Helpotuksekseni minut hyväksyttiin vielä mukaan Portfolio in English -kurssille. Mikäli olisin saanut kieltävän vastauksen, olisin varmaan pillahtanut itkuun. -_-''
Portfolio kurssin sisältö on yksinkertainen. Valmistamme englanninkielisen portfolion, joka liitetään vaihto-opiskeluhakemukseemme. Portfolio on tärkeä osa valintaa, mutta vähintään yhtä tärkeä osa meillä Japaniin hakijoilla on oman yliopettajan tai koulutusalajohtajan suositus. Minun täytyy käydä keskustelemassa yliopettajamme kanssa koko vaihtoajatuksesta myös ylipäätään, sillä tarvitsen hänen suostumuksensa aikeilleni.
Joshibiin on ilmeisesti hakemassa koulumme kautta neljä opiskelijaa. Hämmästyksekseni myös poikien sallitaan hakea tuohon tyttökouluun. Oli sangen huvittavaa, kun kv-toimistosta kerrottiin, että tuo japanilainen yliopisto oli painottanut sitä, että mikäli hyväksyttyjen joukossa on miehiä, minkäänlaisia ongelmia, harmeja tai esimeriksi seurustelusuhteita ei sallita. Voin vain kuvitella, millaista niiden miesten elämä tulee olemaan japanilaisessa tyttökoulussa, jos tuikitavallisen näköinen vaalea nuorukainen nostattaa "Kakkoii"(komea)-huudahdukset ilmoille jopa hieman vanhempien virkanaistenkin keskuudessa. :D
Seuraavilla viikoilla ohjelmassa onkin siis hakemuksen laatimista, omien töiden dokumentointia portfoliota varten, sekä paljon lisää japanin opiskelua. Perjantaina kouluumme aapuu Joshibista kolme vaihto-oppilasta, joten toivon, että saan tutustua ensi viikolla myös heihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti