Riisa no Nippon löytyy nyt myös Facebookista. Liittymällä faniksi voit seurata esimerkiksi blogin päivityksiä kätevästi ollessasi loggautuneena sisään Facebookkiin. Koska blogin päivitystahti on vaihtovuoden ajoista hieman rauhoittunut työkiireideni myötä, koetan myös päivitellä Riisa no Nipponin Facebook -seinälle pieniä statuspäivityksiä ja infota muusta mielenkiintoisesta esimerkiksi jakamalla hyödyllisiä Japani-aiheisia linkkejä ja uutisia kanssanne.
Tykkään! ^__^
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Final Fantasy Distant Worlds vie tukholmankävijänkin pienelle matkalle Japaniin
Kun Japani alkaa olla vähän liian iso osa elämää, voi huomata, että Tukholman reissustakin saa kummallisen herkullisten sushipaikkojen ja nostalgiapuuskia aiheuttavien konbinien bongailureissun. Kun ilta vierähtää kuunnellen yhden maailman kuuluisimman japanilaisen pelimusiikin säveltäjän hengentuotteita, on uusi pakettimatka konsepti taattu: Tukholma, epätoivoisen suomalaisen korvike Tokiolle.
Olin viikonloppureissulla naapurimaan pääkaupungissa. Matkan päätarkoitus ei toki ollut lähteä bongailemaan erästä suosikkiani japanilaisista kodinsisustustarvikkeiden ketjuista, Mujirushi Ryouhinia, joka löytyi Åhlensin tavaratalon alakerrasta, vaan mennä kuuntelemaan huimaa konserttielämystä.
Yhden maailman tunnetuimman videopelisarjan, Final Fantasy -pelien upeasta musiikista vastanneen säveltäjän Nobuo Uematsun kappaleita esitetään maailman johtavien sinfoniaorkesterien toimesta Final Fantasy Distant Worlds konserttikiertueella, joka alkaa tänä vuonna Tukholmasta. Tämän vuotinen konserttisarja on toinen laatuaan, ja luulenpa, että jos ja kun jatkoa seuraa, en jätä mistään hinnasta seuraavia spektaakkeleja väliin. En ole koskaan ollut yhtä upeassa konsertissa - taitavan sinfoniaorkesterin kuunteleminen on aina jo kokemus sinänsä, mutta kun jokainen kappale aiheuttaa selkäpiissä tuntuvan, karvat pystyyn nostattavan nostalgian, ilon ja jännityksen luoman virtauksen, ollaan sanoin kuvaamattoman elämyksen äärellä.
Final Fantasy Distant Worlds II -konsertti oli paitsi upea musiikillisesti, myös kapellimestarin osalta hauska show, jota tahdittivat tavanomaiselle konsertille uutena konseptina pelien videomateriiaalin yhdistäminen musiikkielämykseen. Konserttialin etuseinällä oli kolme screeniä, joilla Square Enixin upeat grafiikat pääsivät oikeuksiinsa.
Kun kerran konsertti tavallaan viritti mielen japanilaiseen tunnelmaan, piti sitten tietenkin ottaa irti kaikesta muusta vähääkään japanilaista tunnelmaa luovista asioista, joita Tukholmalla oli tarjottavanaan. Sushia tuli syötyä useampaankin otteeseen, ja gyozoitakin löytyi lautasilta. NK-tavaratalon alakerrassa sijaitseva Sushiyama oli nigirien ja makirullien osalta ihan mukava ruokapaikka, mutta gyozat eivät tuoneet ihan autenttista makuelämystä kielen päälle. Hyvää silti, ja hintatasoltaan kohtalaista.
Kuten ehkä muistatte, olen perso makealle, ja kakkubuffetit Japanissa olivat yksi heikko kohtani. Niinpä lauantaibrunssille oli mentävä Berns Salongerin Berns Asiatiska -ravintolaan, jossa on paitsi herkullinen itä-aasialaisista herkuista koostuva lounasmenu, myös ravintolan puitteisiin nähden huokean hintainen kakkubuffetti. Ja nyt kyllä täytyy sanoa, että jää jokainen japanissa nauttimani kakkulinjasto kalpeaksi, sillä Bernsin jälkiruokapöytä notkuu monenlaisia kakkuja, joista yksikään ei maistu tehdasvalmisteiselta.
Ruotsin Coop ei ole ihan 24/7 konbini, mutta onneksi Seven-Elevenin myyjä palveli uskollisesti aamusta aamuun saakka, kuten japanilaiset kollegansakin.
Palattuani sunnuntai-iltana lentokentältä kotiin kuuden jälkeen, kauppojen ollessa jo kiinni, kirosin, että jo Ruotsiin asti rantautuneet, Japania täplittävät konbinit eivät ole vielä ottaneet paikkaansa Suomen katukuvassa. Missä ovat Helsingin 7/11 ja Coop?
Onneksi akuuttiin konbinipuutteeseen löytyi kodin jääkaapista hieman jugurttia, ja ilta saattoi jatkua edellisen päivän konserttielämystä fiilistellen ostamieni Final Fantasy Distant Worlds -cd-levyjen upeasta orkesterimusiikista nauttien. Tällaisen Tukholma-reissun voisin ottaa ohjelmaani uudestaankin. Kiitos Eerolle lippujen bongauksesta ja parhaasta matkaseurasta! :)
Åhlensin Mujin valikoima oli harmittavan pieni, mutta onneksi kaipaamani, kätevät säilytyspullot hajuvesille ja muille kosmetiikkanesteille löytyivät.
Olin viikonloppureissulla naapurimaan pääkaupungissa. Matkan päätarkoitus ei toki ollut lähteä bongailemaan erästä suosikkiani japanilaisista kodinsisustustarvikkeiden ketjuista, Mujirushi Ryouhinia, joka löytyi Åhlensin tavaratalon alakerrasta, vaan mennä kuuntelemaan huimaa konserttielämystä.
Yhden maailman tunnetuimman videopelisarjan, Final Fantasy -pelien upeasta musiikista vastanneen säveltäjän Nobuo Uematsun kappaleita esitetään maailman johtavien sinfoniaorkesterien toimesta Final Fantasy Distant Worlds konserttikiertueella, joka alkaa tänä vuonna Tukholmasta. Tämän vuotinen konserttisarja on toinen laatuaan, ja luulenpa, että jos ja kun jatkoa seuraa, en jätä mistään hinnasta seuraavia spektaakkeleja väliin. En ole koskaan ollut yhtä upeassa konsertissa - taitavan sinfoniaorkesterin kuunteleminen on aina jo kokemus sinänsä, mutta kun jokainen kappale aiheuttaa selkäpiissä tuntuvan, karvat pystyyn nostattavan nostalgian, ilon ja jännityksen luoman virtauksen, ollaan sanoin kuvaamattoman elämyksen äärellä.
Kiitosten ja raikuvien aplodien saattelemat kukkaset maailman johtavalle pelisäveltäjälle, Nobuo Uematsulle, sekä upeasti konsertin läpi vieneelle kapellimestarille Arnie Rothille.
Final Fantasy Distant Worlds II -konsertti oli paitsi upea musiikillisesti, myös kapellimestarin osalta hauska show, jota tahdittivat tavanomaiselle konsertille uutena konseptina pelien videomateriiaalin yhdistäminen musiikkielämykseen. Konserttialin etuseinällä oli kolme screeniä, joilla Square Enixin upeat grafiikat pääsivät oikeuksiinsa.
Sushiyaman gyozat eivät ehkä olleet sieltä autenttisimmasta päästä, mutta sushi oli kelpotavaraa.
Kun kerran konsertti tavallaan viritti mielen japanilaiseen tunnelmaan, piti sitten tietenkin ottaa irti kaikesta muusta vähääkään japanilaista tunnelmaa luovista asioista, joita Tukholmalla oli tarjottavanaan. Sushia tuli syötyä useampaankin otteeseen, ja gyozoitakin löytyi lautasilta. NK-tavaratalon alakerrassa sijaitseva Sushiyama oli nigirien ja makirullien osalta ihan mukava ruokapaikka, mutta gyozat eivät tuoneet ihan autenttista makuelämystä kielen päälle. Hyvää silti, ja hintatasoltaan kohtalaista.
Bernsissä saa paitsi tavattoman hyvää sushia, myös mahan täydeltä kakkuja. Eikä suuressa, kattokruunujen valaisemassa ruokasalissa ole puitteiden osaltakaan valittamista.
Kuten ehkä muistatte, olen perso makealle, ja kakkubuffetit Japanissa olivat yksi heikko kohtani. Niinpä lauantaibrunssille oli mentävä Berns Salongerin Berns Asiatiska -ravintolaan, jossa on paitsi herkullinen itä-aasialaisista herkuista koostuva lounasmenu, myös ravintolan puitteisiin nähden huokean hintainen kakkubuffetti. Ja nyt kyllä täytyy sanoa, että jää jokainen japanissa nauttimani kakkulinjasto kalpeaksi, sillä Bernsin jälkiruokapöytä notkuu monenlaisia kakkuja, joista yksikään ei maistu tehdasvalmisteiselta.
Ruotsin Coop ei ole ihan 24/7 konbini, mutta onneksi Seven-Elevenin myyjä palveli uskollisesti aamusta aamuun saakka, kuten japanilaiset kollegansakin.
Palattuani sunnuntai-iltana lentokentältä kotiin kuuden jälkeen, kauppojen ollessa jo kiinni, kirosin, että jo Ruotsiin asti rantautuneet, Japania täplittävät konbinit eivät ole vielä ottaneet paikkaansa Suomen katukuvassa. Missä ovat Helsingin 7/11 ja Coop?
Onneksi akuuttiin konbinipuutteeseen löytyi kodin jääkaapista hieman jugurttia, ja ilta saattoi jatkua edellisen päivän konserttielämystä fiilistellen ostamieni Final Fantasy Distant Worlds -cd-levyjen upeasta orkesterimusiikista nauttien. Tällaisen Tukholma-reissun voisin ottaa ohjelmaani uudestaankin. Kiitos Eerolle lippujen bongauksesta ja parhaasta matkaseurasta! :)
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Reilireissu 16: Kotiinpaluu Tokioon
On jo aikakin saada viime vuoden kesäreilireissun viimeinen postaus kirjoitettua, sillä silloisesta kotiinpaluustani takaisin Tokioon on jo melkein vuosi.
Viime elokuun loppu meni siivillä. Ehdimme Junkon kanssa kiertää Kagoshimassa viettämäni vajaan viikon aikana ympäri Kyuushun eteläkärkeä ja nähdä aikaan nähden tavattoman paljon. Kagoshimasta jäivät päälimmäisinä mieleen savuava Sakurajiman tulivuori, metsien vehreys, sekä ihana Fukumotojen perhe, jonka luona sain majoittua ja oppia taas lisää japanilaisten arjesta.
Olin Junkon perheen luona tietenkin vieras, mutta toisaalta minusta ei tuntunut siltä - hyvällä tavalla. Olin kuin perheen jäsen. Junkon perhe oli lämmin ja mukavan tuttavallinen. Usein japanilaiset, etenkin ystävien vanhemmat, saattavat aluksi olla hieman etäisiä, mutta Junkon vanhempien kanssa ei tätä ongelmaa ollut. Lisäksi tapasin Junkon isovanhemmat. Mummo syötti minulle lisäksi varmasti yhden tapaamisen aikana kaikkia mahdollisia kagoshimalaisia perinneruokia, mitä saattoi keksiä. Pöydässä oli niin mielenkiintoiset, hieman fariinisokerin makua muistuttavat kakut, tonkotsu, dragonfruit-hedelmät kuin jättimäiset kagoshiman daikon-retiisitkin. Pikkuruiset mummo ja vaari olivat aivan ihastuttava vanha pariskunta, ja he lähettivät minulle vielä jälkikäteen ihanan japanilaisen, vanhan teepannun muistuttamaan Kagoshimassa viettämästäni ajasta.
Reilireissuni päättyi itse asiassa rautateiden sijaan lentäen, sillä olin suunnitellut junapassini käytön tarkasti siten, että viimeinen leima painettaisiin lippuun lähtiessäni Fukuokasta kohti Kagoshimaa, ja voisin palata Tokioon kätevän sukkelasti lentokoneella. Löysin Junkon avustuksella suhteellisen halvan lipun JALilta, jonka maksoin netissä, kuten oikeastaan kaikki muutkin Japanissa tekemäni lippu- ja hotellivaraukset.
Ennen kuin lähdimme viimeisenä aamuna kohti kenttää, viipyilin ja fiilistellen loppuunsa tullutta kesälomamatkaani vielä Junkon huoneen ikkunassa tähyillen yli Kagoshiman kaupungin. Värikkäät, japanilaistyyppiset tiilikatot, vehreät jyrkkinä kohoavat vuorennyppylät, anime-sarjojen kanssa identtiset koulurakennukset urheilukenttineen, sekä kiemurtelevat, kapeat tiet tuovat mieleen Japanin ajat niin tehokkaasti, että nyt vuoden kuluttuakin voin melkein tuntea ikkunan ohi puhaltaneen tuulen (ja sen tuoman tulivuoren tuhkan) kasvoillani.
Kagoshimasta palattuani tuntuikin, että jokainen vaatekappale oli pestävä, koska ne olivat tuhkasta kummalliset pölyisiä, ja olo tuntui muutenkin hieman freeshimmältä kun hiuspohjakaan ei tulivuoren puuttuessa tuntunut enää hiekkaerämaalta.
Tuhkasta huolimatta Kagoshimaan ja muihin matkan varrella kiertämiini kaupunkeihin jäi kalvava kaipuu palata, joskin muistan kuitenkin hyvin, että ihanan kolmiviikkoisen reissun päätteeksi oli tavattoman helpottavaa palata kotiin Sagami-Oonoon. Tuolloin tunsin ensimmäistä kertaa olevani todella kotona Sagamiharassa. Kadut olivat tutut, tavat olivat tutut ja omassa kämpässä oli omat tavarat. Vakiravintolaan oli hauskaa palata pitkästä aikaa, ja kavereita oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa.
Kyllä ihminen vain tottuu kaikenlaiseen - tällä hetkellä, kohta taas puoli vuotta Suomessa asuneena olen sopetunut Helsinkiin jälleen hyvin, mutta alati takaraivossa muistuttavat itsestään tavaton ikävä Sagami-Oonoon. Olen varma, että milloin tahana menen Japaniin, minun on joka kerta palattava Tokioon ja Sagami-Oonoon, joihin liittyy iso osa elämäni parhaista hetkistä. Niinhän se vähän on, että täytyy lähteä, jotta tietää mitä kaivata. Japani. ♥
Viime elokuun loppu meni siivillä. Ehdimme Junkon kanssa kiertää Kagoshimassa viettämäni vajaan viikon aikana ympäri Kyuushun eteläkärkeä ja nähdä aikaan nähden tavattoman paljon. Kagoshimasta jäivät päälimmäisinä mieleen savuava Sakurajiman tulivuori, metsien vehreys, sekä ihana Fukumotojen perhe, jonka luona sain majoittua ja oppia taas lisää japanilaisten arjesta.
Olin Junkon perheen luona tietenkin vieras, mutta toisaalta minusta ei tuntunut siltä - hyvällä tavalla. Olin kuin perheen jäsen. Junkon perhe oli lämmin ja mukavan tuttavallinen. Usein japanilaiset, etenkin ystävien vanhemmat, saattavat aluksi olla hieman etäisiä, mutta Junkon vanhempien kanssa ei tätä ongelmaa ollut. Lisäksi tapasin Junkon isovanhemmat. Mummo syötti minulle lisäksi varmasti yhden tapaamisen aikana kaikkia mahdollisia kagoshimalaisia perinneruokia, mitä saattoi keksiä. Pöydässä oli niin mielenkiintoiset, hieman fariinisokerin makua muistuttavat kakut, tonkotsu, dragonfruit-hedelmät kuin jättimäiset kagoshiman daikon-retiisitkin. Pikkuruiset mummo ja vaari olivat aivan ihastuttava vanha pariskunta, ja he lähettivät minulle vielä jälkikäteen ihanan japanilaisen, vanhan teepannun muistuttamaan Kagoshimassa viettämästäni ajasta.
Reilireissuni päättyi itse asiassa rautateiden sijaan lentäen, sillä olin suunnitellut junapassini käytön tarkasti siten, että viimeinen leima painettaisiin lippuun lähtiessäni Fukuokasta kohti Kagoshimaa, ja voisin palata Tokioon kätevän sukkelasti lentokoneella. Löysin Junkon avustuksella suhteellisen halvan lipun JALilta, jonka maksoin netissä, kuten oikeastaan kaikki muutkin Japanissa tekemäni lippu- ja hotellivaraukset.
Viimeinen ateria Kagoshiman lentokentällä: kurobutaraamen, eli Kagoshiman kuuluisaa mustalla possulla höystettyjä raamen-noodeleita.
Ennen kuin lähdimme viimeisenä aamuna kohti kenttää, viipyilin ja fiilistellen loppuunsa tullutta kesälomamatkaani vielä Junkon huoneen ikkunassa tähyillen yli Kagoshiman kaupungin. Värikkäät, japanilaistyyppiset tiilikatot, vehreät jyrkkinä kohoavat vuorennyppylät, anime-sarjojen kanssa identtiset koulurakennukset urheilukenttineen, sekä kiemurtelevat, kapeat tiet tuovat mieleen Japanin ajat niin tehokkaasti, että nyt vuoden kuluttuakin voin melkein tuntea ikkunan ohi puhaltaneen tuulen (ja sen tuoman tulivuoren tuhkan) kasvoillani.
Kagoshimasta palattuani tuntuikin, että jokainen vaatekappale oli pestävä, koska ne olivat tuhkasta kummalliset pölyisiä, ja olo tuntui muutenkin hieman freeshimmältä kun hiuspohjakaan ei tulivuoren puuttuessa tuntunut enää hiekkaerämaalta.
Tuhkasta huolimatta Kagoshimaan ja muihin matkan varrella kiertämiini kaupunkeihin jäi kalvava kaipuu palata, joskin muistan kuitenkin hyvin, että ihanan kolmiviikkoisen reissun päätteeksi oli tavattoman helpottavaa palata kotiin Sagami-Oonoon. Tuolloin tunsin ensimmäistä kertaa olevani todella kotona Sagamiharassa. Kadut olivat tutut, tavat olivat tutut ja omassa kämpässä oli omat tavarat. Vakiravintolaan oli hauskaa palata pitkästä aikaa, ja kavereita oli hauskaa nähdä pitkästä aikaa.
Kyllä ihminen vain tottuu kaikenlaiseen - tällä hetkellä, kohta taas puoli vuotta Suomessa asuneena olen sopetunut Helsinkiin jälleen hyvin, mutta alati takaraivossa muistuttavat itsestään tavaton ikävä Sagami-Oonoon. Olen varma, että milloin tahana menen Japaniin, minun on joka kerta palattava Tokioon ja Sagami-Oonoon, joihin liittyy iso osa elämäni parhaista hetkistä. Niinhän se vähän on, että täytyy lähteä, jotta tietää mitä kaivata. Japani. ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)