Nikkoon ja Hakonen kansallispuistoon olisi ainakin kiva mennä käymään yhdessä jonakin vapaana viikonloppuna, sillä luultavastikaan en ole vielä kesään mennessä ehtinyt tehdä vierailuja noihin paikkoihin, saati paljon muuallekaan, ja haluan niissä joka tapauksessa jossain vaiheessa vierailla. Päiväretkiä voisi tehdä Yokohamaan ja Kamakuran temppelialueelle ja jonnekkin kivalle onsenille, sillä ainakin itselleni kuumissa lähteissä likoaminen on yksi ikimuistoisimmista kokemuksistani Japanista. Ulkoilma-onsenissa en ole käynyt, mutta vannon, että se ei tulevana vuonna jää väliin. :)
perjantai 16. tammikuuta 2009
Aikaisia kesäsuunnitelmia
Olemme jo ihan innoissamme Leenan ja Jasonin kanssa suunnittelemassa heidän kesäkuun Tokion vierailuaan. Tosin minä ja siskoni aloitimme suunnittelun jo oikeastaan vuosi sitten, jolloin en vielä edes tiennyt, tulenko valituksi vaihtoon vai en. X) Viiden kuukauden päässä häämöttävälle reissulle olemme ehtineet tutkailla jo mahdollisia matkakohteita, tarkistella matkakuluja julkisilla kulkuneuvoilla, ja miettiä muita aktiviteettejä, vaikkakaan itse en tietenkään ehdi olla heidän mukanaan joka paikassa, kun olen koulussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Rotenburot on tosiaan ihan parasta - erityisesti sellaiset pikkuiset ikivanhat konyokut vuoriston keskellä. Tokion läheltä must-see kohteita on Kusatsu onsen - niillä tosin ei ole mutta sen voin taata että niiden dai rotenburossa tarkenee lumipyryssäkin!
... äh piti olla... "niillä tosin ei ole konyokua, mutta..."
Kiitos tiedosta. Pitää testata! :)
Lähetä kommentti