keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Ystävystymistä

Olen tutustunut nyt hieman paremmin koulumme japanilaisiin vaihto-oppilaisiin. Olemme olleet sähköpostivaihdossa keskenämme, ja viime sunnuntaina kutsuin nuo kolme tyttöä kotiini syömään ja katsomaan elokuvaa. Ilta oli tavattoman hauska ja oli mukava tutustua kaikkiin heihin hieman paremmin. Japania olemme puhuneet melko vähän, mutta sentään jokusia sanoja sitäkin on eksynyt joukkoon. Koulusta olen saanut tietää joitakin pieniä faktoja, ja olen yrittänyt miettiä, mitä haluaisin heiltä siitä vielä kysyä. Toisaalta, lienee turhaa ajatella, että jotain olennaista jää saamatta selville ennen kuin he lähtevät takaisin Japaniin, sillä voinhan aina palata asiaan myöhemmin sähköpostin muodossa.Huomenna menen Ayumin, Harukan ja Makikon kanssa käymään muutamassa Helsinkiläisessä taidegalleriassa. Toivon mukaan ne ovat mielenkiintoisia, ja reissusta tulee hauska.

Portfolioni edistyy melko hitaasti. Ulkoasu tuottaa suurta päänvaivaa, joten olen päätynyt keskittymään lähinnä sisällön tuotantoon näin aluksi. Se lienee kyllä järkevämpikin tapa lähtestyä tuota projektia, ja itse asiassa se puoli alkaa ollakin jo aika hyvin hoidossa.

Ei kommentteja: