maanantai 5. tammikuuta 2009

Miniatyyrit matkassa

Olen onnistunut haalimaan itselleni minikokoisia arkisia käyttöesineitä, joiden kätevyyden olen tajunnut vasta lähiaikoina. Mikä on kätevämpää matkalle lähtöä ajatellen kuin se, että kasvopyyhe mahtuu tulitukkuaskin kokoon ja laajentuu veteen laitettuna normikokoonsa melkein puolimetriseksi? Entä sitten pesuaineet matkalaukun täytteinä? Shampoota ja muita litkuja saa kaikkialta ja ne painavat laukussa paljon, mutta on ikävää lähteä matkaan täysin ilman niitä, sillä voihan olla, että kauppaan ei pääsekään jostain syystä heti ensimmäisenä iltana. On myös jokseenkin rentouttavaa aloittaa matka tutuilla tuotteilla kuin astua heti heikolle jäälle ja ostaa Japanissa hyllyltä joku shampoolta vaikuttava tuote. ;) Niinpä vaaksanmittainen pesuainepurkki on omiaan matkalaukkuun.


Tässä siis yhteen kouraan mahtuva suihusettini Japaniin.

(Kiitos Eijalle ihastuttavasta syntymäpäivälahjasta, eli pikkuruisesta Hello Kitty -taikapyyhkeestä!)

2 kommenttia:

Juzupuh kirjoitti...

明けましておめでとう!
今年もよろしくお願いします!!!

Morjens. Sulla näyttää olevan kaikki reilassa. Hyvältä näyttää.

Saman jutun rinkasta huomasin itsekin. Sitä ei ole tullut kanniskeltua sen jälkeen, kun asetuin Sendaihin.

Koskas on lähtö Japaniin?

Riisa kirjoitti...

Ihan hyvällä mallilla ovat tosiaan järjestelyt, vaikka vielä onkin se vakuutus hommaamatta ja VISA-kortti tilaamatta. Mutta ehtiihän tässä vielä hyvin.

Lähtö on 31.3. Millonkas sää oot muuten tulossa Suomeen takaisin? Ei oo kirjoituksia vähään aikaan näkynyt, vaikka kuvia ootkin aika kiitettävästi laittanut nettiin. :)