Taittotyötä japaniksi

Viime perjantaina pidimme presentaation toisen Joshibissa käymäni taitto-kurssin töistä. Tehtävänämmehän oli siis kasata aiheen "käsi" ympärille itse keräämästämme tutkimusaineistosta, kuvituksista ja muista graafisista elementeistä yhtenäinen 16-sivuinen yksivärinen (eli mustavalkoinen) taitto, joka tämän jälkeen tuotettiin valmiiksi lehdykäksi A2-kokoisen kopiokoneen voimin.

Suuri osa nykyajan keksinnöistä, työkaluista ja arkeamme helpottavista esineistä liittyvät poikkeuksetta siihen faktaan, että meillä on kädet. Joitakin ei edes tarvisi, jos meillä ei käsiä olisi. Pohdin asiaa piirtelemällä tälläisiä esineitä.

Kurssi oli aikamoista vuoristorataa, mitä tulee inspiraatioon, motivaatioon ja työtahtiin. Alussa olin innoissani - opiskelimme japanilaisia taittosääntöjä, ja opin siinä sivussa paljon taittamiseen ja graafiseen suunnitteluun liittyvää sanastoa japaniksi. Olin hyvilläni, että kaikkia vastaavia asioita oli opiskeltu Suomessa jo omalla äidinkielellä, jolloin pystyin keskittymään perustaittosääntöjen sijaan lähinnä niihin asioihin, jotka minulle olivat uutta, eli kanji-merkeihin ja kieleen liittyviin seikkoihin. Opin asioita, joita tuskin koskaan pystyisin opiskella Suomessa. Aika näyttää, tuleeko näistä opeista olemaan käytännönhyötyä joskus tulevaisuudessa, mutta ainakin tällä hetkellä tuo kurssi tuntuu suureksi osaksi juuri siltä, mitä vaihtovuodelta oikeastaan kaipasinkin.

Tekijätietosivu, jossa käytin suomalaisista aikakauslehdistä leikkelemiäni ja muokkamiani valokuvia. Aukeama jatkui kuvakollaasina.

Jossain kurssin puolivälissä saimme sitten tietää kurssin lopputyön aiheen, ja tässä vaiheessa iski hetkellinen ahdistus. Työ kuulosti ihan samalta kuin minkä sama opettaja oli määrännyt toisella kurssilla keväällä, joten oli vaikeaa saada itsensä innostumaan samasta hommasta uudestaan. Opettajan assistentin kanssa käymäni juttutuokion jälkeen tajusin kuitenkin tehtävän luonteen hieman paremmin, ja ymmärsin myös, miksi siihen suhtautuminen oli keväällä ollut niin hankalaa. Silloin kieli oli vielä minulle varsin suuri ongelma - kovin moni asia ei mennyt perille japaniksi ainakaan ensi yrittämällä. Nyt tilanne oli monin verroin helpompi, pystyin paitsi keskustelemaan assistentin kanssa ihan itse (mikä keväällä tapahtui Makinon avustuksella pääosin englanniksi), myös keskittymään kielen kanssa painiskelun sijaan varsinaiseen kurssityöhön.

Piirroksia liittyen siihen, miten ihmisen kommunikointi usein liittyy käsien eleiden ja sijainnin tulkintaan.

Niinpä kerätessämme tutkimusmateriaalia taittoa varten tiesin, millaista materiaalia haluan kerätä ja millaisen taiton haluan tuottaa. Kevään kurssilla olin aika hukassa - saamani ohjeet tuntuivat vaillinaisilta, enkä oikein tiennyt mitä varten materiaalia tuolloin keräsin. Niinpä silloiset tekeleeni eivät loppujen lopuksi myöskään palvelleet taittotyötä kovin hyvin. Annoin itseni hieman irrotella, enkä pitäytynyt kaikkein ilmeisimmissä vaihtoehdoissa. Loppujen lopuksi sainkin työstäni opettajalta ehkä parhaan mahdollisen palautteen: "Liisa, oletko sinä japanilainen?!", jolla hän ilmeisestikin viittasi siihen, että olin tehnyt onnistuneesti työtä tuottaakseni tekstipalstat, jotka vastasivat japanilaisia taittosääntöjä.

Piirsin kädellisiä käsineen. :P

Paitsi että keräsimme ja tuotimme visuaalista materiaalia taittoa varten (valokuvia, kuvituksia, kaavioita, jne), meidän täytyi myös kirjoittaa itse taiton aiheeseen liittyvä tekstiosuus. Tässä vaihessa oli taas pieni epätoivon poikanen iskemässä päälle, sillä 2000 merkkiä japaniksi tuntui aikamoiselta tuskalta, ottaen huomioon, että yksi merkki on kuitenkin usein yksi sana. Vaikka loppujen lopuksi kirjoittastani tekstistä ei loppujen lopuksi todellakaan tullut kovin eläväistä tai opikeaoppista, olen suunnattoman tyytyväinen, että ylipäätään pystyin pusertamaan itsestäni irti sellaisen määrän asiaa japaniksi!

Myös opettajalla tuntui olevan vähän vaihteleva ote siihen, miten hän meihin opiskelijoihin suhtautui. Kuten aiemmin kirjoitin, opettaja oli etenkin kurssin alussa aika pelottava ja suorastaan lannistava kommentteineen. Jossain vaiheessa kai me kuitenkin saavutimme opettajan vaatimustason, sillä loppukurssista luokassa lensi jo vitsi, ja aiemman syvän hiljaisuuden sijaan ihmiset nauroivat ja eivätkä olleet niin varautuneita ollessaan tekemissisä opettajan kanssa. Huomasin myös jälkikäteen, että ehkä hieman karkeista opetusmetodeistaan huolimatta kyseinen sensei ehkä sittenkin tiesi mitä tekee - ainakin minä sain käytännön harjoituksen kautta huomata, miten tavattoman tärkeää taittotyön aiheeseen perehtyminen on, ja miten uudenlaisia näkemyksiä saa, kun jaksaa painia aiheen kanssa hieman pidempään.

Käsittämättömän hyödyllinen kurssi siis. ^__~

P.S. Jokainen, joka kykenee lukemaan noita tekstejä, pyydän, olkaa armollisia. XD