Tämä kaikki on mahdollista missäpä muualla kuin Japanissa, jossa varsin erityiset kahvilat ovat putkahdelleet katukuvaan otakunaapurustojen lisäksi jo aivan ydinkeskustaankin. Mikä maid-café? So last season, ja aivan liian mieslähtöinen näkökulma asiakaspalveluun. Neidit, nyt mennään butler-kahvilaan!
Butler-kahvilassa edellä kuvailtu teehetki voi olla melkein todellisuutta. Näissä hovimestari-kahviloissa asiakas kun ei ole ainoastaan oikeassa, vaan vielä paljon enemmän. "Tervetuloa kotiin, prinsessa!" kaikuu Swallowtail-kahvilan ovensuussa, kun astun epäröiden murattien peittelemää punatiilistä porraskäytävää butlerkahvilaan Ikebukurossa Tokiossa. Minä, ojousama (suora käännös voisi olla prinsessa, ylhäinen neito, aatelisneiti tai muu vastaava yläluokkaisen talon tyttärelle osoitettu kohteliaisuus) seison hienon kahvilasalongin pienessä vastaanottoaulassa ja kysyn varovasti asiaa, jonka tiedän jo kysymättäkin: Ei, tilaa ei ole. "Varaus pitäisi tehdä valitettavasti muutama viikko etukäteen", komea hovimestari oven suussa selittää ja ohjaa minut hienovaraisesti takaisin portaita ylös päivänvaloon.
Swallowtailin edustalla on kyltti, joka kertoo, onko tilaa. No ei ole, mutta kuulemma joskus aamuisin voi yrittää tulla peruutuspaikkoja jonottamaan, jos ei ole jaksanut tehdä omaa varausta etukäteen netissä. En kyllä tosin tiedä miten se voisi olla suurempi vaiva kuin jonottaa paikkoja aamukymmeneltä?
Jos olisin tajunnut tehdä varauksen jo ennen Japanin matkaamme, olisin päässyt nauttimaan ruhtinaallisesta kohtelussta. Hovimestari olisi ottanut takkini ja kantanut laukkuni, samalla kun minut olisi ohjattu hienostunein elkein himmeästi valaistua, prameasti sisustettua käytävää pitkin salonkiin. Olisin istunut ennalta varattuun pöytään, selaillut hetken samettikantista menua, jutellut niitä näitä hovimestarini kanssa ja valinnut sitten listalta tee-setin kakkuineen ja leivoksineen. Olisin kiristellyt salaa hiukan hampaitani paikan suolaisille hinnoille, mutta ajatellut, että kerrankos sitä eletään prinsessoina. Pian hovimestari olisi tullut kantaen tarjotinta, ja esitellyt minulle millaisesta upeasta posliinikupista tällä kertaa nautin iltapäiväteeni. Jos olisin kanta-asiakas, voisin valita varauksen yhteydessä mitä kahvilan kauniista kupeista haluan käyttää. Olisin istunut ja katsellut ohimennen ympärilläni kattokruunujen alla aterioivia muita ihmisiä ja kenties syventynyt sitten hetkeksi kirjaani. Olisin tarttunut pöydällä olevaan pieneen kultaiseen kelloon ja helistänyt sitä hiukan, ihan vain nähdäkseni, kuinka hovimestari kiirehtisi kaatamaan minulle lisää teetä – kuin suoraa viimeaikaisista viktoriaanisista anime-sarjoista. Hovimestari olisi kenties jutellut hetken kanssani ja kysellyt kuinka prinsessan päivä on kulunut. Tosin luultavasti välillä kysymykset olisi esitetty niin kohteliaalla kielellä, että minulla olisi ulkomaalaisena vaikeuksia ymmärtää, mitä hovimestari oikeint arkoittaa. Ja kun varaamani aika olisi ollut lopuillaan, hovimestari olisi tullut vielä varmistamaan, haluaisinko käydä puuteroimassa nenäni. Tietenkin olisin halunnut,, sillä pitäähän tällaisessa paikassa nyt nähdä kaikki, mitä nähtävissä on, koko lukaali. Minut olisi saateltu siisteihin vessatiloihin, ja myöhemmin sieltä takaisin paikalleni. Pian kello olisi ollut kuitenkin niin paljon, että hovimestari tulisi ilmoittamaan, että minun olisi aika lähteä valmistautumaan tanssiaisiin. Niin, tai mikäli olisin valinnut varausta tehdessäni netissä toisen lähtöfraasin, olisi minut saateltu matkaan myös esimerkiksi kertomalla, että Oopperani alkaa pian, tai että kohta on aika viulutunnille tai ratsastusretkelle. Olisin tietenkin noussut, hämmästellyt ajan kulua ja kiirehtinyt teatraalisesti matkoihini. ;)
Swallowtailin oma varttitunnin mittainen esittelyvideo kertonee kiinnostuneille kaiken oleellisen palvelijoiden ulkonäöstä, kahvilaympäristöstä ja tarjoiltavasta ruoasta – ja kahvilasta alkunsa saaneista musikaalihenkisistä Butler-DVD:istä. Tämän videon jälkeen ei melkein tarvi koko kahvilaan edes välttämättä päästä, sillä sen verran yksityiskohtaisesti tulee selväksi, mitä ilta Swallowtailissa mahdollisesti pitää sisällään:
Sama hieman humoristisemmalla japanilaisen tv-ohjelman otteella. Ja huomatkaa, jos mies menee käymään kahvilaan, hän ei ole tietenkään mikään prinsessa, vaan Ylhäinen herra:
Swallowtail sijaitsee Ikebukurossa Otome-tiellä, josta löytyy paljon muitakin naispuolisia otakuja kiinnostavia liikkeitä: tavallisten anime&manga-oheistuotekauppojen lisäksi tarjolla on Cosplay-liikkeitä, doujinshi-sarjakuvia myyviä suuria kauppoja sekä mm. Swallowtailin konditoria, josta voi ostaa paitsi keksejä, leivonnaisia, hilloja ja muita herkkuja, myös edellä mainittuja Butler-DVD-levyjä ja fanituotteita. Myös konditoriassa myyjät olivat kahvilan tyyliin hovimestariasuisia nuorukaisia, mikä vähän hälvensi harmitustani, etten päässyt täyteen buukattuun kahvilaan. Liikkeessä myytiin myös matkamuistoksi postikortteja butlereiden kuvilla. No semmoisiahan piti tietenkin ostaa.
Patisserie Swallowtail oli kaunis ilmestys. Butlerit luikkivat valitettavasti tiskin nurkan taakse piiloon, kun otin kuvia.
Ikebukuro on muutenkin todella kiva alue, jonne voisin mieluusti vaikka muuttaa! Tekeminen lopu kesken, sillä kätevästi kiven heiton päässä Otome roadilta ja Ikebukuron asemalta on useita leffateattereja, askartelijan paratiisi Tokyuu Hands sekä aiemmassa postauksessa mainittu Namja Town. Ikebukuron Sun Shine City -ostoskeskus taas on ihan oma retkikohteensa – sen verran niitä kauppoja siihen pytinkiin mahtuu.Leffateatteritarjontaa tammikuussa. Tomu Kuruuzukin mukana, vaikkei heti kyllä tunnistaisi.
Olisin halunnut mennä katsomaan julisteen hauskan näköisen Magic Tree house -animaation, mutta se ei mennyt valitettavasti niissä teattereissa, joiden eteen satuimme illalla, ja kuvankin teatteri oli jo kiinni siinä vaiheessa kun olisimme halunneet leffaan. No, ehkäpä sen voi katsoa myöhemmin vaikka DVD:ltä...
Olisin halunnut mennä katsomaan julisteen hauskan näköisen Magic Tree house -animaation, mutta se ei mennyt valitettavasti niissä teattereissa, joiden eteen satuimme illalla, ja kuvankin teatteri oli jo kiinni siinä vaiheessa kun olisimme halunneet leffaan. No, ehkäpä sen voi katsoa myöhemmin vaikka DVD:ltä...
Mutta kuten sanottu, butler-kahvilat ovat levinneet otaku-alueilta myöhemmin myös "tavallisen kansan pariin". Esimerkiksi Shibuyasta löytyy kahvila Butlers Cafe, jonka vetonaula lienevät japanilaisnaisten silmissä ylettömän komeat nuoret länsimaalaiset tarjoilijaherrat ryhdikkäissä hovimestarin asuissaan. Kyseisessä kahvilassa kun ei ole muita kuin ulkomaalaisia tarjoilijoita! Kieli on suureksi osaksi glamourin vuoksi englantia, mutta palvelua saa myös japaniksi. Kahvilan menu on japanilaisille länkkäriravintoloille tyypillisesti varsin italialainen, ja vähän halvempi kuin esimerkiksi Swallowtailissa: on pastaa, pizzaa, risottoa ja salaatteja. Makealta puolelta löytyy tietenkin teemaan sopien erilaisia kakkuja ja laaja teevalikoima. Myös Butlers Cafeehen kannattaa tehdä varaus etukäteen, mutta ilmeisesti se ei ole ihan aina välttämätöntä.
Shibuyan Butlers Cafessa kokemuksen ei tarvitse jäädä pelkkään murkinointiin. Rahalla saa nimittäin mm. Cinderella-hetken ja valokuvaussession butlereiden kera.
Mitä tähän nyt sanoisi. Länkkärikomistus, jos olet siis vailla töitä Japanissa, ei muuta kun hakemaan hovimestarin pestiä!