Manganäyttely Annantalolla 23.8.- 15.10.

Helsingin Annantalon lasten ja nuorten taidekeskuksessa nähdään tänä syksynä taidetta japanilaisessa hengessä. Manga-aiheinen näyttely, jossa itsekin olen mukana muutamalla työllä, on koottu manga-tyylillä piirtävien suomalaisten taiteilijoiden töistä. Esillä tulee olemaan varmasti varsin moninainen kurkistus suomalaiseen mangaan ja mangapiirtämiseen, sillä tekijät ovat saaneet valita näyttelyyn tulevat työnsä varsin vapaasti. Oletankin, että mukana on paitsi sarjakuvaorginaaleja, myös kuvitustöitä lukuisista eri aiheista ja monenlaista kynän jälkeä.

 Näyttelytyö: Liisa Stenberg

Se, mikä on mangapiirtämistä Suomessa lienee varsin häilyvää, sillä esimerkiksi itse koen, että yleisesti ottaen omat piirrokseni ovat korkeintaan saaneet inspiraationsa mangasta, kuin olisivat varsinaisia mangatyylisiä teoksia. Tähän näyttelyyn valitsemani työni ovat kuitenkin tietenkin sieltä piirrosteni kaikkein mangamaisimmasta päästä, ja koska näyttely sijoittuu Annantalon lasten kirjakahvilaan, valitsin myös aiheeni sen mukaisesti. Käykää itse katsomassa! :)


Näyttely on avoinna 23.8. alkaen Annantalon lasten kirjakahvila Haitulassa arkisin klo 9–20 ja la–su klo 11–17.

Mangaa!!! -näyttely on osa Annantalon Japani-aiheista ART LAB – Karu ja Kaunis -toimintagallerian ohjelmaa. Toimintagalleriassa tutustutaan ikebanan ja origamin kautta japanilaiseen estetiikkaan. Kävijät pääsevät galleriassa itsekin kokeilemaan näitä perinteisiä taiteenlajeja. Suosittelen! Ikebana on yllättävän haastavaa ja syvällistä, jos sen oppeihin oikein paneutuu. Toimintagalleria on avoinna samoihin kellonaikoihin kuin Mangaa!!!-näyttelykin, mutta sulkeutuu jo 7.10.

ART LAB -toimintagalleria ja Mangaa!!! -näyttelyt ovat osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa.

Vuosi Japanissa...

Jotain jännittävääkin jännittävämpää on tapahtumassa..

Kun 2010 joulukuussa Japanissa ollessani sain sähköpostia blogiini tutustuneelta kustantajalta, en meinannut uskoa lukemaani. Kului muutama kuukausi, ja helmikuussa 2010 palasin Suomeen. Suoritin työharjoitteluani ja annoin ajatusten ja suunnitelmien muhia päässä hissukseen pahimman kiireen ohi, kunnes sitten loppukeväästä aloin kirjoittaa – kirjaa.

Kesätöiden ohella koko 2010 kesä kului miniläppärin kanssa kahviloissa, puistoissa, kirjastoissa ja kotipöydän ääressä istuen ja kirjoittaen. Valmista ei tullut toki kesän aikana, vaan tekstiä piti tuottaa seuraavaan jouluun saakka koulun ohessa. Juuri ennen joulua 2010 sain käsikirjoituksen jotakuinkin valmiiksi – tai no, raakileeksi. Kaikenlaista piti vielä tsekkailla, tarkistaa ja hioa.

Lopulta reilu 150 täyteen kirjoitettua A4:ää lähti kielentarkastukseen, tuli takaisin ja lähti taas. Venkslausta, hiomista, vääriä sanamuotoja ja pilkkuvirheitä. Ja lopulta sitten helmikuussa 2011 käsissäni oli valmis käsikirjoitus – taittoa vaille valmis kirja!

Olo oli hämmentyneen onnellinen, mutta projekti ei suinkaan loppunut vielä siihen. Graafikko kun olin, kustantajani Finn Lectura oli ehdottanut, että voisin myös taittaa ja suunnitella kirjani ulkoasun itse, mikäli kokisin sen mielekkääksi. Tietenkin otin tarjouksen innolla vastaan. Ja kun nyt kerran tietokoneen kovalevylläni on yli 15000 täysiresoluutioista valokuvaa Japanista, ei liene yllätys, että kuvamateriaalikin tuli pääasiassa samasta osoitteesta. Edessä oli siis vielä kenties toiset puoli vuotta työtä, mutta ilokseni sain iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun sain kirjan taiton sisällytettyä opinnäytetyöhöni. Noihin aikoihin keräsinkin vastauksia Japani-kyselyyni, jonka muutamat teistä ehkä muistavat viime keväältä. Huikeat reilu 500 vastausta auttoivat minua suuresti, kun lähdin miettimään taittoratkaisuja ja sitä, miten suomalaiset, Japanista kiinnostuneet tuon kaukaisen maan oikeastaan näkevät, tai millaiset heidän (tai teidän?) lukutottumuksensa ovat.

Pitkin alku kevättä arkistoin loputonta kuva-arsenaaliani, jotta valokuvien valitseminen kirjaa varten olisi helpompaa. Sakura, temppeli, Shibuya, rautatie, asema, lippuautomaatti, jäätelö, gyoza, shika, soija, marketti, tie, pyörä, bussi, koulupuku.... kaikilla tuhansilla kuvillani on nyt avainsana. Voitte vain kuvitella, miten kauan 15000 valokuvan hakusanoittaminen kesti... tai miten "jännää" se oli, kun sitä oli tehnyt ensimmäiset 5 000 kuvaa ja suunnilleen kaksi samanlaista settiä oli vielä edessä.

Sana 'bambu' löytää arkistostani kätevästi vaikkapa tämän vehreän metsän Saitamassa, ja sanoilla 'kaupungilla', 'shoppailu' tai vaikkapa 'elektroniikka' voi löytää kuvan Akihabaran meneväisestä kaupunginosasta Tokiosta.

Maaliskuun korvilla aloitin pikkuhiljaa varsinaisen kirjan taiton suunnittelun. Ehdin miettiä typografiaa, luonnostelemaan kustantajalle mallitaittoa... ja sitten Japanissa rysähti. Sendaissa järisi maa ja kaikki pysähtyi hetkeksi. Shokki valtasi sisuskalut ja huoli ystävistä Japanissa vei voimat. Kun tilanne pikkuhiljaa taas normalisoitui, motivaatio kirjaa kohtaan oli hetken hieman kadoksissa – tottakai halusin saattaa sen loppuun, mutta "toisen kotimaani" tapahtumat ahdistivat ja hetken aikaa tuntui, että eihän tässä hommassa ole mitään järkeä, kun Japani, josta kirjoitan, on kadonnut! Työtä oli kuitenkin saatettava eteenpäin ja viikot vierivät taiton parissa. Vähitellen huomasin, että siellä ne ystäväni elävät lähes samaa elämää kuin ennenkin – huolestuineina ja väsyneinä, mutta kenties sisukkaampina kuin koskaan. Vain muutama viikko järistyksestä tokiossa käytiin jälleen ihan samaan tapaan koulussa, töissä ja kaupassa, ja pian sendailaisetkin kaverini jatkoivat elämäänsä. Kesään mennessä olin palannut maanpinnalle shokista, käärin hihat ja jatkoin töitä oikein urakalla– ja samanlaisella tarmolla jokapäiväinen Japani-kuvien katselu alkoi taas itää mielessäni armottomana matkakuumeena, josta en varmasti pääse eroon ennen seuraavaa Japanin matkaa.

Kirjan teko jatkui läpi kesän ja taitto alkoi valmistua. Kustantajalta tuli vihreää valoa valintojeni kohdalta ja lopulta piti alkaa miettiä, missä vaiheessa teos menee painoon. Elokuun loppu oli pitkiä iltoja ja ankaraa läpilukua. Kun on lukenut omaa tekstiään likemmäs kymmeniä kertoja, sille alkaa pikkuhiljaa sokeutua. Osansa tarkastusurakasta saivat siis lopulta perheenjäsenetkin. Ja sitten, syyskuun koittaessa kirja oli viimein painossa. Tunne oli sanoinkuvailematon. Ihana, mutta rankka, toista vuotta kestänyt projekti oli vihdoin poissa minun käsistäni, ja pian lapsuuden unelmani olisi tosi – olisin julkaissut kirjan?!

Ja siellä se kirja valmistui koko syyskuun, kunnes tänään se on vihdoin tullut painosta! Omaan ensimmäiseen lämpimäiskappaleeseeni saan iskeä sormeni tänä perjantaina. En malta odottaa! Toisaalta, olen kauhuissani. Mitä nyt tapahtuu? Ostaako sitä kirjaa joku? Lainataanko sitä kirjastosta? Toivottavasti!

Hyvät naiset ja herrat, saanko siis esitellä: "Vuosi Japanissa – Opas arkeen ja elämään vieraassa kulttuurissa"!

Oppaaksi vaihtarille, Japaniin töihin lähtijälle ja maailmanmatkaajalle tai viihdykkeeksi nojatuoliretkeilijälle. Yksissä kansissa kaikki, mitä minulta ikinä on tässä blogissa kysytty, ja kaikki, mitä itse olisin toivonut tietäväni jo ennen vaihtoon lähtöäni. Kokemuksia, sattumuksia ja tietenkin mielenkiintoista faktaa. Ennakkotilattavissa suurimmassa osassa verkkokirjakauppoja, ja pian saatavilla myös hyvin varustelluista kivijalkakirjakaupoista, kunhan kirja nyt ehtii painolta kustantajan varastoon.

Tarkemmin teokseen voi tutustua Finn Lecturan sivuilla.

Voin vain sanoa, että tuntuupa kyllä kummalliselta. Ja kiitos teille ahkerille lukijoille, jotka olette olleet näinä vuosina kannustamassa blogin kirjoitteluun!

Ripaus Japania sisustuksessa

Olen aina ihastellut japanilaista sisustusta ja sen sopivuutta yhteen skandinaavisen modernismin kanssa. Haaveilen asunnosta, jossa olisi madallettu eteinen, genkan, aulassa odottamassa vieraita ja kodin asukkaita lajitelma pehmoisia tohveleita, avaran tupakeittiön tilat jakaantuisivat kenties hieman eri tasoihin ja tilanjakajina olisi mielenkiintoisia puisia yksityiskohtia. Unelma-asunnossani olisi harmoninen sisäpuutarha ja kylpyhuoneessa solisisi pieni vesiasetelma. Lista jatkuu, ja unelmoidahan toki saa, mutta niin kauan kun sisustuskohteenani on HOASin pikkukaksio, unelmien toteutuminen on aika kaukana.

Ihastuin joskus muinoin tummaan puuhun ja porrashyllyköihin, jollaisia näin vanhojen japanilaisten, puisten tansujen muodossa. Ikean pinottavat hyllyt ovat ajaneet asian, vaikka ovatkin mittasuhteiltaan aika lailla sinnepäin, eivätkä puuta nähneetkään. Seinälläni roikkuu Japanista ostamani kaunis kangas, joka kyllä selvästi kaipaisi vielä toista silityskierrosta ja vähän parempaa paikkaa. Mutta kun näihin himputin opiskelija-asunnon seiniin ei saisi tehdä edes naulan reikiä...

Innostumiseni Japaniin harvemmin näkyy selvästi päällepäin. En esimerkiksi koe pukeutuvani siten, että joku voisi arvata harrastuksikseni japanilaiset animaatiot tai vaikkapa kiinnostukseni japanilaiseen katumuotiin. Japani on kuitenkin tärkeä osa elämääni ja haluan kaikkien vaihtoni aikaisten muistojen pysyvän pinnalla vaikka pian on kulunut vuosi siitä, kun tulin takaisin Suomeen. En halua, että asuntoni suoranaisesti huutaa "Japani", mutta olen yrittänyt tuoda kotini sisustukseen sellaisia elementtejä, jotka tuovat silti minun mieleeni Japanin sekä esimerkiksi tietyt ihmiset, tapahtumat, matkat ja sattumukset vaihtoni ajalta. Esimerkiksi tumma puu (tai "puu" Ikea-kalusteiden tapauksessa), suorat linjat, paperivalaisimet, geometriset kuviot verhoissa sekä lukuisat sisustusesineet ja astiat ovat niitä pieniä yksityiskohtia kodissani, jotka minulle ovat jollain tapaa "japania".

Olohuoneen seinää koristaa A4- ja A3-koossa tulostettujen Japanin valokuvieni kollaasi. Raukat kaipaisivat yhä kehyksiä, vaikka ne ovat olleet seinällä jo kohta vuoden..

Makuuhuoneeni ovessa on kokoelma Fuji-aiheisia postikortteja, sekä yksi orpo, mutta kaunis Keisarin palatsin postikortti.

Barbapapa muistuttaa paitsi ystävästäni Eijasta, jolta sain pehmolelun syntymäpäivälahjaksi, myös ystäväperheeni Morien isästä Daisukesta, joka kertoi joskus haluavansa kerätä kotiinsa kaikki barbapapat. Kenties, koska Barbapapa-animaatio on ainakin osittain japanilaisten käsialaa, ja hahmot ylipäätään japanilaiseen visuaaliseen kulttuuriin hyvin istuvia, Barbapapat ovat Japanissa kansoittaneet kuvillaan kirjepaperit, lelut, mukit, pyyhkeet ja monet muut tavarat.

Viime vuonna maailman myydyimmäksi kalenteriksi noussut McDonalnd'sin Pokemon-kalenteri koristi makuu- ja työhuoneeni seinää. Kalenterin hauskinta antia olivat hienojen kuvien lisäksi huvittavat englanninopetus-osiot kalenterin alareunassa. Niistä japanilaiset lapset voivat opetella esimerkiksi fraasin: "When I'm done with you, you'll be sparkling clean!" Kätevää.

Työpöytäni taustalla on joukko A5-kokoisia valokuvatulosteita Japanista. Kuvat jäivät yli, kun tein koetulostuksia Joshibin valokuvauskurssin lopputyönäni tekemääni kirjaa varten. Myös tietokoneeni taustakuvana on ollut usein valokuvia Japanista, kuten tälläkin kertaa - kukkia ilta-auringossa Sagami-Oonossa.

Työpöydälläni on ystävältäni Satou-sanilta syntymäpäivälahjaksi saama valokuvakehys, jonka pinta on tarttuvaa muovia, ja siihen voi käteävsti laittaa talteen esimerkiksi USB-tikkuja, jotka muuten lojuisivat ympäri työpöytää. Kuvaksi valitsin Tokyo Towerin Roppongilta kuvattuna, koska kävimme yhdessä ystäväni kanssa sitä Roppongi Hillsin ostoskeskuksen näköalatasanteelta ihailemassa.

Muitakin valokuvakehyksiä löytyy. Ystäviltäni saamassa japanilaisesta kimonokankaasta tehdyssä valokuvakehyksessä on kuva Megusta ja Sarista shoppailukierrokseltamme Tokiosta, ja puinen kokeshi-nukke, jonka sain Megulta viime vuonna syntymäpäivälahjaksi koristaa myös kirjahyllyäni. Pienestä ja kätevästä, Shiniltä saamastani kolikkopussukasta on myös muodostunut tärkeä esine.

Sain Totoro-kehyksen pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi Sendain kavereiltani, kun he olivat vaihdossa Suomessa. Niinpä kehykseen onkin päätynyt kuva minusta ystävieni kanssa Sendain Matsushiman edustalla.

Keittiöstäni löytyvät ehkä selkeimmit japanilaiset esineeni, astiat. Avohyllyssä on esimerkiksi puisia Takayamasta hankkimiani misokeitto-kulhoja ja lasinalusia, hyakuenshopin soijakippoja, Joshibin keramiikan opiskelijan Hitomin tekemiä viisikulmion muotoisia, tumman ruskeita keaamisia kulhoja, okayamalainen soijakaadin, Junkon mummon vanha, pieni teepannu sekä kauniilla kuoseilla koristettuja teepurkkeja. Lisäksi keittiön laatikot pursuilevat syömäpuikkoja, joita on hankittuna isolle seurueelle asti.

Jälkiruoka- ja sushilautasina tai lasinalusina toimivat, oikeista lehdistä ja paperista valmistetut upeat alustat ovat takayamalaista käsityötä.

Myös Morin perheeltä saamani tatamia jäljittelevät lasinalustat ovat kovassa käytössä.

Seuraavalla japaninmatkallani ostoslistalla ovat ainakin sohvatyynyihin kelpaavat vanhat kimonokankaat, lisää astioita ja varsinkin ehkä joku ihana Hokusanin keraaminen kaadin. (+ Tietenkin uusi objektiivi kameraani).

Muistot mukana joka päivä - purikuratumblerissa!

Japani ei hevillä lähde mielestä. Niinpä päätin antaa (taas jälleen) fiilistelylle periksi, ja askartelin tässä yksi viikonloppu hauskat muistot mukaan otettavaan muotoon. Ostin Japanista itse koristeltavan, Starbucksin myymän matkatermosmukin, tumblerin, eli tanburaan (タンブラー ).

Tumblerista löytyvät niin molemmat host-perheeni, Joshibin ystäväni, partiokaverini, suomalaiset vaihtarikaverini, Suomesta Japaniin kyläilemään tulleet ystäväni ja perheenjäseneni kuin Suomessa tapaamani japanilaiset vaihtariystävänikin. Kaikkia on ikävä.

Aluksi tumbleriani koristi origamipapereista leikelty kuosi, mutta se tuntui vähän persoonattomalta. Jossain vaiheessa jo Tokiossa pohdiskelin, mitä kaikkea teksisin kymmenillä purikura-kuvaliuskoillani, ja lopulta sain idean liimata ne kollaasiksi paperille ja rullata tumbleriani koristamaan. Niinpä lähdin valitsemaan parhaat ja monipuolisimmin kaikkia kavereitani, host-perheitäni ja muita tärkeitä ihmisiä esittävät purikura-otokset vuosien varrelta ja liimasin ne mustalle paperille. Tumblerini sai todellakin persoonallisen ilmeen, ja aika paha on kenenkään ainakaan sekoittaa sitä omaan mukiinsa, kun jokaisessa kuvassa on minun naamani – osaltaan kyllä vähän noloa moinen. X)

Aiemmin tumbleriani koristi vihreä origamipaperi.

Töissä Ellen ja Fit-lehden toimituksien väen kanssa naureskelimmekin lounaalla laukustani kaivamalleni purikura-kahvimukille, ja ihmiset ihastelivat, mitä kaikkea Japanissa onkaan saatavilla. Siihen minun oli kuitenkin huomautettava, että purikura-kuviahan voi toki ottaa nykyään myös Helsingissä, ja samalla tajusin, että en olekaan maininnut tästä aiemmin blogissa! Purikurashop -niminen liikehän tosiaan avasi ovensa Helsingin Kaisaniemen metroaseman kupeessa kaikille hauskoja pikkukuvia halajaville tämän vuoden kesällä. Liikkeen automaatit olivat alussa japanilaisiin verrokkeihinsa nähden ryöstöhintaisia, mutta nyttemmin osa yksinkertaisimmista laitteista tarjoaa purikuraelämyksen vain parilla eurolla, mikä on jo hyvinkin kohtuullista. Toisaalta hulppeampia kuvia tahtovat joutuvat yhä pulittaa erikoisominaisuuksilla varustettujen kuvakoppien kuvista 6-8 euroa, mikä itsestä tuntuu Tokion 400 yenin rinnalla hieman liialta. Toisaalta, jos kuvaustahti on hieman toista kuin itselläni Japanissa, ei 8 euroa kerran, pari vuodessa nyt niin paha hinta ole vaikkapa syntymäpäivän tai muun juhlinnan ikuistamiseen.

Blogi sai uuden ulkoasun!

Vihdoin, viikkojen työstämisen jälkeen multimediakurssini koulutyönä tekemäni Riisa no Nipponin uusi ulkoasu on valmis. Tai ainakin jokseenkin valmis, pientä hiontaa on kyllä vielä luvassa, mutta sen ei pitäisi enää aiheuttaa katkoja blogin lukijoille.

Olen nähnyt hienoja sivuja, joille animoitu flash tuo hauskan, interaktiivisen sisällön ulkoasun muodossa. Niinpä halusin tehdä Riisa no Nipponiinkin jotain vähän erilaista, kun kerran koulutuntien puitteissa siihen oli mahdollisuus.

Aiemmin pohdin käyttäväni ulkoasussa valokuvia, mutta jotenkin animoinnin tullessa kuvioihin monipuolinen ja kätevä vektorigrafiikka tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Halusin tuoda bannerin kuvitukseen niitä tunnelmia, jotka Japani on minulle jättänyt päälimmäisenä mieleeni - korkeat pilvenpiirtäjät, toriiportit, pyhätöt ja temppelit, kirsikankukat ja matsurit sekä ennen kaikkea yöhönkin jatkuva välke ja vilske. Joku saattaa bongata kuvituksesta myös muutamia tunnistettavia elementtejä.

Tämän postauksen kommenteissa kuulisin mielelläni mielipiteitänne sivuston uudesta ulkoasusta ja siitä, miten esimerkiksi sivuston yläosassa oleva animoitu flashesitys toimii omalla internetselaimellasi - kestääkö lataus, häiritseekö jokin, mikä oli mahdollisesti huonoa, mikä hyvää, mikä hauskaa? Kiitos kaikille kovasti kommenteista!

Ihanat japanilaiset kalenterit!

Syksy on sitä aikaa, kun täytyy hankkia uusi kalenteri vanhan, jo täyttyneen ja nuhjuuntuneen tilalle. Kun japanilainen ostaa päivyriä, hänen ei tarvitse tyytyä Suomessa tuttuun, pieneen kirjakaupan keskelle kasattuun hyllyyn, jossa on muutamia yksivärisiä kalentereita, pari nuorisolle ja muille lapsenmielisille tarkoitettua värikkäämmin kuvitettua versiota, ekoihmisen kartonkikantinen versio ja ehkä vielä pari vähän erikoisempaa vaihtoehtoa vaikkapa itse tuunattavilla läpinäkyvillä vaitokansilla tai jollain tutulla hahmolla varustettuna. Ja siinä se koko Suomen valikoima onkin. Kauheinta on se, että kalenterien sisäsivuihin ei juuri koskaan panosteta.

Japanissa on lukemattomia erilaisia kalentereja. Uuden My Melody-kalenterini kansi on valmistettu kauniista teksturoiusta paperista, jossa suloisen kuvituksen ääriviivat on painettu kultafolioinnilla kauniin kiilteleviksi.

Mutta Japanissa – Japanissa kalentereita on tarjolla kymmeniä, ellei lähemmäs satoja erilaisia vaihtoehtoja. Jokainen firma tekee kalenterit omista maskoteistaan - jo pelkästään Sanrio tarjoaa omista hahmoistaan kymmeniä eri vaihtoehtoja. Jos pinkki Hello Kitty ei pure, voi ottaa valkoisen aikuisemman version - tai valita retromman punapilkkuisen version. Jopa Muumi-kalentereita on useammanlaisia kuin olen ikinä nähnyt Suomessa. Kansien kuvitusvaihtoehtoja on loputtomasti ja tarjolla on myös hillitympiä, mutta kauniita grafiikoita hieman varttuneempaankin makuun. Toki seassa on myös hyvin simppeleitä yksivärisiä malleja, mutta yhtä lailla hyllystä löytyy kohokuvioin, muotoonleikatuin kansin ja pehmoisin kangaskansin varustettuja erikoisyksilöitä.

2011-vuoden My Melody -kalenterissani on jokaisen viikon aukeamalla erilainen vuodenaikaan tai kyseiseen kuukauteen liittyvä kuva. Jokaisella kuulla on myös oma teemavärinsä. Lisäksi kalenterista löytyy söpöjä muistilappuja, osoitekirjaosuus, muistikirjaosuus, kuukausinäkymät, vuosinäkymä ja kätevät markkeerausnauhat, sekä sisäkannesta taskut muistilapuille.

Ja oi ne sisäsivut! Niissä ei säästellä värejä tai kuvitusaiheita. Toki joukossa on valikoima myös niille, jotka kaipaavat simppeliä yksinkertaisuutta, mutta yhtälailla on kalentereita, joiden jokainen aukeama on oma taideteoksensa tai päivänpiristeensä. Lisäarvoa ainakin omaan kalenteriini tuovat hauskat tarrat, joilla voidaan merkkailla kalenteriin erilaisia tapahtumia, kuten vaikkapa soittotunnit tai lääkäriaika.

Pitäähän sitä nyt olla tarrat, jos vaikka pitää merkata kalenteriin treffit, shoppailut, matkat, tapaamiset, synttärit tai vaikka nomikait.

Vaikka tärkein ominaisuus omalle kalenterilleni on se, että sinne mahtuu kirjoittamaan paljon, heti perässä tulee kalenterin ulkoasun merkitys. Pidän yksinkertaisuudesta, mutta kalenteri voi myös olla vähän leikkisämpi ja hauskasti kuvitettu.

Viime vuonna valitsin Omena Kitty-chanin. Ääriviivat olivat kivan näköistä hopeafoliointia, ja päälys kestävää muovia. Pahoittelen huonoa skannausjälkeä - kalenteri oli niin täynnä paperia ja tavaraa, että selkäpuoli vähän blurraantui kun ei mennyt tasaisesti skannerin pintaa vasten.

Kun viime vuoden syksyllä ostin uutta kalenteria Tokiossa, kärsin runsaudenpulasta. Valinta oli vaikea, ja olisin halunnut ostaa useamman kalenterin. Valitettavasti oli päädyttävä yhteen. Tärkeää oli, että paitsi että kalenteri on söpö tai hauska, sen tulee muistuttaa minua jollain tavalla Japanista. Kokonsa puolesta parhaat kandidaatit olivat Sanrion kalentereiden A5-puolella, sillä niissä oli hyvin runsaasti kirjoitustilaa. Pitkän, päiväkausien pohdinnan ja kiertelyn jälkeen päädyin Kitty-chan kalenteriin. Vaikka Hello Kitty siinä mielessä on vähän tylsä vaihtoehto, että niitähän nyt saa toki varmaan joka puolelta maailmaa, jopa Suomesta, niin kyseinen kalenteri oli omaan makuuni kuitenkin sopivan neutraali. Ei liian vaaleanpunainen tai karkki, vaan kauniilla hopeafolioinnilla varustettu pehmeäkantinen vihkonen, jonka sisus oli äärimmäisen monipuolinen erilaisine kalenterinäkymineen, osoiteosioineen, Tokion metrokarttoineen, tarroineen ja muistilappuineen päivineen. Myös kynänpidike kalenterin sivussa on tullut tarpeeseen monet kerrat.

Ostin Kitty-chan kalenterini lopulta ollessani kerran ystäväni Megumin kanssa shoppailemassa Yokohaman puolella. Niinpä kun nyt syksynä postiluukustani kolahti paketti, jossa oli 2011-vuoden Sanrion My Melody -kalenteri, minua hymyilytti kovasti, miten tarkasti Megu muisti edellisen vuoden mieltymykseni. Kiitos ihanasta kalenterista, Megu! Tämä tulee tarpeeseen.
めぐちゃん、手帳送ってくれてありがとう！^__^

Japanilaisia domaineja ja Meijin suklaata mainoksien muodossa

Tuntuu hullulta, mutta kaikki Joshibin kurssien työt on nyt tehty. Mainontakurssi loppui tänään, ja tammikuulle jää vain muutamia asiantuntijaluentoja, sekä silkkipainokurssin presentaatio. Lisäksi pitää kirjoittaa raportti vaihdosta englanniksi JASSOlle, jonka myöntämän stipendin turvin olen täällä aika pitkälti tullut toimeen. Lähiaikoina on ollut kiirettä, mutta jotenkin olen silti onnistunut pysymään hyvällä tuulella ja työntänyt stressin syrjään. Nyt kelpaa nautiskella työn tuloksista, kohta alkaa joululoma!

Mainontakurssi oli opettavainen ja hauska kurssi, jossa teimme ensimmäisenä kurssityönä ryhmissä sanomalehtimainoksen 朝日広告賞:n, eli Asahi Advertising Award -kilpailussa vaihtoehtoina olleille yrityksille. Kukin ryhmä valitsi itse haluamansa yrityksen, lähti miettimään mainoksen konseptia, catch copya ja sitä, miten mainos loppujen lopuksi toteutettaisiin.

Valokuva ryhmämme Ayamakisan sanomalehtimainoksen tulosteesta. Tekijöinä Ayane Kobayashi, Rie Makino ja Liisa Stenberg

Oma ryhmäni valitsi yritykseksi Japan Registry Servicen, eli JPRS:n, joka on .jp-domaineja välittävä palveluntarjoaja. Lähestyimme aihetta korostaen sitä lähtökohtaa, että .jp-komainimen voi saada Japanissa toimiva yritys tai yksityinen taho. TiimityöskentelyMakinon ja Ayanen kanssa sujui hyvin, sillä muiden ideat antoivat aina uusia ajatuksia toisiller ryhmän jäsenille. Niinpä loppujen lopuksi konseptiksi muotoutunut "Nihon no, desu ne." -mainoskampanja oli kaikenkaikkiaan tiimityötä parhaimmillaan - yhteiseksi ideaksi muotoutunut ajatus, eikä kenenkään yksittäisen ihmisen valintoja. :)

Toinen tehtävänantomme oli yksilötyö, jossa saimme valita yhden kolmesta asiakasvaihtoehdosta, joille tuli tehdä aikakauslehtimainos. Tarjolla olivat Nissin Cup Noodle -kuppiraamenit, Ooi oocha-vihreäteejuoma sekä Meijin suklaa. Itse lähdin hakemaan ratkaisua tehtävään istuutumalla koko illaksi viihtyisään kahvilaan Machidassa ja luonnostelemalla ideoita vapaasti, ilman rajoitteita. Lopulta alkoi näyttää siltä, että suklaa tuottaa eniten ajatuksia, joten päädyin valitsemaan asiakkaaksi Meijin.

Kehittelin ideoita eteenpäin, ja keskusteltuani suunnitelmistani opettajan kanssa, lähdin toteuttamaan valokuviin pohjaavia mainoskiani. Loppujen lopuksi päädyin tekemään kaksi erillistä mainosta, sillä halusin kovasti tehdä mainoksen sekä valkoiselle että tummalle suklaalle. Molemmissa kohderyhmät, jotka nekin saimme itse valita, olivat hieman erilaiset. Opikselijoiden piti valita myös kohderyhmään sopiva aikakauslehti, jonka sivukoossa mainos sitten toteutettiin.


Tumman suklaan mainoksen päätin istuttaa AnAn-lehden sivuille, jossa se tavoittelisi suunnilleen kolmekymppisiä ja siitä vähän varttuneempia naisia. Halusin nostaa esille tumman suklaan terveysvaikutukset, joten rinnastin suklaan valokuvassa hedelmiin ja vihanneksiin. Lisäksi catch copylla, eli mainoksen keskeisellä fraasilla "おいしいのに、ヘルシー！" ("Herkullista, mutta siitä huolimatta terveellistä!") halusin kiinnittää huomiota siihen, että usein herkuiksi käsittämämme tuotteet eivät ole kovin terveellisiä, mutta tumma suklaa tekee tässä pienen poikkeuksen. Mainoksen yhteyteen liitin tutkimustietopläjäyksen tumman suklaan terveysvaikutuksista.

Valokuvien ottaminen manosta varten oli tosi hauskaa. Ostin pääasiassa vihreitä, keltaisia ja oransseja kasviksia ja vihanneksia, jotka sommittelin keittiössäni asetelmaksi yhdessä etualalle murentamieni Meijin tummansuklaan palojen kanssa. Otin huvikseni lisäksi tulevaa ajatellen varalta myös ihan yksittäisiä hedelmäkuvia - ei sitä ikinä tiedä milloin tarvitsee kuvaa omenasta tai kirsikkatomaateista! :D


Valkoisen suklaan mainoksen kohdistin japanilaista Cutie-lehteä lukeville nuorille tytöille. Tarkoituksena oli, että mainoskampanja sijoittuisi keväälle ennen Ystävänpäivää, joka on Japanissa varsinainen suklaapäivä. Tuolloin tytöt antavat suklaata poikaystävälleen tai pojalle, josta kenties haluaisivat poikaystävän. Ystävänpäivän suklaat ovat useimmiten suloisia ja hieman erikoisia, ja niinpä asiakkaan, eli Meijin tuikitavallainen valkoinen suklaa tuskin olisi monenkaan tytön valinta mielitiettynsä lahjaksi. Halusin mainoksella tehdä Meijin valkoisesta suklaasta vaihtoehdon siinä missä kaupoista löytyvät koristeellisemmatkin suklaakonvehtirasiat, ja keksin käyttää aiemmin viime vuonna ottamaani valkosuklaakonvehtikuvaa mainoksen pohjana. Meijin suklaat ovat tosiaan tavallisia suklaalevyjä, joita voi käyttää esimerkiksi leivontaan, joten halusin korostaa käsillä tekemistä ja sitä, että kyseessä on nimenomaan tytön itsensä ajatuksen kanssa tekemä suklaa, jolla tunteensa voi näyttää ihan toisin, kuin kaupan valmiskonvehdeilla.

Lopuksi työt tietenkin printattiin. Sanomalehtimainos tulostettiin suurella rullatulostimella sanomalehtipaperia muistuttavalle A2-koossa harmaahkolle, huokoiselle paperille, ja aikakauslehtimainos taas printattiin kiiltävälle paperille. Se, että Joshibissa usein työt tehdään loppuun asti kuin ne oisivat oikeita töitä, on erittäin kiitosta ansaitseva seikka. Itse tehdessä jos missä huomaa, että sanomalehtipaperi tosiaan ei ole valkoista!

Presentaatio meni vähän niin ja näin. En oikein osannut päättää, että luenko suoraan paperista, vai puhunko vapaasti omin sanoin. Sensein palaute oli kuitenkin hyvää, ja ilahduttavinta oli kuulla, kun hän lopuksi kysyi: "Niin, Liisa, miten monta vuotta sinä olitkaan ollut Japanissa?" Opettaja oli minulle ennalta tuntematon, enkä siis ollut tänä vuonna ollut hänen kanssaan tekemisissä aiemmin. Opettaja muljautteli silmiään vastaukselleni: "Siis.. Tästä vuodesta lähtien?!" :D

Presentaation lopuksi Makino otti tilaisuudesta vaarin ja kuulutti kovaan ääneen luokan edestä, että tammikuussa kevätlomaa edeltävän luokan siivouksen jälkeen on sitten yhteiset pippalot, kun Liisakin on kohta lähdössä takaisin Suomen. Lisäksi ennen kuin katoamistani Pohjolaan luvassa olisi kuulemma myös yhteinen retki Disney Seahin kaikkien aikataulujensa puolesta kynnelle kykenevien 3-2-luokan jäsenten kesken. Luokkalaiseni tuntuivat häkeltyvän: "Mitä, lähdet nyt jo? Onpa aika mennyt nopeaan!" Luokkakaverini Nacchan oli kuitenkin ehkä kaikkein yllättynein siitä, miten pian vaihtovuoteni on lähestymässä loppuaan, sillä hän tuli kyyneleet silmissä kysymään, että milloin lentoni Suomeen on, ja huokasi helpotuksesta, että lähden sentään vasta tammikuun lopussa.

Odotan ilon ja kauhun sekaisin tuntein tammikuisia luokkajuhliamme. Olen aika varma, että siinä vaiheessa kun pitää sanoa suurimmalle osalle luokasta viimeiset jäähyväiset, taitaa olla vähän itse kullakin silmänurkat kosteina. :(

Kalenterikuvitukset valmiiksi ja uudet piirrokset tuloilleen

Kuvituskurssimme on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen puoliska sisälsi kalenterikuvitusten tekoa mm. täkäläisistä postimerkki- ja aikakauslehtikuvituksista tunnetun Arai-sensein johdolla. Kurssin lopputyö oli kahden seinäkalenterikuvituksen suunnittelu ja valmistus vapaasti valitun teeman ympärille. Oma teemani, "Mori no yousei", eli "Metsän keijut" sai inspiratiota sekä japanilaisesta että suomalaisesta luonnosta. Niinpä kesäkuun kuvassa on marjoja ja heinäkuussa taas japanilaisia metsän ötököitä.

Kuvia voi tarkastella isommassa koossa klikkaamalla kuvaa.

Kuvituskurssi jatkuu toissapäivänä alkaneella mielenkiintoisella silkkipaino-osiolla, jossa teemme käsinpiirretyn luonnoksen perusteella filmit, joilla seulakankaalle valotetaan painokaavio. Hyvän kuvan siitä, mitä teemme saa, jos miettii esimerkiksi Andy Warholin Marilyn -töitä. Silkkipaino on menetelmänä tavattoman mielenkiintoinen, ja minusta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että jossain vaiheessa on pakko hankkia uusia taidetarvikkeita kotiin mm. kankaan värjäämistä varten. Tällä kurssilla tosin teemme painotöitä vain paperille, mutta silkkipaino soveltuu yhtä hyvin kankaan ja monenlaisten muiden materiaalien painamiseen. Olisi hauskaa tehdä kangaskasseja tai t-paitoja omista kuvituksista... Odotan innolla ensi viikon tiistaita, kun aloitamme valotusoriginaalien eli filmien tekemisen.

Kotisuunnitelmia

Nyt se iskee taas. Rajapyykki. Ihan pian on enää kaksi kuukautta jäljellä Japanissa, ja voi kuinka se voikaan edelleen ahdistaa. Nyt alkaa jo olla se vaihe, että pitää tehdä kauhesti kaikkea, pitää nähdä KAIKKI, pitää ostaa kaikenlaiset mahdolliset asiat mitä Suomesta ei saa, ja ennen kaikkea tavata kaikkia täkäläisiä rakkaita ihmisiä, joita en näe Suomeen paluun jälkeen pitkään aikaan. Tulen ikävöimään niin monia ihmisiä. -__-

Yritän kuitenkin Japani-fiiliksissä kieriskelyn lomassa vähän hehkuttaa myös Suomeen paluuta. Yksi asia, mitä olen aiemminkin sanonut odottavani, on se, että pääsen muuttamaan omaan kämppään (jossa on oikea keittiö!!). Ei minulla edelleenkään ole tietoakaan siitä missä tai millainen tuleva asuntoni mahtaa tulla olemaan, mutta soin silti itselleni pienen hetken ystäväni Suskin blogista bongaamani kollaasi-sivuston kanssa leikkimiseen.

Mietin sekä käytännön, että viihtymisen kautta, mitä kaikkea haluaisin uuteen kotiini hommata. Joissain asioissa tietenkin täytyy vähän soveltaa, ja esimerkiksi seinille haluan näiden kollaasissa olevien IKEAn kukkataulujen sijaan ihan itse ottamistani valokuvista teetettyjä isoja valokuvatauluja. Niillä kuvilla on oikeasti merkitys, tarina ja tunnesiteitä, toisin kuin jossain huonekalufirman valmisvalikoiman kuvissa (joissa sinänsä ei ole mitään vikaa). Osa kuvan tavaroista on onneksi jo sentään odottamassa Suomessa siskon varastossa, esimerkiksi työpöytää, mattoa tai verhoja ei tarvitse hankkia. Viherkasvit ovat ehdottomasti ostoslistalla, vaikka Leena onkin pitänyt kukistani hyvää huolta Suomessa ja saanut muutamat jopa kukkimaan! Jonkinlaisen halvan, matalan, puisen olkkarin pöydän ympärille haluan ostaa kasan istuintyynyjä, jotka saavat korvata sohvan, jolla yksin en mitään kuitenkaan tee. Sitäpaitsi olen aina tykännyt istua lattialla.

Oman kodin sisustussuunnitelmien tekeminen on niin kivaa puuhaa. Päätyyköhän sitä joskus sisustamaan kotia Japanissakin? Eihän sitä koskaan tiedä... :)

Taittotyötä japaniksi

Viime perjantaina pidimme presentaation toisen Joshibissa käymäni taitto-kurssin töistä. Tehtävänämmehän oli siis kasata aiheen "käsi" ympärille itse keräämästämme tutkimusaineistosta, kuvituksista ja muista graafisista elementeistä yhtenäinen 16-sivuinen yksivärinen (eli mustavalkoinen) taitto, joka tämän jälkeen tuotettiin valmiiksi lehdykäksi A2-kokoisen kopiokoneen voimin.

Suuri osa nykyajan keksinnöistä, työkaluista ja arkeamme helpottavista esineistä liittyvät poikkeuksetta siihen faktaan, että meillä on kädet. Joitakin ei edes tarvisi, jos meillä ei käsiä olisi. Pohdin asiaa piirtelemällä tälläisiä esineitä.

Kurssi oli aikamoista vuoristorataa, mitä tulee inspiraatioon, motivaatioon ja työtahtiin. Alussa olin innoissani - opiskelimme japanilaisia taittosääntöjä, ja opin siinä sivussa paljon taittamiseen ja graafiseen suunnitteluun liittyvää sanastoa japaniksi. Olin hyvilläni, että kaikkia vastaavia asioita oli opiskeltu Suomessa jo omalla äidinkielellä, jolloin pystyin keskittymään perustaittosääntöjen sijaan lähinnä niihin asioihin, jotka minulle olivat uutta, eli kanji-merkeihin ja kieleen liittyviin seikkoihin. Opin asioita, joita tuskin koskaan pystyisin opiskella Suomessa. Aika näyttää, tuleeko näistä opeista olemaan käytännönhyötyä joskus tulevaisuudessa, mutta ainakin tällä hetkellä tuo kurssi tuntuu suureksi osaksi juuri siltä, mitä vaihtovuodelta oikeastaan kaipasinkin.

Tekijätietosivu, jossa käytin suomalaisista aikakauslehdistä leikkelemiäni ja muokkamiani valokuvia. Aukeama jatkui kuvakollaasina.

Jossain kurssin puolivälissä saimme sitten tietää kurssin lopputyön aiheen, ja tässä vaiheessa iski hetkellinen ahdistus. Työ kuulosti ihan samalta kuin minkä sama opettaja oli määrännyt toisella kurssilla keväällä, joten oli vaikeaa saada itsensä innostumaan samasta hommasta uudestaan. Opettajan assistentin kanssa käymäni juttutuokion jälkeen tajusin kuitenkin tehtävän luonteen hieman paremmin, ja ymmärsin myös, miksi siihen suhtautuminen oli keväällä ollut niin hankalaa. Silloin kieli oli vielä minulle varsin suuri ongelma - kovin moni asia ei mennyt perille japaniksi ainakaan ensi yrittämällä. Nyt tilanne oli monin verroin helpompi, pystyin paitsi keskustelemaan assistentin kanssa ihan itse (mikä keväällä tapahtui Makinon avustuksella pääosin englanniksi), myös keskittymään kielen kanssa painiskelun sijaan varsinaiseen kurssityöhön.

Piirroksia liittyen siihen, miten ihmisen kommunikointi usein liittyy käsien eleiden ja sijainnin tulkintaan.

Niinpä kerätessämme tutkimusmateriaalia taittoa varten tiesin, millaista materiaalia haluan kerätä ja millaisen taiton haluan tuottaa. Kevään kurssilla olin aika hukassa - saamani ohjeet tuntuivat vaillinaisilta, enkä oikein tiennyt mitä varten materiaalia tuolloin keräsin. Niinpä silloiset tekeleeni eivät loppujen lopuksi myöskään palvelleet taittotyötä kovin hyvin. Annoin itseni hieman irrotella, enkä pitäytynyt kaikkein ilmeisimmissä vaihtoehdoissa. Loppujen lopuksi sainkin työstäni opettajalta ehkä parhaan mahdollisen palautteen: "Liisa, oletko sinä japanilainen?!", jolla hän ilmeisestikin viittasi siihen, että olin tehnyt onnistuneesti työtä tuottaakseni tekstipalstat, jotka vastasivat japanilaisia taittosääntöjä.

Piirsin kädellisiä käsineen. :P

Paitsi että keräsimme ja tuotimme visuaalista materiaalia taittoa varten (valokuvia, kuvituksia, kaavioita, jne), meidän täytyi myös kirjoittaa itse taiton aiheeseen liittyvä tekstiosuus. Tässä vaihessa oli taas pieni epätoivon poikanen iskemässä päälle, sillä 2000 merkkiä japaniksi tuntui aikamoiselta tuskalta, ottaen huomioon, että yksi merkki on kuitenkin usein yksi sana. Vaikka loppujen lopuksi kirjoittastani tekstistä ei loppujen lopuksi todellakaan tullut kovin eläväistä tai opikeaoppista, olen suunnattoman tyytyväinen, että ylipäätään pystyin pusertamaan itsestäni irti sellaisen määrän asiaa japaniksi!

Myös opettajalla tuntui olevan vähän vaihteleva ote siihen, miten hän meihin opiskelijoihin suhtautui. Kuten aiemmin kirjoitin, opettaja oli etenkin kurssin alussa aika pelottava ja suorastaan lannistava kommentteineen. Jossain vaiheessa kai me kuitenkin saavutimme opettajan vaatimustason, sillä loppukurssista luokassa lensi jo vitsi, ja aiemman syvän hiljaisuuden sijaan ihmiset nauroivat ja eivätkä olleet niin varautuneita ollessaan tekemissisä opettajan kanssa. Huomasin myös jälkikäteen, että ehkä hieman karkeista opetusmetodeistaan huolimatta kyseinen sensei ehkä sittenkin tiesi mitä tekee - ainakin minä sain käytännön harjoituksen kautta huomata, miten tavattoman tärkeää taittotyön aiheeseen perehtyminen on, ja miten uudenlaisia näkemyksiä saa, kun jaksaa painia aiheen kanssa hieman pidempään.

Käsittämättömän hyödyllinen kurssi siis. ^__~

P.S. Jokainen, joka kykenee lukemaan noita tekstejä, pyydän, olkaa armollisia. XD

Tuulinen päivä vietetään sisätiloissa

Sateen piiskatessa pihaa ja taifuunin lähestyessä Tokiota vielä jossain Japanin eteläisimpien saarten tienoolla, me ahkerat opiskelijat istuimme koulun Mac-luokassa animoimassa. Animaatiokurssin presentaatio on edessä vasta perjantaina, mutta koululle ei välttämättä pääse työskentelemään huomenna, mikäli bussit ja junat lopettavat kulkemisen taifuunin takia, joten animaatio oli saatava varmuuden vuoksi valmiiksi tänään.

Jotenkin tuntuu epätodelliselta, että arki muuttuu yhtäkkiä sääilmiöiden vuoksi. Ei Suomessa ole koskaan tullut eteen mitään vastavaa tilannetta, mitä nyt joskus Pohjanmaalla muutamia tunteja kestäneiden sähkökatkoksien aikana luin muutaman kerran kokeisiin kynttilän valossa. Vaikka uutisissa ei näy tällä hetkellä mitään muita kuin pyörremyrskyn silmä, myrskyävää merta, Etelä-Japanin mutavyöryjä ja rannikolta ja vuorten rinteiltä taifuunin pelossa evakkoon lähteneitä ihmisiä,ei minua sisätiloissa pysymys -kehoitus hirveästi silti saa pelon valtaan. Asun paikassa, jossa ei ole oikein mitään maaperää, joka voisi lähteä liikkeelle, kun kaikki on yhtä betonia, ja lähimmät puutkin ovat sen verran pieniä, että mikäli ne johonkin kaatuisivat, ainut joka kärsisi, olisi ehkä puun juurella jököttävä juoma-automaatti. Tietenkin ulkona on paljon puhelinpylävitä, mainoskylttejä ja muuta irtokamaa, joka voi lentää päin näköä kunnon tuulella, mutta sitä varten tietenkin pysytään sisällä, ja jos kaupassa onkin käytävä, niin silmät voi pitää auki. Animaatio on kuitenkin nyt valmis kovan rutistuksen tulksena ja kävin ostamassa kotimatkalla kunnon kasan hedelmiä huomiselle, joten ei minulla oleoikeastaan mitään syytä mennä huomenna ulos - paitsi vähän ehkä uteliaisuudesta kurkistamaan tuohon omalle pihalle, kuinka kovaa siellä oikein tuulee. :)

Tässä tällä viikolla opettajalle esitetyt luonnokset tulevia kalenterikuvituksiani varten

Huominen päivä kuluneekin uppoutuen kuvituskurssin kalenterikuvitusten valmistamiseen. Tiistaina on ensimmäisen kuvan presentaatio, joten viikonloppu vierähtää piirtäessä. Onneksi tämä ei ole lainkaan niin tylsää hommaa kuin animaation toistokuvien väsääminen - oikestaan, en malta odottaa, että saan vetää piirtotabletin tähän läppärin eteen ja alkaa väritellä keijukaisia. ^_^

Riitan batiikkipajassa Tokiossa

Sunnuntaina kävimme Harukan kanssa batiikkivärjäyskurssilla Tokion Hoyan kaupunginosassa. Ohjaajanamme toimi tekstiilitaiteilija Riitta Nagahara, jonka tapasimme aikaisemmin keväällä, kun kävimme pyörähtämässä Suomi-kaissa, eli Tokion suomalaisten asukkaiden kuukausittaisessa tapaamisessa Suomi-kirkolla Nakanossa.

Muita kurssilaisia - me olimme sieltä nuoremmasta päästä.

Olen kerran aikaisemmin, silloinkin yllättäen Japanissa, tutustunut batiikkivärjäykseen, mutta tällä kerralla menetelmä oli hieman erilainen. Usein batiikkivärjäyksestä tulee mieleen hippimäiset, solmukuvioidut kankaat, mutta tällä kerralla käytimme kuviointiin solmimisen sijaan roo:ta. Kyseinen roo oli eräänlaista streariinimaista, ties mistä ainesosista tehtyä massaa, joka sulatettiin, ja jolla sitten piirtimen avulla kuvioitiin kangasta. Olin yllättynyt, miten yksityiskohtaista jälkeä massalla saattoi tuottaa.

Liisa keskittyy

Aluksi piirsimme suunnitelman kankaalle hennosti lyijykynällä. Tämän jälkeen roo sulatettiin kattilassa, ja kangas kuvioitiin sillä niiltä osin, joihin ei halunnut väriä. Roon alle jäävä kangas siis pysyi värjäyksen aikana valkeana.

Massa sulamassa keittimessä

Kuuman piirtomassan käsittely oli aluksi aika hankalaa - välillä juokseva, nestemäinen massa onnistui tipahtamaan väärään kohtaan kangasta. Siinä vaiheessa piti vain sitten vähän muuttaa designia, ja sisällyttää virheellinen kohta jollakin tavalla mukaan alkuperäiseen kuvioaiheeseen, sillä virhettä ei voinut korjata.

Kangas kuvioinnin jälkeen, valmiina värjättäväksi

Kun kuvointi oli suoritettu, kangas upotettiin ensin johonkin kemikaalilitkuun, jonka jälkeen se upotettiin väriaineella käsiteltyyn veteen. Tämän jälkeen kangas huuhdeltiin puhtaalla vedellä. Lopuksi roo poistettiin huljuttamalla kangasta jossain kiehuvassa kemikaalinesteessä. Lopuksi valmiit työt pestiin vielä pariin kertaan puhtaassa vedessä, jonka jälkeen kotiin päästyäni silitin huivin. Luultavasti pesen sen vielä varmuuden vuoksi kertaalleen pesukoneessa ennen käyttöön ottoa, jotta väriä ei varmasti enää lähde kankaasta.

Riitta valmistaa värjäysnesteet näppituntumalla, vuosikymmenten kokemuksella

Yksi kurssilaisista värjäämässä huiviaan

Haruka Riitan batiikkipajan puutarhassa, jossa kankaat värjättiin

Innostuin batiikkivärjäyksestä todella kovasti. Toivon, että löydän jossain vaiheessa aikaa ja ennen kaikkea rahaa, jotta voin mennä uudelleen värjäilemään kankaita. Olisi hauska kuvioida ainakin pari t-paitaa. Kurssimaksu vain on hieman korkea, noin 2500 yeniä, sillä materiaalit ovat varsin hintavia. Esimerkiksi kuviointimassa on aika kallista tavaraa, vaikka Riitta onkin kuulemma hankkinut omat tarvikkeensa halvemmalla Indonesian matkoiltaan.

Valmista!

Meishejä ja myyntitageja

Japanilaiset viettävät jälleen kansallisia vapaapäiviään. Tänään on 敬老の日　(keirou no hi), eli päivä, jolloin kuuluisi osoittaa kunnioitusta ja kuuliaisuutta vanhempia ihmisiä kohtaan. Päivän henkeen sopikin hyvin kirjoittaa muistokirjoitus ensi viikonloppuna Suomessa vietettäviä mummun hautajaisia varten. Tuntuu mukavalta, että aiemmin piirtämäni kuva ja kirjoittamani muistoteksti luetaan hautajaisissa. Jotenkin se helpottaa ajatusta siitä, että en pääse paikalle muistotilaisuuteen täältä kaukaa.

Tiistain ja keskiviikon vapaiden merkitys on hieman pimennossa, kun japanilainen ystävänikään ei oikein osannut vastata, miksi silloin on lomaa. Pääasia tietenkin on, että kouluun ei tarvitse mennä, joten niinpä olen käyttänyt aikani hyödyllisesti ja tehnyt.. noh, koulutöitä. :P Täten loppujen lopuksi ero normaaliin koulupäivään on siis aika minimaalinen - olen lähinnä istunut tietokoneen edessä tai raapustellut luonnoksia ja suunnitelmia paperille.

Inspiroiduin kuitenkin lopultakin toteuttamaan suunnitelmani minikäyntikorteista, Teetin useamman sorttisia kortteja, joista osaa käytän meishin, eli normaalin käyntikortin tapaan ja osa taas palvelee myyntitagina silloin, kun myyn käsintekemiäni tuoteita. Seuraava tositilanne onkin reilun kuukauden kuluttua Joshibin festivaaleilla, jossa myyn rintaneuloja, kortteja ja mahdollisesti jotain muuta sälää, jos vain aika riittää niiden valmistamiseen.

Nämä ja muutama muu valokuvien pohjalta tehty käyntikorttiversio saapuvat 100 kappaleen pakettina ovelleni toivon mukaan parin kymmene päivän sisään. Valitsin tietenkin halvimman mahdollisen postitusmetodin, kuten pihin opiskelijan kuuluukin. ;) En malta odottaa!