perjantai 25. heinäkuuta 2008

Suurlähetystöjen väkeä ja heidän puolisoitaan

Hillittyyn ulkoasuun naamioidut malttamattomuuta tihkuvat sähköpotini tavoittivat kv-toimiston vastaavan ennen hänen lomaansa, jotta hän saattoi kertoa minulle, ettei vieläkään mitään ole kuulunut Japanista. Samaan kappaleeseen oli ujutettu kuitenkin lupaava tai sitten turhia toiveita nostattava tieto siitä, että Joshibin kv-henkilö on tulossa käymään elokuussa Suomessa. Että ehkä sitten.. tai sitten ei. Minä en usko enää mitään huhuja tai lupaavia epämääräisiä päivämääriä, ennen kuin oikeasti saan jonkun lapun käteeni tai virallisen sähköpostin, jolla asia on lopultakin selvä. Sitä ennen en oikeasti enää jaksa elätellä toiveita, että "ehkä sitten ensi viikolla". Sitä on kohta puoli vuotta tässä hoettu. Ja nämä samat valitusvirret olen toki tässä blogissakin jo kymmeniä kertoja kuulutellut. Pahoitteluni.

Vaikka ne tietyt japanilaiset eivät tunnukaan haluavan lähestyä minua kirjeitse, täällä Brysselissä, jossa oleilen parhaillaan, olen tavannut paljon japanilaisia. Useimpien kanssa en ole toki juttelemaan päässyt, mutta on hauskaa kuulla katukuvassa arkista japania, nähdä japanilaisten lasten leikkivän kotipihassa ja kiljuvan metroasemalla hassulla, niin perin japanilaisella lapsen äänellään. Myös ranskan kielikurssilla on kaksi japanilaista naista, joista kummankin kanssa olen päässyt jo lyhyesti juttusille. En tiedä heidän ikiään, mutta veikkaan 25-35 -vuotiaiksi. Japanilaisten naisten ikää on niin tavattoman vaikeaa arvioida. Toinen heistä on kotoisin Nagoyasta ja toinen Tokiosta. Tokiolainen Sachiko on ollut täällä vuoden verran, koska hänen miehensä työskentelee Japanin Belgian-suurlähetystössä. Hän on palaamassa Tokioon ensi keväänä, jolloin minäkin toivon mukaan olen menossa sinne. Hän pyysi sähköpostiosoitettani, joten annoin hänelle käyntikorttini. Ehkä saan taas uuden ystävän, tai ainakin hyvänpäiväntutun. ^-^

Toinen hauska sattuma on, että erään tuttavaperheen isän ystävä työskentelee Japanin Suomen-suurlähetystössä. Tuttavamme lupasi antaa minulle tämän ystävänsä yhteystiedot, jotta voin tarvittaessa kysellä häneltä asioita jne. Kuulemma siellä on pienet piirit, ja kontaktejahan ei koskaan voi olla tietenkään liikaa. On kiva, kun on ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita toisten asioista ja valmiita auttamaan. ^_^

tiistai 8. heinäkuuta 2008

100 päivää odotusta

Sama vanha virsi jälleen: Ei mitään vieläkään. Ja on kulunut likimain 100 päivää vaihtokaavakkeiden ja portfolion jättämisestä opettajien huomaan!

Jotenkin sitä kuvittelisi, ettei se vastauksen lähettäminen ole niin vaikeaa. Pieni kaunis sana 'kyllä' riittäisi minulle. ^_~ Mutta japanilaisille tuntuvat kaikki paperihommat olevan vaikeita, mikäli uskoo muiden ihmisten blogeja ja omia kokemuksia. Asioissa kestää. Tosin Lions-vaihtoon hakiessani muistaakseni jo sentään tammikuussa tiesin pääsystäni Japaniin, vaikka paperit omaan clubiin lähetettiin vasta joskus marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Pari kuukautta on ihan ymmärrettävä käsittelyaika.. Mutta neljäs kuukausi alkaa jo jotenkin ketuttamaan.

EVTEKin kv-toimisto on tiettävästi kesälomalla enää vähän aikaa. Yritän ajatella positiivisesti, ja kuvittelen, että lomalla olevan sihteerin sähköpostissa odottaa iloinen kirje toiselta puolelta maapalloa. Toivon, että asiat selkenevät pian, koska muuten kohta on edessä seuraava kauhea mahdollisuus - Joshibissa alkaa kesälomat! Kahden kuukauden hiljaiselo! Mutta eiväthän ne nyt voi jättää vastaustaan kesän loppuun.. Ei, eivät ne voi, etenkin kun ovat jo lupailleet vastauksia viime kuussa. Kaiken kukkuraksi yksi hakijoista saisi tietää lähdöstään tai lähtemättömyydestään vasta syyskuussa, ja se kuulostaisi jo jopa japanilaisten byrokraatikkojen korvissa ehkä liian epäreilulta, kun tytön lähtö olisi kuitenkin samaisessa kuussa.

Alan (taas) kyllästyä odottamiseen. -__-