Vaihtovuosi loppuu joskus - sehän on ollut tietenkin selvää homman alusta asti. Väliaikainen oleilu ja opiskelu Japanissa ei voi jatkua loputtomiin, ja olipa tulevaisuuteni sitten missä tahansa, niin ainakin seuraavat pari, kolme vuotta elämäni on kuitenkin täysin varmuudella Suomessa. Niinpä kaikenlaisten muiden tulevaisuuspohdintojen lomassa olen miettinyt, mitä tapahtuu tälle blogille, kun palaan Suomeen.
Yksi vaihtoehto on jatkaa sitä, kuten tähän saakkakin. Tavallaan koen tämän kuitenkin blogin teeman suhteen hieman ongelmalliseksi, sillä patsi että itse tykkään lukea blogeja, joissa perusajatus pysyy kasassa ja sopivan rajattuna, uskon myös, että tämän hetkistä lukijakuntaa kiinnostaa pääasiassa elämäni tarkastelu nimenomaan Japani-suodattimen kautta. Vaikka tekstit ylipäätään ovatkin aika arkisia myös täältä käsin kirjoitettuna, niin kun residenssi vaihtuu ja viikonlopun kahvilapostaukset kuvineen tulevatkin jostain Kaisaniemen Waynes Coffeesta, tulee meininki olemaan kuitenkin aika eri kuin aiemmin. Eksotiikka puuttuu.
Toisaalta tiedän, että ensi keväänä minulla on vielä paljon sellaisia aiheita plakkarissa, joita en ole vaihtoni aikana ehtinyt tänne kirjoittaa - valokuviakin kuitenkin on tullut otettua se reilusti yli 30 Gigaa, joten materiaalia Japani-aiheisiin kyllä löytyy. Luonnollisena jatkumona voisin kirjoittaa paluun aiheuttamista mietteistä ja ruotia Suomen ja Japanin eroja ja yhtenäisyyksiä. Japanilaiset ystäväni eivät katoa elämästään mihinkään, ja itse asiassa muutamat tulevat vierailemaan Suomessakin ensi vuonna, joten myös heidän käynneistään voisi olla kirjoitettavaa. Haruka on mahdollisesti muuttamassa opiskelemaan tai aupairiksi pääkaupunkiseudulle, ja Megumi on tulossa kyläilemään luonani maaliskuussa kevätlomansa aikana. Sarikin haluaisi tehdä ekskursion Suomeen, kun mene töihin Maailman tyttöpartiolaisten keskukseen, Pax Lodgeen, Lontooseen keväällä.
Yksi haaveeni on myös pitää jotenkin kiinni japanin kielestä. Olen oppinut niin paljon, että olisi sääli jos se kaikki katoaisi sen myötä, kun kieltä ei käytä. Niinpä aion jatkaa japanin opiskelua Suomessa, ja vaikka en osaakaan sanoa miten mielenkiintoista kirjoitettavaa siitä aiheesta saa irti, niin onhan se yksi aihe muiden joukossa... Ja periaatteessa blogiahan voisi jatkaa kaksikielisenä japanilaisten ystävieni iloksi. ;)
Niinpä, toivonkin, että annatte äänenne sivupalkkiin kyhäämässäni kyselyssä, ja kerrotte, mitä mieltä olette! Arigatou!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Nuo seikkailusa japanissa kuulostavat loistavilta! Olisi melko surullista, jos blogia ei jatkettaisi Japani-aiheella. Näitä on hauska lukea, ja auttavat suunnittelemaan omaa matkaani. Kiitos ja kumarrus mahtavasta blogista ;)
Kanerva, kiitos kovasti kommentistasi. ^__^ Katsotaan, mihin lopputulokseen sitä päätyy. Toivon, että parin kuukauden kuluttua tuo kysely näyttää ainakin suuntaa. :)
Lähetä kommentti