu ja kuvailtu pilvettömänä jo koko päivä, illan viileneminen ja Fujin pilviverhon sakeneminen hetki hetkeltä saivat meidät järven ja auringonlaskun ihailun sekä ruokailun jälkeen siirtymään seuraavaan suunnitelmaamme: onseniin!

Tensui Kawaguchikon kuumat lähteet olivat juuri sitä, mitä väsynyt matkailainen kaipaisi jokaisen päivän päätteeksi: rentoutumista veden solistessa ja kevyen tuulen virvoittaessa niskaa metsän keskellä vuoristossa. Onsenien ikävä ja toisaalta myös hyvä puoli on se, että naiset ja miehet kylpevät omilla osastoillaan. Tavallaan olisi tietenkin kiva nauttia kokemuksesta yhdessä puolison tai ystäväporukan kanssa, mutta toisaalta se, että istuu aivan yksin kuuman lähteen pulputuksessa on tavattoman rauhoittavaa. Ei tarvitse puhua tai sen kummemmin ajatella – sen kun vain on ja nauttii.

 Tensuin onsen oli erittäin miellyttävä kokemus, vaikka ulkoa päin rakennus ei välttämättä ole mitenkään ihmeellinen, ainakaan tammikuisena pilvisenä iltana. 

Tensuin onsenin pukeutumistilat ja pesuhuoneet olivat siistit ja tilavat, altaat aivan ihastuttavat ja väkeä oli mukavan vähän. Hintakin oli oikein oikein kelpo: kylpeminen maksoi 1000 yeniä ja pyyhevuokra siihen päälle 200 yeniä. Sisäaltaiden lisäksi ulkoa löytyi kaksi kuumaa allasta, jokunen palju sekä kylmäallas, mizuburo, jossa yksikään japanilainen ei tietenkään pikkulasten varpaiden liotteluja lukuunottamatta uskaltautunut käymään keskellä kylmintä talvea tammikuussa. Minä nautin viileän ilman ja kuuman veden kontrastista, ja tietenkin pujahdin myös mizuburoon japanilaisten lasten pyöritellessä silmiään hulluudelleni. Olihan se kylmää, mutta 50-asteisen veden kihelmöinti "avantokokemuksen" jälkeen oli sanoinkuvaamattoman ihanaa.

Onsenin miljöö oli tunnelmallinen erityisesti illan pimetessä, kun tuuli suhisee puissa ja lyhdyt alkavat syttyä. Olimmekin kylpemässä sen verran myöhään, että bussit eivät enää kulkeneet, mutta onneksi olimme ottaneet taksikeskuksen numeron mukaan Kawaguchikon asemalla olleesta turisti-infosta ja pyysimme onsenin vastaanottovirkailijaa tilaamaan meille puhelimella taksin.

Kawaguchiko oli kaunis myös iltavalaistuksessa ja näkemistä esimerkiksi monien mielenkiintoisten museoiden ja nähtävyyksien muodossa olisi ollut useammallekin päivälle, varsinkin jos kävisi vielä aivan mahtavassa Fuji-Q Highlandin huvipuistossa, josta lupaan kirjoitella joku toinen hetki. Vielä jäivät näkemättä kaiken lisäksi neljä muuta Fujigokon eli Fujin viiden järven alueen järvistä. Ensi kerralla sitten. :)