Maailmaympärimatkaaja

Koska Haruka palaa Japaniin maanantaina, päätimme tänään viettää vielä aikaa yhdessä Suomessa. Onneksi näemme jo reilun kuukauden kuluttua uudelleen, joten siinä mielessä ei taaskaan tarvinnut hyvästellä japanilaista ystävää liian haikeissa merkeissä.

Iltapäivällä käväisin ensin hakemassa viisumini Japanin konsulaatista, ja menin sitten Harukaa vastaan rautatieasemalle. Nyt on siis passissa viisumi, eli toisin sanoen tuommoinen tarrantapainen läpyskä, joka lupaa, että saan saapua kerran Japaniin ja pysyä siellä vuoden ajan. Olivat konsulaatissa ystävällisesti nitoneet myös "Certificate of Eligibility"-todistuksenikin passiini kiinni, jotta se on varmasti sitten mukana lentokentällä. Voisin hyvin kuvitella, että kaikki eivät välttämättä muistasi sitäkin ottaa mukaan, koska ainakin itse kuvittelin joskus vielä kuukausi sitten, että se paperi on pelkästään viisumin hankkimista varten saatu todistus, vaikka oikeasti en pääsisi maahan ilman sitä lappua, vaikka minulla olisikin viisumi.

Menimme Harun kanssa Tennispalatsin taidemuseoon katsomaan Disneyn taidetta käsittelevän näyttelyn. On aina kiva käydä näyttelyissä sellaisen ihmisen kanssa, joka tykkää tiirailla tauluja yhtä läheltä ja yhtä hartaasti kuin minäkin, joten näyttelykierros oli oikein antoisa. Tosin itse olen vähän sitä sorttia, että muutaman tunnin aktiivisen kiertelyn jälkeen maha alkaa mouruamaan ruokaa, jalat väsyä, ja sitä kautta keskittyminen taiteeseenkin pikkuhiljaa herpaantua. Disneyn studion alkuperäisluonnokset ja story boardit lapsuuden ihaniin animaatioihin olivat silmäkarkkia. Olin erityisen ihastuksissani katsellessani tavattoman uskomattomia guassitöitä, joiden yksityiskohtaisesta jäljestä voin vain haaveilla. Omat siveltimen vetoni eivät ole vielä ihan Disneyn taiteilijoiden tasolla. ;)

Huvittavinta näyttelyssä kuitenkin oli ehkä törmääminen erääseen japanilaiseen nuoreen mieheen. Puhuimme Harukan kanssa japaniksi jotain erään taideteoksen luona, jossa seisoi pari aasialaisen näköistä miestä. Toinen heistä tajusi yhtäkkiä meidän puhuvan japania. Hän sanoi meille hieman ihmeissään päivää japaniksi, ja Haruka ja minä vastasimme samalla kielellä. Japanilainen mies jutteli Harukalle jotain, ja minä kuuntelin vieressä. Haruka kertoi, että minäkin osaan japania, ja minä vain hymähtelin Harukan suitsutuksille japaniksi, että en minä nyt kyllä oikein mitään osaa. Tähän japanilaisen miehen seurassa ollut kiinalainen mies tuijotti minua ihmeissään ja kysyi, puhunko minäkin japania, ja varmisti vielä perään varovasti, että enhän minä siis kuitenkaan ole japanilainen? Hän ei ymmärtänyt japanin kielistä keskuteluamme, ja kuvitteli varmaan minun puhuvan todella sujuvasti.. XD Nauroin ja selitin, että ymmärrän usein ihan kohtalaisesti japania, mutta puhuminen on kyllä vähän toinen juttu..

Juttelimme siinä tovin siitä, miksi he ovat Suomessa, kunnes kiinalainen mies, joka oli museossa opiskelijatovereidensa seurassa, ja vain sattumalta törmännyt japanilaiseen mieheen, joutui poistumaan takaisin ystäviensä seuraan. Japanilainen mies kysyi, voisiko kierrellä näyttelyssä kanssamme, ja toivotimme hänet tervetulleeksi pieneen seurueeseemme.

Jatkoimme museokierroksen loppuun. Yhteensä vietimme museossa lähemmäs kolme tuntia! Taideteoksia ja animaatioelokuvien pätkiä seuratessamme saimme tietää, että japanilainen mies, Tsuyoshi, oli 25-vuotias tiedeaineiden (matematiikka, fysiikka, kemia, biologia ja maantieto) opettaja Sapporosta, Japanin pohjoisimmalta saarelta Hokkaidosta, ja hän oli tällä hetkellä maailmanympärysmatkalla reppureissaajana! Hän oli ollut matkalla kuusi kuukautta, ja toiset kuusi kuukautta olivat vielä edessä. Takana olivat lukuisat Aasian, Afrikan ja Euroopan maat ja nyt hän oli tullut Suomeen, josta jatkaisi lentokoneella New Yorkiin USA:han.

Koska kenelläkään meistä ei ollut mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia illaksi, jatkoimme museokierroksen jälkeen yhdessä Sokoksen lahjatavaraosastolle. Tämän jälkeen aloin itse olla todella nälkäinen, sillä olin joutunut korvaamaan päivän lounaan vaivaisella kahvilan sämpylällä ennen Harukan tapaamista. Niinpä menimme istumaan erääseen kuppilaan ja jatkoimme keskusteluja pääosin japaniksi. Välillä tunsin itseni todella avuttomaksi japanin kielen kanssa ponnistellessani. Minun on usein melko helppo ymmärtää Harukan puhetta, sillä hän ääntää selkeästi ja käyttää usein melko kirjakielisiä ilmauksia minun kanssa puhuessaan ihan tarkoituksella, jotta ymmärtäisin paremmin. Tsuyoshi taas puhui hieman hiljaa, ehkä pikkuisen epäselvemmin ja käytti osittain slangi-ilmauksia, joten välillä ymmärtäminen oli todella vaikeaa. Meillä oli kuitenkin kielimuureista huolimatta tavattoman hauskaa, ja vaihdoimme e-mail osoitteita lähtiessämme loppuillasta kukin tahoillemme. Kenties tapaamme yhdessä vielä Tokiossa joku kerta - kunhan Tsuyoshi jossain vaiheessa palaa maailmaympärysmatkaltaan.

Kerrassaan kummallisia tapaamisia. :D

(P.S. Lisään tekstin joukkoon kuvia, kunhan Haruka lähettelee niitä minulle sähköpostissa. )