Muutin vihdoin eilen uuteen asuntoon Vantaalle. Tavaroiden järjestelyn ja purkamisen lomassa hiljaisessa asunnossa ehtii päähän tulla paljon ajatuksia, ja paluun kulttuurishokki pääsee muotoutumaan huippuunsa. Olen saanut mielenkiintoisen työharjoittelupaikan, kivan asunnon ja tavannut vanhoja kavereita melkein päivittäin, mutta silti..
Kaipaan niin Tokioon.
Ikävöin Tokion tunnelmaa, ihmisiä ja sitä elämää, joka sinne oli alkamassa vasta kehkeytyä. Olisin halunnut nähdä, miltä oikeasti vakinainen elämä Japanissa tuntuisi, ja mitä siitä voisi tulla. No, ehkä sitten kun olen valmistunut..
Huomaan hämmästyväni tai tarvitsevani asioita, joiden olemassaoloa en ennen Japaniin muuttoa meinannut edes käsittää. Esimerkiksi riisien keittäminen tavallisessa kattilassa on todella hankalaa - miten ilman riisikeitintä saa muka oikeasti hyvää riisiä?! Kaikkein yllättävin kaipauksenkohde on kuitenkin ehkä japanilainen vessanpönttö ja sen lukuisat kätevät toiminnot. :D Muistan naureskelleeni vielä vuosi sitten kovaan ääneen, kuka ihme tuollaista tarvitsee. Kaipaan myös Tokion asunnon turvallisuuden tunnetta sähkölukkoineen ja ovipuhelimineen. Vantaa tuntuu välillä aika pelottavalta paikalta.
Muuton lomassa olen myös järkyttynyt siitä miten paljon minulla on tavaraa - turhaa, tarpeetonta ja vanhaa kamaa, joiden olemassa oloa en edes muistanut. Vanhoja vaatteita on monta muovipussillista vietäväksi kierrätykseen. En tajua miksi olen säästänyt jotain yläasteaikaisia retkuja näin kauan. Lisäksi löytyy hirveä määrä huonokuntoisia pyyhkeitä ja muuta vastaavaa kamaa, joita ei vain ole raaskinut heittää menemään. Mietin myös, että mahdanko lukea reilun 50 Salapoliisi Conan -manga-albumin kokoelmaani joskus oikeasti uudelleen? Entä kaikki muut kirjat? Tokion päässäkin tuntui, että tavaraa oli paljon, mutta tähän verrattuna se olikin ehkä juuri sopivasti. Sieltä mukaani ottamani tavarat olivat kuitenkin kaikki tärkeitä, käyttökelpoisia ja minulle mieleisiä. Suomen päässä odottanutta pahvilaatikkomerta katsoessani olen ymmälläni - mitä yksi ihminen tekee tällaisella tavaravuorella?
Edessä onkin raivaustyötä ja tavaroiden lajittelua, reissuja kierrätyskeskukseen ja viimeisenä vaitoehtona roskalaatikolle. Tokio selvästi opetti, että aika vähällä selviää. Myös aluksi pikkuruiselta tuntunut 17 neliötä oli jossain mielessä kodikkaampi kuin nykyinen asuntoni. 40 neliötä saa paljon helpommin aikaan yksinäisyyden ja ahdistuksen tunteen. Ihan kuin täältä puuttuisi kaikesta tavaramäärästä huolimatta jotain.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen vuonna -87 syntynyt graafinen suunnittelija sekä Vuosi Japanissa -opaskirjan kirjoittaja. Helmikuussa 2010 palasin antoisalta vaihto-oppilasjaksolta Japanista, Suur-Tokion alueelta Sagamiharasta.
4 kommenttia:
En olekaan aikaisemmin kommentoinut vaikka olenkin seuraillut jo jonkin aikaa Japanin seikkailujasi. Halusin vain sanoa että kyllä se käänteinen kulttuurishokki siitä helpottaa.
Itselle hankalinta (Japanista palatessa siis) oli se etteivät autot enää pysähtäneetkään jalankulkijan edestä, ja tulivat kaikenlisäksi vielä väärästä suunnasta. Toinen erityisen hankala asia oli että ihmisenä oli muuttunut, mutta läheiset edelleen odottivat sitä vanhaa minua. Mutta kyllä se siitä luonnistui loppujen lopuksi :)
Kunhan vaan muistat että lähimpään Uniqlo:hon on matkaa, joten älä ihan kaikkia riep... eermh, siis aistikkaita ja persoonallisia vaatteita heitä pois. Vaatteilla on sielläpäin hintaa. Paitsi norjalaisella villapaidalla, joita täältä ei edes saa.
Oletkos jo tottunut suomalaisiin ruokakauppoihin?
Luin tämän jo aikaisemmin, poistitko yhden sanan sieltä lopusta? Jäikö blogeissasi jokin oleellinen osa kertomatta? ;P
Suklaasydän, kiitos rohkaisevasta kommentista, ja hyviä pointteja. Minäkin kävelen koko ajan väärällä puolella ja kuvittelen että autot väistävät jos on suojatie. :P Ja tuokin, että aika erilainen ihminen sieltä Japanista tuli takaisin, kuin mikä sinne lähti - siinä on sulateltavaa niin itsellä kuin läheisilläkin.
Acjama, juu, harmi ettei Uniqloja ole Suomessa. ;) Ja suomalaiset ruokakaupat menivät ja järkyttivät minut eilen - kuka olisi arvannut että ne ovat yhtäkkiä auki myös sunnuntaisin. Aina!! Ja isotkin kaupat. Ja 24/7 kauppojakin on Helsingissä muutama.. Mitä täällä oikein on tapahtunut? Jaaa.... tosiaan, sain kommenttia, että kirjoitus näyttä aiemmin kuin treffi-ilmoitukselta, joten tein siitä hieman neutraalimman. XD Palaan siihen viimeiseen sanaan tässä lähiaikoina. ;D
Aa... ijaa. Luulin jo että unohdit tänne jotain semmoista joka tulee hanmstraamaan lentoliput nenäni edestä kesällä. Ei se nyt niin kaukaa haettu teoria olisi ollut, Kinpatsu-san.
Lähetä kommentti