Sama vanha virsi jälleen: Ei mitään vieläkään. Ja on kulunut likimain 100 päivää vaihtokaavakkeiden ja portfolion jättämisestä opettajien huomaan!
Jotenkin sitä kuvittelisi, ettei se vastauksen lähettäminen ole niin vaikeaa. Pieni kaunis sana 'kyllä' riittäisi minulle. ^_~ Mutta japanilaisille tuntuvat kaikki paperihommat olevan vaikeita, mikäli uskoo muiden ihmisten blogeja ja omia kokemuksia. Asioissa kestää. Tosin Lions-vaihtoon hakiessani muistaakseni jo sentään tammikuussa tiesin pääsystäni Japaniin, vaikka paperit omaan clubiin lähetettiin vasta joskus marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Pari kuukautta on ihan ymmärrettävä käsittelyaika.. Mutta neljäs kuukausi alkaa jo jotenkin ketuttamaan.
EVTEKin kv-toimisto on tiettävästi kesälomalla enää vähän aikaa. Yritän ajatella positiivisesti, ja kuvittelen, että lomalla olevan sihteerin sähköpostissa odottaa iloinen kirje toiselta puolelta maapalloa. Toivon, että asiat selkenevät pian, koska muuten kohta on edessä seuraava kauhea mahdollisuus - Joshibissa alkaa kesälomat! Kahden kuukauden hiljaiselo! Mutta eiväthän ne nyt voi jättää vastaustaan kesän loppuun.. Ei, eivät ne voi, etenkin kun ovat jo lupailleet vastauksia viime kuussa. Kaiken kukkuraksi yksi hakijoista saisi tietää lähdöstään tai lähtemättömyydestään vasta syyskuussa, ja se kuulostaisi jo jopa japanilaisten byrokraatikkojen korvissa ehkä liian epäreilulta, kun tytön lähtö olisi kuitenkin samaisessa kuussa.
Alan (taas) kyllästyä odottamiseen. -__-
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kaveri sai COEn 3. päivää lentoa ennen käteen. Älä ressaa... Aikaa on ;) ja vielä runsaasti. Ehtivät tehdä paperisodan vaikka uudestaan, jos siihen menee. Pidetään peukkuja.
No juu, onhan tässä aikaa toki odotella vaikka puoli vuotta lisää. :D Olen vain malttamaton. Olisi kiva kuulla varmistus, ettei koko ajan tarvitsisi peltä, ettei sitä tulekaan. -__-''
Kiitos peukuista. ^^
Lähetä kommentti