Reilireissu 4: Perhe-elämää Kurashikissa

Kobesta matkani jatkui Kurashikiin, jossa entinen isäntäperheeni, Morit, asuvat tätä nykyä. Morit ovat minulle varmaankin läheisimmät ihmiset Japanissa, joten kymmenisen päivää, jotka vietin heidän luonaan olivat täynnä lämpöä, iloa ja unohtumattomia hetkiä.

Morien perhe kotinsa edustalla Kurashikissa

Daisuke työvetimissään sairaalan edustalla Hayaton kanssa

Matka Kobesta läntisemmässä Japanissa, Okayaman prefektuurissa sijaitsevaan Kurashikin kaupunkiin sujui kätevästi moottoritietä pitkin autoillen, sillä Eri, Morin perheen äiti, oli käymässä omien vanhempiensa luona Kobessa. Niinpä sain ennen Kobesta lähtöäni ilokseni tavata myös jälleen, viiden vuoden tauon jälkeen Erin vanhemmat. Emiko kokkasi tapansa mukaan upean illallisen, joka oli alkusoittoa seuraavan parin viikon aikana nauttimilleni herkuille Kurashikin ympäristössä.

Erin äiti Emiko kokkaamassa herkullista illallista

Morit asuvat uudessa, keväällä rakennetussa kauniissa talossa, joka on tyyliltään perinteisen ja nykyaikaisen japanilaisen kodin sekoitus tatamilattioineen, moderneine keittiöhärveleineen, automatisoituine kylpyammeineen ja ilmastointeineen. Rakennuksen ulkovuoraus oli erikoista, mustaksi poltettua ja savustettua puuta, joka on Kurashikin historiallisesti upeassa kaupungissa tyypillinen vanhojen talojen vuorausmenetelmä.

Morien kodin olohuoneen "länsimainen osa". Pieni tatamialue, josta kuva on otettu, on varattu lasten leikkeihin ja futoneineen se toimii myös varavuoteena.

Eteisessä vieraat vastaanotti Kabuto-kun, poikien lemmikkiötökkä, jolla oli kokoa ainakin puoli vaaksaa! Onnekseni kabutomushi pysyi kuitenkin terraariossaan..

Kurashiki on pittoreski, historiallisesti arvokas kaupunki, joka on tunnettu sen Edokaudelta peräisin olevasta upeasta kanaalialueestaan. Kanaalit pujottelevat katujen vierustaa kaupungin vanhassa keskustassa, jossa voi myös hypätä kanaaliveneen kyytiin. Mikäli Tokion sivukujien betonimiljöö ei aivan vastaa käsitystä japanilaisesta estetiikasta, niin Kurashiki taas on Kyoton ohella yksi niistä kaupungeista, jotka henkivät yhä vuosisatojen takaisen Japanin kauneutta. Kanaalin rantojen tunnelmalliset, vanhat riisivarastot toimivat nykyisin museoina, kahviloina, ravintoloina ja putiikkeina, joista voi ostaa esimerkiksi matkamuistoja tai perinteisiä taidekäsitöitä.


Pistäydyin Kurashikissa parissa taidemuseossa, joista tärkeinpiin kuuluu Oharan taidemuseo, Japanin ensimmäinen länsimaalaisen taiteen museo. Oharan museossa on esillä kuitenkin Monet'n, Manet'n, Picassojen ja muiden kuuluisuuksien töiden lisäksi myös japanilaisia puupiirroksia, keramiikkaa ja kimonoja. Kultturellin, ja kiinteitä liikesuhteita länteen luoneen Oharan perheen omistuksessa alusta saakka ollut taidemuseo on joidenkin mukaan ollut yksi syy siihen, että Toisen maailman sodan aikana Kurashikin kaupunki säästyi pommituksilta.

Kanaalin rannassa (Hayaton poseeraukset muistuttivat minua kovasti viime vuoden au pair-kesästä Brysselissä, ja erään tietyn pikkutytön vastaavista ilmeistä.. :D )

Kurashikin aseman tuntumasta löytyy shoppailunnälkäisille muutamia kivoja, pieniä putiikkeja sekä suuri tavaratalo. Lisäksi muutama pieni shopping arcade viihdytti minua suuresti olemassa olollaan, sillä kyseiset ostoskadut tuntuivat jämähtäneet jonnekin muutaman kymmenen vuoden taakse. Särisevistä kaiuttimista kantautui huvittava videopelityyppinen musiikki, osa suljettujen liikkeiden julkisivuista oli hienoisesti ruostunutta peltiä, ja avoinna olevissa liikkeissä myytiin mitä ihmeellisimpiä tavaroita. Voi vain ihmetellä, miten pieni, pölyinen, ties mistä 80-luvulta peräisin olevia rannekelloja kaupitteleva liike tulee toimeen... Kävellessäni noilla unohtuneilla ostoskaduilla, tuntui kuin olisin ollut ihan eri maailmassa.

Kurashikin unohtuneilla ostoskaduilla vallitsi kummallisen epätodellinen tunnelma

Teimme Kurashikista lukuisia retkiä Okayaman prefektuurissa ja lähiympäristössä yhdessä Morin perheen kanssa. (Näistä lisää myöhemmin.) Parhaita hetkiä taisivat silti olla Morien lasten kanssa vietetyt leikkihetket. Kolmevuotias Hayato, joka osaa englantia enemmän kuin monet luokkakaverini (tai on ainakin tarpeeksi rohkea puhuakseen sitä ^_~ ), opetteli innoissaan uusia englanninkielisiä sanontoja kanssani. Eräänä aamupäivänä kasasimme yläkerrassa kaikessa rauhassa sähköjunaradan, kun taas illalla lueskelimme kuvakirjoja. Tosin kovin kauan pojalle tuskin tarvii kirjoja lukea, kun hän osasi jo tunnistaa hiragana-merkkejä. O_O Lasten kanssa touhutessa kielitaitoni pääsi uudenlaisten koettelemusten eteen. Opin kesän aikana tavattomasti uusia puhekielen ilmauksia ja sanastoa pienten kanssa touhutessani. Lasten ennakkoluulottomuus minun kielitaitojani kohtaan oli samaa aikaa hyvin rentouttavaa, mutta myös vaativaa, sillä Hayato jutteli minulle, kuin kelle tahansa aikuiselle miettimättä, ymmärränkö sitä, mitä hän minulle haluaa kertoa.

Insinööritaidonnäytteeni Hayaton paikallisjunan suorittamassa testiajossa. Hayatosta oli tavattoman hauskaa, kun suoritin aina japaninkielisen kuulutuksen, kun juna saapui asemalle.

Hieman temperamenttisesta isoveljestään poiketen yksivuotias Kakeru oli tilanteessa kuin tilanteessa oikea päivänsäde. Kake-chan myös söi oikeastaan ihan mitä vain - hän veti hyvällä ruokahalulla niin sashimia, merilevää ja nattoa, kuin myös kaikkien muiden inhoamaa lakritsaa. :D

Kake-chan - voiko tämän söpömpää ilmestystä olla?

Erikon ja Daisuken luona vieraillessani sainkin syödä varmasti koko vuoden edestä upeita ruokia. Paitsi että joka aamu sain istua valmiiseen aamupalapöytään, Morit halusivat välttämättä viedä minut myös moneen otteeseen ravintolaan. Ja voin sanoa, että jotkut ravintoloista olivat sitä tasoa, että ei olisi minun lompakollani moiseen paikkaan asiaa.


Koska moista vieraanvaraisuutta on melko ahdistavaakin ottaa vastaan parin viikon ajan, halusin edes jollain tavalla osoittaa, miten kiitollinen olin Moreille niin tämän vuotisesta vierailustani, kuin kesästä 2004. Niinpä, sopivasti Daisuken ja Erin seurustelun vuosipäivänä kokkasin Morien keittiössä illallisen koko perheelle. Haasteena oli, että juusto, maito ja kerma olivat pitkälti kiellettyjen listalla, sillä Daisuke ei niistä oikein välitä. Niinpä valmistin bravuuriani, purjoperunasosekeittoa krutongeilla, lempisalaattiani (tosin ilman couscousta, sillä sitä ei mistään kaupasta löytynyt), sekä melko perinteistä suomalaista jauhelihapiirakkaa höystettynä tomaatilla, basilikalla ja oreganolla. Jälkiruoaksi katoimme kahvipöydän kunigatarkääretortulla. Täytyy myöntää, että kokkaamisessa oli ehkä vähän omakin lehmä ojassa - oli ihanaa päästä kokkaamaan pitkästä aikaa, sillä täällä Tokion minikeittiössäni ei kovin erikoisia aterioita loihdita.

Purjoperunasosekeitto

Bulgursalaatti

Jauhelihapiirakka

Kääretorttu

Ei siis mitään varsinaista gurmet-ruokaa, vaan perussuomalaista nykykeittiötä eurooppalaisilla vivahteilla. Onneksi ainakin kaikki söivät hyvällä ruokahalulla. Ruoan lomassa juttelimme Suomesta, ja naureskelimme ajatukselle, että sitten joskus hamassa tulevaisuudessa Hayato ja Kakeru voivat tulla viettämään vaihto-vuotta Suomeen, tietenkin minun toimiessani isäntäperheenä. Toivon todellakin näkeväni Morien perhettä jälleen uudestaan Suomessa, ja mieluummin vähän aiemmin, kuin vasta Hayaton lukio- tai yliopistovuosina. XD