maanantai 29. joulukuuta 2008

Matkalaukkua hankkimassa

Nyt olisi sitten edessä matkalaukun hommaaminen Japanin matkaa varten, sillä äitini lupasi sponsoroida minua sen hankinnassa joulun ja syntymäpäiväni kunniaksi.

Olen katsellut kovia, mistä lie polypropyleenimuovista tehtyjä suhteellisen kevyitä matkalaukkuja, sillä sain kesällä Brysselin lennolla tarpeekseni rinkasta, joka ei suojaa oikein missään määrin sisältöään. Suklaarasiat ja kaikki muut tavarat, joiden on mahdollista ottaa osumaa, kärsivät hieman kuljetuksen aikana. Tavaroiden asetteleminen rinkkaankin oli todella hankalaa, sillä syvä rinkan päätasku ei ole kovin helppo pakattava. Rinkan suhteellisen helposta kanniskeltavuudestakaan ei ollut loppujen lopuksi oikein mitään hyötyä, sillä laukkua tuli kannettua selässä vain se viitisen minuuttia, kun kävelin laukkuhihnalta terminaalin odotustilaan ja sieltä ulos autolle.

Haluan kestävän, tilavan ja kevyen laukun, jota mieluusti voisin käyttää vaikka loppuelämäni. Koska painorajoitus lennolle sattuu kuitenkin olemaan se naurettava 20 kiloa, tuntuu turhalta ostaa mitään yli 100 litraista jättikapsäkkiä. Niinpä olen kallistumassa 80-litraiseen laukkuun, sillä suunnilleen sen kokoinen oli rinkkanikin – ja helposti ahdoin sen 20-kiloiseksi. :P

Olen tutkinut kaksipyöräistä American touristerin F'Lite Basic -matkalaukkua, sekä Samsoniten Aeris Basic -mallista laukkua. Molemmat vaikuttavat ihan kelvoilta, noin 5 kiloisilta kapistuksilta, mutta hinta on vähän huimaava. Noin 80-litraisten laukkujen hinnat kun kieppuvat siinä 150 eurosta jonnekin pariin sataan, riippuen paljolti kaupasta. Minulla ei ole kuitenkaan mitään kokemusta matkalaukuista ja siitä, kannattaako pelkästä kuoresta matkatavaroiden ympärillä todella pulittaa toista sataa euroa. 10 vuoden takuu Samsoniten laukussa kuulostaa houkuttelevalta, mutta onko se oikeasti tarpeellinen ja hintansa väärti, sitä en tiedä. Olisiko kuitenkin järkevämpää sijoittaa matkalaukkuun hieman vähemmän, ja jättää loput rahat johonkin muuhun tärkeään hankintaan?

Joku viisaampi matkalaukkukonkari voisi kirjoittaa kommenttiboksiin painavat sanansa! :)

perjantai 26. joulukuuta 2008

Merii kurisumasu! メリークリスマス。

Tämän vuotinen joulu on ollut hieman entisistä poikkeava siinä mielessä, että oman perheen lisäksi kodissamme on viettänyt joulua myös japanilainen Junko, joka on nyt asunut äitini ja pikkuveljeni luona elokuusta saakka.

Halusimme, että Junko saa kokea mahdollisimman suomalaisen ja mukavan joulun, joten meillä oli tarjolla paitsi perisuomalaista jouluruokaa, myös viihdykettä joulupukin muodossa. Siitä onkin jo muutama vuosi, kun viimeksi kodissamme kävi joulupukki jakamassa lahjoja.


Aattoaamuna Junko ja äitini kävivät avantouinnilla. Itse en kyennyt mukaan orastavan flunssan ja uimapuvun puutteen takia. Iltapäivällä kävimme kuitenkin Junkon ja siskoni kanssa potkukelkkailemassa ja hiihtämässä. Siihen nähden, että kyseessä oli vasta Junkon toinen hiihtokokemus, mäenlaskut ja perinteinen sujuivat yllättävän hyvin. Joulupäivänän iltana ehdimme myös pulkkamäkeen saamaan takamuksemme helliksi, kun rinne oli niin jäässä. X)

Vaikka joulu sujui pääosin tavattoman iloisissa merkeissä, mahtui sekaan myös haikeutta ja hyvästelyjä kyynelten kera. Junkon lento takaisin Japaniin lähtee jo 27.12, joten seuraavan kerran näemme vasta Japanissa vaihtovuoteni aikana.

Junkon palaaminen Japaniin konkretisoi taas oman lähtöajankohtani läheisyyden. Enää kolme kuukautta! Vielä on paljon tekemistä, ja monenlaista opeteltavaa. Toivottavasti tulevasta vuodesta tulee antoisa ja onnellinen.

Hyvää Uutta Vuotta!
Yoi otoshi o!
よいお年を。

lauantai 13. joulukuuta 2008

Tokion kartta

Olin taas vaihteeksi töissä ansaitsemassa rahaa tulevaa vuotta varten, tällä kertaa Tammen ystävämyynnissä. Vaikka minun oli tarkoitus vain ansaita rahaa, tulin sitä myös ihan pikkuisen kuluttaneeksi. Mukaani tarttui yllätyslöytö: kompakti "Borch mapin" Tokion kartta, joka kustansi minulle vain 5 euroa! Kirjakaupoissa kyseisen kartan hinta kieppuu 13 euron molemmin puolin, joten kuten sanottu – erinomainen ostos.

Kartta on 2007 vuoden painos, joten kovin moni asia tuskin on ehtinyt vielä muuttumaan. Se on pinnoitettu muovilla, joka kestää vettä, ja johon voi tehdä vesiliukoisella tussilla pois pyyhittäviä merkintöjä. Kartastani löytyy Tokion keskustan, sekä Tokion lahden ja Shinagawan alueen tarkat kartat, ja lisäksi suur-Tokion alueen pienempi, lähinnä kokonaiskuvaa rakentava kartta. Siinä näkyy Sagamiharakin pienenä pisteenä, mutta muutoin kartta ei kyllä Kanagawan puolella suunnistaessa liiemmin auta. :P

Varsinaiseen keskustan karttaan on sijoitettu paitsi nähtävyyspisteitä ja julkisen liikenteen asemia, myös muut olelliset maamerkit, kuten shinto- ja buddhatemppelit, museot, teatterit, elokuvateatterit, sairaalat, kirjastot ja poliisi. Tärkeinpänä kaikistsa pidän kuitenkin tämän hetkisen tietämykseni valossa kartan posti-merkintöjä. Postipallerot kartalla ovat äärimmäisen mahtava juttu siksi, että postit ovat tietääkseni niitä harvoja paikkja Japanissa, joista löytyy käteisautomaatti, josta saa rahaa myös Visa Electronilla. En ole oikeasti koskaan aikaisemmin nostanut Japanissa rahaa, sillä edellisellä reissulla kuljetin mukanani pelkkiä matkashekkejä ja käteistä. Postiin on mahdollista ilmeisesti myös avata japanilainen pankkitili. Sen käyttäminen on kuulemma varsin kätevää juuri siksi, että posteja löytyy luonnollisesti maan joka kolkasta, ja rahan nostaminen onnistuu tililtä täten kaikkialla.

Kartan yhdelle sivulle sijoitettu metrokartta on myös mitä mainioin lisä. Loppujen lopuksi isoissakin metroverkostoissa liikkuminen on tavattoman helppoa, kun tietää mistä ja minne on menossa, ja kun omistaa kartan, josta katsoa, mikä tai mitkä linjat sinne vievät. Ennen Tokion metrokartta näytti Helsingin metrossakin mokailevan silmissä suorastaan infernaaliselta koetukselta, mutta Pariisin jälkeen tuntuu, että eihän siinä metroilussa loppujen lopuksi taidakaan olla mitään sen kummempaa. Vaikka Pariisissa emme tainneet Micken kanssa ajaa kertaakaan väärään suuntaan tai ohi asemasta, Helsingissä olen kyllä noussut kiireessä väärään metroon – niin, niistä kahdesta eri suuntaan menevästä metrovaihtoehdoista... X)

Silmämääräisesti arvioiden kartta näyttäisi olevan hintansa väärti, mutta ennen kuin lähden suosittelemaan sitä kennellekään, täytynee ensin testata se käytännössä. Sitä joudutte tosin odottelemaan vielä muutamisen kuukautta. ;)

maanantai 8. joulukuuta 2008

Pikkujoulu japanilaisvahvistuksin

Eilen vietimme japanin opiskelijoiden ja japanilaisten vaihtareiden kesken pikkujouluja tällä meillä kotona. Olin ehtinyt tehdä tämän vuoden joulusiivot sopivasti edellisellä viikolla, joten kodissa oli mukavan siistiä ja tunnelmallista. Valmistimme suomalaisten kesken kunnon perinteiset joulueväät japanilaisille maistiaisiksi; kinkkua, kalkkunaa, perunoita, herneitä, salaattia, raejuustoa, porkkana-, peruna-, lanttu- ja maksalaatikkoa, rosollia, riisipuuroa, joulutorttuja, glögiä ja piparkakkuja.. Kunnon joulupöydän antimet siis. Tosin täytynee myöntää, että aika suuri osa näistä ruoista oli koottu eineksistä, sillä aika harvapa taitaa tehdä laatikoitakaan nykyaikana itse. Ainakaan pikkujouluihin.. :P

Kaikki ruoat odottivat japanilaisia valmiissa seisovassa pöydässä, kun he saapuivat kotiimme. Ainoastaan joulutorttujen leipomisen jätimme myöhempään iltaan, jotta saatoimme leipoa niitä yhdessä japanilaisten kanssa. Nähtyään millaisen paketin he voivat kaupan pakastealtaasta kaivaa ja millaisen hillopurkin ostaa, he pystyvät nyt helposti leipoa torttuja ihan itsekseen. Näytin japanilaisille muutamia erilaisia tortun taittelemistapoja. He tuntuivat olleenkin innolla mukana, ja tekivät parikymmentä torttua uuniin paistettaviksi. Ainakin Tooru kertoi myös tämänaamuisessa mailissaan olevan iloinen joulutortuista, ja uhkasi tehdä niitä lisää, joten kiitos siis ystävälleni Emilialle tästä "torttuvinkistä". ^_^

Japanilaiset sanoivat pitäneensä jouluruoistamme ylipäänsä, ja olivat sitä mieltä, että ne muistuttavat jossain määrin japanilaista ruokaa – kuten suomalainen ruoka ylipäätäänkin heidän mielestään. Itse en nyt ehkä ihan suoralta kädeltä voi yhtyä tähän mielipiteeseen, sillä ainakin japanilaisen ja suomalaisen jouluruoan valmistustavat eroavat jossain määrin, maissamme ruokien maustaminen on hieman erilaista, ja kummassakin keittiössä on omat erityispiirteensä, jotka erottavat ne toisistaan. Toisaalta japanilaisessa ja suomalaisessa keittiössä käytetään tavattoman paljon samoja raaka-aineita, joten siinä mielessä vaikkapa sukiyakista ja karjalanpaistista voi löytää yhteneväisyyksiä.

Ilta kului syömisen ohella laullaessamme karaokea Singstarin muodossa, opetellessamme japanilaisia korttipelejä, taitellessamme origameja ja kuunnellessamme vähän suomalaisia joululauluja. Loppuillasta intouduimme pelaamaan vielä hieman pienemmällä porukalla matseja pleikkarin SoulCalibur 3:ssa. Pelisessiot kuulemma täytyy ottaa uudelleen joku kerta, joten jatkoa seuraa. ;)

tiistai 2. joulukuuta 2008

Tuliaisten esiinmarssi

Olen pitkin syksyä kehitellyt kaikenlaisia tuliaisia Japaniin vietäväksi. Mm. marja-aiheiset kännykkäkorut ja avaimenperät ovat olleetkin jo nähtävillä, mutta ihan ensimmäinen ideani, huopakorut, ovat tainneet jäädä laatikoideni uumeniin.


Myin koulumme joulumyyjäisissä menestyksekkäästi kaikki huopakorut, jotka olin ehtinyt tekemään, joten joudun tehtailemaan niitä oikeastan nyt uudemman kerran ison läjän. Kuivaneulahuovutus on kuitenkin stressinpoistoa parhaimmillaan ja hyvää viihdykettä vaikka tauoilla koulussa, joten huopakorujen näpräys tuskin tulee olemaan minulle ongelma. Tällä hetkellä tosin suurin stressi Joshibiin lähdön suhteen on jo päässyt hellittämään, kun viisumi-paperit ovat kuulemma turvallisesti saapuneet eilen perille yliopistolle.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Laput kasassa

Kauan siinä meni, että sani kaikki nuo Japanin viisumihakemukseen tarvittavat laput kasaan. Toki olisin ehkä voinut olla hieman tehokkaampikin, mutta kuukausi kului nopeasti kaiken kiireen keskellä. Ensin piti hakea uusi passi, koska vanha olisi mennyt umpeen liian aikaisin, sitten piti pyytää opintotoimistolta, pankeilta, Kelalta ja ties mistä muualta kaiken maailman todistuksia. Ihan hyvä loppujen lopuksi, että olivat Japanin päässä varanneet kuukauden tälle rulianssille.

Nyt kuoressa on sitten kaksi järkyttävää, mutta ainakin tismalleen oikean kokoista passikuvaa, Joshibin henkilötietolomake, joka on lähetettävä myös sähköpostitse, kopio passista, todistukset pankkitilieni surullisista saldoista, todistus siitä, että olen opiskelijana Metropoliassa (eikö tuo oikeasti muka ole vielä käynyt mistään ilmi?!), opintopistekertymäote opintorekisteristä sekä kopio Kelan opintotukipäätöksestä ja lainantakauksesta. Nämä vaaditut lappuset pitää sitten vielä lähettää merten yli rekisteröidyllä, eli ts. kirjatulla lentopostilla. Sekin lysti maksaa 7 euroa! Hirvittävää kiristystä yhdestä A4-kokoisesta suhteellisen kevyestä kirjekuoresta.

Parin kuukauden kuluttua minun pitäisi sitten saada Japanista 'Certificate of Eligibility', joka on Japanin maahanmuuttoviranomaisten kirjallinen takaus siitä, että ansaitsen hakea vuoden opiskelijaviisumia suurlähetystöstä. Suurlähetystöä varten toki pitää vielä täyttää yksi uusi lappu, mutta se on onneksi vasta tammikuun murheita.

Loppuvuoden yritän keskittyä intensiivisemmin japanin opiskeluun ja uusiin kanji-merkkeihin, sillä syksyn aikana kieliopinnoille on jäänyt hävettävän vähän aikaa. Toki minun on annettava itselleni pisteet siitä, että lähes viikottain olen sentään jutellut ihkaoikeiden japanilaisten kanssa, sekä yrittänyt lukea ja kirjoittaa mailia japaniksi. :]

lauantai 22. marraskuuta 2008

Joulumyyjäisillä Japaniin?


Töiden tekeminen ennen neljän kuukauden päässä häämöttävää Japanin matkaa on tavattoman tärkeää, sillä budjetissani on vielä paljon aukkoja. Olenkin nyt marraskuussa yrittänyt helpottaa paitsi rahatilannettani, myös pientä vatsan pohjalle kehkeytynyttä jännitystä siirtämällä ajatukset välillä viisumin hausta koulumme joulumyyjäisiin.

Olen askaroinut myyjäisiä varten jos jonkinmoisia tavaroita, kuten koruja, rintaneuloja, koristeita lasten vaatteisiin, ovikransseja ja joulukortteja. Muutaman päivän kuluttua väkerrän myytäväksi vielä konvehteja ja makeisia. Ensi perjantaina on aika katsoa, kuinka köyhän opiskelijan käy.

Tervetuloa siis meidän opiskelijoiden itse järjestämiin joulumyyjäisiin Tikkurilaan 28.11. klo 10-18! Oman myyntipöytäni tuotto käytetään tietenkin kokonaisuudessaan Japanin vaihtojärjestelyihini. :D

torstai 6. marraskuuta 2008

Ayumi pelastaa ahdingosta

Sain japanilaiselta ystävältäni Ayumilta vastauksen viestiini. Hänen perheensä lupasi ilomielin majoittaa minut pariksi yöksi huhtikuun alussa, ennen kuin pääsen sitten Tokiossa omaan asuntooni. Mikä helpotus, ettei tarvitse varailla hotellia ja etsiskellä sellaista epätoivoisesti yksikseen. On myös tavattoman kivaa nähdä Ayumia pitkästä aikaa ja tavata myös hänen perheensä. Tilaa ei kuulemma heidän talossaan ole paljon, mutta sanoinkin heti, että voin oikein mainiosti nukkua lattialla tai jossain sohvan nurkassa, ja että minun takiani ei pidä nähdä vaivaa. Toivottavasti he ottavat sanani tosissaan, eivätkä japanilaisten vieraanvaraiseen tyyliin majoita minua omaan sänkyynsä, tai jotain muuta yhtä uskomatonta. -_-'' En halua olla vaivaksi, etenkin kun he ovat jo muutenkin tavattoman avuliaita.

Sain myös Harukalta, viime keväänä EVTEKissä opiskelleelta Joshibin vaihtarilta mailia, jossa hän kertoi olevansa luultavasti tulossa ensikin keväänä Suomeen. En tarkalleen tiedä, kuinka kauan Haru aikoo viipyä Suomessa, tai mitä hän tänne on tulossa ylipäätään tekemään, mutta lupauduin auttamaan häntä englannin ja suomen kielen kanssa, koska hän sitä toivoi. Haru lupasi harjoitella kanssani myös japanin kieltä, joten luvassa on siis varmaankin aikamoinen kielten sekametelisoppa. Mikäs sen hauskempaa. :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Ruokamatsuri

Koulukiireiden keskellä en vielä alkuviikosta ehtinyt raportoida upeasta Ruokamatsurista, jota vietimme suomalais-japanilaisvoimin sunnuntaina. Kyseessä oli siis ilta, jossa tarkoituksenamme oli maistella sekä suomalaisia, että japanilaisia ruokia hyvässä seurassa. Kokoonnuimme viettämään iltaa Töölöön Japanilaisten vaihtarien kämpälle jo ennestään tuttujen viiden suomalaisen japaninkielen opiskelijan ja seitsemän japanilaisvaihtarin voimin.


Heti kättelyssä kävi ilmi, että japanilaiset ystävämme olivat nähneet aivan järjettömästi vaivaa illan eteen. Olimme itse ajatelleet vain pienimuotoista kokkailua, mutta jossain matkanvarrella japanilaiset olivat muuttaneet pienet maistiaiset neljän ruokalajin illalliseksi! He olivat valmistelleet ruokia aamukahdeksasta saakka (?!!), ja jatkoivat kokkailua vuoron perään meidän saavuttuamme neljän maissa vielä ainakin ilta-seitsemään asti. Myöhemmin ehkä puolivahingossa saimme vielä kuulla, että he olivat edellisenä iltana kaiken kukkuraksi tehneet nämä kaikki samat ruoat harjoitellakseen tätä päivää varten... O_o Olimme hieman hämillämme ja pikkuisen myös häpeissämme omien ruisleipäpussiemme ja karjalanpiirakoidemme kanssa. Tietenkin olimme myös tavattoman otettuja ja kiitollisia, että pääsimme maistamaan kaikkia heidän loihtimiaan ruokia.

Päätimme siltä istumalta suomalaisten kesken järjestävämme japanilaisille pikkujoulut minun luonani, jolloin voimme kunnolla valmistautua heidän kestitsemiseensä ja tarjota jouluaterian kaikilla herkuilla. Tällä kerralla kun meidän olisi ollut hieman hankalaa valmistaa kovin erikoisia kokkailuja japanilaisten keittiössä – etenkin kun se oli jo valmiiksi täynnä väkeä, kippoja, paistinpannuja ja purnukoita! ^_^''

Kuten olettaa saattaa, meidän karjalanpiirakkamme munavoilla, piparkakut, ruisleipämaistiaiset ja leipäjuustot lakkahillolla tuntuivat jotenkin kummasti melko vaatimattomilta japanilaisten valmistamien aterioiden rinnalla. カレー (karee, intialaistyypinen japanissa hyvin tavanomainen currykastike), オムライス (omuraisu, tomaattikastikkeella maustettua riisiä ohukaisen sisällä), てんぷら (tempura, friteerattuja kasviksia, mereneläviä, sieniä jne..) ja おこのみやき (okonomiyaki, japanilainen ruokalaji, jonka pääraaka-aine on kaali, ja joka länsimaalaiselle vaikuttaa lätyn, pizzan ja munakkaan sekoitukselta) maistuivat kaikille. Japanilaiset halusivat vielä kaikenlisäksi yllättää meidät kirjotittamalla ketsupilla omuraisun päälle meidän jokaisen oman nimen.


Jälkiruoaksi vedimme piparkakkuja suomalaisen jäätelön kanssa innovatiivisesti muovimukeista. Japanilaisvaihtareilla on kumma fiksaatio suomalaiseen jäätelöön – heillä on sitä kuulemma lähes koko ajan pakkasessa. Pitänee varmaan testata Japanissa sitten maan jäätelöitä ihan vain tutkimusmielessä ja verrata näihin kotimaan Ingmaneihin. ;)

Illan mittaan ehdimme ruokien pikkuhiljaa hävitessä kuunnella myös hieman, kun Tatsuaki soitti kitaraa. Hän on tosiaan rahdannut oman kitaransa Suomeen! Toivon mukaan hän voisi ottaa kitaran mukaansa myös pikkujouluihimme. Eihän sitä tiedä, jos vaikka intoutuisimme laulamaan joululauluja sähkökitaran säestyksellä. :D


Tooru oli parissa viikossa oppinut jo salmiakin ystäväksi, ja veteli paketista karkkeja kuin suomalainen ikään. Eilen tiistaina japanintunneilla Lindan Toorulle maistattamat turkinpikkurit eivät kuitenkaan tainneet olla ihan hänen makuunsa. Miten mahtavia ilmeitä salmiakki saakaan aikaan. ^o^


Kaikenkaikkiaan ilta oli siis enemmän kuin onnistunut, ja saimme taas todistaa japanilaisten ylittävän itsensä ystävällisyydessään ja vieraanvaraisuudessaan. Meidän täytyy yrittää luoda tulevista pikkujouluista japanilaisille ikimuistoinen juhla, etenkin, kun heillä tuskin on mahdollisutta ottaa osaa oikeaan jouluun suomalaisessa perheessä. Onneksi minun kotonani on jouluvaloja ja kynttilöitä vaikka muille jakaa, joten siinä mielessä tunnelmaa tuskin ainakaan puuttuu. X) Ei muuta kun siis joulukuussa rosollit, laatikot, kinkut, perunat ja graafilohi pöytään, unohtamatta riisipuuroa, joulutorttuja, keksejä, pullaa ja suklaakonvehteja! Saisikohan jostain vielä minikokoisen oikean kuusen parvekkeelle? *_*

tiistai 4. marraskuuta 2008

Jos ikinä hankitte passin, niin...

Kävin tänään jättämässä passihakemuksen, sillä vanha passini umpeutuu sopivasti juuri 2010 vuoden tammikuussa, kun minun pitäisi vielä olla kuukausi Japanissa. Riskejä ei viitsi ottaa, ja muutenkin vanhassa passissa on niin järkyttävä 6. luokan passikuva, että parempihan se on vaihtaa uuteen. Saanpahan sitten mahtavan biopassinkin käyttööni. :P

Passin hakeminen sinänsä on oikein helppoa. Sen kun marssii sisälle poliisilaitokselle, ojentaa rahat (46 euroa), henkkarit (huom. passi tai henkilökortti, ajokortti ei käy) ja valokuvan tiskiin. Niin... valokuvan. Valokuvia on kahta sorttia. On sellaisia, jotka käyvät passihakemukseen, ja sellaisia jotka eivät käy. Minun kuvani kuului jälkimmäiseen kastiin.

Ensin yritin ottaa Helsingin rautatieasemalla passikuvan semmoisessa kauheassa, ahdistavassa automaattikopissa. Jos ikinä hankitte passia, älkää missään nimessä tuhlatko rahojanne moiseen koneeseen. Vaikka kuinka seurasi ohjeita, pää oli kuitenkin passikuvan vaatimuksiin nähden liian pieni, valotus surkea ja omasta mielestäni myös kuvan laatu oli kaikkea muuta kuin hyväksyttävä. Koska kuitenkin huomasin jo ennen varsinaista passin hakemista, että tuo kuva oli yhtä tyhjän kanssa, päädyin sitten kikkailemaan kotona. Jos omaatte digikameran, hyvän tulostimen ja erittäin laadukasta valokuvapaperia, tämä voi olla ihan hyvä vaihtoehto, sillä kotona saa ottaa kuvia vaikka 100 ja valita niistä parhaan, fiksata sen koneella hyväksi valoisuudeltaan ja kooltaan, ja sitten tulostella muutama kymmenen kappaletta harjoittaakseen laatuseulontaa. Minä olin kuitekin sen verran pihi, että ajattelin kokeilla, josko kuitenkin pärjäisin ilman superlaadukasta valokuvapaperia. No metsäänhän se meni, kuten arvata saataa, ja niin olin sitten itkua vääntämässä tänään siellä poliisiaseman luukulla.

Virkailija oli tympeydestään huolimatta oikein mukava, sillä hän yrittämällä yritti olla sitä mieltä, että kuvani menettelisi. Loppujen lopuksi hän kuitenkin luovutti taistelun rakeista paperivalintaani vastaan, ja kehotti minua ottamaan uuden kuvan poliisiaseman passikuva-automaatissa. Epäilin laitteen kykyä tuottaa hyviä kuvia, mutta koska halusin passihakemuksen lopultakin valmiiksi, ei auttanut muuta kuin yrittää, ja pulittaa toiset 6 euroa automaattivalokuvasta. Säätämisen jälkeen sain onneksi huomata, että ei poliisiasemalle ihan turhaa oltu hommattu omaa erityisesti nykyisiä passikuvavaatimuksiin vastaavaa automaattia. Kuva oli silminnähden hyvälaatuinen ja vaatimukset täyttävä. Kuvia sai ottaa myös omaan tahtiinsa, mikä oli huomattavasti miellyttävämpää kuin Rautatieaseman yllätyslaukaisut.

Jos jotain tästä kuvasäädöstä oppisi, niin ainakin sen, että kun viiden vuoden päästä uusin viikon päästä saapuvaa biopassiani, menen suosiolla kuvauttamaan itseni valokuvausliikkeeseen, enkä mihinkään epämääräiseen koppiin. Köyhän ei kannata ostaa halpaa, ja sitä rataa.. -_-''

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Kulttuurivaihtoa kebabilla

Eilen oli taas japanin tuntien vuoro. Siinä sivussa oli koe, joka meni aivan penkin alle, koska en oikein tiennyt, mitä sitä varten olisi pitänyt lukea. Tiedän kyllä, että osaan päntätä asioita muistiini melko hyvin, jos vain haluan, mutta tällä kertaa olin lukenut vääriä asioita. No, se oli hyvin pieni ja melko näennäinen testi, joten tuskin siitä tarvitsee kauhean huolissaan olla.


Japanin tuntien päätteeksi päätimme taas lähteä tekemään jotakin yhdessä Sendain vaihtareiden kanssa. Koska suurimmalla osalla oli nälkä, päädyimme jälleen syömään. Tällä kertaa valintakriteereinä oli halpuus, joten menimme Eerikin Pippuriin syömään kebabia. X) Tähän postaukseen liitetyt kuvat tosin ovat viime viikolta. Ylemmässä kuvassa etualalla vasemmalta oikealle ovat Kazuya, Maarit, Linda, minä, Tatsuaki, Anna, Takenau ja Yuudai. Taaempana istuivat Aki, Ville, Koohei, sekä Yoshihide. Alla olevassa kuvassa Takenau, Tooru ja Yuudai tekevät tuttavuutta suomalaisen oluen, pizzan, sekä nacchojen kanssa. Jälkimmäiset eivät olleet japanilaiseen makuun, mutta enpä voi heitä siitä moittia, kun itsekin inhoan noita maissilastuja. ^_^''


Japanilaiset eivät olleetkaan ennen syöneet kebabia, joten siinä mielessä tämän kertainen ruokalaji oli toki elämys. Oli jälleen hauskaa ja ilmeisesti ruokakin maittoi. ^_^

Myöhemmin lähinnä suomalaisten miespuolisten opiskelijoiden suostuttelemana jatkoimme iltaa jossain baarissa, jossa kuulemma sai halpaa olutta. :P On toki ihan hauskaa käydä baareissa, mutta mietin samalla, että toivottavasti ihan joka tiistai ei mene kuitenkaan jatkossa siihen, että japanilaisia poikia opetetaan huonoille, suomalaisille juomatavoille. :P Ei siis sillä, että mitenkään överiksi olisi mennyt meidän porukkamme osalta, mutta olisihan sitä paljon muitakin mahdollisuuksia tehdä asioita yhdessä kuin istua jossain hämärässä lafkassa juomalasit nenän edessä. Niinpä jatkoinkin eilen illalla jo viime viikolla aloitettua keskustelua ajatuksesta, että voisimme joku kerta tehdä yhdessä japanilaista ja suomalaista ruokaa.

Loppujen lopuksi sovimme, että ensi sunnuntai saattaisi olla hyvä ajankohta. Nyt vain sitten keksimään, mitä ruokia laitettaisiin. Tämän hetken ehdotuksena ovat olleet suomalaisten osalta karjalanpiirakat ja munavoi, marjapiirakka, letut ja lakritsajäätelö, porokebab, sekä hillat ja leipäjuusto. Jäätelö on vahva suosikki ainakin jonkin ruoan kylkijäisenä, sillä vaihtarit kertoivat, että he ovat ihastuneet niin kovasti suomalaiseen jäätelöön, että ovat ostaneet sitä melkein joka päivä. Lakritsajäätelöä he tuskin ovat salmiakkikokeilujensa jälkeen kyllä päätyneet ostamaan. Kaikkia suunniteltuja reseptejä ei tietenkään voida eikä tarvitsekaan toteuttaa yhdellä kerralla. X) Pitäähän niitä ideoita jäädä myöhemmillekin "Ruoka matsureille", sillä niitä on mitä luultavimmin luvassa tänä vuonna vielä useampia. ^_~

tiistai 28. lokakuuta 2008

Opintotuki ulkomailla

Kuten moni varmaan tietää, suomalaiset vaihto-opiskelijat saavat luonnollisesti opintotukea myös ulkomailla tapahtuvaan opiskelijavaihtoon, mikäli vaihto-opiskelu kartuttaa Suomessa aloitetun tutkinnon opintopisteitä ja siis ts. edistää opintoja.

Sain eilen KELAlta positiivisen päätöksen haettuani opintotukea ja lainatakausta ulkomailla opiskeluni ajaksi. Näillä näkymin saan valtiolta huhtikuusta alkaen 508 euroa opintotukea ja asumislisää, joista maksan veroa sen verran, että käteen jää loppujen lopuksi n. 472 euroa kuussa. Tähän päälle kun lasketaan vielä ulkomailla opiskelevan täyttä opintolainaa 440 euroa per kuukausi, saan kaiken kaikkiaan n. 887 euroa kuussa KELAlta vaihtojaksoni aikana. Paljonhan tuo rahamäärä ei ole, kun ottaa huomioon huimat vuokrat, mutta tietenkin parempi kuin ei mitään. 

Kannattaa muuten huomioida, että kesäkuukausille tuki pitää hakea erikseen omalla erityisellä lomakkeella, jonka saa omalta koululta. Se kiikutetaan sitten täytettynä KELAn OTm-lomakkeen kanssa koulun opintotoimistoon, josta se lähetetään oman koulun opintotukilautakunnalle käsiteltäväksi. Näin ainakin ilmeisesti isoimpien korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen tapauksessa. Itse kuvittelin alunperin, että kesätuen haku onnistuu suoraan KELAsta, kuten muutkin opintotukeen liittyvät muutosilmoitukset, mutta näin ei ilmeisesti sitten ollutkaan.. Tiedä häntä, miksi tämä byrokratia on aina tällaista arvuuttelua ja lappusten lähettelyä suuntaan ja toiseen.

Tämän hetkinen jenin kurssi euroon nähden on aika hirvittävä ja vaikeuttaa kyllä budjettisuunnitelmia huomattavasti, sillä kun minun aiemmin piti hommata n. 10 000 euroa vakuuttaakseni japanilaiset maksukykyisyydestäni vaihdon aikana, nyt se summa on pelkkien kurssiheittelyiden takia kiivennyt melkein 12 000 euroon. Ja ehei, eihän minulla semmoisia rahoja ole, mutta toivon, että kaikki jotenkin soljuu kunnialla läpi kuitenkin...

lauantai 25. lokakuuta 2008

Menolippu Japaniin!

Tänään alkuillasta kirjoittelin häikäilemättömästi ylöspäin kipuavista lentojen hinnoista Japaniin. Ajattelin ensin varmistella majoituspaikkaa ystävieni luota Tokiosta, ja vasta sitten varata lentoliput. Lähetinkin myöhemmin illalla mailia Ayumille, johon tutustuin hänen Suomen vaihtonsa aikana viime keväänä. Ilmeisesti äitini oli sitten huolesta soikeana lukenut blogimerkintääni, ja soitteli, että jokos olet nyt sitten varannut liput, kun ne kerran voivat kallistua noin nopeasti. Aluksi äyskähdin joskus ylihuolehtivaiselle (mutta ihanalle ^_~ ) äidilleni puhelimeen, että en ole ehtinyt kaikkien töiden lomassa, ja kyllähän tuota nyt vielä kerkiää. Vaihtoehtojahan on Osakaa myöden! Hintojen nousua ei kuitenkaan voi oikeastaan mitenkään ennustaa, ja siinä äiti oli aivan oikeassa, että vaikka näyttää, että vaihtoehtoja nyt onkin siellä useampia tuolla halvemmalla hinnalla, niin mistäpä sitä tietää kuinka kauan niitä siellä on. Niinpä lopulta päädyin siihen, että hitsi vieköön, varaan sen lipun sitten nyt! Mikäli kukaan tuttavista ei pysty majoittamaan minua pariksi yöksi, niin menen sitten vaikka Ryoukaniin tai johonkin halpaan hotelliin. Sekin tulee kuitenkin halvemmaksi kuin 2000 euron menolippu Japaniin. :P

Joten tadaa, minulla onkin nyt yhtäkkiä ihkaoikea menolippu Tokyoon! Euroja kului kaiken kaikkiaan 370 ja risat, joka oli erittäin edullinen nuorisohinta verrattuna yleisiin lentojen hintoihin. Olen nyt tyytyväinen päätökseeni. Olisi ollut hulluutta odottaa tuttavien vastauksia maailman toiselta puolelta, ja jättää lipun varaaminen myöhempään. Siinä sitä olisi sitten taas ollut hauskaa miettiä mitä tehdä, jos halvimmat liput olisivatkin vaikka täysin hävinneet valikoimasta. Tällä hetkellä toivon, että pääsen Japanista myös sitten joskus pois yhtä halvalla, mutta uskon, että silloin minulla on enemmän valinnanvaraa päivien valinnassa kuin nyt menomatkalla. Toisaalta, en kuitenkaan edes voisi ostaa tällä hetkellä menopaluulippua, jossa paluupäivä olisi 2010 vuoden puolella. Finnairin järjestelmä ei yksinkertaisesti ole suunniteltu niin pitkälle suuntautuvien matkojen ostamiseen. :P

Lentolipun ostaminen tuntuu ihan kummallisen epätodelliselta ja samalla tavattoman konkreettiselta teolta. Olen taas askeleen lähempänä vaihtovuotta!

Lentojen hinnat pomppivat taloustilanteen tahdissa?

Ehdin säikähtää taas pahemman kerran. Joshibista tuli jo aikaisemmin sähköpostilla informaatiota, että meidän molempien sinne lähteiven vaihtareiden tulisi ajoittaa lentomme 3-5. huhtikuuta, joka olisi koululle kätevin vastaanottoajankohta. Katselin lentoja, joiden hinnoista ainoastaan 5.4. päivän lento oli jokseenkin järkevän hintainen Finnairilla, n. 420 euroa. En jaksaisi isojen laukkujen kanssa otta vaihtolentoja, varsinkaan, kun Finnairin nuorisohinnat nyt kuitenkin ovat suhteellisen järkevällä tasolla, joten lentäisin mieluiten kätevällä Finnarililla. Mutta juuri kun olin vastaamassa Joshibin kv-henkilölle, että varaan lentoni nyt kyseiselle päivälle, huomasinkin, että sen hinta oli noussut 2000 euroa Finnairin nettivarauspalvelussa. 2000 euroa, ja se oli ollut ainoa halpa lento Tokyoon tuona viikonloppuna!

Meinasi kyllä tippa tulla linssiin ja järkyttävä ahdistus iski päälle. Mietin, ettei minun ole mitenkään mahdollista maksaa pelkästä menolennosta 2500 euroa! Menopaluukin tulisi halvemmaksi, vaikken edes käyttäisi paluulippua. :P Katselin hieman muiden päivien lentojen hintoja, ja joukossa oli vielä muutamia päiviä, joina lentäminen voisi olla aivan järkevää. Niinpä lähetin heti Joshibiin mailin, ja kysyin, olisiko mahdollista, että saapuisin itsekseni Japaniin, ja tapaisin sitten heidät suunniteltuna viikonloppuna 3.-5. huhtikuuta. Aamulla sähköpostissa odotti onnekseni helpottava vastaus: Joshibin puolesta voisimme toki saapua omin neuvoinemme Japaniin silloin kun haluaisimme, mikäli sitten vain saavumme tapaamaan koulun henkilöstöä sovittuna päivänä. Nyt siis täytyisikin puolestaan olla yhteydessä mahdollisesti Tokiossa ja Kobessa asuviin ystäviin, ja kysyä, kenen vuoksi voisi majoittua pariksi päiväksi. Jos huonompi tuuri sattuu, voin toki olla pari yötä vaikka halvassa hotellissa, kunhan lentojenhinnat sentään pysyvät alhaisina. Olen kuitenkin aika luottavainen, että joku ystävistäni voi majoittaa minut muutamaksi päiväksi – Tokyosta löytyy kuitenkin kolme tuttavaa, Kobessa asuvat molemmat entiset isäntäperheeni ja pahan paikan tullen varmaan voin anoa turvapaikkaa vaikka joltakulta Sendain vaihtareista, vaikken heitä nyt vielä niin kauhean hyvin tunnekaan. :D En siis vaivu epätoivoon, vaan aloitan uudet suunnitelmat lentojen hankkimiseksi. Eiköhän tämä tästä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Ravintolailta japanilais-suomalaiseen malliin

Ilokseni kaikki seitsemän Sendain vaihto-oppilasta olivat tulleet mukaan japanin kielen tunnillemme. Opettaja tenttasikin heitä heti monesta asiasta kielioppisäännöistä arkirutiineihin. Oli todella hauskaa ja opettavaista kuunnella aitoa japanilaista puhetta. Jälleen kerran – se vain kuulostaa niin kivalta ainakin minun korviini. Pidän japanilaisten tavasta rytmittää puhettaan.

Oppitunneilla käytettiin lähes pelkästään englantia ja japania, joten esimerkiksi käännösten teossa oli oma haasteensa. Ensin piti tajuta, mitä japanilainen lause tarkoittaa, ja sitten kääntää se englanniksi lennossa. Virkkeet olivat kyllä varsin helppoja, mutta muutamat tuntemattomat sanat lauseiden lomassa tuottivat välillä päänvaivaa.

Opettaja piti sen verran kuitenkin kiinni aikatauluista, että mitään tutustumisrulijansseja ei päästy käymään läpi. Onneksi tauolla ehdimme keskustelemaan japanilaisten kanssa, ja loppujen lopuksi päädyimme lähtemään tuntien jälkeen yhdessä ravintolaan.

Menimme isolla 13 hengen porukalla Iguanaan, hieman meksikolaistyyppiseen ravintolaan keskustassa, josta sai myös pizzaa. Paikka oli mukavan rauhallinen siihen nähden, että me pidimme varmaankin aika kovaa meteliä – ei siis tullut liiemmin häirittyä muita ruokailijoita, kun kerran meidän lisäksemme paikalla oli vain pari pöytäkuntaa.

Ilta oli tikahduttavan hauska. En ole pitkään aikaa nauranut niin paljon. Oli mukavaa tutustua kaikkiin, myös omaan japanin opiskeluryhmään paremmin, sillä ennen emme olleen mitenkään äärettömästi olleet toistemme kanssa tekemisissä. Illan origamikokeilujen, keskusteluiden, ruoan, juoman ja kielen oppimisen lomassa innostuimme suunnittelemaan jo seuraavaa yhteistä tapaamista. Päätimme, että voisimme paitsi ottaa uudelleen joskus ravintolaillan merkeissä, myös järjestää jonkun kotona kokkailuillan, jolloin tekisimme yhdessä sekä japanilaista, että suomalaista ruokaa.

Erotessamme illan päätteeksi kukin omille teillemme, japanilaiset sanoivat, että aikovat käydä japanin tunneillamme helmikuun loppuun saakka, eli siihen saakka, kun lähtevät kotia kohti. Kaikilla tuntui olleen hauskaa. Harmittelimme jälkeenpäin, että meidän tuntimmehan loppuvat jo jouluna, mutta mietimme sitten, että eihän sen tarvitse estää meitä näkemästä toisiamme. Ja mistä sitä tietää, jos vaikka voisimme puhua opettajan ympäri pitämään meille seuraavankin jatkokurssin! Ainut ongelma lieneekin vain kielitoimisto, mutta jos opiskelijoita on tarpeeksi, luulisi, ettei seuraavan kurssin järjestäminen olisi ongelma. ^_^

maanantai 20. lokakuuta 2008

Tsukicon 2008

Olin viikonlopun töissä japanilaiseen musiikkiin ja muotiin erikoistuneessa tapahtumassa Tsukiconissa Helsingin Gloriassa. Porukkaa oli paikalla aivan julmetusti. Veikkaisin, että valtaväestö koostui yläasteikäisistä, ties minkälaisiin cosplay-pukuihin pukeutuneista tyypeistä. Oli lolitaa ja Narutoa ja pelkästään Death Note -sarjan L:iäkin kymmenittäin. Cosplay, eli tietyn hahmon jäljittely pukeutumisella ja muunlaisilla ulkoisilla elementeillä (meikki, hiukset, jne..) oli paljon yleisempää kuin tavalliset vaatteet. Yleensä nuoret pukeutuvat esimerkiksi jonkun sarjakuva-, animaatio- tai pelihahmon mukaisiin vetimiin. Kaikkien niiden 13-vuotiaiden rinnalla tunsin itseni ikälopuksi. X) Vaikka 21 vuotta ei omasta mielestäni kuulosta laisinkaan vanhalta, verrattuna 10-vuotta nuorempiin, se on hyyyyvin paljon enemmän. Taitavat nämäkin tapahtumat olla pikkuhiljaa omalta osaltani ohi, paitsi ehkä juuri töiden merkeissä.. Sinänsä se on harmi, sillä muutamia vuosia sitten jokin sellainenkin tapahtuma kuin Finncon, jonka yhteydessä järjestettiin Animecon, kokosi yhteen paljon alan harrastajia ja omia tuttuja ja kavereita – ja he olivat suurinpiirtein minun ikäisiäni tai vanhempia. Toki muutama vuosi sitten olin itsekin vielä ala-ikäinen, mutta en sentään ala-aste-ikäinen. ;)

Oli kuitenkin hauskaa, että sunnuntaina ehdin käydä vilkaisemassa japanilaisen Sincrea-bändin kysymys ja vastaus -tuokiota. Yleisö sai esittää bändin jäsenille kysymyksiä ja tulkit sitten toimivat kommunikoinnin välineenä kertoen yleisölle, mitä miehet olivat vastanneet. Itselleni bändi on ennata tuntematon, ja meninkin lähinnä vain kuuntelemaan ihanaa, kohteliaan empivää ja hauskasti rytmitettyä japanin kieltä. Huvitti, kuinka yleisö hurrasi ja taputti jokaisen asian jälkeen, mitä joku bändin jäsen sanoi japaniksi. Suurin osa yleisöstä ei tässä vaiheessa edes tainnut ymmärtää sanaakaan siitä, mitä he sanoivat, mutta hälläkö väliä - he sanoivat jotain, siinä on tarpeeksi aihetta taputuksille!! Naurut tulivat sitten siinä vaiheesa, kun tulkit käänsivät lauseet suomenkielelle. XP

Tuli kauhea hinku päästä jollekin keikalle, kun näki japanilaisia esiintyjiä. Olen jo varma siitä, että jos vain rahat riittävät, hankkiudun Japanissa ainakin Yukin ja SPITZin, sekä toivon mukaan myös esimerkiksi L'Arc en Cielin ja Anna Tsuchiyan keikalle. Moni muukin artisti ja bändi olisi hauskaa nähdä, mutta hyviä artisteja on paljon enemmän, kuin minulla yenejä keikkalippuihin. Olisi upeaa päästä kuuntelemaan ja katsomaan suosikkiartistiensa esityksiä Japanissa, sillä Suomeen he tuskin koskaan päätyvät. L'Arc en Ciel, joka näistä on suomalaisille ehkä tutuin, taitaa olla liian suosittu bändi, että he ainakaan tässä vaiheessa vaivautuisivat tulemaan Suomeen viihdyttämään varsin marginaalista yleisöä. :| Vaikka mistä sitä ikinä tietää, miten jaksavaisia suostuttelijoita nuo J-Rock Finlandin yhteisön tyypit ovat, kun jaksavat suurimmaksi osaksi vapaa-ehtoistyövoimin järjestää noinkin isoja tapahtumia kuin Tsukicon.. Live-musiikkiesityksissä on kuitenkin oma taikansa verrattuna pelkän levyn kuuntelemiseen. Yleisö ja paikka luovat aivan omanlaistaan tunnelmaa. :)

perjantai 17. lokakuuta 2008

Tuliaisia, tuliaisia!

Olohuoneen pöytä alkaa pikkuhiljaa täyttyä pienistä kännykkäkoruista, avaimenperistä, helmipunoksista, korvakoruista ja huoparintaneuloista. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin innostunut käymään ostoksilla, vaan pikemminkin päinvastoin - olen tehnyt tuotteita myytäväksi.

Olemme ystävieni kanssa valmistuneet koulun joulumyyjäisiin hyvissä ajoin askartelemalla myyntiin erilaisia käsitöitä. Itselläni taka-alalla on kuitenkin koko ajan kytenyt myös ajatus siitä, että valmistan kyseisiä tuotteita Japaniin tuliaistarkoituksessa. Niinpä olen pyrkinyt pitämään aiheet mahdollisimman suomalaisina, ja keksin tehdä korusarjan suomalaisista metsämarjoista. Pääosissa lakka, mustikka, mansikka ja vadelma!



Mikäli jotakin jää myyjäisissä myymättä, se päätyy matkalaukkuni täytteeksi huhtikuussa. Toki ihan muutama pikkupaketti ei riitäkään, vaan minun täytyy tehtailla tuliaisia ainakin muutama tusina..

Saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta japanilainen tuliaiskulttuuri on aivan toista, mihin Suomessa on totuttu. Vaikka meilläkin päin vielä annetaan pieniä lahjoja esimerkiksi pidemmän matkan jälkeen lähimmille ystäville ja perheenjäsenille, tai kiitokseksi naapurille loman aikaisesta kukkien kastelusta tai kissan hoidosta, tuliaiskulttuuri tuntuu kokeneen jonkinlaisen inflaation viime vuosina. Kun kymmenisen vuotta sitten ulkomaanmatka oli niin erityinen ja suorastaan ylellinen kokemus tavalliselle työssä käyvälle ihmiselle, että välillä jokaiselle tuttavalle kannettiin jos jonkinmoista espanjalaisnukkea takanpäälykselle pölyttymään, nykyisin melkein kuka vain voi tehdä viikonloppumatkan halpalentoyhtiöllä vaikkapa Lontooseen. Maailma tuntuu pienentyneen, ihmisillä on enemmän rahaa ja vapaa-aikaa, ja täten myös matkustellaan paljon enemmän. Siksi saattaisi tuntua jopa turhauttavalta tuoda jokaiselta työmatkalta tai lomareissulta kollegoille ja sukulaisille jokin tuominen. Japanilaiset asia on kuitenkin toisin.

Japanissa ihmiset tapaavat tuoda kollegoilleen tuliaisia jopa johonkin kotimaan kaupunkiin tekemiltään retkiltään. Täytyy kuitenkin muistaa, että japanilaisen työmyyrän elämä ei suinkaan ole samanlaista kuin suomalaisen konttorirotan. Lomia on harvoin, ja silloinkin ne ovat todella lyhyitä. Ystäväni Daisuke haali Stockmannilta suklaarasioita työkavereilleen - ikään kuin kiitokseksi siitä, että sai olla poissa töistä niinkin pitkän ajan kuin viikon. Se olikin Daisuken koko vuoden ainut pidempi loma, ja seuraavana parina vuonna lomaa olisi turha odotella - ainakaan noin pitkää.

Vaihto-opiskeluaikana tiedän tutustuvani useisiin ihmisiin niin koulussa kuin vapaa-ajallani. On professoreita, kv-toimiston väkeä, vuokraisäntiä, vanhoja ystäviä... Paljon ihmisiä, jotka eittämättä tulevat auttamaan ja jopa joissain tapauksissa huolehtimaan minusta. On mukavaa, että voi jollain pienellä eleellä osoittaa kiitollisuuttaan, mutta ennen kaikkea, japanilaiset tuntien, on mukavaa, kun on jotain, mitä antaa vastalahjaksi! Japanilaisten vieraanvaraisuuteen ja ystävällisyyteen ei koskaan osaa varautua liiaksi. Vantaalla vaihto-oppilaana olleet Joshibin tytöt antoivat minulle tuliaisia Japanista, vaikken ollut edes tuntenut heitä sitä ennen. Ayumi toi minulle tuliaisen jopa ruotsinmatkaltaan, jonka hän teki lyhyen, reilun kuukauden mittaisen Suomen vaihtojaksonsa aikana!

Niinpä minusta tuntuu, että olohuoneen pöydällä lojuvat tuliaisväkerrykset saavat luvan kasvattaa lukumääräänsä huomattavasti seuraavan puolen vuoden aikana. Aluksi ajattelin, että kännykkäkorun ojentaminen nuorille miespuolisille tuttavuuksille voisi olla vähän kummallista, mutta eilen sain huomata, että jokaisen Suomeen vaihtoon tulleen japanilaispojankin kännykässä roikkui jokin maskotti tai killutin! Toki niitä oli huomattavasti vähemmän kuin japanilaisilla tytöillä – heillä kun kännykkä voi olla kiinnitettynä pehmoleluun ja puoleen tusinaan pikkuruisia maskotteja, koruja, helyjä ja kiilteleviä tekotimantteja. Kaikenlisäksi puhelimen kuoretkin saavat kaikenlaisia koristeita osakseen. Hieman erilaista meininkiä siis tässäkin mielessä verrattuna Suomeen.

torstai 16. lokakuuta 2008

Ilta japanilaisten vaihto-oppilaiden seurassa

Olipas tavattoman hauska ilta tänään. Olin Sendaista tulleiden vaihto-oppilaiden ns. tervetuliaistilaisuudessa Metropolian Bulevardin yksikön tiloissa. Tavallaan minä menin paikalle ihan vain siitä syystä, että tilaisuudessa olisi jonkun verran suomalaistakin porukkaa. On kurjaa saapua uusiin ympyröihin, mikäli kukaan ei ota yhteyttä, tule juttelemaan tai ylipäätään osoita kiinnostusta. Niinpä ajattelin, että koska japanin opettajammekin oli kehottanut meitä tulemaan paikalle, olen ikään kuin velkaakin mennä sinne – tiedän, että minut tullaan ottamaan mitä luultavimmin Japanissa varsin lämpimästi vastaan, niinkuin sikäläisiin tapoihin kuuluu ja haluaisin, että meidänkin kouluumme tulevat vaihtarit kokevat olonsa tervetulleiksi. Mitä enemmän porukkaa siis heitä on ottamassa vastaan, sitä parempi, ajattelin.

Aluksi kaikki esittelivät itsensä, ja sen jälkeen puhuttiin joistain käytännönasioista. Esittelin itseni japaniksi, ja vaihdoin sitten englantiin. Toivoisin niin, että osaisin puhua japania paremmin. Toisaalta sain kuitenkin taas huomata, kuinka paljon paremmin ymmärrän kieltä, kuin pystyn sitä itse tuottamaan. Ymmärsin yllättävän suuren osan keskusteluista oppilaiden ja hiedän professorinsa välillä, ja tajusin useimmiten illan aikana, mistä oli kyse.

Tilaisuus oli sinänsä hieman tylsä, että varsinaista tutustumismahdollisuutta ei käytännössä ollut ollenkaan. Kunkin esiteltyä itsensä, oppilaat olivat lähinnä hiljaa, ja opettajat tai joku kv-toimistosta puhui ja hoiti käytännön järjestelyjä. Olisin toivonut enemmän vapaampaa juttelua ja kanssakäymistä, mutta toisaalta toki kaikki asumisjärjestelyt yms. käytännön hommat ovat tärkeitä nekin. Onneksi päädyin sitten lähtemään japanilaisten vaihtareiden ja tutoreiden kanssa yhtä matkaa kohti rautatieasemaa tilaisuuden loputtua. Tutorit olivat viemässä japanilaiset heidän vuokra-asunnolleen Töölöön. Ratikassa suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun kuulimme, että Ateneumiin (ja myöhemmin tajusin, että ilmeisesti moniin muihinkin Helsingin museoista) oli ilmainen sisäänpääsy illalla alle 25-vuotiailta.

Niinpä yhteisellä päätöksellä minä, yksi tutor ja japanilaiset lähdimme Ateneumiin! Nyt kun ajattelen tilannetta, se tuntuu aika huvittavalta, sillä minulla ei sinänsä ole minkäänlaista virallista velvoitetta viihdyttää uusia vaihto-oppilaita, toisin kuin opintopisteitään kartuttavilla tutoreilla. Omat motiivini olivat tietenkin toiset; on aina kauhean kivaa päästä tutustumaan japanilaisiin, sillä he ovat yleisesti ottaen jotenkin kauhean miellyttäviä ihmisiä. Ainakin kaikkien tapaamieni japanilaisten kanssa minun on tähän saakka ollut tavattoman helppo tulla toimeen.

Loppujen lopuksi tilanne ajautui siihen, että minä esittelin muutamia tunnetuimpia Kalevala-aiheisia töitä ja sain samalla jutella japanin ja englannin sekoituksella vaihto-opiskelijoiden ja jopa heidän professorinsa kanssa. X) Muutaman pojan kanssa juttelin hieman enemmänkin, he kun sattuivat olevaan puheliaita ja innokkaita treenaamaan melko vähäisiä englannin taitojaan. Yksi piti jopa samasta sarjakuvataiteilijasta kuin minä! :D Kävimme myös japanilaisten kuuluisien taiteilijoiden, Hokusain ja Hiroshigen (sekä muutamien muiden) näyttelyssä, jossa oli esillä muutamia maailman kuuluisimmista japanilaisista puupiirroksista. Japanilaiset pojat nauroivat, että he eivät ole koskaan aiemmin nähneet aitoja Hokusain puupiirroksia, ainoastaan postikortteja, mukeja ja muita tuotteita, mitä kyseisistä kuuluisista puupiirroksista on vuosien varrella tehty. Miten ironista, että he näkevät maailmankuulun japanilaisen taiteilijan originaalit ensimmäistä kertaa Suomessa. :D Olin halunnut jo pitkän aikaa käydä kyseisessä näyttelyssä, joten tässä tuli iskettyä useita kärpäsiä yhdellä iskulla.

Oli oikein hauskaa, ja nauroin illan aikana paljon. Olin iloinen, että lähdin mukaan, ja loppujen lopuksi reilun tunnin tilaisuus olikin venähtänyt koko illan mittaiseksi tutustumiseksi japanilaisiin opiskelijoihin.

Toivottavasti saan tilaisuuden olla heidän kanssaan tekemississä vielä jatkossakin. Ainakin ensi tiistain japanin tunneillemme heidän olisi tarkoitus tulla mukaan. Japani, japanilaiset ihmiset ja japanin kieli hymyilyttävät ja saavat minut jotenkin jännällä tavalla todella iloiseksi ja innostuneeksi. Tänään tajusinkin taas konkreettisesti, miksi hain vaihtoon, ja miksi odotan huhtikuuta niin innolla. ^__^

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Opintolaina ja muut hilut ulkomailla

Nyt on sitten haettu opintolainan valtiontakausta. Jätin lomakkeet liitteineen tänään opintotoimistoon lähetettäväksi eteenpäin. Ei turhan vaikea prosessi onneksi. En muuten tiennyt, että kaikenlaiset opintotukihakemukset yms. voidaan lähettää opintotoimiston kautta. Kävin kysymässä Kelan osoitetta toimistosta, ja sanoivat lähettävänsä paperini suoraan toimistosta käsin eteenpäin. Säästinpähän yhden postimerkin. Mahtavaa. ;)

Myös Metropolian vaihto-opiskeluapuraha on nyt haettu. Hakemukset käsitellään kuulemma joka kuukauden lopussa ja rahat saa sitten tilille kuukauden vaihteessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä sieltä oikeasti on tulossa, sillä minulla ei ole summasta kuin pieni aavistus EVTEKin viimevuotisten apurahojen pohjalta.

Kun nämä avustukset on saatu sitten paperille, pitäisi käydä jossain vaiheessa passikuvassakin sitä viisumia ja uutta passia varten. Toinen asia, mikä kaihertaa, onkin nimittäin se, joudunko hakemaan uuden passin itselleni jo tässä vaiheessa ihan vain noita Joshibin lippulappusia varten. Vanha passini kun on voimassa vain 2010 vuoden tammikuuhun, eli menee umpeen juuri sopivasti hieman ennen kuin olen lähdössä Japanista. Jotenkin tuntuu rasittavalta hankkia uusi passi melkein puoli vuotta ennen, kuin se todella on tarpeellista. Etenkin ,kun se puoli vuotta on sitten pois passin käytöstä siellä toisessa päässä, eli joskus viiden vuoden kuluttua. On tämä nykyinen nopeasti vaihtuva passikäytäntö sitten kyllä rasittava, vaikka täytyy kyllä myöntää, että on ihan kivaa saada passiin hieman tuoreempi kuva, kuin se 11-vuotias pikkutyttö, joka siellä nyt tällä hetkellä tuijottelee.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Nyt pitäisi sitten ryhtyä miljonääriksi

Sain tänään Joshibista sähköpostin, jonka liitteenä oli opastus viisumin hakua varten, sekä tarvittava lomake täytettäväksi. Lomakkeen täytössä ei ollut mitään ongelmia – se sisälsi ihan tavallisiin henkilötietoihin ja Japanissa oleskeluun liittyviä kysymyksiä, joihin oli helppo vastata.

Se, mikä sen sijaan sai hieman hien helmeilemään otsalla, oli passikuvien ja passin valokopion lisäksi tarvittava ns. likviditeettitodistus niiltä opiskelijoilta, jotka rahoittavat opintonsa Japanissa itse. Minun pitäisi hankkia pankilta todistus, jossa näkyy, että minun nimissäni olevalla tilillä on n. 1 500 000 yeniä rahaa. Siis.. mitä?! Pitäisi siis olla japanilainen miljonääri, Suomen rahassa omata noin kymppitonni rahaa! Koska minulla ei ilmiselvästikään ole moisia rahasummia, täytyy toivoa, että kopio opintotukipäätöksestä riittäisi pienten säästöjeni kanssa vakuuttamaan ihmiset Japanissa siitä, että tulen toimeen.

Eihän siinä sitten muu auttanut, kun kaivaa mapista Kelan OTm-lomake, ja alkaa anoa lainatakausta opintolainalle. Pelkäänpä vain, että pelkällä opintolainallakaan minusta ei tule miljonääriä... Laitoin myös Metropolian oman vaihto-opiskeluapurahalomakkeen kuntoon, ihan vain, jotta tilini edes näyttäisi vähän runsaammalta marraskuussa, kun nuo tiedot pitää toimittaa Joshibiin. Huolimatta siitä, että kyseiset rahat katoavat tililtä pian sen jälkeen lentolippuihin. :P

Miksi tämän homman pitää koko ajan liittyä vain rahaan? -_-

lauantai 4. lokakuuta 2008

Rahan kiilto silmissä

Jotenkin nuo vuokra-asiat saivat minut ihan tolaltani eilen. Onneksi lopulta tajusin, että eihän minun varmasti ole mikään pakko asua kyseisessä hirveän hintaisessä kämpässä, vaan voin Japaniin päästyäni ihan hyvin alkaa etsiä uutta, halvempaa asuntoa. Olen jo löytänyt netistä muutamia vaihtoehtoja, vaikkakaan en tiedä millaiset kriteerit niiden asukkaille asetetaan. Japanissa kun saatetaan tässä mielessä olla hieman ulkomaalaiskammoisia..

Uskon, että asiat järjestyvät, mutta jotta niiden järjestyminen ei olisi aivan täysin muiden käsissä, päätin ottaa yhteyttä Joshibin kansainvälisten asioiden yhdyshenkilöön, ja kysyä häneltä eräästä stipendistä, jota voisin mahdollisesti hakea. Sainkin heti tänään vastauksen sähköpostiini, jossa herra Shimoda kertoi laittavansa asiat vireille stipendin saamiseksi. Prosessi on sinänsä monimutkainen, sillä en voi itse suoraan hakea kyseistä stipendiä, vaan Joshibin pitää ensin anoa stipendiä sitä jakavalta organisaatiolta omalle oppilaitokselleen. Mikäli he saavat oikeuden siihen, minun täytyy vielä jotenkin onnistua vakuuttamaan heidät siinä, että juuri minä olen kyseisen stipendin ansainnut vaihto-oppilaiden joukosta. Eli joo-o, aika epätodennäköistä siis saada se, mutta jos ei yritä, ei ainakaan saa yhtään mitään. :P

Ajattelin kaluta vielä kerran läpi myös listan apurahojen myöntäjistä Suomessa. Valitettavasti suurin osa apurahoista on tarkoitettu jatko-opintoihin, tutkimustyöhön, erityisiin projekteihin tai jonkun tietyn alan opiskelijoille - ts. pelkkiin henkilökohtaisiin vaihto-opintoihin niitä myönnetään hyvin harvoin.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Vuokrat Tokion tapaan...

Nyt vähän ahdistaa, nimittäin Tokion vuokrataso. Tiesin kyllä, että Japani on tietyissä asioissa kallis maa, mutta...

Olen parin päivän ajan vaihdellut tässä mailia Metropoliasta Joshibiin vaihtoon lähteneen Hanna-Leenan kanssa, ja lukenut innolla hänen kuulumisiaan. Hän on vaihdossa Japanissa syyslukukauden ajan. Asiat ovat menneet kuulemma oikein hyvin ja kaikki ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Kämppä, jossa hän asuu, on kuitenkin, vaikkakin hyvin varusteltu, myös hyvin kallis. Muunnellessani jenejä, tajusin, että hänen pieni yksiönsä maksaa n. 700 euroa kuussa! Ja tähän vielä vesi, kaasu ja sähkömaksut pääle! Alkoi vähän hirvittää tuo hinta, kun ottaa huomioon, että opintotuki ja täysi opintolaina yhteensä tuovat tilille kuussa reilut 800 euroa.. Kyseisessä asunnossa on majoitettu aiemminkin esimerkiksi suomalaisia lyhyiden vaihtojaksojen ajan, joten on hyvin todennäköistä, että minullekin tarjotaan samaa asuntoa. En tiedä, onko minun mahdollista etsiä jotain halvempaa kämppää saavuttuani Japaniin, mutta tällä hetkellä tuo vuokra ainakin tuntuu jotenkin täysin ylivoimaiselta ajatukselta..

Hyvää asunnossa olisi toki se, että se näyttäisi ainakin Hanna-Leenan valokuvien perusteella olevan suhteellisen uudessa talossa, erittäin hyvässä kunnossa, ja vielä suhteellisen hyvällä paikallakin junayhteyksiin ja kouluun nähden. Asunnon vuokraan kuuluvat huonekalut (sänky, pöytä jne), pesukone, tv, riisikeitin, kaasuhella, astiat ja muut perustarvikkeet, eli niihin ei siis tarvitsisi rahaa kuluttaa. Toisaalta minusta tuntuu, että jos löytäisin jostain hieman halvemman luukun, ja säästäisin muutaman satasen kuussa, voisin ostaa vuoden aikana säästyneillä rahoilla itselleni melkein nuo kaikki tavarat uusina. :P

No, ehkä asiat selviävät sitä mukaan, kun saan lisää infoa Joshibista, sillä eihän sitä koskaan tiedä, menevätkö asiat minun vaihtoni kohdalla juuri samanlailla kuin aiempien vaihtareiden, jotka ovat olleet maassa lyhyemmän aikaa. Toivon jotain ihmettä, sillä ihan yksinkertaisesti minulla ei tule olemaan noin paljon rahaa kulutettavaksi kuukaudessa pelkkään vuokraan...

tiistai 30. syyskuuta 2008

Vaihto Japaniin – mustaa valkoisella!

Sain tänään postissa Joshibin 受入承諾書 -dokumentin ("ukeire shuudakusho", eli "Letter of Acceptance" eli "Hyväksymistodistus" tms.), jossa todistetaan, että tämä henkilö on nyt tosiaankin sitten lähdössä Japaniin vaihtoon. Oli hauskaa yrittää tulkata kirjeen japaninkielistä osuutta. Osasin lukea aika monta kanjia, tunnistin Joshibin nimen, sain selville vaihdon ajankohdan ja muutamia muita yksinkertaisia faktoja. Silti ilman englannin kielistä versiota en missään nimessä tulisi vielä toimeen. -__-

Paitsi että lappu käy siis todistukseksi vaihdostani, siitä kävivät ilmi myös kauan odottamani tärkeät päivämäärät. Näillä näkymin koulu alkaakin siis 13. huhtikuuta ensi keväänä ja kahden lukukauden, eli yhden lukuvuoden mittainen vaihtojaksoni päättyy tammikuun 2010 loppupuolella, Joshibin vuosiloman alkaessa. Minut on sijoitettu toiveideni ja yleisen logiikan mukaan Joshibin yliopiston muotoilun osastolle, jonka nimi japaniksi on デザイン学科 (dezaingakka). Kyseiseltä osastolta löytyvät vapaasti suomennettuina visuaalisen viestinnän, ympäristösuunnittelun ja tuotesuunnittelun koulutusohjelmat. Itse tulen suorittamaan opintoni tietenkin visuaalisen viestinnän koulutusohjelmassa, sitähän opiskelen nytkin, joskin graafisen suunnittelun nimikkeen alla. Saattaisi olla mielenkiintoista ottaa kursseja myös jostain kyseisen osaston ulkopuoleltakin. Esimerkiksi perinteisiä japanilaisia kuvataiteen muotoja olisi kiinnostavaa päästä kokeilemaan. Saa tosin nähdä, missä vaiheessa näihin asioihin pääsee vaikuttamaan, vai pääseekö ylipäätään. :]

Kämppä vuokralle vaihdon ajaksi?

Soittelin tänään välitunnilla HOASille kysyäkseni, miten vuokra-asuntomme kanssa menetellään tällaisessa vaihtotilanteessa. Ilokseni sain kuulla ennenkaikkea sen, että vuokrasopimukseni voi olla voimassa myös vaihdon ajan, ja koska sopimus on tehty perheasuntoomme yhdessä avomieheni kanssa, hän saa asua asunnossa aivan normaalisti, vaikkei olekaan tällä hetkellä opiskelija. Mikä helpotus. Meidän ei siis tarvitse muuttaa mihinkään, Micke saa asua kotonaan niin kuin ennenkin, ja minun ei tarvitse edes ilmoittaa HOASille vaihdostani. Kätevää, ja suorastaan vähän kummallisen helppoa! O_O

Myös asunnon edelleen vuokraus onnistuu, mutta tässä tapauksessa henkilön on oltava ehdottomasti opiskelija. Voin vuokrata oman puolikkaani asunnosta korkeintaan vain kuudeksi kuukaudeksi. Loput kuusi kuukautta täytyy sitten vain jotenkin sinnitellä. Yleensä käytäntö on ollut, että vuokralaiset ovat itse hankkineet asuntoonsa ns. alivuokralaisen, joka on ollut joku ystävä, tuttava, tutun tuttu tai vaikkapa omasta koulusta ilmoituksella haettu sopiva henkilö. Tämän henkilön kanssa käydään allekirjoittamassa HOASin toimistolla erillinen edelleenvuokrauslomake, ja siinä se. Nyt pitäisi sitten vain etsiä joku luotettava tuttava, joka tarvitsee kämppää Vantaalta jossain vaiheessa ensi vuonna... No, onneksi tässä asiassa ei vielä ole kiirettä.


perjantai 26. syyskuuta 2008

En tarvitsekaan rokotuksia Japaniin!?

Soitin tänään Vantaan terveyspalveluiden tartuntatautiosaston erikoisterveydenhoitajan puhelinvastaanotolle, missä neuvotaan mm. matkailijoita rokotuksiin liittyvissä asioissa. Oli mukava puhua pätevän oloisen ja asioista perillä olevan ihmisen kanssa sen sijaan, että kääntyy kouluterveyden hoitajan puoleen, joka kuitenkaan ei ole näiden asioiden spesialisti.

Kävi ilmi, että A- ja B-hepatiittirokotteelle on Japanissa tarvetta yhtä paljon kuin Suomessa, eli riski saada se Japanissa on aivan yhtä pieni kuin täällä kotonakin - siis lähes olematon. Ainoa syy, miksi se pitäisi Japaniin lähtiessä ottaa, on jos harrastat vieraiden kanssa seksiä, otat lävistyksiä tai tatuointeja, tai käytät huumeita.. Japanissa lääkäri- ja sairaalapalvelut etenkin sellaisessa kaupungissa kuin Tokio, ovat kuulemma niin korkealuokkaisia, ettei hoitotoimenpiteistä ole mitään vaaraa saada hepatiitti, edes hammashoidossa, josta Rokote.fi:ssäkin peloteltiin.

Tässä kohdassa täytyykin kyllä antaa pienet risut sekä Rokote.fi- että Kansanterveyslaitoksen rokotesivustoille, sillä maakohtaisissa tiedoissa toki lukee Japaninkin kohdalla, että rokotteet tulee ottaa "riskinarvion perusteella", mutta kun luet riskitekijöistä, luet kyseisen taudin yleismaailmallisista riskitekijöistä, et siitä, millaiset riskit nimeonomaan siinä kyseisessä maassa on saada tauti.

Myöskään aivokuumerokotus ei kuulemma ole tarpeellinen, vaikka kävisi lyhyillä vaelluksilla tai oleskelisi myös maaseudulla. Kuulemma Japanissa tautia esiintyy erittäin vähän, ja vaikka se nimeltään onkin Japanin aivotulehdus, sitä esiintyy muissa Aasian maissa paljon enemmän kuin Japanissa.

Kysyinkin hoitajalta vielä lopuksi varmistukseksi, onko hän siis sitä mieltä, että minun ei kannattaisi ottaa kyseisiä rokotteita, ja hän vastasi, että mikäli olen matkustamassa nimenomaan vain Japaniin, A- ja B-hepatiittia ei tarvitse ottaa. Tietenkään siitä ei ole mitään haittaa, koska se on elinikäinen rokote, mutta tarvetta sille ei Japanissa ole. Lisäksi hän ei suosittele aivokuumerokotetta, sillä siinä sivuvaikutukset ja reaktiot rokotteelle voivat olla hyvin voimakkaita, ja kyseisen rokotteen kohdalla tulee tarvetta harkita erittäin tarkasti, sillä joillekin herkille ihmisille se ei kertakaikkiaan sovi. Toisinsanoen rokotuksesta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä Japanin tapauksessa. Hän kehotti kuitenkin ottamaan vaihtokoulusta selvää, vaaditaanko Japanissa pidempään opiskelevilta jokin rokote. Tavalliselle matkailijoille mitään määräyksiä ei ole, mutta kannattaa tarkistaa, onko koululla tai valtiolla jotain määräyksiä opiskelijoiden suhteen.

Tällä hetkellä siis näyttää siltä, että minun ei tarvitsekaan ottaa mitään rokotuksia, jollei koulu jostain syystä niin määrää! Ja kun enemmän ajattelee, niin eihän Japani kyllä mikään tautipesäke ole varmasti kenenkään mielikuvissa. Huomautan kuitenkin, että jokaisen kannattaa tietenkin itse ottaa yhteyttä oman terveyskeskuksensa tartuntatautien osastolle, ja kysellä ohjeita omaan tapaukseen liittyen, sillä riskinarvio on kuitenkin aina henkilö- ja tapauskohtainen, ja jokainen meistä yksilö.

torstai 25. syyskuuta 2008

Mitä ryöstöä!!

Poikkesin tänään koulun jälkeen kysäisemässä Pohjolasta matkavakuutustarjousta vaihtoajalleni, koska satuin kulkemaan konttorin ohitse. Koin järkytyksen. Halvin vaihtoehto, Easy-vakuutuspaketti alle 25-vuotiaille tulisi maksamaan vuoden jatkuvan matkavakuutuksen kanssa melkein n. 550 euroa!! Ja se on muka jokin alennettu hinta vai? En oikeasti tiedä onko minun järkeä sijoittaa moista rahamäärää ihan vain siltä varalta jos jotakin sattuu. Toisaalta kulut voivat nousta ihan hirveiksi, jos tarvitsee esim. sairaskuljetuksen Suomeen.. Japanissa vaihto-opiskelijat tietämykseni mukaan velvoitetaan ottamaan japanilainen sairasvakuutus, joka kattaa ainakin osan mahdollisista hoitotoimenpiteistä, joten pitänee tutkia, miten suuri tarve ylipäätään sen lisäksi on jonkinlaiselle tapaturmavakuutukselle tms.

Soitin illalla myös If-vakuutusyhtiöön, jossa kyseinen vakuutus tulisi maksamaan melko lailla saman verran. If:in vakuutuksessa kuitenkin saattaa olla mahdollista saada SAMOK:in jäsenyydellä jonkinlaisia etuja. Täytynee ottaa siitä vielä selvää. If:in vakuutuksessa tuntui olevan hyvänä puolena myös se, että se on helpompi kustomoida itselleen sopivaksi - siihen ei esim. ole pakko sisällyttää kuolinkorvaustsa tai jotain muita absurdeja maksuja, joita en koe kovin tarpeellisiksi. Tällöin hinta myös alenee jonkin verran.

Jotenkin tällä hetkellä on todella ahdistunut olo kaikista näistä tulevista menoista. Vaikka olen koko ajan ollut tietoinen, että rahaa tulee menemään, en uskonut, että sitä kuluisi näin paljon. En tiedä mistä alkaisi karsimaan, kun kaikki tuntuu jollain tapaa kuitenkin välttämättömältä. Voi hyvä sylvi sentään...

Se vaihdon toinen puoli..

Poikaystäväni oli tilannut eilen figuja Saksasta! Ovathan ne toki hänen omia rahojaan, mutta toivoisin, että mies ymmärtäisi, että jos aikoo minua ensi vuonna nähdä, niin on parasta alkaa säästää niihin Japanin lentolippuihin, eikä ostaa jotain pikku-ukkoja maalattavaksi.. Ehkä hieman itsekästä ajattelua, mutta faktahan se on, että minä taas en voi käydä Japanista Suomessa. :P

Välillä pelottaa, miten tuo vaihtovuosi ylipäätään tulee sujumaan parisuhteen kannalta. Jännittää, tuleeko kauhea ikävä, vai käykö päin vastoin. En ole varma, miten Micke todella suhtautuu ensi vuoteen. Missään vaiheessa hän ei ole suoraan sanonut, että älä lähde, tai muutenkaan liiemmin osoittanut mieltään suunnitelmieni suhteen, mutta välillä olen huomaavinani, että ehkä Mickestä ei kuitenkaan ole niin kivaa, että lähden.. Toisaalta eihän se minustakaan ole kivaa, että joudun jättämään Micken Suomeen. Olisi niin paljon helpompaa iloita tulevasta vuodesta, jos toinen voisi lähteä mukaan. Toivon, että voin palata vuoden jälkeen kotiin ja jatkaa elämää kuten ennenkin. En tiedä, onko se liikaa toivottu, mutta toivon silti.

Jossain vaiheessa en ajatellut, että minun tarvitsisi liiemmin huolehtia siitä, mitä Suomessa vuoden aikana tapahtuu. Ajattelin, että siellä se Micke käy töissä ja pelaa illat tietokoneella niin kuin ennenkin, ja että vuoden kuluttua kaikki on ennallaan. Mutta mitä jos asiat muuttuvatkin? Mitä jos ikävä on aivan liian suuri, ja haluankin vaikka itse pois Japanista kesken kaiken, tai mitä jos tunteet laimenevat ja unohtuvat? Mitä jos vuoden kuluttua en voikaan enää palata vanhaan arkeen? Nämä ajatukset tuovat palan kurkkuun, mutta toisaalta minun on muistutettava itseäni, että olen tietoisesti ottanut sen riskin, jotta voin toteuttaa yhden unelmistani ja lähteä vaihtoon. On vain luotettava, että suhde on siinä vaiheessa, että se kestää näin pitkän erossa olon. Silti, vaikka kuinka yritän luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, välillä mieleen hiipii pelottava ajatus: "Mitä jos olenkin valinnut väärin?"

maanantai 22. syyskuuta 2008

Reseptisirkus

Kävin koulun terveydenhoitajalla kysymässä voinko saada reseptin A- ja B-hepatiitti-rokotusta varten suoraan terkkarilta. Koska meidän koulumme terveydenhuollossa ei kuitenkaan ole tarjolla lääkäripalveluita, terveydenhoitaja ei yksin voi kirjoittaa reseptiä. Niinpä soitin sitten kunnalliseen terveyskeskukseen, jossa he laittoivat minulle reseptin tulemaan. Saan hakea reseptin vasta joskus viikon kuluttua. -__- Ennen kuin käyn ostamassa kalliin rokotteen, yritän vielä käydä terveyskeskuksen rokotusneuvonnassa varmistamassa, että ylipäätään ehdin ottaa kaikki kolme hepatiittirokotetta ennen vaihtoon lähtöä. Vaihtoon kun on tasan kuusi kuukautta lokakuun ensimmäisenä päivänä, ja ensimmäinen hepatiitti pitäisi ottaa kuusi kuukautta ennen matkaa. Tiukoille menee! Saa nähdä, miten kaikki sujuu. Toivon, että kolmannen piikin ottamisajankohdassa olisi hieman jouston varaa...

Sinänsä on tosi tylsää, että vaikka itse olin todella ajoissa vaihtoonlähtöni kanssa liikkeellä, olen omasta toiminnastani huolimatta tässäkin asiassa hieman myöhässä. :(

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Tarkemmin rokotuksista

Mikä onni, että sain ilmoituksen vaihtoon lähdöstä juuri nyt. Huomasin nimittäin viikonloppuna etsiessäni rokotustietoa Kansanterveyslaitoksen ja Rokotus.fi-sivuston kautta, että minulla on jo suorastaan kiire toimia!

Japaniin matkustavan ei ole pakko ottaa mitään rokotuksia, mutta harkinnanvaraisesti B-hepatiitti-, kolera- ja japaninaivokuumerokotuksia suositellaan etenkin pidempään maassa oleskeleville.

Japaninaivokuumerokotus kuuluu Japanin omaan rokotusohjelmaan, ja se antaa suojan hyttysten välityksellä lähinnä maaseudulla sioista ja tietyistä lintulajeista ihmiseen leviävää varsin vaarallista virusta vastaan. Mikäli matkustaa Japanin suurkaupunkeihin ja yöpyy lähinnä hyvissä hotelleissa, ei rokotetta yleensä tarvitse. Sen sijaan jos harrastaa paljon ulkoaktiviteetteja, kuten vaikkapa pyöräilyä, telttailua tai patikointia, voi rokote tulla tarpeeseen etenkin sadekausilla ja eteläisimmissä osissa saarivaltiota. Pohjoisisella Hokkaidon saarella tautia ei yleensä esiinny. Japanin aivotulehduksen vakavassa muodossa kuolleisuus on jopa 30%, joten tämän rokotteen kohdalla en itse epäröi. Vaikka rokotus maksaneekin jotakuinkin 70 euroa, tiedän viettäväni aikaa mitä luultavammin myös maaseudulla, ja jos suunnitelmani Fujille kiipeämiseksi toteutuu, voi olla varma, että niissä metsissä kuhisee jos jonkinmoisia hyttysiä.

Tavallisen turistin ei useinkaan tarvitse huolehtia B-hepatiitista, sillä se tarttuu suojaamattoman seksin, huumeneulojen tai esimerkiksi veren välityksellä. Jos oleskelee ulkomailla kuitenkin pidemmän aikaa, voi joutua onnettomuuksiin ja mahdollisesti sairaalahoitoon, jolloin voi altistua taudille. B-hepatiittisuoja on välttämätön kaikille ulkomaanmatkailijoille, jotka joutuvat käymään hammashoidossa. Itse pohdin kuumeisesti, tarvitsenko hepatiittisuojaa, sillä enhän ole mikään villiä suojaamatonta seksiä tai huumeita harrastava riskimatkailija. Toisella puolella vaakakupissa painoivat 100 euroa ylimääräisiä kuluja, ja toisessa kupissa taas ovat puhkeamaisillaan olevat viisaudenhampaani. Hampaat eivät oireile tällä hetkellä mitenkään, mutta entä vuoden kuluttua? Voin hyvinkin huonolla tuurilla joutua leikkaukseen hammaslääkärissä Japanissa, joten siitä syystä olen päätynyt ottamaan B-hepatiittirokotteen. Koska A- ja B-hepatiittien yhteisrokote maksaa 150 euroa, ja suojaa käytännössä koko loppuelämän molemmilta taudeilta, otan luutlavasti juurikin tuon yhteisrokotteen. Molempia tauteja esiintyy ympäri maailmaa, joka Euroopassa. A-hepatiitti lisäksi leviää varsin helposti ruoan ja huonon hygienian välityksellä, joten eipähän tarvitse huolehtia sitten tulevina vuosina siitäkään, jos jonnekin Suomen ulkopuolelle sattuu matkaamaan.

Kolerarokotusta en itse aio ottaa, sillä vaara altistua koleralle, on Japanissa melko olematon. Maassa on ollut vain muutamia tautitapauksia, ja useimmat niistä ovat ulkomaalaisten maahan tuomia. Kolera leviää esimerkiksi Afrikassa saastuneen juomaveden ja huonon hygienian kautta. Japanilaisten suhteellisen tiukoissa hygienisissä oloissa siis tuskin altistun koleralle. Rokotusta suositellaankin vain niille, jotka työskentelevät huonoissa hygienisissä oloissa, kuten esimerkiksi pakolaisleireillä. Jotenkin en millään jaksa uskoa, että löytäisin itseni ensi vuonna töistä pakolaisleiriltä...

Se, miksi minulla on kiire, johtuu B-hepatiittirokotuksesta, jonka ensimmäinen kolmesta vaadittavasta pistoksesta normaalissa rokotuskäytännössä otetaan kuusi kuukautta ennen matkalle lähtöä. Ehdin siis ottamaan rokotuksen juuri ja juuri, mikäli toimin heti. On olemassa myös nopeutettu rokotuskäytäntö, jossa rokotteet otetaan paria kuukautta ennen matkaan lähtöä. Tällöin kuitenkin vaaditaan tehostepiikki vuoden kuluttua ensimmäisen rokotteen ottamisesta, jotta immuniteetti olisi taattu. Koen hieman hankalaksi tehostaa rokotustani ollessani Japanissa, joten pyrin saamaan lähes elinikäisen hepatiittisuojani jo ennen matkaan lähtöä.

Tuntuu ahdistavalta sijoittaa reilu 200 euroa rokotuksiin. Enhän välttämättä kuitenkaan niitä tarvitse. Äitini lupautui jo kuitenkin hieman sponsoroimaan, joten se helpottaa hieman rahallista ahdinkoani. Tiedän myös, että olen luonteeltani sellainen, että jos en rokotuksia ottaisi, miettisin jokaisen hyttysen nähdessäni, että kohta makaan sairaalassa.. Parempi kai siis maksaa, kuin katua. :]

perjantai 19. syyskuuta 2008

Suunniteluintoa

Olen ollut eilisen hyväksymispäätöksen saatuani jotenkin aivan hyperaktiivinen. Ajatukset ovat juosseet asiasta toiseen sitä vauhtia, että untakin piti illalla odotella monta tuntia. On vaikeaa keskittyä muuhun, kuin faktaan, että en ole enää puolen vuoden kuluttua Suomessa.

Lopultakin voin hyvällä omalla tunnolla suunnitella kaikkea Japaniin ja vaihtoon liittyvää, ilman että tarvitsee jahkailla ja muistuttaa itseään lisäämään joka ajatukseensakin 'ehkä'-sanan. On niin ihanaa, kun ei tarvitse enää jännittää.

Itse asiassa puoli vuotta ennen vaihtoa on jo muutamia asioita, jotka täytyy muistaa suorittaa alta pois. Ensitöikseni seuraavana maanantaina soitan nimitättäin terveyskeskukseen, ja varaan hammaslääkäriajan. Hammaslääkärijono pääkaupunkiseudulla on noin puolen vuoden mittainen, joten on parasta olla ajoissa. Ennen ulkomaille lähtöä on hyvä tarkastuttaa hampaansa ja hoidattaa kaikki muukin mahdollinen vaiva Suomessa, sillä ulkomailla se voi tulla kalliiksi. En ole varma, mitä kaikkea matkavakuutukset korvaavat.. Siitäkin pitäisi ottaa selvä, mutta sillä ei ole vielä mitään kiirettä. Vakuutuksen saanee konttorista muutamassa päivässä.

Laskin juuri, että saan aivan helposti jouluun mennessä täyteen 90 opintopisteen rajan, joka on edellytys VISA-kortin hankkimiselle. En ole tosin kovinkaan tietoinen kortin käyttökustannuksista tai vuosimaksuista, joten en tiedä kannattaako sitä ottaa ennen todellista tarvetta. Pitäisi jossain välissä käydä pankissakin kyselemässä, sillä en ole koskaan omistanut luottokorttia.

Odotan jännityksellä lisää tietoja Japanista. En usko, että esimerkiksi asumisasiat varmistuvat vielä moneen kuukauteen, mutta olisi mukava saada jotain infoa esimerkiksi suoritettavissa olevista opinnoista - englanniksi. Olen kyllä kahlannut kanjiviidakkoa Joshibin nettisivuilla, ja saanut selville joidenkin kurssien perusajatuksen, mutta siinä se suurimmaksi osaksi onkin. Toisaalta, mitä olen muiden vaihtareiden blogeja lukenut, Japanin tapauksessa vaihtoon liittyvät asiat selviävät usein pikkuhiljaa ja melko hitaasti. Mutta hyvää kannattaa odottaa, ja nyt on sentään varmuus, että jotain hyvää on tulossa. ^_^

torstai 18. syyskuuta 2008

Enneuni?!

En ole pitkään aikaan nähnyt Joshibiin liittyviä unia, mutta viimeyönä sain unessa kaksi sähköpostia. Sähköpostin otsikkorivillä luki hiraganalla Joshibi. Toisessa e-mailissa kerrottiin, että minut oltiin hyväksytty vaihto-oppilaaksi, ja toinen sähköposti taas valisti käytännönasioita ja antoi ohjeistusta vaihdon varalle. Mietin unessa, että ehkä ilmoitan sisarelleni, äidilleni ja lähimmille ystävilleni asiasta vasta aamulla, koska oli jo niin myöhä.

Aamulla kun heräsin, mietin, olinko oikeasti eilen illalla saanut moiset sähköpostit, vai oliko kaikki vain unta. Pohdittuani asiaa hieman kauemmin, tajusin, että eiväthän ne edes vaikuttaneet oikeilta e-maileilta, koska miksi kukaan olisi kirjoittanut esimerkiksi Joshibin nimen hiraganalla, eli tavumerkeillä, eikä romajilla, niin kuin olisi loogista tässä tapauksessa. Jopa kanjit olisivat loogisempi vaihtoehto. Harmittelin, ja samalla leikittelin ajatuksella, että olisipa huvittavaa, jos nyt huomaisin, että olinkin yöllä oikesti saanut sähköpostia Joshibista.

Koulun jälkeen istahdin koneelle aloittaakseni harjoitustehtävien teon ja avasin ensimmäisenä sähköpostiohjelman. Kyllä siinä sydän jyskähti kurkkuun ja kovaa, kun huomasin, että olin saanut kaksi sähköpostia, jotka oli otsikoitu "Joshibi exchange students 2009". Hiraganaa ei sentään oltu käytetty. ;) Mailit olivat tulleet koulumme kv-henkilöltä, joka ilmoitti, että minut ja toinen koulustamme vaihtoon hakenut oltiin hyväksytty vaihto-oppilaiksi Joshibiin! Kv-henkilö oli vahingossa lähettänyt saman mailin kahteen otteeseen. Mikä sattuma! Melkein liiankin osuva... :O

Vihdoinkin varmuus puolen vuoden tuskastuttavan odotuksen jälkeen, vihdoinkin tästä alkaa tulla totista totta:
Minä lähden Japaniin!!

tiistai 2. syyskuuta 2008

Syksyn ensimmäiset japanintunnit

Koulu alkoi ja sitä myötä myös japanintunnit. Tällä kertaa tosin emme vielä päässeet ihan todelliseen vauhtiin, koska paikalla oli pienten informaatiokatkosten aiheuttamana muutaman eri tasoryhmän oppilaita. Ilmeisesti kuitenkin näyttää siltä, että kolmannen tason kurssi saadaan järjestetyksi, sillä ilmoittautuneita näyttäisi olevan jotakuinkin tarvittava määrä.

Saa nähdä millainen kurssista muodostuu. Sen näkee sitten käytännössä parin viikon kuluessa. Odotan innolla ainakin lupailtua mahdollisuutta päästä juttelemaan kurssin aikana Metropolian Eerikin kadun yksikköön tulevien japanilaisten vaihto-oppilaiden kanssa. Mikään ei ole parempaa harjoitusta kuin itsensä likoon laittaminen, mitä tulee puhutun vieraan kielen oppimiseen. Belgiassa ollessani huomasin, että kehityin ranskan puhumisesa kovasti ihan vain pelkästään solkkaamalla sitä tilanteessa kuin tilanteessa - vaikka joskus yritykset selvitä pelkällä ranskalla osoittautuivatkin lähinnä itseni nolaamiseksi, opin niistäkin kerroista aina jotakin ja rohkaistuin yrittämään uudelleen.

Ensi viikolla pääsen näkemään Junkoa Himangalle. Ihanaa nähdä häntä, ja samalla päästä paitsi puhumaan japania, myös taas puhumaan ja jakamaan kokemuksia Japanista. Olisi hauskaa myös kokkailla taas yhdessä. Korvapuustitkin onnistuivat niin mahtavasti. Macchakeksit (vihreäteepikkuleivät) kuulostaisivat houkuttelevalta reseptiltä kokeiltavaksi.

torstai 28. elokuuta 2008

Syksy kuluu japania opiskellen

Japanin opiskelu on sujunut minulta tähän mennessä ihan hyvin sekä itsekseni, että opettajan avulla. Opettajajohtoisessa opiskelussa on kuitenkin se etu, että viikottaiset oppitunnit pakottavat säännölliseen kielenopiskeluun ja harjoitteluun, kun taas itsekseen opiskellessa voi olla muutamankin viikon tauko. Itseopiskelun vaara piilee siinä, että jos tauot opiskelun välillä venyvät liikaa, saattaa joutua todella usein kertailemaan aiemmin opittuja asioita, mikä taas on jossain määrin hieman tehotonta.

Niinpä ilmoittauduin täksi syksyksi japaninkielen edistyneemmälle jatkokurssille. EVTEKin ja Stadian ammttikorkeiden yhdistymisessä Metropolia-ammattikorkeakouluksi on jotakin hyötyä - nimittäin se, että oman koulun sisäinen kielikurssitarjonta on laajentunut huomattavasti. Jatkokurssi numero 2:sta kun ei löytynyt EVTEKin opetussuunnitelmasta, mutta Stadiassa sellainen sen sijaan oli. Niinpä nyt kun olemme kaikki iloisesti yhtä ja samaa koulua, voin osallistua myös ex-Stadian kursseille ilman sen kummempia kommervenkkejä. Toivon vain, että kurssi järjestyy, sillä ilmoittautuneita on vasta neljä. :| Jos kurssi ei toteudu liian vähäisen osanoton takia, pitää vain yrittää ottaa itseään sitten kovin ottein niskasta kiinni ja varata yksi ilta viikossa japanin pänttäämiselle itsekseen.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

"Japanilaiset..."

Kylläpä tänään huvitti. Olin Brysselissä, Auderghemissä puistossa lastenvahdin hommissa ja jo kaukaa kuulin outoa marssimusiikkia. Katsahdin kohti japanilaista koulua, josta musiikki kantautui, ja näin lapset marssimassa urheilukentällä. Muutamat kantoivat kylttejä, toiset lippuja. Muutama sivuaskel tiukassa kokoonpanossa, ja marssi saattoi jatkua eteenpäin. Kovin monessa muussa demokraattisessa valtiossa Japanin lisäksi tuskin näkee alakoululaisia niin sotilaallisen näköisessä touhussa ihan tavallisena arkipäivänä. Japanilaiset tosin luultavasti sanoisivat tähän, että se kasvattaa kärsivällisyyttä, opettaa rytmitajua ja yhdessä työskentelyä, ja kohottaa siinä sivussa yhteishengen kattoon. Voi hyvinkin pitää paikkaansa. Japanilaisissa kouluissa on aika usein hauskoja tempauksia ja ohjelmanumeroita, festivaaleja ja todella yhteisöllisiä tapahtumia, jollaisia voisi Suomessakin olla enemmän.

Niin tai näin, on hauskaa, miten tavoilleen uskollisina japanilaiset tuntuvat pysyvän, muuttivatpa he minne tahansa. Belgialaisessa junassa luetaan mangaa kuin Tokiossa ikään ja lapset kulkevat Brysselin kaduilla kouluun aivan samanlainen vanhanaikainen nahkainen koululaukku olalla kuin kobelaisilla kavereillaan. Deltan metroasemalla japanilaiset pikkutytöt kantavat iloisen värisiä, supersöpöin piirroshahmoin kuvitettuja sateenvarjojaan ja kikattavat supersöpöllä äänellään, joka on kuin suora nauhoitus jostain japanilaisesta animaatiosarjasta. Ruokaostoksilla käyvät japanilaisäidit ovat pukeutuneet kauniin yksinkertaisesti, he ovat nuoria, hoikkia ja työskentelevät usein kotirouvina, niinkuin kotimaassakin on tapana. Joka kerta kun näen täällä japanilaisia, he tuovat mieleen Kobessa viettämäni ajan, ystäväni ja tuttavani Japanissa, ja saavat minut hymyilemään. Miten he saattavatkin säilyttää tapansa niin omanlaisinaan, vaikka ovat asumassa toisessa maassa? Toisaalta, japanilainen kulttuuri on hyvin omintakeinen ja erityinen länsimaiseen, varsin homogeeniseen kulttuuriin verrattuna. Luonnollisesti me vain huomaamme kulttuuriemme erilaiset piirteet helpommin, ja ne vaikuttavat siitä syystä niin eksoottisilta.

Japanilaisuus tuntuu usein rakentuvan stereotypioista, mutta ehkä juuri siksi se onkin niin kiinnostavaa. Ja vaikka stereotypia-sanalla onkin yleensä melko ikävä kaiku, loppujen lopuksi suuri osa niistäkin olettamuksista on totta ja täyttä arkea. Suurin osa meistä suomalaisistakin taitaa olla niitä jurottajia, jotka istuvat muiden maiden kansalaisten mielestä hulluissa lämpötiloissa puisilla penkillä ilkialastomina vieraidenkin ihmisten kanssa. Siihen verrattuna moni muu asia kuulostaa varsin normaalilta - vaikkapa ala-astelaiset marssimassa musiikin tahdissa. ^_^

perjantai 8. elokuuta 2008

Paniikki

Olen paniikin partaalla. Kyselin kouluni toiselta Japaniin lähteävältä vaihtarilta, onko hän kuullut mitään meren takaa, kuullakseni positiivisen vastauksen. Hänen kämppähommansa ovat jo selvät, viisumi tuloillaan ja lentoliput hankittu! Ensin olin innoissani - hyvä homma, että hän on saanut asiat reilaan, kun on lähdössä jo kuukauden kuluttua. Sitten havahduin hirvittävään pelkoon - mitä jos ne eivät otakaan minua sinne, kun sieltä ei ole vieläkään kuulunut mitään. Epätoivo yrittää vallata mielen.

Täytyy kai vain yrittää uskotella, että ne hoitavat ensin kiireisimmät asiat alta pois ja alkavat sitten keskittyä ensi vuoden tulokkaisiin. -__- Wish me luck.

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Suurlähetystöjen väkeä ja heidän puolisoitaan

Hillittyyn ulkoasuun naamioidut malttamattomuuta tihkuvat sähköpotini tavoittivat kv-toimiston vastaavan ennen hänen lomaansa, jotta hän saattoi kertoa minulle, ettei vieläkään mitään ole kuulunut Japanista. Samaan kappaleeseen oli ujutettu kuitenkin lupaava tai sitten turhia toiveita nostattava tieto siitä, että Joshibin kv-henkilö on tulossa käymään elokuussa Suomessa. Että ehkä sitten.. tai sitten ei. Minä en usko enää mitään huhuja tai lupaavia epämääräisiä päivämääriä, ennen kuin oikeasti saan jonkun lapun käteeni tai virallisen sähköpostin, jolla asia on lopultakin selvä. Sitä ennen en oikeasti enää jaksa elätellä toiveita, että "ehkä sitten ensi viikolla". Sitä on kohta puoli vuotta tässä hoettu. Ja nämä samat valitusvirret olen toki tässä blogissakin jo kymmeniä kertoja kuulutellut. Pahoitteluni.

Vaikka ne tietyt japanilaiset eivät tunnukaan haluavan lähestyä minua kirjeitse, täällä Brysselissä, jossa oleilen parhaillaan, olen tavannut paljon japanilaisia. Useimpien kanssa en ole toki juttelemaan päässyt, mutta on hauskaa kuulla katukuvassa arkista japania, nähdä japanilaisten lasten leikkivän kotipihassa ja kiljuvan metroasemalla hassulla, niin perin japanilaisella lapsen äänellään. Myös ranskan kielikurssilla on kaksi japanilaista naista, joista kummankin kanssa olen päässyt jo lyhyesti juttusille. En tiedä heidän ikiään, mutta veikkaan 25-35 -vuotiaiksi. Japanilaisten naisten ikää on niin tavattoman vaikeaa arvioida. Toinen heistä on kotoisin Nagoyasta ja toinen Tokiosta. Tokiolainen Sachiko on ollut täällä vuoden verran, koska hänen miehensä työskentelee Japanin Belgian-suurlähetystössä. Hän on palaamassa Tokioon ensi keväänä, jolloin minäkin toivon mukaan olen menossa sinne. Hän pyysi sähköpostiosoitettani, joten annoin hänelle käyntikorttini. Ehkä saan taas uuden ystävän, tai ainakin hyvänpäiväntutun. ^-^

Toinen hauska sattuma on, että erään tuttavaperheen isän ystävä työskentelee Japanin Suomen-suurlähetystössä. Tuttavamme lupasi antaa minulle tämän ystävänsä yhteystiedot, jotta voin tarvittaessa kysellä häneltä asioita jne. Kuulemma siellä on pienet piirit, ja kontaktejahan ei koskaan voi olla tietenkään liikaa. On kiva, kun on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita toisten asioista ja valmiita auttamaan. ^_^

tiistai 8. heinäkuuta 2008

100 päivää odotusta

Sama vanha virsi jälleen: Ei mitään vieläkään. Ja on kulunut likimain 100 päivää vaihtokaavakkeiden ja portfolion jättämisestä opettajien huomaan!

Jotenkin sitä kuvittelisi, ettei se vastauksen lähettäminen ole niin vaikeaa. Pieni kaunis sana 'kyllä' riittäisi minulle. ^_~ Mutta japanilaisille tuntuvat kaikki paperihommat olevan vaikeita, mikäli uskoo muiden ihmisten blogeja ja omia kokemuksia. Asioissa kestää. Tosin Lions-vaihtoon hakiessani muistaakseni jo sentään tammikuussa tiesin pääsystäni Japaniin, vaikka paperit omaan clubiin lähetettiin vasta joskus marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Pari kuukautta on ihan ymmärrettävä käsittelyaika.. Mutta neljäs kuukausi alkaa jo jotenkin ketuttamaan.

EVTEKin kv-toimisto on tiettävästi kesälomalla enää vähän aikaa. Yritän ajatella positiivisesti, ja kuvittelen, että lomalla olevan sihteerin sähköpostissa odottaa iloinen kirje toiselta puolelta maapalloa. Toivon, että asiat selkenevät pian, koska muuten kohta on edessä seuraava kauhea mahdollisuus - Joshibissa alkaa kesälomat! Kahden kuukauden hiljaiselo! Mutta eiväthän ne nyt voi jättää vastaustaan kesän loppuun.. Ei, eivät ne voi, etenkin kun ovat jo lupailleet vastauksia viime kuussa. Kaiken kukkuraksi yksi hakijoista saisi tietää lähdöstään tai lähtemättömyydestään vasta syyskuussa, ja se kuulostaisi jo jopa japanilaisten byrokraatikkojen korvissa ehkä liian epäreilulta, kun tytön lähtö olisi kuitenkin samaisessa kuussa.

Alan (taas) kyllästyä odottamiseen. -__-

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Joshibin vastausta odotellessa

No, meni sitten toinenkin viikko, eikä vieläkään mitään kuulu. Ei siis edelleenkään mitään raportoitavaa Joshibin saralta. Onneksi nyt on taas viikonloppu ohi, ja on taas monta päivää, jolloin vastaus voi tulla..

En ole ehtinyt suunnitelmistani huolimatta liiemmin lukea japania kesälomalla. Ensi perjantaina myymälätyöt vaihtuvat kuitenkin hieman leppoisampaan lastenvahtimistyöhön Belgiassa, joten vapaa-iltoinani ehkä ehdin jopa harjoitella hieman uusia kanjeja ja kielioppisääntöjä. Löysin kotona Pohjanmaalla käydessäni Japanista peräisin olevan vanhan anime-julisteeni, jonka takana on kaikki japanilaisten ala-astelaisten opiskelemat kanjit, sekä tavumerkit, romajit (l. latinalaiset aakkoset) ja jotain muuta 10-vuotiaalle japanilaiselle hyödyllisiksi katsottuja tietoja, kuten kertotaulut. Aion ripustaa julisteen tietokoneeni eteen, jotta muutama kanji tulisi katsottua läpi edes vahingossa ohimennen. Koneella istuessa on myös kätevää netistä käsin tarkistaa, jos ei satu muistamaan jonkun kanjit merkitystä. Tavoitteeseeni, 200 kanjiin ei kuitenkaan ole mahdottoman pitkä matka enää, joten katsotaan, josko jouluna olisi päästy siihen - julisteen avulla tai muuten vain. ^_~

Ja lisää odotusta..

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kesäinen Helsinki japanilaisesta näkökulmasta

Tiistaiaamupäivällä Junko sitten saapui junalla Vantaalle. Käväisimme viemässä hänen vähäiset matkatavaransa meille kotiin ja samalla teimme yhdessä hieman lounasta - ihan vain tavanomaista tomaattijauhelihakastiketta ja spaghettia. Hyvin maistuneen lounaan jälkeen karautimme sitten bussilla puolipilviseen, hieman sateiseen Helsinkiin, jossa vuorossa oli ensin Arabian museo ja Arabian tehtaanmyymälä.

Kippojen ja kuppien jälkeen lähdimme kiertelemään keskustaa; nähtyä tuli tietenkin Tuomiokirkko, Senaatintori, Uspenskin katedraali ja tyhjyyttään ammottava sateinen kauppatori. Kiertelimme japanilaisen hartaasti muumikaupat, Marimekon myymälät ja kaikki vastaavat tunnettujen brändien liikkeet. Oikeastaan emme ostelleen mitään erityisemmin - tärkeämpää tuntui olevan lähinnä nähdä kaikki kaupat, ihastella ja oppia tuntemaan tunnettujen valmistajien tuotteita. Sää oli hieman masentava ja jalat alkoivat puutua, joten kuuden kieppeillä palasimme takaisin kotiin. Kotona leivoimme yhdessä korvapuusteja, joita mussutimme maidon kanssa loppuillan.

Piknik SuomenlinnassaKesviikkona nousimme varhain, sillä säätiedotus lupaili aurinkoa vain aamupäivälle. Suuntasimme pienten pohdiskelujen jälkeen Suomenlinnaan. Otimme mukaan piknikviltin, eli arkisemmin vanhan pyyheliinan. ^_^'' Lisäksi sulloimme reppuun mehua ja korvapuusteja. Kauppatorilta nappasimme mukaan vielä makeita espanjalaisia mansikoita ja hyppäsimme Suomenlinnan lauttaan. Lauttamatka meni mukavasti maisemia katsellessa, ja sääkin oli aivan loistava. Yleensä Suomenlinnassa on todella tuulista ja jopa koleaa, mutta meitä onnisti ja saimme aurinkoisen ja lämpimähkön aamupäivän. Kiertelimme Suomenlinnaa melko laajasti, poseerasimme tietenkin tykkien päällä ja lopuksi istahdimme ankkalammen reunalle piknikille. Kun eväät oli syöty, jostain alkoi työntyä taivaalle pilviä. Helsinkiin saapuessamme tuuli alkoi yltyä ja taivas muuttui entistä mustemmaksi. Niinpä kiersimme nopsaan tällä kertaa vilkkaan Kauppatorin kojuineen. Jossain vaiheessa sää alkoi muuttua yhä uhkaavammaksi, joten siirryimme sisätiloihin Foorumiin tankkaamaan itsemme Arnlod'sin donitseilla. Parin mutkan kautta päädyimme lopulta videovuokraamoon ja sitä kautta katselemaan komediaa kotisohvalle jäätelöpaketti seuranamme.

Sibeliuksen kanssaTorstaiksi oli luvattu pelkkää vesisadetta ja pilvistä säätä, joten pohdin, mitä ihmettä sisätilapainotteista ohjelmaa keksisimme koko päivän ajaksi. Ihmeekseni aamulla aurinko pilkisti kuitenkin pilvien raosta ja kun bussi saapui Rautatientorille, taivas oli melkein sininen. Niinpä otimme raitiovaunun Töölön suuntaan ja kävimme tarkastamassa Sibeliuksen puiston. Ratikassa joku herttainen ja avulias, mutta hieman turhan päällekäyvä helsinkiläismummo halusi esitellä lyhyen matkan aikana kaikki mahdolliset nähtävyydet Junkolle... Vaikkei Sibeliuksen monumentissä mielestäni ole kauheasti katselemista, sitä ympäröi saapuessamme varmaankin satapäinen turistijoukko, ja aina kun yksi bussi lähti vieden viitisenkymmentä ihmistä mukanaan, seuraava linja-auto kaarsi nurmikentän reunalle ja bussista ahtautui ulos vähintään yhtä suuri joukko uusia matkailijoita. Kaikki tuntuivat olevan kiireisiä - halusivat itsensä kuvatuiksi monumentillä nopeasti ja kohta he olivatkin jo poissa. No, emme mekään sen "ison uudenvuodentinan" juurella aivan hirvittävän kauaa viihtyneet, mutta tulipahan sekin nyt sitten nähtyä, ja kerrottua muutama kankea fakta Sibeliuksestakin.

Temppeliaukion kirkossa oli sinne saapuessamme pianokonsertti, joten jäimme istumaan kirkkoon hetkeksi. Paikka oli minun makuuni kuitenkin liian täynnä turhan äänekkäitä turisteja ja tyypillinen kirkon harras, hiljainen tunnelma oli tipotiessään. Eduskuntatalon portailla poseeraamisen jälkeen kävimme pelaamassa yhden krediitin verran tanssipelejä (DDR/Dance dance revoloution/In the Groove.. millä nimellä nyt kukin sattuu tämän musiikkipelin tuntemaan) Tennispalatsissa. Junkosta oli hassua, miten tavattoman vakavina ja tarkasti muut pelaajat katsoivat aina kavereidensa suoritusta. Japanissa kuulemma muut lähinnä naureskelivat virheille tai muuten olivat äänessä. Tennarin "peliluolassa" kaikki tuijottivat ruutua herkeämättä, ja jos joku sattuu ruudun ja pelaajan väliin väärällä hetkellä, voi olla varma että saa murhaavat katseet peräänsä. ^_^'' Kampissa kävimme pizzalla ja kiertelimme muutamassa liikkeessä. Sitten läksimme kävelemään Tokyokania, eli paikallista japanilaista ruokakauppaa kohti. Ostimme mm. iltaruokaa varten gyoza-taikinakuoria.

Viimeinen iltamme sujuikin sitten gyozoja paistellessa ja syödessä. Tämä ja muutama muu japanilainen resepti löytyy muuten sitten Ruokakomerosta, mikäli kiinnostaa kokeilla. Gyozat olivat maukas kokemus, ja sen verran helppo ruokalaji, että voisi kokeilla valmistaa niitä uudemmankin kerran.

Tänään saatoin sitten Junkon asemalle. Elokuussa näemme varmaankin uudestaan Himangalla. Sitä ennen hermoilen edelleen japaninvaihtoni suhteen, sillä lupauksista huolimatta taitaa jäädä haaveeksi, että tällä viikolla tulisi jotain infoa Japanista. Alan pikkuhiljaa ärsyyntyä yhä enemmän tähän järjettömään hitauteen... Mutta kuten Junko joka päivä muisti optimistisesti kannustaa - ehkä huomenna! -__- (Tosin tällä kertaa tuokaan optimismi ei ota toimiakseen, koska on viikonloppu, ja silloin ei taatusti ainakaan tapahdu mitään. :P )

tiistai 27. toukokuuta 2008

Sovittuja juttuja

Saimme Junkon kanssa sovittua, että hän tulee vierailulle tänne meille 10. kesäkuuta, ja viipyy neljä päivää. En ehkä saa kaikkia neljää päivää vapaaksi, mutta yritän järjestää kyseisen viikon vapaapäiväni ainakin kolmelle päivälle kyseisenä ajankohtana. Neljäntenä päivänä voin neuvoa Junkolle esimerkiksi museoita, joihin on helppo mennä yksikseenkin, tai ehkäpä Micke voi pitää hänelle seuraa, jos hyvin sattuu.

Junkoa kiinnostavat ainakin Helsingin kaikki kuuluisat kirkot, sekä muut yleiset nähtävyydet, sekä lisäksi mm. designmuseo ja tietenkin japanilaisten rakastamat muumit. Itse en olekaan käynyt Temppeliaukion kirkossa, joten on hauskaa käydä kurkistamassa sitäkin. Japanin eteläisimmältä pääsaarelta, Kyuushulta kotoisin oleva Junko on tottunut lähes trooppiseen kesään, joten voin vain kuvitella miltä kalsea sade tuulisessa Suomenlinnassa voisi tuntua. Toivonkin siis hyvää säätä, jotta ulkoilu onnistuisi leppoisissa merkeissä, eikä koko ajan tarvitsisi juosta katoksen alta seuraavalle sadetta paossa. Piknikit Helsingin hyvinhoidetuissa puistoissa tai Suomenlinnan nurmilla aurigon lämmössä ovat parasta kesäviihdettä, mitä pääkaupunkiseutu mielestäni tarjoaa. Kaiken kruunaa kauppatorilta mukaan ostetut makeat mansikat, jäätelö ja herneet. Siinä sitä on kesätunelmaa kerrakseen vaikka minkälaiselle maailman matkaajalle.

Sitä odotellessa tehdään nyt siis kovasti töitä ja kerätään rahaa haaveiden toteuttamiseen niin paljon kuin pankkitili jaksaa vastaanottaa. ^_~

perjantai 23. toukokuuta 2008

Vihdoinkin vastauksia?!

Lopultakin on edes pieni toivo tämän ikuisuudelta tuntuneen odottamisen päättymisestä! Sain tänään nimittäin sähköpostia EVTEKin kv-toimistosta, ja sieltä kerrottiin, että vastaukset vaihtohakemuksiimme saapuvat Japanista kesäkuun puolessa välissä. Sikäläinen kv-toimisto oli ilmoittanut saavansa Joshibin tiedekunnilta mahdolliset hyväksynnät 10.6. mennessä. Siihen ei ole enää kuin muutama viikko. Pari kuukautta sitten sekin tuntui iäisyydeltä, mutta tässä vaiheessa alkaa olla ihan sama milloin sieltä vastataan, kunhan vastataan.

Toivon, että tämä blogi ei saa vastauksen myötä kuolemantuomiota. Mikäli niin ikävästi kuitenkin käy, olkoon tämä katkera opetus jollekkin toiselle vaihtoonpyrkijälle siitä, että joskus kaikki ei kuljekaan suunniteltujen polkujen mukaan. Mutta jätetään suuremmat manaukset nyt väliin, sillä toivo ei ole lainkaan menetetty.

Vielä kolmisen viikkoa piinaa jäljellä!

torstai 22. toukokuuta 2008

Sushi wa oishikatta desu! Bikkurishita!

Kuten otsikko kertoo, yllätyin tänään, sillä söin varmasti elämäni parasta sushia. Mitä ihmettä? Olen aina ollut sitä mieltä, että sushi on oikeastaan aika pahaa, mutta opettajani ystävättären tekemät sushit olivat ihan oikeasti herkullisia! Syömissämme makisusheissa oli useammanlaisia täytteitä. Yhdessä oli mm. lohta ja tilliä, toisessa oli siikaa, kolmannesta löytyi punaista tonnikalan lihaa. Lisäksi oli myös kasvissushia, joka sisälsi porkkanaa, paistettua kananmunaa, ruohosipulia ja purjoa. Pidin eniten viimeisimmästä, sekä lohitäytteestä, mutta muutkaan eivät tosiaan olleet hullumpia. Oli todella mukavaa huomata, että voin siis sittenkin nauttia sushista ilman refleksinomaista mahan muljahtelua, joka on aika epämielyttävää hieman vieraammassa tai arvovaltaisemmassa seurassa. Sushi on japanissa kuitenkin yleistä murkinaa, johon törmää usein ravintolassa tai kyläilyreissuilla, sekä juhlissa, vaikkei sitä ihan niin usein kotona tehdäkään. Suomessakin sushi on niitä harvoja japanilaisia ruokia, joita täältä ylipäätään saa. Siispä on ihan mukava, että voi todellakin heittää ennakkokäsityksensä ja -kokemuksensa roskakoriin ja todeta, että hyvääkin sushia on siis olemassa. Kiitos siitä Suzuki-sanille!

Söimme tosiaan siis viimeisellä japanin oppitunnilla sushia ja tarkoitus oli katsoa elokuvaakin, mutta loppujen lopuksi leffa jäi katsomatta, sillä keskustelut olivat kaikkien mielestä mielekkäämpää ajanvietettä. Joukossamme oli siis oppilaiden ja opettajan lisäksi kaksi japanilaista, joten puhe oli pääasiassa japania pienillä tulkkauksilla. Oli virkistävää pitkästä aikaa kuunnella japaninkielistä puhetta ja jopa ottaa osaa keskusteluun. Aluksi esittelimme itsemme, ja sen kautta keskustelujen aihepiirit vaihtelivat kunkin läsnäolijan mielenkiinnonkohteista yleiskulttuurisiin aiheisiin. Kaikkein parasta oli, että pelko siitä, että tunnen oloni Japanissa täydeksi ummikoksi, katosi suurimmaksi osaksi. Tiedän, että vaikeaa tulee olemaan, enkä edelleenkään luonnollisesti ymmärrä kaikkea, kun kielitaito kuitenkin on mitä on. Jos tiedän mistä puhutaan, voin kuitenkin seurata keskustelua ihmeen hyvin siihen nähden, kuinka vähän aikaa olen opiskellut. Oli myös kiva huomata, että osaan muodostaa lauseita, kertoa itsestäni jotain muutakin kuin nimen, iän ja kotipaikan ja ottaa kankeasti osaa keskusteluun. Mukava ilta antoi siis lupauksia siitä, että kyllä minä vielä sillä japanilla tulen jossain vaiheessa toimeenkin. ^_^