Sushi wa oishikatta desu! Bikkurishita!

Kuten otsikko kertoo, yllätyin tänään, sillä söin varmasti elämäni parasta sushia. Mitä ihmettä? Olen aina ollut sitä mieltä, että sushi on oikeastaan aika pahaa, mutta opettajani ystävättären tekemät sushit olivat ihan oikeasti herkullisia! Syömissämme makisusheissa oli useammanlaisia täytteitä. Yhdessä oli mm. lohta ja tilliä, toisessa oli siikaa, kolmannesta löytyi punaista tonnikalan lihaa. Lisäksi oli myös kasvissushia, joka sisälsi porkkanaa, paistettua kananmunaa, ruohosipulia ja purjoa. Pidin eniten viimeisimmästä, sekä lohitäytteestä, mutta muutkaan eivät tosiaan olleet hullumpia. Oli todella mukavaa huomata, että voin siis sittenkin nauttia sushista ilman refleksinomaista mahan muljahtelua, joka on aika epämielyttävää hieman vieraammassa tai arvovaltaisemmassa seurassa. Sushi on japanissa kuitenkin yleistä murkinaa, johon törmää usein ravintolassa tai kyläilyreissuilla, sekä juhlissa, vaikkei sitä ihan niin usein kotona tehdäkään. Suomessakin sushi on niitä harvoja japanilaisia ruokia, joita täältä ylipäätään saa. Siispä on ihan mukava, että voi todellakin heittää ennakkokäsityksensä ja -kokemuksensa roskakoriin ja todeta, että hyvääkin sushia on siis olemassa. Kiitos siitä Suzuki-sanille!

Söimme tosiaan siis viimeisellä japanin oppitunnilla sushia ja tarkoitus oli katsoa elokuvaakin, mutta loppujen lopuksi leffa jäi katsomatta, sillä keskustelut olivat kaikkien mielestä mielekkäämpää ajanvietettä. Joukossamme oli siis oppilaiden ja opettajan lisäksi kaksi japanilaista, joten puhe oli pääasiassa japania pienillä tulkkauksilla. Oli virkistävää pitkästä aikaa kuunnella japaninkielistä puhetta ja jopa ottaa osaa keskusteluun. Aluksi esittelimme itsemme, ja sen kautta keskustelujen aihepiirit vaihtelivat kunkin läsnäolijan mielenkiinnonkohteista yleiskulttuurisiin aiheisiin. Kaikkein parasta oli, että pelko siitä, että tunnen oloni Japanissa täydeksi ummikoksi, katosi suurimmaksi osaksi. Tiedän, että vaikeaa tulee olemaan, enkä edelleenkään luonnollisesti ymmärrä kaikkea, kun kielitaito kuitenkin on mitä on. Jos tiedän mistä puhutaan, voin kuitenkin seurata keskustelua ihmeen hyvin siihen nähden, kuinka vähän aikaa olen opiskellut. Oli myös kiva huomata, että osaan muodostaa lauseita, kertoa itsestäni jotain muutakin kuin nimen, iän ja kotipaikan ja ottaa kankeasti osaa keskusteluun. Mukava ilta antoi siis lupauksia siitä, että kyllä minä vielä sillä japanilla tulen jossain vaiheessa toimeenkin. ^_^