20 päivää lähtöön: Käyntikorttisirkus

Päivät ennen Tokioon lentoa sen kun hupenevat, mutta työt vain lisääntyvät. Tajusin ehkä vähän turhan myöhään, että minun pitäisi tilata uudet käyntikortit Japanin matkaa varten. Japanilaiset, jos jotkut, ovat varsinaista käyntikorttikansaa, ja käyntikortit eli meishit ovat aika oleellinen osa etenkin bisnesskulttuuria. Paitsi että käyntikortit ovat kätevä tapa jaella sähköpostiosoitettaan ystäville, ne ovat omalla alallani myös konkreettinen, visuaalinen näyte omista suunnittelijan taidoista.

Aikaisemmat käyntikorttini ovat auttamatta vanhentuneet - niissä on äitini kotiosoite, ja tittelinä lukiolainen. Ehkä en siis ala ojentelemaan kyseisiä kortteja kenellekään, vaikka niitä olisikin vielä runsaasti jäljellä. Niinpä tässä ei kai auta muu kuin tehdä tarjouspyyntöjä painoihin ja lähettää painovalmis pdf-tiedosto halvimpaan paikkaan. Olisin tällä kertaa halunnut tilata fiinit kortit kohokuvioineen ja prameinen papereineen kaikkineen, mutta osoittautui, että se nyt vain kertakaikkisesti on budjettiini nähden aivan liian kallista. Nyt täytyy olla ylipäätään tässä asiassa nopea, sillä useissa painotaloissa toimitusaika voi olla parikin viikkoa. Minulla on siis aika lailla pari päivää aikaa tehdä tilaus..

Hemmottelua puuduttavalle lentomatkalle

Lento Tokioon kestää 9 tuntia ja 35 minuuttia. Vaikka Finnairin Japanin kone onkin iso ja varusteltu mm. pienillä henkilökohtaisilla tv-screeneillä, ei elokuviakaan välttämättä jaksa tuijotella aivan koko lentoa. Tarkoitus on yrittää tietenkin nukkua mahdollisimman paljon noiden yhdeksän tunnin aikana, sillä kun kone laskeutuu Japaniin aamulla, takana pitäisi olla hyvin nukutut yöunet. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että nukkuminen lentokoneessa on hankalaa pienen jalkatilan ja puuduttavan asennon takia. Niinpä on kiva ottaa matkalle mukaan hieman lukemista.

Kirjahyllyssäni olisi kyllä muutama lukemista odottava kirja, mutta koska minulla ei ole mitään hajua siitä, jaksaako niitä lukea viittäkymmentä sivua pidemmälle, päätin ottaa varman päälle. Tilasin eilen Adlibriksen verkkokaupasta Twilight-sarjan viimeisen, eli neljännen osan, Breaking Dawnin. Koska olen lukenut mainion sarjan aiemmat osat, tiedän, että aivan toivoton tapaus ei voi olla kyseessä, ja oikeastaan odotan jo nyt kovasti, että pääsen lukemaan! Kirjassa ei myöskään ainakaan lopu heti lukeminen kesken, sillä siinä on 640 sivua. Ainut pelko on se, että en malta päästää kirjasta irti koko lennon aikana, ja unisuunnitelmat jäävät taka-alalle. No, ehkä osaan ottaa itseäni niskasta kiinni, ja koettaa saada ainakin muutaman tunnin nukuttua. Suunnitelma on myös alkaa pikkuhiljaa aikaistamaan omaa unirytmiä. Jos pystyisin saaman unen vaikka kymmenen maissa, olisin jo parhaimmillaan kolme, viikonloppuisin jopa neljä tuntia edellä nykyistä unirytmiäni, eli vain parin, kolmen tunnin päässä Japanin rytmistä. ^_~

Hitsin hanami!

Jotta huhtikuun odotus ei kävisi tylsäksi, olen seurannut netistä Japanin ilmatieteenlaitoksen ja monien muiden säätieteilijöiden tämän vuoden hanami-ennusteita, eli arvioita siitä, milloin kirskikankukat ovat katseltavissa tänä vuonna.

Hanami, eli kirsikankukkien katseleminen on Japanissa suuren luokan tapahtuma, johon lähes kaikki ottavat osaa. Ihmiset kokoontuvat kirsikkapuiden alle viettämään leppoisaa aikaa piknikin merkeissä työtovereiden, ystävien, perheen tai opiskelijaporukan voimin. Se miksi minä seuraan ennusteita kiihkeästi, johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ole koskaan ollut Japanissa keväällä, joten en ole koskaan päässyt näkemään kirsikkapuita kukassa. Valokuvien ja kertomusten perusteella tämä on kuitenkin ehdottomasti kauneinta aikaa Japanissa, joten tulee kyllä harmittamaan kovasti, jos sakuran kukat ehtivät kukkia juuri ennen kuin saavun Tokioon.

Koska tämä talvi on ollut tavallista lämpimämpi, kirsikan kukinto sijoittuu tavanomaista aikaisemmaksi. Viimeisimmän ennusteen mukaan kirsikkankukkien nuput aukeaisivat Tokiossa suunnilleen 21.3. ja olisivat kauneimmillaan 30.3. Onkin siinä ja siinä, ehdinkö nähdä kirsikankukat, sillä ne ovat eritätin herkkiä tuulelle ja sateelle, ja saattavat näin hävitä puusta jo epäonnekseni ennen kuin lentoni laskeutuu Tokioon.

Peukut pystyyn! Hitsi vie, muuten joudun lähtemään pohjoisemmaksi katsomaan kirsikoita, sillä onhan ne nyt hyvänen aika nähtävä, kun kerran tuonne asti menee!

Hampaat kunnossa kohti muita maita

Varasin syyskuussa hammaslääkärin tarkistusajan, jotta ei tarvitsisi mielellään ulkomailla sitten hakeutua hoitoon reikien vuoksi. Koska Vantaan hammaslääkäri jonot ovat, mitä ovat, pääsin nyt sitten kuuden kuukauden jonottamisen jälkeen lopultakin hammaslääkäriin. Jos olisin ollut vielä vähän järkevämpi, olisin hankkiutunut jonoon jo hieman aiemmin, sillä jos tänään olisi suusta  löytynyt jotain paikkaamisen arvoista, en tiedä olisiko sitä edes ehditty hoitaa ennen lähtöäni. Onneksi hammaskalustoni oli kuienkin terve ja kiillot kunnossa, joten mitään jatkotoimenpiteitä ei tarvittu. Myös viisaudenhampaat, jotka tunkevat tällä hetkellä ulos jokaisesta ikeneni loukosta, eivät näytä vaativan mitään toimenpiteitä. Ne kasvavat kuulemma nätisti suoraan, ja pysyvät luultavasti ihan hyvässä kunnossa, kunhan vain saisin harjattua ne kunnolla tuolta poskien syövereistä.

Nyt siis suunikin on valmis matkaan. X)

Tasan kuukausi Japaniin!

Nyt aletaan sitten laskea päiviä Tokion lentokoneeseen astumiseen enää päivissä, ei enää kuukausissa. Tuntuu hurjalta. Ajoittain jännitys kouraisee vatsassa oikein kunnon voimalla, ja toisinaan taas en oikein tunnu edes muistavan, että olen lähdössä. Vaikeimpia hetkiä ovat ne, kun herään ajattelemaan, miten raskasta oikeasti tulee olemaan jättää Micke tänne Suomeen. Välillä se ahdistaa oikein toden teolla, mutta onneksi on myös niitä päiviä, kun kävelen Helsingin loskaisilla kaduilla, ja mietin innoissani, että kuukauden kuluttua tepsuttelen räntäsateen sijaan kirsikkapuiden alla, istun kuin kuka tahansa japanilainen höyryävän kuuman raamen-kupposen ääressä ryystämässä herkullisia nuudeleita vatsani täytteeksi tai seison Tokion metrossa pidellen kiinni katosta roikkuvasta käsilenkistä matkalla shoppailemaan Harajukuun. Pakko myöntää – on tässä aika paljon hyviä puolia. ^_^

Lentokenttäfarssi onkin sitten muuttumassa kahden rakastavaisen jäähyväiskohtaukseksi, sillä ilmeisesti äitini ei pääsekään töiden takia kentälle, siskollani on silloin tentti, ja loputkin perheen jäsenet ovat silloin jossain päin Pohjanmaata. Ellei siskoni mies Jason, tai joukko pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni tule kentälle saattelemaan, luvassa on siis ainoastaan oma kyynelien vuodatusshowni. Tässä on kieltämättä hyvät ja huonot puolensa.

Äitini vannotti minua eilen raahaamaan käsimatkatavaroissa Japaniin myös pyöräilykypäräni, sillä mikäli kuljen mahdollisesti jossain vaiheessa koulumatkani pyörällä, olisi ihan hyvä olla myös kypärä. "Laitat sen vaikka päähäs, jos et saa sitä kainalossa viedä laukkujen lisänä." Kypärä olisi omastakin mielestäni ihan tarpeellinen matkatavara, mutta katsotaan nyt, kuinka pitkälle suostun menemään sen kuljettamiseksi Japaniin. ^_~

Tulevat viikot kuluvat lähinnä ystävien tapaamisessa. Muutama ala-asteaikainen kaverini tulee käymään parin viikon päästä viettämään viikonloppua ns. "tyttöjen illan merkeissä", sitä ennen pitäisi vähän ehtiä askarrella muutaman koulukaverin kanssa, ja pikkuvelikin olisi kiva nähdä ennen lähtöä. Lisäksi jäljellä olevien Metropolian kurssien kanssa on hirveästi hommaa, kun pitää tehdä ties kuinka monesta kurssista vielä lopputöitä ja esseitä ja pitää ties mitä esitelmiä. Yhdet nettisivutkin pitäisi jotenkin saada kasaan ennen lähtöä. Hommaa siis riittää, mikä on ihan hyvä, sillä silloin jännittämiselle ei jää liikaa aikaa. ^_~