Reilireissu 9: Upea, upeampi, Miyajima!

Viimeisenä viikonloppuna niiden parin viikon aikana, joina olin Morien perheen vieraana, suuntasimme kohti Honshun sisämeren rantakaupunkia, Hiroshimaa. Aloitimme parin päivän retken hurauttamalla autolla Hiroshimaan ja ottamalla lautan Miyajiman pyhälle saarelle.


Miyajimaa on palvottu pyhänä paikkana jo muinaisista ajoista asti, eikä ihme, sillä sen luonto on henkeäsalpaava ja joka puolella hyppivät peurat, shikat, ovat kuin sadusta. Tästä syystä aikoinaan 500-luvun loppupuolella saaren Hiroshiman puoleisen lahden rannalle rakennettiin Itsukushima-jinja, upea veden ylle kohoava pyhättö, joka rakennettiin myöhemmin uudelleen 1168. Pyhättö on listattu - ja syystä - Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon. Itsukushima-jinja on ehdottomasti vaikuttavin shinto-pyhättö, jolla olen Japanin reissuni aikana vieraillut.

Pyhätöllä nostamani ennuste oli paras mahdollinen - löydät kadottamasi asian, tapaat ihmisen jonka olet halunnut tavata, onnea rakkaudessa, työssä, rahassa... En tiedä onko näissä ennusteissa joku "viimeinen käyttöpäivä", mutta olen päättänyt pitäytyä tämän ennusteen johdattamalla tiellä. ;)

Ennustelappuset sidotaan pyhätöllä niille varattuun paikkaan, jotta ne toteutuisivat.

Oranssihtavan punaisena vihreän metsän ja taivaan sineä heijastelevan veden yllä leijuva pyhättö koostuu 280 metriä pitkästä käytävästä, joka kiertää pyhätön yli 20 rakennuksen läpi luoden arkkitehtuurisesti mielenkiintoisen rakennelman. Jokaisella japanilaisella shinto-pyhätöltä löytyy torii, portti pyhään palvontapaikkaan. Miyajiman Itsukushima-jinjan Ootorii, eli suuri torii-portti on luultavasti se näky, jonka jokainen vähääkään Japanista kiinnostunut tietää, sillä kyseinen portti esiintyy useiden matkaoppaiden, Japanin mainosjulisteiden ynnä muiden pamflettien kuvituksissa.

Ootorii iltavalaistuksessa

Itsukushima-jijnjan käytäviä myöhään illalla

Itsukushima-jinja valaistaan illalla upeasti, joten olin iloinen, että yövyimme saarella, sillä ehdin nähdä rakennuksen sekä päivänvalossa, että illan pimennyttyä. Vuoroveden vaihtelut ovat voimakkaita Miyajiman edustalla, joten iltapäivällä ootorii-seisoo kuivalla maalla, mutta aamulla ja illalla pyhättö pyhine portteineen heijastuu upeasti tyynestä merestä.

Illalla shikat olivat kerääntyneet rannalle torii-portin läheisyyteen, luultavimminkin makupalojen ja paijausten toivossa. Ja sitähän saa mitä tilaa! "Ravia, ravia!"

Hotelli jossa yövyimme olikin sitten ihan oma lukunsa. Daisuke oli varannut meille huoneen, tai oikeastaan voisi sanoa pikemminkin asunnon, Miyajima Grand Hotellista. Hotelli-"huoneemme" koostui avarista, toisiinsa yhteyksissä olevista tiloista, joista löytyi kaksi suurta vuodetta, oleskelutila, tv-nurkkaus, kylpy- ja pukeutumishuone, erillinen wc, sekä japanilainen tatamihuone futoneineen. Kyseessä ei vissiinkään ollut mikään ihan tavallinen huone, vaan yösijamme vaikutti enemmänkin sviitiltä tai joltain juhlakäyttöön tarkoitetulta isomman seurueen makuusopelta. Lisäksi hotellissa oli "tietenkin" myös onsen, eli kuuma lähde ulkoilma-altaineen, joiden rentouttavissa vesissä oli ihana liottaa itseään kaiken turisteilun jälkeen.

Näkymä hotellin ikkunasta

Erin ja Kakerun kylpiessä ennen illallista minä, Daisuken ja Hayato nousimme köysihissillä Miyajiman saaren huipulle, Misen-vuorelle. Vuoren huipulta Shishiiwan näköalapaikalta aukenivat upeat näkymät Seton pienten saarien täplittämälle sisämerelle. Vuoren laella asusta kuulemma apinoitakin, mutta kuten Nikkossakaan, en täälläkään onnistunut näkemään vilaustakaan karvaturreista. Ainut merkki elämästä olivat apinoiden ulosteet, joita kyllä sen sijaan oli vähän siellä sun täällä. :D

Köysihissistä näki pitkälle Hiroshimaan saakka.

Setouchi, Seton sisämeri.

Söimme aika ruhtinaallisen illallisen hotellin ravintolassa. Ruokailimme yksityisessä, japanilaiseen tyyliin sisustetussa huoneessa, jonne tarjoilija kantoi herkkuja toisensa jälkeen. Sashimia,ties kuinka monta sorttia erilaisia paistettuja kaloja, katkarapuja, aka-misokeittoa... Esille panoon oli panostettu, ja annokset olivat ihan huikeita, vaikka toki siitä, onko tuore, jättimäinen kalan pää koristeena viehättävä, voi olla montaa mieltä.

Sanottakoon, että kaiken tämän sashimin esillepanon lisäksi annoksesta nousi myös maagista valkeaa höyryä ensimmäiset pari minuuttia...

Perhepotretti illallisen yhteydessä

Paistettu ebi ja kalakaverit

Se kuuluisa "silmäkala", tällä kertaa paistettuna ja varsin maukkaan riisin lisukkeena.

Eräs kala paistettiin kuumalla kivellä. Oooh, se tuoksu, se tuoksu!

En uskalla lähteä edes arvaamaan viikonlopun kustannuksia, ja mieluummin jätän ajattelematta koko asiaa, sillä muuten alkaa ahdistaa liikaa, kun miettii, miten tavattoman vieraanvaraisia ja avokätisiä Morit ovat minua kohtaan olleet. Toivon kovasti, että voisin joskus saada mahdollisuuden korvata perheelle heidän ystävällisyytensä, mutta ihan tässä mittakaavassa ei opiskelijalla ole valitettavasti rahkeita esimerkiksi esitellä Suomea. -_-

Partiota perunamuusilla

Olin lauantaina pitämässä partiota vartioikäisille tytöille Reinanzakan protestanttisella kirkolla, Akasakassa, Tokiossa. Ystäväni Sari-chan halusi, että tekisimme jotakin suomalaista ruokaa, joten olin aikaisemmin valmistellut reseptit perunamuusia ja lihapullia varten. Lisukkeeksi oli tarkoitus tehdä vielä porkkanaraaste. Alunperin meidän oli tarkoitus tehdä myös mustikkamuffinsseja, mutta koska aika oli rajattu, jouduimme karsimaan harmiksemme ohjelmasta jälkiruoan.

Ahkeria kokkeja suomalaisten reseptien kimpussa

Partiotyttöjä perunoita kuorimassa

Kokkaaminen sujui oikein mukavasti, vaikka kyyneleet valuivatkin puolella poruksta, sillä sipulit olivat niin mehukkaita, että pilkottaessa kyynel kanavat aukesivat kauempanakin seisoneilla. Vähän joduttiin myös improvisoiman, kun korppujauhon korvikkeet, eli kummalliset leivänmurujauhot eivät imeneetkään itseensä nestettä ihan samaan tapaan kuin suomalaiset korppujauhot. Lihapullat pysyivät kuitenkin kasassa ja maistuivat erittäin hyville, mihin olin tyytyväinen. Kaikki lapset pitivät etenkin lihapullista ja perunamuusikin maistui, mutta appelsiinimehulla maustettu porkkanaraaste ei meinannut mennä alas kenellekään muulle kuin minulle. :D Olin yllättynyt, että kyseinen makuyhdistelmä ei sopinut japanilaiseen suuhun ollenkaan - edes vanhemmat partionjohtajat eivät vissiinkään hirveästi suomalaisesta porkkanaraasteesta innostuneet, vaikka tietenkin kohteliaasti söivät lautasensa tyhjiksi. X)

Täällä ei liiemmin juoda ruoan kanssa maitoa, joten ruokajuomana nautimme epäsuomalaisesti teetä. :D

Kun Sari pyysi minua ilman ennakkovaroitusta opettamaan vartiolaisille jonkun suomalaisen, helpon laulun, meinasi mennä sormi suuhun. Yritin miettiä helppoja lauluja, mutta päässäni soivat siihen hätään vain "On meillä metsässä nuotiopiiri" ja muita pitkiä ja melodialtaan japanilaisille tuntemattomia kappaleita. Muistin kuitenkin kuulleeni iltanuotiolla ala-asteella laulamamme Kookaburra-kipaleen melodian, joten raapustin sanat kartongille suomeksi, joiden yläpuolelle Sari kirjoitti lausuntaohjeet katakana-merkeillä. Näin jälkeenpäin olen oikeastaan aika yllättynyt, että muistin koko laulun sanat, vaikka ne lyhyet ovatkin, sillä olen viimeksi laulanut kyseistä kappaletta luultavasti joskus 2. luokan musiikintunnilla. :D Japanilaisista lapsista sanat "Kuningas se on koko viidakon" kuulostivat tosi hassuilta, ja niille hihiteltiin ja niitä laulettiin erityisen reippaasti. Lausunta onnistui kaikilta ihmeen hyvin jopa japanilaisille tuntemattomissa ääkkösissä ja äng-äänteissä. :)

Lopuksi opetin lapsille vielä yhden Suomessa partiossa leikkimämme sisäleikin, josta omat vartiolaiseni aikoinaan tuntuivat pitävän. Huomasin, että olen joko tullut vanhaksi, tai sitten olen kyseisessä leikissä ihan järkyttävän huono, sillä jouduin olemaan arvaajan paikalla vaikka kuinka kauan, kunnes lapset armahtivat minut, ja pääsin takaisin ulkorinkiin. XD

Ita oli oikein hauska ja se jatkui johtajaporukalla vielä illallisen merkeissä Shinjukussa sijainneessa Korealaisessa ravintolassa. Kimchit, bibimbat ja muut ihanan mausteiset naapurimaan herkut napaan vedettyäni lähdin kämpille puurtamaan kouluhommien pariin. Niitä onkin tällä viikolla tullut tehtyä raivoisalla tarmolla ja tahdilla, mutta niistä lisää myöhemmin.

Reilireissu 8: Shikoku

Morien perheen asuinkaupunki, Kurashiki, sijaitsee vain lyhyen automatkan päässä piiiiiitkästä Seto-oohashin sillasta (Great Seto bridge), joka johtaa Shikokun saarelle. Sillalla on pituutta vähän reilu 13 kilometriä, ja noin kustantaa tavalliselt matkaajalta 3500 yenin tietullin,eli ei mikään ihan halpa meren ylitys. Sillalla kulkee myös junalinja, Seto-oohashi-sen.

Joillakin oli tosi hauskaa Seto-oohashi -sillan kupeessa

Oli todella hassua päästä käymään Shikokulla, yhdellä Japanin neljästä pääsaaresta, sillä olin kuluttanut suurimman osan junassa viettämistäni hetkistä lukien Haruki Murakamin bestselleriä 海辺のカフカ, :aa (Umibe no Kafka, eli Kafka rannalla), jonka tapahtumat sijoittuivat pääasiassa Shikokun saarella olevaan Takamatsun kaupunkiin, jonne mekin suuntasimme matkamme. Olo oli kuin olisi päässyt astumaan suoran kirjan kummalliseen maailmaan, vaikka todellinen Takamatsu ei kyllä vastannutkaan ihan kirjan unenomaista, sumuista ja outoa kaupunkia.

Ritsurin-puisto, taustallaan Shuin-vuoren metsäiset rinteet

Kikugetsu-tein Edo-kauden alussa, 1600-luvun alkupuolella rakennettu feudaaliloordien suosikkiteehuone

Kävimme tutustumassa Takamatsun Ritsurin-puistoon, joka on julmetun suuri japanilainen puutarha. Koko puiston kiertämiseen perinpohjin menisi aikaa reilu pari tuntia, mutta koska olimme liikkeellä lastenrattaiden kanssa, kiersimme puiston helppokulkuista pääpolkua pitkin. Maisemat olivat upeat ja lammissa uivat karpit ja kilpikonnat harvemmin jättävät kylmäksi vielä puolen vuoden valokuvailunkaan jälkeen.

Nuudelien ryystämisen taito opetellaan jo varhain.

Takamatsu on Shikokun suurin kaupunki, josta löytyy mm. useimpien Japanin kansallisten suuryritysten sivukonttoreita. Kaikki japanilaiset tuntevat Takamatsun, kuten koko Shikokun saaren herkullisista udon-nuudeleista, ja täytyy sanoa, että vaikka joskus tälläinen kouliintumaton turisti ei huomaa niin helposti eroa sen "erinomaisen" ja "normaalin hyvän" välillä, niin tällä kerralla ei ollut epäilystäkään, ettenkö olisi syönyt elämäni parhaita udoneita! Kävimme syömässä udonimme perinnekylä Shikokumurassa olevassa tavattoman suositussa ravintolassa, うどんのわら家:ssa, joka oli tupaten täynnä, ja ruokailemaan haluavien jono jatkui pitkälle ulos asti. Nuudelit olivat juuri täydellisiä kypsyydeltään, tekstuuri oli miellyttävä ja liemi sitäkin parempi! Suosittelen!

Ravintolan sisäänkäynnin vieressä oli pieni, vanhanaikainen mylly.

Shikokumura itse on pieni, vuorennyppylällä sijaitseva vanhaa japanilaista asuinarkkitehtuuria esittelevät perinteikäs kylä. Kyläkierros aloitettiin suhteellisen pelottavalta riippusillalta, jonka väljästi ladottuja astinpuita kävellessä tuntui kyllä kuin olisi ennemminkin jossain Indiana Jonesin viidakossa, kuin Japanissa.

Hayato ei voinut kävellä sillalla itse, sillä astinpuiden välit olivat pelottavan leveät pikkulapselle.

Mielenkiintoisia, vanhanmallisia japanilaisia asuintaloja satumaisessa miljöössä

Kaunis ulkoilmaesiintymislava...

...jonka tuulikeloista Kake-chan piti sen verran paljon, että innostui heiluttelemaan niitä siihen malliin, että yksi meni rikki. X)

Laajalle, vehreälle metsäiselle alueelle ripotellut pikkuiset talot ja mökit esittelivät paitsi itse rakennustekniikkaa, myös vanhoja asuintyylejä, vaatteita, työtapoja ja ylipäätään aikalaisten elämää, mikä oli kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoista. Shikokumurasta löytyy varsinaisen museokyläkierroksen ja edellä mainitun udonravintolan lisäksi myös taidegalleria, ulkoilmaesiintymislava, kahvila sekä hienostunut, länsimaistyylinen teehuone. Näkemistä riittää niin varttuneemmille kuin lapsillekin, joten sanoisin, että kenen tahansa Shikokun saarelle eksyvän kannattaa siellä vierailla.

Paluu-ahdistusta

Tänään on tasan kolme kuukautta Suomeen paluuseen, mikäli saan hommattua lipun suunnitellusti helmikuun ensimmäiselle päivälle, ja saavun Suomeen seuraavan päivän puolella.

Ensimmäiseksi nousee pala kurkkuun. Ihan kamalaa! Tänne jää paljon ihmisiä, joita tulen kaipaamaan todella paljon, ja lisäksi olen ennenkaikkea oppinut viihtymään ja elämään Japanissa ja pitämään tätä pikkuluukkua Sagami-Oonossa kotinani.

Olen ehtinyt tottumaan siihen, että kauppaan voi mennä milloin tahansa päivämäärästä tai vuorokaudenajasta riippumatta, että lähikaupasta saa herkullista teetä ja maailman parasta riisiä, että kaduilla ei ole koskaan roskan roskaa, että pultsareita näkee lähinnä vain tietyissä kaupungin osissa ja silloinkin harvoin, että postipaketit tuodaan kotiovelle ilman lisämaksua, että junia menee parin minuutin välein ja ne ovat lähes poikkeuksetta aina ajoissa, että ulkona ei pimeälläkään tarvi pelätä, kun ihmisiä on aina lähes joka paikassa, että keskipäivällä ja neljältä illalla soi ulkona kello (en tiedä kyllä vieläkään, että miksi ihan tarkalleen..), että yhteensä 12 kilometrin koulumatka on ihan normaali ja mukava tapa harrastaa liikuntaa pyörällä, että joka kaupassa on joku vaate jonka haluaisin ostaa, että sushi on hyvää, sama missä sitä syö, ja että joka päivä voi kokea ja oppia jotain uutta. Listaa voisi jatkaa loputtomasti, tässä vain muutamia asioita, jotka ensimmäisinä sattuivat tulmaan mieleen. Yksinkertaisesti tiivistettynä - tulen kaipaamaan Japania niin kovin palattuani Suomeen.

Seuraavaksi sitä alkaakin miettiä, että odottaako siltä Suomeen paluulta nyt sitten yhtään mitään? No tietenkin. Kyllähän yhtälailla Suomessa on ihmisiä joita ikävöin ja joiden kanssa mielelläni viettäisin aikaa. Olen kuitenkin pikkuhiljaa päässyt yli aikaisemmasta helpon elämän kaipuustani tajuttuani, että ei se elämä siellä Suomessa nyt kuitenkaan loppujen louksi sen helpompaa ole. Täällä vaivanneesta kieliongelmastakin pääsee yli, kun vähän tekee töitä ja opiskelee lisää.

Jotta tästä ei kuitekaan tulisi ihan pelkkä Japanin ylistyskirjoitus, on pakko sanoa, että muutamat asiat ihan siinä itse Suomen maassakin nostavat semmoisen iiiihan pienen innostuksen pintaan jossain jo alkaneen lähtöahdistuksen alla. On esimerkiksi tosi hauskaa päästä muuttamaan omaan kämppään, missä se sitten ensi vuonna tulee olemaankaan. On kivaa, että on oikea keittiö (jos on?), odotan todella sitä, että pääsen kokkailemaan pitkästä aikaa kunnolla uuniruokia ja -leivonnaisia. On myös kivaa, että kämpän sisällä oleva lämpötila ei yleensä ole sama kuin ulkolämpötila. On tosi kivaa päästä asumaan asuntoon, jonne saa kaikki ne omat tärkeät tavarat, piirustusvälineet, kirjat, verhot, lakanat, pyyhkeet, astiat, keittiötarvikkeet, kattilat, sauvasekoittimen (sosekeitot, kuinka kaipaankaan niitä!!) ja muut periaatteessa tarpeettomat, mutta kuitenkin tuikitarpeelliset härpäkkeet - ne, joita ilman voi elää, mutta joita ilman ei millään haluaisi elää. :D Ei sillä, etteikö niitä kaikkia omia tavaroita saisi raahttua vaikka Japaniinkin, mutta tällä hetkellä ne nyt vain sattuvat odottamaan Suomessa.

Löysin eilen Megumin kanssa Suomen lentolippuhintoja tarkastellessani japanilaisen H.I.S. -matkatoimiston sivuilta lennot Suomeen erittäin hyvään hintaan, vain 59 000 yeniä menopaluulta. Tosin vielä on tarkastettavana, onko tässä hinnassa joku koira (esim. ylimääräinen lentokenttämaksu tai muu vastaava) haudattuna.

Se mikä tästä kaikesta tekee huvittavaa, on, että paluun voi työntää niinkin kauas kuin vuoden päähän matkapäivästä! Harkitsenkin tässä, pitäisikö ottaa paluupäiväksi joku mukava päivä vaikkapa ensi vuoden elokuulta tai 2010 joulukuulta, kun luultavasti on vähän lomaa tiedossa. Pitää katsoa, mikä on rahatilanne ensi vuonna, eli olisiko varaa ostaa vielä sitten ensi vuonna yksi paluu lippu Tokiosta Helsinkiin, sillä kyllä olisi niin kiva käyttää se nyt ostettavan meno-paluulipun paluulippukin, kun sen kerran saa tällä hetkellä yksisuuntaisen lennon kanssa samaan hintaan... Tässä on kyllä se vaara, että loputon kierre jää päälle. ;) Ellei sitten tietenkin ota ja jää Japaniin joskus ainakin väliaikaisesti pysyvästi. ^_^''

Shokudoun sapuskat 6.

Vaikka suurinta osaa japapanilaisen kouluruokalan antimista ei esimerkiksi jostain Sodexhosta tai Amicasta saakaan, eivät ihan kaikki ruoat täälläkään nyt niin eksoottisia ole. Suomalaiseen makuun ehkä se kaikkein kotoisin vaihtoehto lienee pastalinja, jolla tulee vierailtua joskus harvakseltaan silloin, kun friteeratut rasvapommit eivät huvita tai nuudeleita on syöty jo monta annosta viikossa.

トマトときのこのパスタ - Tomaatti-sienipasta

Vaikka pastaa saa syödä varmasti taas ihan tarpeekseen Suomessa ja sitä voi kokkailla täällä kämpilläkin, Joshibin pastoissa on kuitenkin oma viehätyksensä vaihtelevien, hauskojen ainesosien vuoksi.

Usein, kuten tässäkin esitellyssä spaghettiannoksessa, Joshibin pastoissa on sieniä, mikä olisi ollut minulle ehkä vuosi sitten vielä aikamoinen koettelemus. Nykyisin popsin etenkin japanilaisia sieniä, kuten shiitakeita ja enoki-sieniä hyvällä ruokahalulla. En ole päässyt vieläkään yli siitä ihmetyksestä, minkä nirsouteni muuttuminen lähes kaikkiruokaiseksi on saanut aikaan. On jotenkin todella outoa, että voi ravintolassa olla ihan hyvillä mielin, sama mitä kaverit tilaavat yhteisiksi murkinoiksi, ja lähinnä vähän ohjata suuntaa niihin ruokalajeihin, mitä saattaisi juuri sinä iltana tehdä mieli. On kivaa, kun ei tarvi jännittää joka suupalaa. :] Jonkun mielestä on ehkä hölmöä tehdä näin iso numero jostain niin yksinkertaisesta ruoasta kuin sienistä, mutta minulle ne ovat olleet parisenkymmentä vuotta ehdoton no-no, joten makunystyröiden harjaantumista pitää hehkuttaa.

Se mikä pastalinjastossa on hassua, että kokki hakee erikseen jokaiselle lautasellisen pastaa, kun muilla linjiolla annokset ovat odottamassa tiskillä noutajaansa. Kuten olettaa saattaa, tämä on vähän hidasta, kun kokki vielä maustaa annoksen ennen kuin ojentaa sen opiskelijalle. Parmesaaneja saa heitellä pastan pinnalle ihan itse purkista, ja minulla onkin suuria vaikeuksia hillitä itseäni juuston annostelussa. Rakastan parmesaania, ja sitä saisi olla mielestäni ruoassa paljon, mutta kun kaikki japanilaiset vieressä ripauttavat pari hassua murusta lautaselleen, hävettää itse kaataa pastan joukkoon kauhea kasa juustoraastetta.. X)